”Jobin joulu!”

Kirjoitimme viimeksi erämaasta ja ulvovasta korvesta. Kaikella on aikansa ja paikkansa itse kunkin elämässä, mutta voinemme todeta koko maailman muuttuvan enemmän ja enemmän erämaaksi ja ulvovaksi, todellisesta elämästä vieraannuttavaksi, ulisevaksi ja meluisaksi korveksi!

Aamulla ensimmäiseksi ajatukseni menivät Jobiin ja hänen kokemuksiinsa. Hän kohtasi sanoinkuvaamattomia vastoinkäymisiä elämässänsä siinä määrin, että vielä nytkin, maailmanaikojen loppupuolella, ikävät kokemuksemme saavat nimityksensä ja kuvauksensa hänen nimensä mukaan. Joudun kuitenkin nyt toteamaan melkoisen ristiriidan perinteisessä ajattelussamme ja näkemyksissämme!

Jobin kirjassa on 42 lukua täynnä kuvausta, jonka luemme suorastaan vavisten ja ikään kuin pakosta. Olemme erikoisesti panneet merkille ”surkeatasoiset auttajat”, joiden virka ainakin osaltaan voidaan nähdä, Jobin kannalta, ulvovan korven imitoimisena ja oman kunnian etsimisenä. Mutta mitä olemme jääneet paitsi todella pitkänä ajanjaksona? Sen huomaat kun luet Raamatustasi 42. luvun aivan uudenlaisella paneutumisella! Jobillakin oli ”joulunsa” ja lahjapakettinsa, tosin ilman kuusta! Miksi emme enemmänkin ajattelisi ja puhuisi tästä ”joulusta”?

”Ja kun Job rukoili ystäväinsä puolesta, käänsi Herra Jobin kohtalon, ja Herra antoi Jobille kaikkea kaksin verroin enemmän, kuin hänellä ennen oli ollut. Ja kaikki hänen veljensä ja sisarensa ja kaikki hänen entiset tuttavansa tulivat hänen tykönsä ja aterioitsivat hänen kanssaan hänen talossansa, ja he surkuttelivat ja lohduttivat häntä kaikesta siitä onnettomuudesta, jonka Herra oli antanut kohdata häntä... Ja Herra siunasi Jobin elämän loppupuolta vielä enemmän kuin sen alkua… Sitten Job kuoli vanhana ja elämästä kyllänsä saaneena.” (Job.42).

Miksihän olemme tehneet tästä lohdutuksesta niin kaukaisen ja vaikeasti käsitettävän? Kuten jo totesimme, on kaikella aikansa, niin erilaisilla ahdistuksilla kuin kärsimyksilläkin, Jumalan Maailmassa! Miksihän olemme niin valmiita istumaan tuhkaläjissä ja loputtomasti kaapimaan tulehtunutta pintaamme? Ajatelkaamme tänä talvisena hetkenä enemmänkin sitä muutosta, minkä Rakastava Herramme haluaa tuoda elämäämme ja olemukseemme ainoana todellisena Auttajanamme!:

”Erämaasta hän löysi hänet, autiosta, ulvovasta korvesta; hän otti hänet suojaansa ja hoitoonsa, varjeli häntä kuin silmäteräänsä.” (5.Moos.32).

Olemme juuri nyt, hengellisin silmin katsoen, aivan erityisessä historian vaiheessa, jossa kasvojemme eteen asetetaan juuri tätä aikaa koskevia totuuksia Jumalan Sanasta, Tahdosta. Mikä eniten kiinnittää juuri nyt huomiotani Jobin kirjan lainauksessa?:

”Ja kun Job rukoili ystäväinsä puolesta, käänsi Herra Jobin kohtalon…”

Nämä muutamat sanat sisältävät koko kohtalomme ja tulevaisuutemme, unohtamatta seuraavaakaan!:

”Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus on lähellä. Älkää huokailko, veljet, toisianne vastaan, ettei teitä tuomittaisi; katso, tuomari seisoo ovella. Ottakaa, veljet, vaivankestämisen ja kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä. Katso, me ylistämme autuaiksi niitä, jotka ovat kestäneet; Jobin kärsivällisyyden te olette kuulleet, ja lopun, jonka Herra antaa, te olette nähneet. Sillä Herra on laupias ja armahtavainen.” (Jaak.5).