Autio, ulvova korpi!

”Eikö hän ole sinun isäsi, joka sinut loi? Hän sinut teki ja valmisti. Muistele muinaisia päiviä, ajattele menneiden sukupolvien vuosia. Kysy isältäsi, niin hän sen sinulle ilmoittaa, vanhimmiltasi, niin he sen sinulle sanovat. Kun Korkein jakoi perinnöt kansoille, kun hän erotteli ihmisten lapset, silloin hän määräsi kansojen rajat israelilaisten luvun mukaan. Sillä Herran kansa on hänen osuutensa, Jaakob on hänen perintöosansa. Erämaasta hän löysi hänet, autiosta, ulvovasta korvesta; hän otti hänet suojaansa ja hoitoonsa, varjeli häntä kuin silmäteräänsä. Niinkuin kotka kiihoittaa pesuettaan lentoon ja liitelee poikastensa suojana, niin hän levitti siipensä, otti hänet ja kantoi häntä sulillansa. Herra yksin johdatti häntä, eikä hänen kanssansa ollut ketään vierasta jumalaa.” (5.Moos.32).

Jo kohta viikon ajan on mielessäni soinut toistuvasti yksi jae tästä lainauksestamme.

”Erämaasta hän löysi hänet, autiosta, ulvovasta korvesta; hän otti hänet suojaansa ja hoitoonsa, varjeli häntä kuin silmäteräänsä.”

Kuinka elävä kuva se onkaan menneestä ja mahdollisesti tulevastakin elämästäni! Suuri, tulossa oleva juhla ei kovinkaan suuresti saa ajatuksia kohoamaan niihin korkeisiin tunnelmiin, mitä kieltämättä jo jatkuvasti soivat joululaulut tahtovat virittää. Etenkin tänä jouluna ajatukseni ovat suuressa määrin niiden luona, joille joulu on hyvin ristiriitainen ajankohta. Päiväkausia on mielessäni soinut enemmänkin kaksisanainen sävel, joka herättää uskomattoman määrän kaihomieltä ja surua ja suuttumustakin. Tuon melodian nimi on ”Matildan hattu”! (Tämä kirjoitus on jatkoa edelliselle kirjoitukselleni.)

Aamun uutisissa joku mainitsi ajatuksen ”epäasiallisesta kohtelusta”. Siitä kertoo äitini elämä hyvin laajamittaisesti, enkä siltä ole säästynyt minäkään. Meitä kumpaakin taisi menneinä vuosina pitää koossa ja pystyssä vain ”Korkein Sairaanhoitopiiri”, joka hyvin näkymättömällä mutta todellisella tavalla oli joka hetki läsnä! Tämä ulvova korpi ja erämaa olivat niin todellisia, että kaiken kiitollisuuden ohella mielen täyttävät, juuri tämän suuren juhlan edellä, hyvinkin surulliset ja koskettavat tekijät, jotka johtivat koko läheisen suvun perheiden hajoamiseen!

Olen kiitollinen elämästäni, sen jokaisesta päivästä, etenkin koska kaikki kokemukseni ovat olleet pohjana ja tukena ihmissuhdetyölleni. Kaiken kuultuani ja nähtyäni, olen kaikesta huolimatta vakuuttunut siitä, että verrattuna moniin, moniin kanssamatkaajiini, minut on Korkein Voima säästänyt pahimmalta erämaalta ja julmimmalta ulvonnalta!

Toivoisin kirjoitukseni ”Matildasta” ja hänen hatustansa joutuvan mahdollisimman laajojen piirien luettavaksi, sillä ne eivät koske vain jotakin ikäihmisryhmää, vaan meitä jokaista, ikään katsomatta. On tilanteesi mikä tahansa, ajattele tänä jouluna kaikkea mahdollista hyvää, mitä elämässäsi kaikesta huolimatta on sittenkin ollut!

Emme ole niin yksin kuin usein ajattelemme! Käden ulottuvilla on joka hetki avoinna oleva päivystys parhaine mahdollisine hoitoineen!

”Erämaasta hän löysi hänet, autiosta, ulvovasta korvesta; hän otti hänet suojaansa ja hoitoonsa, varjeli häntä kuin silmäteräänsä.”