Positiivinen negatiivisuus vai negatiivinen positiivisuus? Osa 2

”Minä sanoin: ’Oi Herra, taivaan Jumala, sinä suuri ja peljättävä Jumala, joka pidät liiton ja säilytät laupeuden niille, jotka sinua rakastavat ja noudattavat sinun käskyjäsi, olkoon sinun korvasi tarkkaavainen ja silmäsi avoin kuullaksesi palvelijasi rukoukset, joita minä nyt päivät ja yöt rukoilen sinun edessäsi palvelijaisi, israelilaisten, puolesta, tunnustaen israelilaisten synnit, jotka me olemme tehneet sinua vastaan; sillä minäkin ja minun perhekuntani olemme syntiä tehneet! Me olemme pahoin tehneet sinua vastaan; emme ole noudattaneet käskyjä, säädöksiä ja oikeuksia, jotka sinä annoit palvelijallesi Moosekselle.” (Neh.1)

Ihminen on aina omalla tavallaan syntinen ja syyllinen Jumalan edessä. Tähän selvään asiaan on tarpeetonta perehtyä syvällisemmin, koska se on niin itsestään selvä. Meitä kiinnostaa nyt ensisijaisesti vähemmän selvä puoli syyllisyydestä, joka ei perustukaan jumalasuhteeseen tai Pyhän Hengen vaikutukseen, vaan häneen, joka tunnetaan veljien syyttäjänä. Tämä syyllisyys on niin sotkuinen ja sekava, että lukemattomat onnettomat ovat aivan poissa tolaltaan vuosituhantisesta näytöstä ja kokemuksesta huolimatta. Asiasta on aina pyritty antamaan oikeaa opetusta, mutta jatkuvasti jotkin kiemurat saavat ikävät tuntemukset tunkeutumaan olemukseemme jopa siinä määrin, että sielunelämämme sekaantuu ja sairastumme jopa kehollisesti.

Nehemian kirja on laadittu Pyhän Hengen vaikutuksesta, ja se tuo selvästi silmiemme eteen oikeanlaisen syyllisyyden niin Jumalan kuin ihmistenkin edessä. Tällä syyllisyydellä on vaikutuksensa kenen tahansa elämässä kaikissa tilanteissa, mutta se ei riko ihmisen olemusta eikä aiheuta suoranaista sairastumista sen paremmin henkisesti kuin kehollisestikaan.

Vihollinen on pettänyt ihmistä kautta aikojen, ja juuri tässä ajassa petos alkaa olla sanoinkuvaamaton. Ihmisten sisin olemus särjetään vääränlaisilla syyllisyyksillä ja syytöksillä. Syytös merkitsee syyllisyyttä ja siten parannuksen teon tarvetta. Tarkemmin tutkien ja perustellen suurin osa ihmisten ahdistusta syytöksiin liittyen, ei ollenkaan perustu Jumalan Sanan todistukseen ja Pyhän Hengen vaikutukseen, vaan hurskaisiin ja petollisiin henkivaltoihin, jotka suorastaan raivoavat tässä ajassa.

Vihollinen tietää miten viedä voima uskovaisilta, eikä se kaihda mitään keinoja. Petokseen tarvitaan kuitenkin petollinen ulkokuori, joten kaikki syyllistäminen kuorrutetaan hengellisillä elementeillä, joilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä Jumalan valmistaman tien kanssa. Me säälimme itseään syyllistävää ihmistä ja kärsimme hänen kanssaan. Olemme saattaneet vuosikymmeniä lohdutella häntä ja pyrkiä saattamaan hänet ymmärtämään sielunsa syvyyksistä kumpuavia vaikutuksia oikealla tavalla.

On oikein pyrkiä ymmärtämään näitä ihmisiä ja tehtävämme on todellakin auttaa heitä kaikin mahdollisin tavoin. Mutta kuinka kauan oma mielemme kestää näitä selvittelyjä, on aivan toinen asia. Vääränlainen syyllistäminen ja syyllisyys sisältävät tekijöitä, joita kirjoittajakaan ei ole aikaisemmin oikealla tavalla pystynyt mieltämään.

Väärässä syyllisyydessä rypevä ihminen tuntee ajoittain suorastaan hukkuvansa onnettomuutensa liemeen, ponnistellen kaikin tavoin pinnalle sielunsa hädässä. Jossakin vaiheessa kaikki keinot tuntuvat olevan sallittuja, itsensä sitä sen tarkemmin ajattelematta. Kun tilanne alkaa olla sietämätön ja voimat alkavat loppua, tällainen säälittävä ihminen ei enää tunnukaan niin säälittävältä, koska hän alkaa turvautua asioihin, jotka eivät ketään miellytä. Hän alkaa, käsittämättä sitä itse, tarjota huonoa oloaan toiselle ihmiselle, turvautuen petolliseen lohdutukseen siitä, ettei toinen ole sen parempi ja onnellisemmassa asemassa kuin hänkään.

”Mietipäs tarkemmin, sinähän olet ihan samanlainen kuin minäkin! Etkös sinäkin toimi aivan kuin minäkin?” Masentunut ja itsensä syyllistävä ihminen tarjoaa syyllisyyttään kuuntelijalleen aina vain lisääntyvin negatiivisin ajatusmallein. Tämä tapahtuu niin huomaamattomasti, että vasta pitkän ajan kuluttua kuuntelija alkaa ihmetellä omaa huonoa oloaan ja käsittämätöntä syyllisyyden tunnetta.

Sääli, myötätunto ja ymmärtäväisyys kuuluvat todelliseen hengelliseen mieleen, mutta jossakin vaiheessa on pakko ajatella oman mielensä parasta. On pakko alkaa puolustautumaan niitä voimia vastaan, jotka vaikuttavat autettavan sisäisten taistelujen johdosta. Syyllisyys on siis todella tarttuva ja vahingollinen vaikutus, jos se ei perustu siihen, mistä juuri luimme Nehemian kirjasta. On surullista se, kuinka suuressa määrin olemme rikkoneet niin Jumalaa kuin ihmisiäkin vastaan. Paavali jo aikanaan käsitti asian todellisen laidan, pystyen erottamaan aidon ja väärän syyllisyyden toisistaan. Aito syyllisyys johtaa parannukseen ja asioiden korjaantumiseen, väärä syyllisyys taas johtaa kierteeseen, jossa syytös syytöksen päällä aikaansaa valtavaa tuhoa, koska ei ole perusteita todelliselle parannukselle tai tervehtymiselle.

Tässäkin ajassa siis vallitsee valtava määrä väärää syyllisyyttä, koska laittomuus on päässyt valtaan ja rakkaus kylmennyt. Minun laitumeni lampaat makailevat toinen siellä, toinen täällä, kaukana toisistaan. Siten ne ovat alttiina vihollisen vaikutuksille, eikä todellista uskovaisten yhteyttä kohta näytä olevan missään. Syytösten ahdistava ilmapiiri alkaa olla sitä luokkaa, ettei kukaan enää jaksa siinä hengittää. Itsesyytöksissä piehtaroiva ei siis anna vain oman sisimpänsä vähitellen hajota, vaan hän onnettomalla tavalla levittää pahoinvointiaan kohtaamiinsa ihmisiin.

Mikä on ratkaisu tähän valtavaan epidemiaan? Se ei ole kenenkään ihmisen vallassa, ja ainoa mahdollisuus edelleenkin perustuu siihen, mitä Nehemia omassa avuttomuudessaan tarjoaa meillekin: ”…olkoon sinun korvasi tarkkaavainen ja silmäsi avoin kuullaksesi palvelijasi rukoukset, joita minä nyt päivät ja yöt rukoilen sinun edessäsi palvelijaisi, israelilaisten, puolesta, tunnustaen israelilaisten synnit, jotka me olemme tehneet sinua vastaan…”

Vain yksin Herramme voi meitä auttaa, eikä vääränlaisella syyllisyydellä tai syyllistämisellä ole sijaansa elämässämme sen paremmin kuin rukouksissamme.

Markku Vuori

Jatkuu taas joskus…