Ihaninta ihmisessä… seurakunnassa…

”Mutta Paavalin odottaessa heitä Ateenassa hänen henkensä hänessä kiivastui, kun hän näki, että kaupunki oli täynnä epäjumalankuvia. Niin hän keskusteli synagoogassa juutalaisten ja jumalaapelkääväisten kanssa ja torilla joka päivä niiden kanssa, joita hän siellä tapasi.” (Apt.17).

Millaista inventaariota olenkaan joutunut tekemään elämässäni viime aikoina! Jos olisin itse saanut päättää elämäni tapahtumista ja suunnista, olisin tuskin valinnut juuri mitään siitä minkä lävitse olen joutunut käymään. Puhumme usein aika paljonkin pimeästä keskiajasta ja sen mukanaan tuomista ongelmista. Olemme kuitenkin erikoisesti viimeisten vuosikymmenten aikana joutuneet mitä erilaisimpien pimeyksien keskelle siinä määrin, että kirjoittaja on joutunut hämmästelemään hämmästelyn jälkeen. Pimeyttä ei ole ollut vain keskiajalla, vaan kirjoittaja on ollut todistamassa sellaista määrää pakanallisia käsityksiä ja asenteita, jotka saavat kirjoittajankin samoihin tunnelmiin veljemme Paavalin kanssa:

”Mutta Paavalin (kirjoittajan) odottaessa heitä Ateenassa hänen henkensä hänessä kiivastui, kun hän näki, että kaupunki oli täynnä epäjumalankuvia.”

Millainen määrä suorastaan pakanallisuuteen perustuneita asenteita ja inhimillisiä käsityksiä onkaan tunkeutunut seurakunnan keskuuteen ilman että niitä olisi sellaisiksi havaittu! Valon sijasta suuri määrä pimeyttä on aikaansaanut tavatonta tuhoa seurakunnallisessa työssä ja hengellisessä yhteydessä! Aivan liian usein on toistunut keskuudessamme jo Apostolien tekojen alkuvaiheissa tutuksi tullut tekijä:

”Ja Juudeasta tuli sinne muutamia, jotka opettivat veljiä: ’Ellette ympärileikkauta itseänne, niinkuin Mooses on säätänyt, ette voi pelastua.’ Kun siitä syntyi riita ja kun Paavali ja Barnabas kiivaasti väittelivät heitä vastaan, niin päätettiin, että Paavalin ja Barnabaan ja muutamien muiden heistä tuli mennä tämän riitakysymyksen tähden apostolien ja vanhinten tykö Jerusalemiin.” (Apt.15).

Kirjoittaja on joutunut koko elämänsä ajan ihmettelemään ja kummastelemaan kaikkia kohtaamiaan riitakysymyksiä, joita on ollut siinä määrin että usein on tullut tunne, että seurakunnassa ei muuta olekaan! Tulos koko asiasta näyttää johtaneen siihen, että jopa ”Jerusalemissa” on tultu siihen päätelmään, että kirjoittaja on kaiken aikaansaanut julkistamalla kaikki riitakysymykset! Aikanaan mentiin apostolien ja vanhinten luokse Jerusalemiin asioiden selvittämiseksi. Lopputulos tämän ajan tutkimuksista johtaa selvästikin päätelmään, että mitään varsinaisia ongelmia ei ole ollut edes olemassa. Mihin on joutunut aito lähimmäisenrakkaus ja toinen toisensa kuormien kantaminen? Miksi tuottaa suorastaan vaikeuksia jostakin todella hyvästä kertominen seurakunnallisella alueella?

Kirjoittajan sydämellä on palanut parin päivän ajan sanankohta:

”Monet ovat miehen mielessä aivoitukset, mutta Herran neuvo on pysyväinen. Ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa, ja köyhä on parempi kuin valhettelija. Herran pelko on elämäksi…” (Snl.19).

”Ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa!”

Miettikäämme todella näiden sanojen sanomaa! Eikö tässä ole muutamalla sanalla julkituotu se, millainen seurakunta on kokonaisuudessaan, sen sijaan että on vuosikausia ollut totuus:

”…ja te tulette tietämään, että minä olen Herra. Koska olette valheella murehduttaneet vanhurskaan sydämen, vaikka minä en tahtonut häntä murehduttaa, ja olette vahvistaneet jumalattoman käsiä, ettei hän kääntyisi pahalta tieltänsä ja saisi elää, sentähden ette enää saa petosnäkyjä nähdä ettekä ennustella ennustelujanne, vaan minä pelastan kansani teidän käsistänne; ja te tulette tietämään, että minä olen Herra.” (Hes.13).