Näin ei saa olla, veljeni! 3

”Poista paha keskuudestasi. Jos sinun veljesi, sinun äitisi poika, tai sinun poikasi tai tyttäresi tai vaimo, joka on sylissäsi, tai ystäväsi, joka on sinulle kuin oma sielusi, salaa houkuttelisi sinua ja sanoisi: 'Käykäämme palvelemaan muita jumalia', joita et sinä tunne eivätkä sinun isäsi tunteneet - niiden kansojen jumalia, jotka asuvat teidän ympärillänne, lähellä sinua tai kaukana sinusta, maan äärestä toiseen - niin älä noudata hänen mieltään äläkä kuule häntä; älä sääli äläkä armahda häntä äläkä salaa hänen rikostansa, vaan tapa hänet: oma kätesi kohotkoon ensimmäisenä häntä vastaan surmatakseen hänet, ja sitten koko kansan käsi. Kivitä hänet kuoliaaksi, sillä hän koetti saada sinut luopumaan Herrasta, sinun Jumalastasi, joka vei sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä. Ja koko Israel kuulkoon sen ja peljätköön, ettei kukaan enää tekisi senkaltaista pahaa sinun keskuudessasi.” (5.Moos.13).

Mikä Uuden Liiton sanankohta ensimmäiseksi tulee mieleemme?:

”Sillä minä olen tullut 'nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan; ja ihmisen vihamiehiksi tulevat hänen omat perhekuntalaisensa.' Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias. Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen. (Matt.10).

Itse asiassa nämä sanankohdat selittävät itse itsensä. Ne tuovat aivan omalla tavallaan silmiemme eteen uskon henkilökohtaisuuden, ainutlaatuisuuden läheisimmissäkin suhteissamme muihin ihmisiin. Uskon asioissa emme todellakaan voi rakentaa mitään jonkin ihmissuhteen varaan, ei edes rakkaimpien läheistemme varaan! ”…tai vaimo, joka on sylissäsi, tai ystäväsi, joka on sinulle kuin oma sielusi…”

Elämme todella vaikeissa ajoissa ja saamme kuulla todella hätkähdyttäviä uutisia. Nuorempi väestö kuulemma on entistä suuremmassa määrin alkanut kadottaa uskonsa Jumalan olemassaoloon, mutta tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että olisi syntymässä jonkinlainen uskonnollinen tyhjiö. Joko näkyvällä tai näkymättömällä tavalla yhä useampi on alkanut ammentaa ”hengellisyyttä” itämaisista lähteistä, antaen ymmärtää tämän kaiken viittaavan järkevään ajatteluun. Järkevä ihminen ei voi uskoa Jumalaan, koska Hänen olemassaoloaan ei voi todistaa, mutta uudenlaisesta filosofiasta on tullut aivan omalaatuinen uskontonsa. Miten kaikki tämä sitten on todistettavissa oikeaksi, on aivan oma kysymyksensä!

Olisimmeko koskaan, menneinä aikoina, voineet kuvitella kohtaavamme Mooseksen kirjoista lainaamamme sanankohdan toteutumisen niin konkreettisella tavalla?

”…salaa houkuttelisi sinua ja sanoisi: 'Käykäämme palvelemaan muita jumalia', joita et sinä tunne eivätkä sinun isäsi tunteneet - niiden kansojen jumalia, jotka asuvat teidän ympärillänne, lähellä sinua tai kaukana sinusta, maan äärestä toiseen - niin älä noudata hänen mieltään äläkä kuule häntä…”

Millaisiin tilanteisiin johtaakaan kaikenlainen ”salaa houkuttelu” meidät etenkin perhesuhteissa! Rakkaus omaiseen saa aikaan suorastaan järkyttäviä kompromisseja, joihin ei syyllistyttäisi kaukaisempien henkilöiden kohdalla.

”Jos sinun veljesi, sinun äitisi poika, tai sinun poikasi tai tyttäresi tai vaimo, joka on sylissäsi, tai ystäväsi, joka on sinulle kuin oma sielusi, salaa houkuttelisi sinua ja sanoisi…”

Kuinka inhimillisesti pelottavan kaita onkaan tiemme henkilökohtaisuudessaan! Miten selittäisimme sitä aivan käytännön esimerkillä?

