Monet jumalat 2

”Niin Paavali astui keskelle Areiopagia ja sanoi: ’Ateenan miehet, minä näen kaikesta, että te suuresti kunnioitatte jumalia. Sillä kävellessäni ympäri ja katsellessani teidän pyhiä paikkojanne minä löysin myös alttarin, johon oli kirjoitettu: 'Tuntemattomalle jumalalle.' Mitä te siis tuntemattanne palvelette, sen minä teille ilmoitan. Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä, eikä häntä voida ihmisten käsillä palvella, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken.’” (Apt.17).

Elämme ajassa, jossa kaikenlainen uskonnollisuus on aivan erikoisella tavalla alkanut versoilla kaikkialla. Herramme Jeesus Kristus totesi aikanaan:

”’Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?’ Niin hän puhui vielä muutamille, jotka luottivat itseensä, luullen olevansa vanhurskaita, ja ylenkatsoivat muita, tämän vertauksen: ’Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani…’” (Luuk.18).

Luulevaisuus ei siis ole uskovaisuutta!

Olen aina aikaisemmin lukenut lainauksen alkuosan ajattelematta lainkaan asiayhteyttä. ”Löytäneekö Ihmisen Poika tullessaan uskoa maan päältä?” Herramme tarkoittaa todella kaikkea, mitä Hän sanoo! Me kirjoitimme viimeksi epäjumalanpalveluksesta ja siihen kohdistuvista ihmisten ajatuksista. Meille tulisi olla selvääkin selvempää mitä Jumalamme siitä ajattelee, mutta onko meille selvää se, mitä meidän on tarkoitus tuoda julki suullamme? Paavalin Ateenan vierailu on mitä selkein kuvaus siitä, kuinka tulisi olla meidänkin kohdallamme. Me emme voi osoittaa hyväksyntäämme millekään sellaiselle, mille Jumalamme ei sitä osoita. Mutta käsitämmekö ollenkaan millainen asenne meillä tulee olla toisiin ihmisiin, joiden jumalakäsitys on katsottava omastamme niin paljon poikkeavaksi, että joudumme yhtymään veljemme Paavalin sanoihin:

”Niin Paavali astui keskelle Areiopagia ja sanoi: ’Ateenan miehet, minä näen kaikesta, että te suuresti kunnioitatte jumalia. Sillä kävellessäni ympäri ja katsellessani teidän pyhiä paikkojanne…”

Mutta mikä on meidän asenteemme ja sanojemme sävy samankaltaisissa tilanteissa? Käsitämmekö puhuvamme noille jumalille vaiko ihmisille, jotka omaavat aivan erilaisen uskonnollisen näkemyksen? Eikö sydämemme ja kutsumuksemme haluakaan toteuttaa sitä, minkä Pyhä Henki selvästi oli asettanut Paavalin sydämelle?:

”Mitä te siis tuntemattanne palvelette, sen minä teille ilmoitan.”

Olisikohan meillä todella suuri tarve selvittää itsellemme kutsumuksemme ja tehtävämme todellinen luonne? Meitä ei ole kutsuttu halveksimaan ja tuomitsemaan lähimmäisiämme, vaikka sisimmässämme kuohuisikin kohdatessamme Jumalallemme vieraita näkemyksiä. Eikö todellisuudessa olekin kysymys jostakin tavattoman ainutlaatuisesta ja todellisesta, jumalallisesta, hengellisestä rikkaudesta, mikä on meille Hyvänä Sanomana uskottu Raamattumme lehdillä? Eikö se ole se, mitä meidät on kutsuttu viemään eteenpäin raikkaana hengellisenä tuoksuna?

”Olkaa siis Jumalan seuraajia, niinkuin rakkaat lapset, ja vaeltakaa rakkaudessa, niinkuin Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle ’suloiseksi tuoksuksi.’” (Ef.5).

Kuinka suuri ero onkaan sillä, mitä ehkä sisimmässämme tunnemme, ja sillä mitä suumme tulee puhua ja ilmeemme kertoa! Mieleeni tulee jälleen kerran ajatus, että ”uskovaisen” sijasta meidän tulisi kutsua todella monia ”paheksujiksi”! Lukekaamme vielä yksi kohta Paavalin Ateenan vierailun ajalta:

”Mutta Paavalin odottaessa heitä Ateenassa hänen henkensä hänessä kiivastui, kun hän näki, että kaupunki oli täynnä epäjumalankuvia. Niin hän keskusteli synagoogassa juutalaisten ja jumalaapelkääväisten kanssa ja torilla joka päivä niiden kanssa, joita hän siellä tapasi.” (Apt.17).

Tämä kohta ei vaadi mitään selittelyjä! Kiivastua voi, mutta mitä se vaikutti Paavalissa, mitä se vaikuttaa meissä?

Samassa yhteydessä kertoo meille jotakin seuraavakin sanankohta:

”Yhtäkaikki nämä uneksijat samoin saastuttavat lihan; he halveksivat herrautta, herjaavat kirkkauden henkiolentoja. Mutta ei ylienkeli Miikaelkaan, kun riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: ’Rangaiskoon sinua Herra!’ Nämä sitävastoin herjaavat sitä, mitä eivät tunne…” (Juuda).