Mikä
on merkittävin vaara matkamme varrella tässä viimeisessä ajassa? Mikä on se
ilmapiiri, joka tunkee kaikkialle kristillisissäkin piireissä, niin että jos
mahdollista, valitutkin eksytettäisiin? Se on hyvin laaja-alainen, mutta
hengellinen, avoin silmä, näkee ensisijaisesti kaiken ylle kirjoitetun,
useimmille näkymättömän punaisena vilkkuvan tekstin:
”Nyt on rauha, ei hätää mitään…”
Mutta
kuka kertoo meille koko totuuden?:
”… silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio,
niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon. Mutta te,
veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin
varas…” (1.Tess.5).
Täsmentääksemme
mistä rauhasta todella on kysymys kaiken nykyaikaisen sotaisuuden keskellä,
joutuu ainakin kirjoittaja melko vaikean tehtävän eteen. Kysymys on sitä
luokkaa, että itse kunkin on syytä vaipua rukoukseen ja itsensä tutkisteluun
vieläkin syvällisemmin, koska asian ratkaisu perustuu selvästikin sanoihin:
”Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä,
niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas..”
Rauhasta
puhuvat ja sitä julistavat ovat siis kaikesta jumalallisesta Valosta huolimatta
pimeyden vallassa, antaen kaikelle ilmiselvälle ristiriitaisuudelle ja ennen
kokemattomalle aivan vääränlaisia selityksiä, niin että toteutuu aivan
kirjaimellisesti sanankohta:
”Sentähden on oikeus meistä kaukana, eikä
vanhurskaus saavuta meitä; me odotamme valoa, mutta katso, on pimeä,
aamunkoittoa, mutta vaellamme yön synkeydessä. Me haparoimme seinää pitkin
niinkuin sokeat, haparoimme niinkuin silmiä vailla; me kompastelemme
sydänpäivällä niinkuin hämärässä, me olemme terveitten keskellä niinkuin
kuolleet. Me murisemme kaikki kuin karhut ja kujerramme kuin kyyhkyset; me
odotamme oikeutta, mutta sitä ei tule, pelastusta, mutta se on kaukana meistä.
Sillä meidän rikoksemme ovat monilukuiset sinun edessäsi, ja meidän syntimme
todistavat meitä vastaan; sillä meidän rikoksemme seuraavat meitä, ja pahat
tekomme me tunnemme: me olemme luopuneet Herrasta ja kieltäneet hänet,
vetäytyneet pois Jumalaamme seuraamasta, puhuneet sortoa ja kapinaa, kantaneet kohdussamme ja purkaneet sisimmästämme
valheen sanoja. Oikeus työnnetään takaperin, ja vanhurskaus seisoo
kaukana, sillä totuus kompastelee torilla, suoruus ei voi sisälle tulla.”
(Jes.59).
Mikä
tästä kaikesta on ollut ja on erityisesti tässä hetkessä seurauksena? Julkinen kristillinen
mielipide ja ajattelu on lähes täydellisesti hylännyt ajatuksen siitä, että
tässä ajassa olisi uskovaiselle tarpeen todellisen inventaarion suorittaminen
ja parannuksen tekeminen! Olemme niin tottuneet oikeuden takaperin kulkemiseen,
ettemme enää osaa nähdä todellisuutta omassa kristillisessä elämässä!
”Nyt on rauha, ei hätää mitään…”
Jos
missä, niin tällä alueella kohtaamme kauhistuttavimman näennäisyyden hengen,
joka ei oikeastaan missään kohden salli nähdä asianhaarojen outoutta! Aamu-uutisista
jäi mieleeni soimaan erään haastateltavan suusta tullut, pariin kertaan
toistunut sana: ”Outo”. Jos meillä on edes hiukan näkökykyä jäljellä, voimme
nähdä todeksi sen, että se maailma, johon olimme tottuneet, on kadottanut
muotonsa ja muuttunut todella oudoksi! Kuinka monta sotaa riehuukaan juuri
tällä hetkellä kaikkialla maailmassa ja aivan oudot sanomat saapuvat
tietoisuuteemme median välityksellä, niin ettei enää pysty erottamaan
valeuutisia totuudesta! Ja juuri nyt sitten kuitenkin uutinen turvallisuudesta
ja rauhasta sulkee sumupilveensä koko maailman! Kaikki tämä kantaa monenlaisilla
kantopaareille luoksemme kaikenlaisia epäjumalia, jotka eivät suinkaan ole
kadonneet menneisyydessä, vaan jotka kokevat uuden tulemisen entistä
eksyttävämmässä hengessä!
”Kuule, kansani, minä varoitan sinua;
Israel, jospa sinä minua kuulisit! Älköön sinulla olko muukalaista jumalaa,
äläkä kumarra vierasta jumalaa. Minä olen Herra, sinun Jumalasi…”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti