Identiteettiongelmia?

”Kuulkaa minua, te Jaakobin heimo, te kaikki Israelin heimon tähteet, te, joita on pitänyt kantaa äidinkohdusta asti, nostaa hamasta äidinhelmasta. Teidän vanhuuteenne asti minä olen sama, hamaan harmaantumiseenne saakka minä kannan; niin minä olen tehnyt, ja vastedeskin minä nostan, minä kannan ja pelastan.” (Jes.46).

Jostakin syystä presidenttimme hautajaiset saivat minut erikoisella tavalla pohtimaan niin omaani kuin uskonveljieni ja – sisarteni identiteettiä. Merkittävien henkilöiden persoonallisuus ja luonteenpiirteet on mitä erilaisimmissa piireissä määritelty tarkkaakin tarkemmin, koska heidän elämänsä tarkoituksen suhteen ei ole ollut juurikaan kysymysmerkkejä, sillä heidän olemassaolonsa ja elämänsä merkitys on ollut niin ilmeinen, etenkin politiikassa ja viihdytysalalla. Suurelta osaltaan kaikki heidän merkityksensä on perustunut poliittiseen hyväksyttävyyteen ja ihmisten miellyttämiseen!

Mutta miten on meidän uskovaisten suhteen, kun meidän selvästikin merkittävin johtohahmomme määrittelee elämäntehtäväänsä:

”Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu. Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija. Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.” (Gal.1).

                                     

Ihmisellä on suorastaan perinnöllinen tarve samaistua jonkun toisen ihmisen tai ideologian kanssa. Normaali ihminen ei tule toimeen yksinään, koska hän on laumaolento, joka etsii identiteettiään lähes mistä tahansa hyväksi katsomastaan esikuvasta. Me olemme kaikki, jokainen ihminen, jonkinlaisia peilejä toinen toisellemme. Mitä itse kukin näkee todellisuudessa, vaihtelee hänen olemuksensa ja mielensä mukaisesti.

Mitä kukin etsii ja kaipaa, vaihtelee siis suurestikin mitä erilaisimpien vaikutteiden johdosta. Minulle ja useimmille meistä on myöhäistä tavoitella kovin korkeita sfäärejä ja asemia ihmisten keskuudessa. Olemme jo tottuneet ajatukseen inhimillisestä vajavuudesta ja alhaisesta asemastamme tämän maailman silmissä, mutta joukossamme on melkoinen määrä vaeltajia, jotka sittenkin haaveilevat jostakin merkittävämmästä ja näyttävämmästä. He eivät totisesti ole samaistuneet veljemme Paavalin ja hänen palvelustehtävänsä kanssa! He etsivät omaa identiteettiään jostakin muualta, eli heillä on selvä ongelma!

Elämämme kulun ja tyydyttävien olosuhteiden määrittelijänä on siis aikanaan tekemämme uskonratkaisu, joka ei salli liiallisia haavekuvia ja fantasioita ”presidenttiydestä” ja korkeasta asemasta ihmisten silmissä! Samaistumisemme veljemme Paavalin ja hänen saamansa tehtävän kanssa sulkee automaattisesti äärettömän määrän ovia ”menestyksemme tiellä”! Me emme miellytä suurinta osaa ihmisistä omine näkemyksinemme, eli paremminkin Herramme näkemyksien kanssa.

”Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija. Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.”

Uskovaisina ihmisinä meidän ei tulisi sellaisessa määrin etsiä identiteettiämme maalliselta tasolta ja maallisista asioista, olosuhteista. Eikö kohdallamme ole pikemminkin kysymys taivaallisesta identiteetistä?

”Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut. Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.” (2.Kor.5).

Identiteettiongelmamme on ratkaistu jo Jumalan ajatuksissa ennen kuin meitä oli olemassakaan!

”…niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.”

Pyrkikäämme tästä lähtien perehtymään tähän identiteettiimme!

Meidät nähdään!

Tänään haudataan edesmennyt ja rakastettu presidenttimme Mauno Koivisto. Hänen elämänsä huomioidaan laajasti tiedotusvälineissä, ja suuri osa kansaamme keskittyy hartaudella seuraamaan televisiosta niin siunaamistilaisuutta kuin sen jälkeistä kulkuetta hautausmaalle. Hän oli merkittävä henkilö ja saa sen johdosta ansaitsemansa huomionosoitukset.

En voi olla ajattelematta itseäni ja kaltaisiani ihmisiä, jotka omalla tavallaan koko elämänsä ajan tuntevat jäävänsä vaille ihmisten huomiota ja kokevat olevansa melko merkityksettömiä. Olisi hulluutta ajatellakaan valtiollisia hautajaisia, etenkin kun oma suku on enää vain muutaman harvan henkilön varassa. Vuosikymmenisen hengellisen työn parissa olleet aika lukuisatkin ihmiset ovat lähes totaalisesti unohtaneet olemassaolomme, niin että mitä sanoisin lohdutukseksi itselleni ja kaltaisilleni?

”Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista, vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä. Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi, että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: ’Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra’.” (1.Kor.1).

Eivät tule maan mahtavat hautajaisiimme eikä juhlatilaisuuksiimme, tai edes päiväkahville! Me emme ole heidän silmissään mitään sellaista, mikä tulisi huomioida valtiollisella taholla. Me emme ole olleet elämällämme sellaisella tasolla, että olisimme vaikuttaneet tämän maailman toivomalla tavalla kansamme ja valtiomme hyväksi. Tämä on oikeastaan aina ollut meille selvää, mutta kun ajoittain muistetaan vähäisemmässä määrin kunnostautuneita esiintyjiä ja viihdyttäjiä, tulee silloin tällöin hiukan haikea mieli. Ei ole meille hymyilty, taputettu, ei paukautettu kämmenellä olkapäälle, ei ole meille hurrattu ja osoitettu suosiota! Olemme ainakin omasta mielestämme tehneet parhaamme, erikoisesti hengellisellä alueella, mutta saaneet sitäkin enemmän arvostelua ja moitetta. Olisihan se mukava saada edes vähän tunnustusta ponnisteluistaan ja ahkeroimisestaan, mutta että meidät melko totaalisesti katsotaan kaiken jälkeen kuin olemattomiksi…!

Olemme tainneet katsella väärään suuntaan, vääriin asioihin. Mihin perustuu elämämme merkitys ja kenen tulee huomioida se, sellaisella tavalla, että itsekin rohkenemme edes jossakin määrin huomioida sen? Mitä olemme aina lukeneet ilman väärinkäsityksen mahdollisuutta?:

”…ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.”

Tätä ei tarvitse sen kummemmin selitellä – se tulee vain uskoa todeksi omallakin kohdallaan! Me arvostamme jokaista maamme hyväksi toiminutta ja toimivaa henkilöä, vaikka meitä itseämme ei huomioitaisi muuta kuin veroilla ja kaikenlaisilla lisääntyvillä maksuilla. Meitä arveluttaa vanhuutemme ja saamamme kohtelu vanhainkodissa tai jollakin vuodeosastolla, mutta älkäämme unohtako kaiken ajallisuutta ja lyhyyttäkin.

”Kuulkaa minua, te Jaakobin heimo, te kaikki Israelin heimon tähteet, te, joita on pitänyt kantaa äidinkohdusta asti, nostaa hamasta äidinhelmasta. Teidän vanhuuteenne asti minä olen sama, hamaan harmaantumiseenne saakka minä kannan; niin minä olen tehnyt, ja vastedeskin minä nostan, minä kannan ja pelastan.” (Jes.46).

Halleluja! Tyytykäämme olemaan pieniä ja merkityksettömiä tämän maailman silmissä! Meidän merkitystämme ei kuuluteta tämän maailman turuilla ja toreilla, vaan meitä katsovat kaiken näkevät silmät Korkeudesta ansaitsemattomalla Rakkaudella, ja saamme kerran kuulla lohdulliset sanat ja tunnustuksen: ”Minä olen nähnyt kaiken sinua kohdanneen ja kaiken vaivannäkösi ja ahkeroimisesi. Elämäsi ei ole ollut turha, vaikka sinusta usein tuntuu siltä!”

”Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi, että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: ’Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra’.”

Kaivakaamme Kallioon asti!

”Miksi te huudatte minulle: 'Herra, Herra!' ettekä tee, mitä minä sanon? Jokainen, joka tulee minun tyköni ja kuulee minun sanani ja tekee niiden mukaan - minä osoitan teille, kenen kaltainen hän on. Hän on miehen kaltainen, joka huonetta rakentaessaan kaivoi syvään ja laski perustuksen kalliolle…” (Luuk.6).

Eilinen uutinen Englannista oli jollakin tavoin niin lamaannuttava ja masentava, että kirjoittaminen jäi suorittamatta. Mieleni oli siinä määrin kuohuksissa, ettei pystynyt keskittymään kirjoittamiseen.

Jokin osa sisintäni pystyy jäsentämään melkoisen määrän maailman tapahtumia, mutta joltakin osin koen tulleeni aikaan, jossa osa asioita on mietittävä aivan uudella tavalla. Mikä on minun oma osuuteni kaiken tapahtuvan keskellä ja kuka ylipäätänsä olen? Tämä on kysymys johon jokin itsessäni etsii vastausta. Tietoisuuteni omasta itsestäni on omalla tavallaan aina ollut melkoisen selvä, mutta nyt joudun päivittäin pohtimaan elämäni tarkoitusta ja syvintä olemusta. Juuri mikään elämässäni ei vastaa elämäni aikana syntyneitä odotuksia, joita aina olen pitänyt oikeutettuina ja luonnollisina asioina, Sanan mukaisinakin.

Kaiken kohtaamani on vallannut ja leimannut tietynlainen pinnallisuus, joka hengellisen näkemyksen perusteella alkaa suorastaan masentaa, kun todella ajattelee mitä ajan merkit meille kertovat – suorastaan jylisevät ja karjuvat! Miten omalta kohdaltani vastata tähän huutoon, tapahtumien vyöryyn? Jumala auttakoon minua ryhtymästä spekuloimaan tiedoilla ja ennustuksilla, joista itselläni ei ole minkäänlaista varmuutta! On suorastaan ahdistavaa kuunnella mitä erilaisimpia selityksiä ja tulkintoja, joita korviini kantautuu sellaisiltakin tahoilta, mistä niitä ei odottaisi!

Mikä on tänään elämisemme tarkoitus? Jotenkin tuntuu siltä, ettei suurin osa uskovaisista enää elä omaa elämäänsä, vaan heidän mielensä ja olemuksensa harhailee ja seikkailee kaikessa muussa, mutta ei omassa itsessään! On toki kaikenlaisia profetioita ja tiedon sanoja, mutta voimmeko antaa niille suurtakaan merkitystä omakohtaisen elämämme kustannuksella? Jos jokin profetian julki tuonut henkilö on jossakin kohden osoittautunut luotettavaksi, ei se merkitse kaiken hänen esittämänsä totuudellisuutta. Vihamieliset voimat toimivat juuri tällaisen esikuvan mukaisesti! Ajatelkaamme vain käärmeen toimintaa ja puheita, joiden perusteella kaikki paha tuli tähän maailmaan! Suurin eksytys on aina ollut ja on etenkin tässä ajassa osatotuudessa, joka on aivan kauhistuttava sana! Määrätynlaisen tiedon perusteella nielemme hyttysen sijaan lauman kameleja!

Kuka olen, mikä on elämäni tarkoitus, mihin suuntaan kulkea, mitä valita? Nämä kysymykset on syytä esittää ainakin silloin tällöin kaiken varmuutemmekin keskellä! Mihin perustuu varmuutemme? Olenko turvassa sen perusteella, mitä joku kuulijani minusta sanoo tai ajattelee? Keneen voisin tässä suhteessa luottaa? On vain Yksi, johon voin turvata, ja siksi on aivan turhaa pälyillä ympärilleen, tai edes pilviinkään! Vastaus kaikkeen on tämänpäiväisessä lainauksessamme:

”Jokainen, joka tulee minun tyköni ja kuulee minun sanani ja tekee niiden mukaan - minä osoitan teille, kenen kaltainen hän on. Hän on miehen kaltainen, joka huonetta rakentaessaan kaivoi syvään ja laski perustuksen kalliolle…”

Meidän on kaivettava Kallioon asti selvitäksemme kaikista tämän maailman myrskyistä ja suoranaisista tsunameista! Meillä ei ole mitään muuta suuntaa kuin alaspäin, lävitse kaiken mudan ja saven ja epämääräisen aineksen, pelkäämättä kaivauksemme syvyyttä ja ihmisten mielipiteitä. On pakko sulkea korvansa kaikelta ajan hengen mukaiselta hälyltä ja valhetiedolta. On syytä todella huolehtia siitä, että hengellinen korvamme on avoin vain Hänen puheellensa, jonka luokse olemme tulleet. Hän on vieläkin Hyvä Paimen, jonka äänen saamme tuntea ja luottaa Hänen jakamaansa tietoon.

Mistä keräämme hengellisen ruokamme ja mistä ammennamme hengellisen juomamme?

”…ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.” (1.Kor.10).

Älkäämme missään suhteessa halveksiko sitä armoa, joka meille tarjotaan tässä ajassa! Todellisuutta ei selvemmin voitaisi esittää meille!

”…kun sitten tulva tuli, syöksähti virta sitä huonetta vastaan, mutta ei voinut sitä horjuttaa, sillä se oli hyvästi rakennettu. Mutta joka kuulee eikä tee, se on miehen kaltainen, joka perustusta panematta rakensi huoneensa maan pinnalle; ja virta syöksähti sitä vastaan, ja heti se sortui, ja sen huoneen kukistuminen oli suuri.”

Kuin taivaan linnut!

”Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa. Sentähden minä sanon teille: älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne? Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa? Ja mitä te murehditte vaatteista? Katselkaa kedon kukkia, kuinka ne kasvavat; eivät ne työtä tee eivätkä kehrää. Kuitenkin minä sanon teille: ei Salomo kaikessa loistossansa ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä. Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, eikö paljoa ennemmin teitä, te vähäuskoiset? Älkää siis murehtiko sanoen…” (Matt.6).

Murheissamme sanomme monenlaista, ajattelematontakin, etenkin tässä ajassa, jossa mikään ei tunnu tapahtuvan oman mielemme mukaisesti. Meille on annettu Luojamme taholta mitä monipuolisimmat lupaukset kaiken todella tarvitsemamme saamiseksi. Suurinta mielipahaa siis tuottanevat juuri ne asiat, joita Herramme ei näe ollenkaan samalla tavalla kuin me! Meillä on elatus ja vaatteet ja tyydymme mielestämme alhaisiinkin oloihin, mutta meitä vaivaa aivan liian usein jonkinlainen tyytymättömyys, joka käytännössä on suoranaista myrkkyä hengelliselle olemuksellemme.

Mihin on kadonnut aikanaan omaavamme kiitollisuus, vai onko sitä todella ollutkaan? Mitä me etsimme ja kaipaamme päivittäin, voidaksemme kulkea eteenpäin tyytyväisin mielin? Miten jatkuu lainauksemme:

”Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan. Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan. Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa.”

Mikä on aivan synnynnäinen perusongelmamme, usein riippumatta hengellisen vaelluksemme vuosista! Viisaasti ajatellen tämä päivä ei ole ollenkaan niin ongelmallinen kuin usein ajattelemme, vaan kaiken tyytymättömyyden ja hermoilun takana on sittenkin huominen päivä, johon ajatuksemme ja olemuksemme karkaavat vastoin parempaa tahtoammekin!

”…niin myös kaikki tämä teille annetaan. Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa.”

Meille on selvästi luvattu kaikki tarvitsemamme, jumalallisen viisauden mukaisesti! Manna aikanaan oli sidottu juuri siihen päivään, samoin on hengellisesti tänään! Oma ajattelumme ei muuta todellisuutta, vaan ainoastaan häiritsee hengellistä vaellustamme. Oma ajattelumme ja järkeilymme saa meidät usein ajattelemattomiin ilmaisuihin ja tekoihin:

”Miksi te huudatte minulle: 'Herra, Herra!' ettekä tee, mitä minä sanon? Jokainen, joka tulee minun tyköni ja kuulee minun sanani ja tekee niiden mukaan - minä osoitan teille, kenen kaltainen hän on. Hän on miehen kaltainen, joka huonetta rakentaessaan kaivoi syvään ja laski perustuksen kalliolle…” (Luuk.6).

Meidän tehtävämme on kaivaa syvälle, ohitse kaiken inhimillisen ajattelun ja näkemysten. Se voi tapahtua vain todellisessa kunnioituksessa Korkeampaa Ymmärrystä kohtaan, niin ettemme vain hoe Herran nimeä suullamme, jättäen toteuttamatta omaa osuuttamme, kuuliaisuutta Sanaa kohtaan!

Ulkona on kesäinen päivä, vielä tänään, kuten säätiedot kertovat. Mutta tulossa on hengellisiä myrskyjä, jotka koettelevat rakennuksemme todellisen tilan!

Hyvän vai pahan sanansaattaja?

”Olkaa siis Jumalan seuraajia, niinkuin rakkaat lapset, ja vaeltakaa rakkaudessa, niinkuin Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle ’suloiseksi tuoksuksi.’ Mutta haureutta ja minkäänlaista saastaisuutta tai ahneutta älköön edes mainittako teidän keskuudessanne - niinkuin pyhien sopii - älköön myös rivoutta tai tyhmää lorua tai ilvehtimistä, jotka ovat sopimattomia, vaan paremmin kiitosta.” (Ef.5).

Mihin perustuu kristillinen vaelluksemme ja päivittäinen elämämme? Millaista hajua tai tuoksua leviää olemuksestamme muiden haisteltavaksi? En voi koskaan unohtaa maassamme aikanaan laajastikin vaikuttanutta saarnamiestä, jonka sanavarastoon näytti hallitsevasti kuuluvan: ”Eikö olekin kauheata!” Hän löysi jatkuvasti ennen kaikkea tiedotusvälineistä mitä ”koskettavimpia ja herättelevimpiä” sensaatiouutisia, joita hän luetteli intohimolla ja suoranaisella paatoksella. Oli niin suorastaan kauheaa kuulla kaikista näistä ”kauhistuttavista kertomuksista”, etten hyvällä tahdollakaan pysty unohtamaan niitä.

Mieleeni ei todellisuudessa ole jäänyt yksittäisiä tapauksia, vaan omalla tavallaan järkyttävä kokonaisuus. Tämäkö on valvovan kristityn, uskovaisen, perustehtävä herätelläkseen kansaa parempaan vaellukseen? On jotenkin jäänyt sellainen mielikuva, että niin puhuja kuin suuri osa kuulijoistakin suorastaan rakasti kuulla tällaista julistusta, etenkin kun se välitti tiedon mitä laajimmasta synnin kirjosta! Tuli usein sellainen tunnelma, että olisi ollut helpompi kertoa lyhyesti mikä ei ole syntiä, kuin mikä on ”kauheata ja pahaa”!

On väärin leimata joku yksittäinen julistaja ja opettaja tältä perustalta, koska samaan syyllistyy tai on ainakin syyllistynyt niin lukuisa joukko hengellisiä opettajia! On vain omaksuttu väärä käsitys siitä, mikä saa uskosta osattoman ihmisen kääntymään ja omaksumaan aidon uskon!

Olisiko niin, että kaikenlainen ”kamalien ja törkeiden” asioiden julistaminen onkin lain korostamista, lupausten jäädessä taka-alalle?

”Sillä se lupaus, että Aabraham oli perivä maailman, ei tullut hänelle eikä hänen siemenelleen lain kautta, vaan uskonvanhurskauden kautta. Sillä jos ne, jotka pitäytyvät lakiin, ovat perillisiä, niin usko on tyhjäksi tehty ja lupaus käynyt mitättömäksi. Sillä laki saa aikaan vihaa…” (Room.4).

Tämänpäiväisen johtolainauksemme perusteella on selvästi olemassa asioita, joita ei tule sisällyttää keskusteluihimme, saati sitten saarnoihimme, koska ne aikaansaavat vihaa, tarpeetonta murhetta ja masennusta!

”Mutta haureutta ja minkäänlaista saastaisuutta tai ahneutta älköön edes mainittako teidän keskuudessanne - niinkuin pyhien sopii…”

Mikä olisi aikanaan saanut enemmän aikaan vahinkoa ja hajaannusta, kuin välinpitämättömyys tätä Sanan selvää kieltoa kohtaan?

Miten on tänään? ”…älköön myös rivoutta tai tyhmää lorua tai ilvehtimistä, jotka ovat sopimattomia, vaan paremmin kiitosta.” Olen itse ollut mukana kirkollisessa juhlassa, jossa standup - koomikko kolmen vartin ajan nauratti harrasta yleisöä ainakin omasta mielestäni tilanteeseen sopimattomilla ilvehtimisillä. Ilmiö on laajenemassa koko ajan!

Mikä on yhä vielä todellinen tehtävämme nykyisen ajan keskellä kaikista muotisuuntauksista huolimatta? Mikä saa aikaan piston ihmisten sydämissä ja johtaa heidät Herran tielle?

”Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt, minkä todistajia me kaikki olemme… Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte.’ Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: ’Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?’” (Apt.2)

Maailman pahuudesta on jokainen selvillä ilman uskovaisten vakuutteluja! Mutta kuka vakuuttaa ihmiset Jumalan Rakkaudesta ja Pelastuksesta?