Opetukseemme on aina sisältynyt jossakin määrin käytännön elämää koskevia asioita, kuten esim. naisen pukeutuminen siveästi. Eräs nuorehko mies luki näistä asioista ja sai äitinsäkin vakuuttumaan siitä, miten seurakunnassa tulee käyttäytyä. Poika innostui melkoisesti ja näki esittämiemme asioiden raamatullisuuden. Mutta sitten äiti koki aivan omalaatuisen inspiraation, alkaen toimia täysin kaikkea aikaisemmin hyväksymäänsä vastaan, ylistäen tämän luopumuksen mukanaan tuomaa vapautta ja suoranaista riemua. Tämä oli niin suuri järkytys pojalle, että tämä alkoi suoranaisessa vihamielisyydessä toimia työmuotoamme ja yhteisöämme vastaan uskomuksessa, että jos hän kieltää kaiken aikaisemmin todeksi tunnustamansa, koituu hänen kieltämisensä äidin pelastukseksi! Kuinka elävä kuva tämä onkaan lukemattomista tapauksista, joissa tehdään kompromisseja ”rakkaiden hyväksi”!

”Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen.” (Ei läheisen ihmisen tähden!)

Näin ei saa olla, veljeni! 2

”Samoin myös kieli on pieni jäsen ja voi kuitenkin kerskata suurista asioista. Katso, kuinka pieni tuli, ja kuinka suuren metsän se sytyttää! Myös kieli on tuli, on vääryyden maailma; kieli on se meidän jäsenistämme, joka tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä. Sillä kaiken luonnon, sekä petojen että lintujen, sekä matelijain että merieläinten luonnon, voi ihmisluonto kesyttää ja onkin kesyttänyt; mutta kieltä ei kukaan ihminen voi kesyttää; se on levoton ja paha, täynnä kuolettavaa myrkkyä. Kielellä me kiitämme Herraa ja Isää, ja sillä me kiroamme ihmisiä, Jumalan kaltaisiksi luotuja; samasta suusta lähtee kiitos ja kirous. Näin ei saa olla, veljeni. Uhkuuko lähde samasta silmästä makeaa ja karvasta vettä?” (Jaak.3).

Menneinä vuosina en kuullut juuri kenenkään puhuvan tästä aiheesta sellaisella tavalla, että se olisi jäänyt mieleen. Kuinka totta se kuitenkin on ollut ja on edelleenkin! Sisimmässäni tunnen sen merkityksen moninkertaistuvan tässä ajassa, joka on mitä tärkeimmän valmistautumisen aika, puhdistautumisen aika, jumalalliseen pukeutumisen aika, sillä Herran tulemus on todella lähellä!

Olen lainannut seuraavaa sanankohtaa moneen kertaan, mutta se jälleen kerran alkoi toistuvasti soida sisimmässäni sanomana juuri tälle myöhäiselle hetkelle:

”Silloin myös Herraa pelkääväiset puhuvat toinen toisensa kanssa, ja Herra tarkkaa ja kuulee; ja muistokirja kirjoitetaan hänen edessänsä niiden hyväksi, jotka Herraa pelkäävät ja hänen nimensä kunniassa pitävät. Ja he ovat, sanoo Herra Sebaot, sinä päivänä, jonka minä teen, minun omaisuuteni. Ja minä olen heille laupias, niinkuin mies on laupias pojallensa, joka häntä palvelee. Ja te näette jälleen, mikä on ero vanhurskaan ja jumalattoman välillä, sen välillä, joka palvelee Jumalaa, ja sen, joka ei häntä palvele.” (Mal.3).

Kuinka suuri merkitys ja vaikutus puheella onkaan erikoisesti yksittäisen ihmisen elämässä! Mitä me puhumme toisistamme toisillemme, säätelee hengellistä ja maallistakin elämäämme aivan sanoinkuvaamattomalla tavalla. Milloin todella tiedostamme sen, että kaikki puheemme tallennetaan jumalallisille muistijärjestelmille, joiden tallennuskapasiteetti yltää kaikkeen kaikkialla! Uskon todeksi myös sen, että ajatuksemme tiedostetaan Herramme luona kuuluvampina kuin sanamme!

”Silloin myös Herraa pelkääväiset puhuvat toinen toisensa kanssa, ja Herra tarkkaa ja kuulee; ja muistokirja kirjoitetaan hänen edessänsä niiden hyväksi, jotka Herraa pelkäävät ja hänen nimensä kunniassa pitävät.”

Eikö meitä todella tulisi kauhistuttaa tämän todellisuuden ja tallennetun tiedon määrä! Puhe ei enää liikkeelle lähdettyään olekaan vain puhetta ja ilman värähtelyä, vaan sen kautta aikaansaadaan enemmän tuhoa kuin atomipommilla!

”Katso, kuinka pieni tuli, ja kuinka suuren metsän se sytyttää! Myös kieli on tuli, on vääryyden maailma; kieli on se meidän jäsenistämme, joka tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä.”

Kovaa puhetta, todella kovaa puhetta, mutta kaiken takana on Jumalamme Rakkaus, joka varoittaa meitä kaikesta sielullemme vahinkoa tuottavasta! Herramme aikanaan loi kaiken olevaisen Sanalla, puhumalla ajatuksensa julki, ja kaiken lopputulos oli hyvä! Hän puhuu edelleenkin saman Sanansa kautta, ollen kaiken hyvän ja todellisen Lähde. Tämä ei kuitenkaan ilahduta pimeyden henkivaltoja, jotka tekevät kaikkensa saadakseen käyttöönsä mahdollisimman paljon välikappaleita omien tarkoitusperiensä toteuttamiseksi! Ne eivät pysty luomaan, mutta kylläkin vääristelemään ja tuhoamaan, mihin tarvitaan välikappaleita, joilla on kaikki se, mitä niiltä puuttuu, ennen kaikkea suu, joka puhuu helvetin tulta!

”Kun minä olin heidän kanssansa, varjelin minä heidät sinun nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, ja suojelin heitä, eikä heistä joutunut kadotetuksi yksikään muu kuin se kadotuksen lapsi, että kirjoitus kävisi toteen. Mutta nyt minä tulen sinun tykösi ja puhun tätä maailmassa, että heillä olisi minun iloni täydellisenä heissä itsessään. Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole.” (Joh.17).

Mitä tähän sanoisimme? Ketä ja mitä palvelevat huulemme ja kielemme Kirjoitusten täyttämiseksi?

”Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä. Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi.” (Matt.12).

Näin ei saa olla, veljeni!

 ”Samoin myös kieli on pieni jäsen ja voi kuitenkin kerskata suurista asioista. Katso, kuinka pieni tuli, ja kuinka suuren metsän se sytyttää! Myös kieli on tuli, on vääryyden maailma; kieli on se meidän jäsenistämme, joka tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä. Sillä kaiken luonnon, sekä petojen että lintujen, sekä matelijain että merieläinten luonnon, voi ihmisluonto kesyttää ja onkin kesyttänyt; mutta kieltä ei kukaan ihminen voi kesyttää; se on levoton ja paha, täynnä kuolettavaa myrkkyä. Kielellä me kiitämme Herraa ja Isää, ja sillä me kiroamme ihmisiä, Jumalan kaltaisiksi luotuja; samasta suusta lähtee kiitos ja kirous. Näin ei saa olla, veljeni. Uhkuuko lähde samasta silmästä makeaa ja karvasta vettä?” (Jaak.3).

Onko eilinen kirjoituksemme vielä mielessämme? Olemme päiväkausia askaroineet käsitteen ”ulkoistaminen” kanssa. Eilen kyselimme pahinta vihamiestämme ja sen olinpaikkaa, koska meitä todella vakavasti kehotetaan varjelemaan sydämemme kaikelta pahalta. Samassa yhteydessä mainitaan heti seuraavaksi:

”Poista itsestäsi suun kavaluus, ja karkoita luotasi huulten vääryys. Katsokoot sinun silmäsi suoraan, eteenpäin olkoon katseesi luotu. Tasoita polku jaloillesi, ja kaikki sinun tiesi olkoot vakaat. Älä poikkea oikeaan, älä vasempaan, väistä jalkasi pahasta.” (Snl.4).

Suurin vaaramme näyttää siis olevan lähempänä kuin mitä oikein koskaan olemme tulleet ajatelleeksi! Se on huultemme takana, pienen pieni kehomme osa, jonka vaikutus on suuresti kiinni huultemme asennosta.

”Minun rukoukseni olkoon suitsutusuhri sinun kasvojesi edessä, minun kätteni kohottaminen olkoon ehtoouhri. Herra, pane minun suulleni vartija, vartioitse minun huulteni ovea. Älä salli minun sydämeni taipua pahaan, pitämään jumalatonta menoa väärintekijäin kanssa.” (Ps.140).

Jälleen kerran sydän ja huulet samassa asiayhteydessä! Alamme kai siten jo käsittää suuvärkkimme merkityksen koko elämällemme, niin maalliselle kuin hengellisellekin!? Se on todellakin niin vaarallinen tekijä, että sen välityksellä aivan liian moni ulkoistaa itsensä jopa pelastuksen ulkopuolelle kaikenlaisista rukousten suitsutusuhreista huolimatta! Ei ole siis ihme jos sisimmässäni on nyt päiväkausia toistunut kuin päättymättömältä äänilevyltä, hengellisenä hätähuutona:

”…samasta suusta lähtee kiitos ja kirous. Näin ei saa olla, veljeni.”

Alan vasta nyt itsekin todella käsittää, miksi lähes koko elämäni ajan sisimpäni on suorastaan pakottanut minut toistuvasti puhumaan ja kirjoittamaan suulla tehdyistä rikoksista, vaikka sen johdosta olen saanut kokea ainutlaatuista hylkäämistä. Nämä rikokset eivät koske ainoastaan mainemurhan suorittajia, vaan uhreja ovat kaikki osalliset, koska aina on pätenyt ja pätee nimenomaan juuri tässä ajassa, jossa kaikenlainen pahuus saavuttaa äärirajansa:

”Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä. Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi.” (Matt.12).

Juuri tästä syystä meitä varotetaan jo muinaisista ajoista lähtien lausumasta väärää todistusta, tuomiota kenenkään ylle! Me omalla kielellämme, avatessa huulemme, puhumme itsellemme joko iankaikkisen kuoleman tai iankaikkisen elämän! Näin on asianlaita, vaikka kirjoittaja monen mielestä latoo ruudulle aivan liian suuria ja ratkaisevia ajatuksia. Emmekö koko ajan siteeraa, ei kirjoittajan, vaan Jumalamme omia sanoja ja ajatuksia?

Kirjoittaja haluaisi unohtaa kaiken menneen ajojahdin ja väärät syytökset, mutta onnistuu siinä melko huonosti oman alitajuntansa johdosta, joka nostaa esiin jo unohduksiin painuneita asioita. Mutta kaipa tämä kaikki on tunnustettava niiden lukuisten lukijoiden takia, jotka ovat saaneet kokea täysin samaa ja kamppailevat omantuntonsa kanssa! Hengellinen hylkääminen on omalla alueellaan ja tavallaan pahinta ja vahingoittavinta, mitä ihmiselle voi tapahtua! Kukapa voisi uskoa kaikkea tälle alueelle kuuluvaa ”huulten hedelmää”, etenkin kun on halunnut tietää mihin kaikki syytökset perustuvat ja saa yhä uudelleen vastauksen: ”Sinun ei tarvitse sitä tietää!”

”Minun rukoukseni olkoon suitsutusuhri sinun kasvojesi edessä, minun kätteni kohottaminen olkoon ehtoouhri. Herra, pane minun suulleni vartija, vartioitse minun huulteni ovea. Älä salli minun sydämeni taipua pahaan, pitämään jumalatonta menoa väärintekijäin kanssa.” (Ps.140).

Kristillistä ulkoistamista? 5

”Poikani, kuuntele minun puhettani, kallista korvasi minun sanoilleni. Älkööt ne väistykö silmistäsi, kätke ne sydämesi sisimpään; sillä ne ovat elämä sille, joka ne löytää, ja lääke koko hänen ruumiillensa. Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee. Poista itsestäsi suun kavaluus, ja karkoita luotasi huulten vääryys. Katsokoot sinun silmäsi suoraan, eteenpäin olkoon katseesi luotu. Tasoita polku jaloillesi, ja kaikki sinun tiesi olkoot vakaat. Älä poikkea oikeaan, älä vasempaan, väistä jalkasi pahasta.” (Snl.4).

Missä on suurin vaaramme, vahingon saamisen mahdollisuus, jolta  meidän tulee suojella itseämme, jolta  meidän tulee varjella sydämemme, syvin olemuksemme? Varmaankin valtaosa uskovaisista tiedostaa kuka on ihmisen pahin vihollinen persoonana, ei toivottuna tekijänä. Voisimmeko ajatella tämän lainauksemme perusteella jotakin esittämämme kysymyksen vastaukseksi? Kyllä, meille ei taida olla vaikeata päätellä vihamielisten ja vahingoittavien voimien olemassaolo ja sijainti, mutta olemmeko koskaan todella päässeet käsittämään ja tiedostamaan miten kaikki tuho ja vahinko toteutuu? Kyllä, sielunvihollinen on jatkuvassa toiminnassa ja voimme laittaa kaiken syyllisyyden hänen yllensä, mutta kuka on itse asiassa vastuussa kaikesta elämäämme kohtaamasta onnettomuudesta? Siihen antaa jo monta kertaa lähteenämme oleva lyhyt lainaus vastauksen, jota nyt moni selvästikin hämmästelee. Meissä itsessämme, minussa itsessäni, on itsemme pahin vihamies, vahingoittaja! Mitä sanoo veljemme Paavali?:

”Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu. Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.” (Room.7).

Kamppailu hyvän ja pahan välillä ei siis ole yksinomaan avaruuksissa, vaan aivan omalla tavallaan meidän sisimmässämme! Kysymys on vain siitä, kenelle on uskottu sisimpämme hallinta! Mitä toteaa Paavali tämän ongelmallisen asian suhteen, tunnustettuaan sen olemassaolon itsessäänkin (mitä en juuri kenenkään muun ole kuullut tunnustaneen)?:

”Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.” (Room.7).

Mieleeni tulee fariseuksen ja publikaanin samanaikainen vierailu temppelissä. Fariseus oli todella kiitollinen erinomaisuudestaan, mutta publikaani ei edes rohjennut nostaa katsettaan ja sanoi rintaansa lyöden:

”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.” (Luuk.18).

Sanoi, sanoi, sanoi! Mitä olemme lukeneet sanoista ja sanomisesta?

”Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esille hyvää, ja paha ihminen tuo pahan runsaudesta esille pahaa. Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä. Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi.” (Matt.12).

Mihin siis perustuu ja on aina perustunut suurin tuhovoima joka helvetintulen tavoin tekee tuhoaan meissä ja lähimmäisissämme, seurakunnallisissa piireissämme? Sen alkuperä on siis helvetissä, mutta kuka ja mikä sille suo toimintakanavan?

”Poista itsestäsi suun kavaluus, ja karkoita luotasi huulten vääryys. Katsokoot sinun silmäsi suoraan, eteenpäin olkoon katseesi luotu. Tasoita polku jaloillesi, ja kaikki sinun tiesi olkoot vakaat. Älä poikkea oikeaan, älä vasempaan, väistä jalkasi pahasta.”

”Huulten rikkomus on paha ansa, mutta vanhurskas pääsee hädästä.  …Toden puhuja lausuu oikeuden, mutta väärä todistaja petoksen. …Moni viskoo sanoja kuin miekanpistoja, mutta viisasten kieli on lääke. Totuuden huulet pysyvät iäti, mutta valheen kieli vain tuokion.” (Snl.12).

Kristillistä ulkoistamista? 4

”Poikani, kuuntele minun puhettani, kallista korvasi minun sanoilleni. Älkööt ne väistykö silmistäsi, kätke ne sydämesi sisimpään; sillä ne ovat elämä sille, joka ne löytää, ja lääke koko hänen ruumiillensa. Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee. Poista itsestäsi suun kavaluus, ja karkoita luotasi huulten vääryys. Katsokoot sinun silmäsi suoraan, eteenpäin olkoon katseesi luotu. Tasoita polku jaloillesi, ja kaikki sinun tiesi olkoot vakaat. Älä poikkea oikeaan, älä vasempaan, väistä jalkasi pahasta.” (Snl.4).

Vasta juuri nyt nousevat tekstistämme ensimmäistä kertaa tietoisuuteeni sanat:

”…kätke ne sydämesi SISIMPÄÄN…”

Kuinka paljon luemmekaan Jumalan Sanaa, ilman että jokin kohta edes kiinnittää huomiotamme! Tätä ei kannata hämmästellä liiaksi, sillä se on koko Sanan ominaisuus, koska se on iankaikkisessa jatkuvuudessa, niin että joka päivälle riittää jotakin uutta, kautta koko pelastushistorian! Sydän on siis ennen kaikkea hengellisen elämämme ydin, mutta nyt näyttää siltä, että siinäkin on vielä oma ytimensä, sisimpänsä. Miten tuleekaan siis meidän asennoitua tähän ytimeemme?

”Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee.”

Tätä varten annetaan meille selviä viitteitä, jotka on syytä lukea useampaan kertaan kaikkien niiden aidoksi tiedostamiseksi. Mutta riittävätkö kaikkikaan rahkeemme tähän suojelutehtävään, varjelemiseen, ja olisiko tässä kohden ristiriita esittämämme ulkoistamisen ja todellisen tarpeemme välillä? Tarvitsemmeko siis kuitenkin ulkopuolista apua, jopa jollakin tavoin korvattavalla ja kustannettavalla tavalla? Kutsumme avuksemme ja neuvoksemme yhden todella merkittävän vastauksen antavan sanankohdan. Millainen jatkuvuus onkaan Jumalan Sanalla; se on totisesti oma selittäjänsä!:

”Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa! Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä. Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa; mitä myös olette oppineet ja saaneet ja minulta kuulleet ja minussa nähneet, sitä tehkää, niin rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.” (Fil.4).

”Mutta rauhan Jumala, joka on kuolleista nostanut hänet, joka iankaikkisen liiton veren kautta on se suuri lammasten paimen, meidän Herramme Jeesuksen, hän tehköön teidät kykeneviksi kaikkeen hyvään, voidaksenne toteuttaa hänen tahtonsa, ja vaikuttakoon teissä sen, mikä on hänelle otollista, Jeesuksen Kristuksen kautta; hänelle kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.” (Hebr.13).

”…sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi. Tehkää kaikki nurisematta ja epäröimättä, että olisitte moitteettomat ja puhtaat, olisitte tahrattomat Jumalan lapset kieron ja nurjan sukukunnan keskellä, joiden joukossa te loistatte niinkuin tähdet maailmassa, tarjolla pitäessänne elämän sanaa, ollen minulle kerskaukseksi Kristuksen päivänä siitä, etten ole turhaan juossut enkä turhaan vaivaa nähnyt.” (Fil.2).

Miten Jumalamme toteuttaa kaiken tämän sydämissämme ja sitten käytännön elämässä?

”Mutta sen hän sanoi Hengestä, joka niiden piti saaman, jotka uskoivat häneen; sillä Henki ei ollut vielä tullut, koska Jeesus ei vielä ollut kirkastettu.” (Joh.7).

Mitä sanoo tähän Ääni sydämemme sisimmässä?:

”…ja kaikki minun omani ovat sinun, ja sinun omasi ovat minun - ja minä olen kirkastettu heissä.” (Joh.17).