Huomasin pari päivää sitten, että blogissani
on nyt jo yli 1500 kirjoitusta, joista alkuajan tekstit ovat selvästikin hiukan
liian pitkiä blogiin. Olen kirjoittanut sekä voitoista että ehkä liikaakin
kaikenlaisista tappioista ja vastoinkäymisistä. Mutta eikö meidän tehtävämme
ole pysyä totuudessa ja välttää kaikenlaista valheellista tiedottamista? Niin murheellista
kuin se onkin todeta, on kirjoittaja tahtomattaan ja pakosta joutunut
todistajaksi mitä käsittämättömimmälle hengelliselle valheellisuuden ja ristiriitaisuuden
tsunamille, joka on pyyhkäissyt kristillisen maailman ylitse, ehkä aivan
erityisellä tavalla omassa maassamme.
Kirjoittajan
ylitse kävi aikanaan hyvin likainen osa hyökyaaltoa siinä määrin, että kaikesta
hyvästä tahdosta huolimatta hän on voimaton alitajunnan suhteen. Se ei pysy
näkymättömissä luonteestaan huolimatta, vaan kirjoittajan tahdosta riippumatta
yhä vielä saattaa jälkimainingit lyömään hänen ylitseen unien välityksellä,
vaikka hän ei vieläkään ole onnistunut rykimään hengitysteistään kaikkea
entistä kuraa ja mutaa. Tsunami ei liiku yksistään, vaan usein sitä seuraa
melkoinen helleaalto, joka saa ihmettelemään hengellisen elämän oudon tuntuisia
koukeroita!
”Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä,
jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin
outoa, vaan iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä,
että te myös hänen kirkkautensa ilmestymisessä saisitte iloita ja riemuita.”
(1.Piet.4).
Raamattu
ei puhu nykyaikaisesta käsitteestä ”tsunami”, mutta puhuu meren aaltojen
voimasta:
”Mutta jumalattomat ovat kuin kuohuva meri,
joka ei voi tyyntyä ja jonka aallot kuohuttavat muraa ja mutaa. Jumalattomilla
ei ole rauhaa, sanoo minun Jumalani.” (Jes.57).
Olemme
tainneet aivan liiallisessa määrässä olla tekemisissä, todellisten uskovaisten
sijasta kapernaumilaisten kanssa, jotka ovat keskellämme ylistäneet
uskovaisuuttaan, antaen ymmärtää olevansa aivan erikoislaatuisen merkittäviä
uskovaisia, selvästikin yläpuolellemme korotettuja:
”Ja sinä, Kapernaum, korotetaankohan sinut
hamaan taivaaseen?”
Tämä
kaikki oli niin vähällä upottaa kirjoittajan muraan ja mutaan, että juuri tässä
hetkessä tietynlainen neuvottomuus ja heikkous pyrkivät valtaamaan olemuksen! Kuitenkin
juuri nyt samalla soi mielessä voimakas ajatus: ”Kenelle oikeastaan kaikki
tämä on tehty ja kuka yritettiin upottaa pohjattomaan liejuun Jeremian tavoin?”
”Joka kuulee teitä, se kuulee minua, ja joka
hylkää teidät, hylkää minut; mutta joka minut hylkää, hylkää hänet, joka on
minut lähettänyt.”
Mihin
kirjoittajan kokemus ja tuntemukset viittaavat? Olisikohan niillä jotakin
tekemistä jopa veljemme Paavalin kanssa?
”…sillä kun olen heikko, silloin minä olen
väkevä.” (2.Kor.12).
Heikkoakin
heikompana ihmisenä, omassa olemuksessaan, mutta väkevänä jumalallisen ennalta näkemisen
pohjalta, jonka kautta toteutuu aivan ihastuttava asia osana Jumalan Maailmaa
ja Hänen Sanaansa: ”
”Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden
edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän
sanansa kautta uskovat minuun…”
”Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on
totuus. Niinkuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt
heidät maailmaan; ja minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että myös he olisivat
pyhitetyt totuudessa. Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan
myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he
kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että
hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.”
(Joh.17).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti