Positiivinen negatiivisuus vai negatiivinen positiivisuus?

Mitä liikkunee eri ihmisten mielessä tänään? Olen vuosien mittaan sanonut moneen kertaan, ettei meillä kenelläkään ole syytä suureen iloon ja riemuun niin kauan kuin seurakunnassa vallitsee nykyinen tilanne.

”Ja minä kyselin heiltä juutalaisista, siitä pelastuneesta joukosta, joka vankeudesta palanneena oli jäljellä, ja Jerusalemista. Ja he sanoivat minulle: ’Jotka vankeudesta palanneina ovat jäljellä siinä maakunnassa, ne ovat suuressa kurjuudessa ja häväistyksen alaisina; ja Jerusalemin muuri on revitty maahan, ja sen portit ovat tulella poltetut’. Tämän kuultuani minä istuin monta päivää itkien ja murehtien, ja minä paastosin ja rukoilin taivaan Jumalan edessä.” (Neh.1)

Olen viime aikoina lukenut Nehemian kirjan useampaan kertaan eri kielillä. Se on verraton kuva nykytilanteessa olevasta seurakunnasta. Jokaisen tulisi lukea se ainakin kerran vuodessa. En tunne yhtään ystävää tai tuttua, jolla ei olisi suuriakin vaikeuksia elämässään. Kaikki kokemamme sisältää jonkin merkityksen, josta emme juuri nyt ole selvillä.

Me olemme aivan erikoisella tavalla ratkaisun paikalla. Ei niinkään ole kysymys erilaisista vaihtoehdoista maallisen elämämme suhteen, tai ratkaisuista, jotka vaikuttavat erilaisiin ihmissuhteisiin. Kysymys kaiken keskellä on asenteestamme kaikkeen kokemaamme, ja näkemyksestämme, joka suuntaa katseemme tiettyyn suuntaan.

Monet käyvät lävitse aivan kestämättömältä tuntuvia ongelmia, ja kokevat ehkä Jumalan vetäytyneen niin kauaksi, että jo aivan epätoivo valtaa mielen. Aika on todella paha, ja näemme pääosin vain vaikeita tilanteita ja asioita. Niiden keskellä teemme sisäisiä ratkaisuja, jotka hyvinkin suuresti vaikuttavat elämäämme ja olotilamme.

Ihmisluonteeseen kuuluu syyn ja syyllisen löytäminen siinä määrin, että pidämme joitakin asioita jo ratkaistuina sen perusteella, että olemme mielestämme löytäneet syyn tai syyllisen. On itsestään selvää, että jos emme lue Raamattua ja alamme kuunnella päällimmäistä ääntä, olemme sielunvihollisen aaltopituudella. Nyt meitä kiinnostaa ennen kaikkea se syyllisyys, jota julistetaan tuolla taajuudella aivan erikoisella tavalla juuri tässä ajassa.

Nukuin viime yönä melko huonosti ja unen saaminen oli hankalaa. Illalla viimeksi kävin puhelinkeskustelun erään ahdistuneen ihmisen kanssa, ja puhe meni joihinkin tuntemiimme ihmisiin. Tällä hetkellä itse koen ahdistusta ajatellessani ihmisiä, jotka tietyllä aaltopituudella viipyen ovat tulleet päätelmään, että he itse ovat syyllisiä kaikkeen. He suorastaan ahdistavat itseään syyllisyydellään, joka perustuu elämän pettymyksiin, joiden kantaminen tuntuu mahdottomalta. Olen tietoinen näistä asioista, ja itse en ole milloinkaan kokenut aivan sellaista epätoivoa. Aikanaan minua syytettiin kaikista epäkohdista seurakunnan alueella ja uskoin syyllisyyteeni vuosikausien ajan. Tämä on kuitenkin pidemmällä tähtäimellä suoranaisen tuhon tie. Syyllisyys lamaannuttaa ihmisen ja saattaa vääränlaisiin asenteisiin ja suhtautumisiin koko elämän alueella. Kohtalokkainta se on hengellisen elämän puolella, koska erottamisen lahja tai kyky heikkenee ja saa vääränlaisia perusteita.

Asia on hyvin laaja, mutta juuri nyt haluan ajatella yhtä selviytymiskeinoa, jonka aika moni herkkä sielu valitsee syyllisyytensä keskellä. Kompensoimiseen käytetään positiivista asennetta, joka ei kaiken keskellä voi perustua totuuteen ja totuudellisuuteen, vaan joka kumpuaa sisäisestä puolustusmekanismistamme, joka turvautuu jokaiseen mahdolliseen torjuntakeinoon. Koska syyllisyys saa itsensä tuntumaan arvottomalta ja jopa hylätyltä, pyritään näkemään jotakin positiivista. Kun sitä ei juurikaan ole itsessä, voi sitä löytää kanssamatkaajista, jotka todellisuudessa eivät ole sen paremmassa tilassa. Kysymys on siis todellisuudessa omalaatuisesta elämänvalheesta, joka vallitsee todella monen vilpittömyyteen pyrkivän nykyseurakuntalaisen elämässä. Positiivisuuden keskellä katoaa kyky nähdä todellisuus, jolloin muotoutuu valkoisen valheen seurakuntaelämä, joka on petollisimpia asioita tässä ajassa. Ristiriidat ja suoranainen syntikin katoavat näiden selittelyjen alle siinä määrin, ettei todellista parannussaarnaa kuule oikeastaan missään, koska kaikessa halutaan nähdä jotakin hyvää. Ei ole mitään pahaa siinä, jos halutaan nähdä jotakin hyvää jokaisessa ihmisessä, mutta jos tilanne seurakunnassa on juuri sama kuin mistä Nehemia kertoo, on hymymme ja naurumme hyvin kyseenalaista!

Arkkipiispa vastasi aikanaan kysymykseen luterilaisen kirkon selviämisestä nykyisessä ajassa: ”Luterilainen kirkko on aina mukautunut vallitsevien olosuhteiden mukaisesti!” Ei siis ole mitään tarvetta Nehemian kertomalle surulle ja valvomiselle ja itkulle, kun kaikki on hyvin ”vallitsevien olosuhteiden mukaisesti”! Saman vastauksen tavalla tai toisella kuulee kaikissa eri hengellisissä suunnissa, vain toisenlaisin sanakääntein. Siten vääränlainen positiivisuus ei ole vain negatiivista, vaan suorastaan pelottavaa ja vaarallista!

Olen kirjoittanut paljon siitä, kuinka aikanaan vuosikausia uskoimme olevamme velvollisia suhtautumaan myönteisesti jokaiseen veljeen ja sisareen riippumatta siitä mitä nämä julkitoivat elämällään ja opetuksellaan. Tuloksen näemme päivä päivältä entistä selvemmin. Sama eksytyksen henki lähestyy meitä tässäkin ajassa, joskin nyt eri ihmisten taholta. Jonkun ihmisen mukavuus ja aivan ihailtavuus uskovaisena valtaavat mielemme, niin että suorastaan rakastumme tähän ihmiseen. Siinä ei ole mitään väärää, mutta meillä on oikeus ja suoranainen velvollisuus valvoa oman sielumme parasta, ja siten meidän on tutkittava kaikki kuulemamme ja kokemamme. Ihminen kuuluu rakkautemme piiriin, mutta ei välttämättä hänen näkemyksensä ja uskomuksensa. Suuren ahdistuksen keskellä etenkin tässä ajassa ihmiselle kelpaa mikä tahansa positiiviselta vaikuttava siinä määrin, että totuus tulee haudatuksi syvälle tämän suoranaisen sallivuuden hengen alle.

Tällaiselle ihmiselle on tärkeintä vaikka kuinka vähäiset ihmissuhteet ja mikä tahansa opetus, joka tuntuu sillä hetkellä hyvältä. Tämä ei kuitenkaan ole Jumalan Sanan tie. Vääränlainen positiivisuus siis sulkee suojelukseensa valtavan määrän suorastaan tuomittavaa ainesta. Jonkin ajan kuluttua mikään ei sinänsä ole väärää, kukaan ei tee mitään pahaa, ei ole tarpeen puuttua jonkun kauhistuttaviinkaan tekemisiin, koska rakkaus ja myönteisyys valtaavat olemuksen. Katoaa Nehemian kohtaama todellisuus seurakunnan suhteen, ja tilalle tulee itsemme sitä käsittämättä Laodikean ajan henki, joka tyytyy ajatukseen kaiken sittenkin hyvin olemisesta!

Markku Vuori

Jatketaan myöhemmin…