Tänä itsenäisyyspäivänä joudun
ajattelemaan kaikkia niitä sodasta kertovia kirjoja, jotka olen kuunnellut
äänikirjoina. Kaikki kuvaukset ovat niin autenttisia ja koskettavia, että
jossakin määrin joutuu tuntemaan häpeää niin omien kuin toistenkin kansalaisten
asenteiden johdosta. Jostakin meille käsittämättömästä syystä Jumalan käsi oli
kaikessa mukana, niin että itsenäisyytemme ja vapautemme ei ole missään
suhteessa itsestään selvä asia. Kunnia siinä määrin kuin se heille kuuluu,
isämme ja isoisämme puolustivat oikeuttamme ja vapauttamme todella uhrautuvalla
mielellä ja antaumuksella. Mitä tästä uhrimielestä on nyt jäljellä kansamme
keskellä – on pakko liittyä niihin tahoihin, jotka epäilevät sitä löytyvän
tässä itsekeskeisessä ajassa huomattavasti vähemmän ja rajoitetummin!
Kuulemieni sotakuvausten johdosta
en voi muuta kuin antaa kaiken päällimmäisen kunnian yksinomaan Jumalallemme,
jonka suojeleva käsi oli kansamme kanssa viime sotien aikana! Kansa taisteli,
mutta tuona aikana rukoili ja luotti Häneen, joka nyt tässä ajassa on lähes
kaikin mahdollisin tavoin tehty epäluotettavaksi, ihmismielen luomaksi
mielikuvitusolennoksi! Ei siis ole mikään ihme se suunta, mitä kansamme juuri
nyt kulkee!
Olen jo unohtanut kenen esittämä
ajatus oli aikanaan, jo vuosikymmeniä sitten, että kansamme ja johtajistomme ”elämöi
itsenäisyydellä”. Onko meillä varaa siihen, sitä ei juuri kukaan halua ajatella
kaiken aivan uskomattoman hyvinvoinnin keskellä! Uskoakseen että elämme
maailman onnellisimmassa maassa, ei tarvitse muuta kuin ajatella niitä
televisiossa esitettyjä kuvauksia sodan aikaisista ja sen jälkeisistä vuosista,
jolloin kaikki perheen lapset eivät päässeet talvella yhtäaikaisesti ulos,
koska oli vain yksi kenkäpari koko lapsilaumaa kohden!
Kaiken esitetyn nähneenä ja
kuulleena on pakko ajatella, että hyvinvoinnin lisääntyminen olosuhteiden kehityksen
myötä on aikaansaanut kiitollisuuden ja luottamuksen sijasta aivan
käsittämätöntä ja perusteetonta tyytymättömyyttä! Mitä sanoo tämänpäiväinen
lainauksemme?
”Te olette kalliisti ostetut; älkää olko ihmisten orjia. Pysyköön
kukin, veljet, Jumalan edessä siinä asemassa, missä hänet on kutsuttu.”
Tämä lainauksemme sopii hyvin
tämänpäiväiseen juhlintaamme. Niin itsenäisyytemme kuin pelastuksemmekin on
kalliisti ostettu, eikä meillä ole varaa itsenäisyydellä elämöimiseen sen
paremmin maallisessa kuin ei hengellisessäkään mielessä! Kaikenlainen ja
kaikenasteinen elämöinti kieltää ja torjuu kaiken jumalallisen vaikutuksen, koska
siten ihminen kadottaa kosketuksensa kaikkiin taustatekijöihin, jotka usein
ovat melko näkymättömiä, mutta sitäkin vaikuttavampia! Antamalla kunnian
Jumalan sijasta ihmiselle ja hänen ansioilleen ja teoilleen, itse kukin antautuu
huomaamattaan, kaikenlaisessa vapaudentunteessaan, jonkun ulkopuolisen orjaksi!
”Te olette kalliisti ostetut; älkää olko ihmisten orjia. Pysyköön
kukin, veljet, Jumalan edessä siinä asemassa, missä hänet on kutsuttu.”
Kuinka elävä kuvaus kaikelle
hengelliselle ja maalliselle väärälle pyrkimykselle onkaan kuuluisan sarjakuvan
Ahmed Ahne, joka hintaan mihin tahansa haluaa kalifiksi kalifin paikalle! Uskomme
sitä tai emme, jokainen omaan paikkaansa ja asemaansa tyytymätön luotu rikkoo
olemisen merkittävintä säädöstä vastaan: Jumalan maailmassa ei kukaan voi ottaa
jonkun toisen paikkaa!
Antakaamme siten, kukin omasta
asemastaan ja omalta paikaltaan kunnian sille jolle se todella kuuluu! Itsenäisyydellä
elämöiminen on mitä ristiriitaisin asia, koska se päällystää ”univormumme”
rintapielet ansaitsemattomilla kunniamerkeillä, jotka tulisi nähdä vain isiemme
ja isoisiemme muistona lipastojen päällä! Kuinka järjetöntä onkaan kaikki ”kunniamerkkien”
jakaminen niin maallisessa kuin hengellisessäkin mielessä! Kunnia ja kiitos
kaikille sotaveteraaneillemme tänä päivänä, niin vielä eläville, kuin
edesmenneillekin! Mutta niin heihin kuin meihinkin pätee jumalallinen totuus,
joka asettaa todellisen kunnian ja ansion oikealle paikalleen!
”Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea
maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat,
että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää - hänet,
joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä; sillä hänessä me elämme ja
liikumme ja olemme…” (Apt.17).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti