Heidän Sanansa kautta! 3

”Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.” (Joh.17).

Kuinka tärkeätä onkaan olla varma siitä, että emme edusta vain jotakin omaa näkemystämme ja totuuttamme! Tässäkin kohden pätee erityisesti se, että ei alkua, ei välivaihetta, vaan loppu kruunataan!

Kaiken kaikkiaan ei ole kysymys vain pelkistä sanomisistamme, vaan jumalallisesta vastavuoroisuudesta! Mitä sanoi Herramme aikanaan voimakkaalla painotuksella?:

”Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua. Mutta jos minä niitä teen, niin, vaikka ette uskoisikaan minua, uskokaa minun tekojani, että tulisitte tuntemaan ja ymmärtäisitte Isän olevan minussa ja minun olevan Isässä.’ Niin he taas tahtoivat ottaa hänet kiinni, mutta hän lähti pois heidän käsistänsä.” (Joh.10).

Mitä sanoisimme tässä yhteydessä? Millaisia ja mitä tekoja meidän elämämme sisältää ihmisten vakuuttamiseksi ja opetuslapseuteen saattamiseksi?

”…että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.” (Joh.17).

Miksihän näyttää siltä, että jo pelkkä yhtä oleminen on vaikein tekijä kristillisessä elämässä, vaikka Herramme on niin selvästi sitonut sen menestykselliseen Evankeliumin työn tekemiseen? Mihin liittyy ehkä yleisimmin kuulemamme argumentti ns. ”maailman ihmisten” suusta ja varmastikin vilpittömästä sydämestä? ”Kuinka voisin uskoa jotakin niin ristiriitaista, mitä uskovaiset esittävät ollen ristiriidassa keskenäänkin! Mihin voin luottaa kaiken tämän hajaannuksen keskellä, kun jopa saman uskonsuunnan jäsenet taistelevat keskenään?

Millaisen häpeän tunteen kaiken tämän olisikaan pitänyt tuoda ns. kristillisen väestön keskuuteen jo aikoja sitten! Kaikesta huolimatta jatkamme ikään kuin mitään sopimatonta ei olisi koskaan tapahtunutkaan! Me kylläkin väitämme rakastavamme veljeämme ja sisartamme koko sydämestämme, samoin kuin kaikkia ihmisiä, mutta olemmeko varmoja, ettei meihin sovellu lainaus, jota käyttäessämme olemme aina viitanneet, ei vain sormella, vaan koko käsivarrellamme osoittaen!:

”He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he hänet kieltävät, sille he ovat inhottavia ja tottelemattomia ja kaikkiin hyviin tekoihin kelvottomia.” (Tiit.1).

Mitä siis todistavat aivan käytännön asenteemme ja tekomme meidän uskostamme? Suullinen todistuksemme voi kylläkin olla aivan ok., mutta mitä jos luemme vielä siitäkin, kuinka usko ilman tekoja on hiukan vajavainen, puutteellinen, mutta aivan kelvollinen! Ei, ei ja ei! Sana sanoo selvääkin selvemmin:

”Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut.” (Jaak.2).

Raamattu ei tunne sanaa ”vastavuoroisuus” mutta on kuitenkin koko todistuksellaan korostamassa meille vastavuoroisuuden merkitystä! Mitä Jumalamme on meille uskonut ja tehnyt, saa aidossa uskossa meidät muuttumaan sen mukaiseksi ja toimimaan Hänen edustajinaan kanssamatkaajiamme varten!

”Joku ehkä sanoo: ’Sinulla on usko, ja minulla on teot’; näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon.  Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat. Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton?” (Jaak.2).

Tekomme ja jo pelkät salaiset ajatuksemmekin todistavat meitä vastaan tai puolestamme, ei vain näkymättömissä maailmoissa, vaan ne tulevat todellisuudeksi suhteessamme lähimmäisiimme!

Onko Herran Sana todellakin meissä Totuutena ja todistaako käytäntömme siitä?:

”Ja Elia otti pojan ja toi hänet yliskammiosta alas huoneeseen ja antoi hänet hänen äidillensä. Ja Elia sanoi: ’Katso, poikasi elää.’ Niin vaimo sanoi Elialle: ’Nyt minä tiedän, että sinä olet Jumalan mies ja että Herran sana sinun suussasi on tosi’.” (1.Kun.17).