”Minä olen ylhäältä”

”Ja hän sanoi heille: ’Te olette alhaalta, minä olen ylhäältä; te olette tästä maailmasta, minä en ole tästä maailmasta. Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne.’ Niin he sanoivat hänelle: ’Kuka sinä olet?’ Jeesus sanoi heille: ’Juuri se, mitä minä puhunkin teille.’” (Joh.8).

Aito ylhäältä tuleva usko on niin laaja ja ihmismielelle käsittämätön asia, että se jää selvääkin selvemmin uskon asiaksi! Mutta mihin perustuu uskomme? Mahdollista on myös:

”Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat. Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.” (1.Kor.15).

Tämä ei taida olla tuntematon asia kenellekään meistä! Kuinka moni puhuukaan hengellisistä, kirkollisista asioista, mutta selvästi sellaisessa sävyssä, että kuoleman jälkeiset asiat eivät häntä yhtään hätkäytä! Ei ole kauan siitä kun keskustelin erään talomme asukkaan kanssa ja puhe siirtyi käynteihini eri seurakunnissa. Hänelle tuli herttainen hymy kasvoille hänen todetessaan: ”Minulla on aivan oma Jumalani!” Muista, aikaisemmista keskusteluistamme, tiesin hänellä olevan aivan omat näkemyksensä hengellisistä asioista.

Usko on jokaisen oma asia, jota ei kukaan toinen voi ihmisenä antaa toiselle. Voimme vain elää uudestisyntyneinä ihmisinä, ollen oman uskomme perusteella esikuvana, pitäen tarjolla Elämän Sanaa ja suositellen sitä jokaiselle kohtaamallemme ihmiselle.

Suuri, elämän kokoinen kysymys on kuitenkin, mikä on riittävää uskon alueella. Voiko jokaisella olla aivan oma käsityksensä, mikä sitten riittää todelliseen jumalayhteyteen ja osallisuuteen iankaikkiseen Elämään?

”Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne.”

Mikä riittää, mikä pätee niiden silmien edessä, jotka katsovat meitä ylhäältä? Suuri ongelma taitaa olla se, että me ihmisinä olemme aivan kuin geenien vaikutuksen johdosta taipuvaisia esittämään elämämme vakavimmatkin kysymykset kanssamatkaajillemme, mieluiten joillekin erikoisasemassa oleville! Voitaisiin kai tässä yhteydessä vielä painokkaasti todeta, että esitämme kysymyksemme itse valitsemillemme, meille mahdollisimman sopivan vastauksen antaville! Mutta voimmeko jättää näin tärkeän asian muiden ihmisten varaan?

”Niin he sanoivat hänelle: ’Kuka sinä olet?’”

Halleluja! Ainoa, jolle todella voimme esittää elämämme tärkeimmän kysymyksen, on Hän itse, koska elämämme ratkaisevin tekijä perustuu Hänen Persoonansa tuntemiseen! Hänen vastauksensa meille, aivan persoonallisena sinulle ja minulle, on aina sama, koska Hänkin on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti!

”Juuri se, mitä minä puhunkin teille!”

Ei riitä mikään muu kuin Hänen puheensa kuuleminen, joka on tallennettuna Sanaan, mistä Pyhä Henki ammentaa meille saamiensa ohjeiden mukaisesti! Hänkään ei puhu itsestään!

”Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa. Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille. Kaikki, mitä Isällä on, on minun; sentähden minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.” (Joh.16).

Kukaan meistä ei ole kykenevä tähän ja kelpaamaan välimieheksi ihmisten ja Jumalan välillä! Ei merkittävinkään julistaja!

”Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.” (2.Kor.5).

Meille on uskottu sovituksen sana, eli olemme vain välittäjiä, emme välimiehiä!

”Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa…” (1.Tim.2).

Hän synnytti meidät totuuden sanalla

”Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa. Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset. Te tiedätte sen, rakkaat veljeni. Mutta olkoon jokainen ihminen nopea kuulemaan, hidas puhumaan, hidas vihaan; sillä miehen viha ei tee sitä, mikä on oikein Jumalan edessä. Sentähden pankaa pois kaikki saastaisuus ja kaikkinainen pahuus ja ottakaa hiljaisuudella vastaan sana, joka on teihin istutettu ja joka voi teidän sielunne pelastaa.” (Jaak.1).

Tänä aamuna ensimmäiseksi tulee mieleeni Herramme lupaus, jonka mukaan Hän antaa meille tulevaisuuden ja toivon.

”Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Silloin te huudatte minua avuksenne, tulette ja rukoilette minua, ja minä kuulen teitä. Te etsitte minua ja löydätte minut, kun te etsitte minua kaikesta sydämestänne. Ja niin minä annan teidän löytää itseni, sanoo Herra, ja minä käännän teidän kohtalonne” (Jes.29).

Tunnemmeko me Herramme ajatukset meitä kohtaan? Meidän mielemme ihmisinä kamppailevat pikavihaisuuden ja turmeltuneen kielen kanssa sellaisessa määrin, että meiltä helposti katoaa käsitys siitä mitä Jumalamme meiltä odottaa! Herra selvästi antaa ymmärtää, että hän omalla tavallaan on kätkeytynyt tiettyyn rajaan asti, koska Hän ei ole kaikkien löydettävissä. Jos todella rakastamme Herraa koko sydämestämme ja voimastamme, etsimme Häntä ja Hänen läsnäoloaan samalla innolla ja antaumuksella!

Mitä tulee rukouksiimme ja lauluihimme – niistä päätellen huudamme Herran puoleen enemmän kuin koskaan aikaisemmin, toistaen kaavamaisesti: ”Herra, Herra!” Siitä huolimatta ei ole tapahtunut eikä tapahdu se, mitä eniten odotamme. Tiedotusvälineistä on viime päivinä korviini toistuvasti erottunut sana ”fantasia”. En voi mitään sille, että koen melkoisen määrän uskonnollisuutta perustuvan ihmismielen fantasiaan, mitä ihminen erikoisella tavalla rakastaa ja kaipaa sen mukanaan tuoman hyvänolon ja tyytyväisyyden johdosta. Ihminen on todella suuressa määrin taipuvainen omaksumaan itämaisia ”hengellisiä tapoja”, jotka useimmiten merkitsevät tiettyjen asioiden jatkuvaa ja monotonista toistamista. Tällä tavalla itämainen palvoja vaipuu eräänlaiseen transsiin, miksi ei siis länsimainenkin uskovainen? Mitä sanoo kuitenkin Jumalan Sana tällaisesta toiminnasta?:

”Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan. Älkää siis olko heidän kaltaisiaan; sillä teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennenkuin häneltä anottekaan. Rukoilkaa siis te näin…” (Matt.6).

”Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo. Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.” (Joh.4).

Tehkäämme näin, ja Herra on kääntävä kohtalomme!

Tee sitä, mikä hyvä on!

”Turvaa Herraan ja tee sitä, mikä hyvä on, asu maassa ja noudata totuutta; silloin sinulla on ilo Herrassa, ja hän antaa sinulle, mitä sinun sydämesi halajaa. Anna tiesi Herran haltuun ja turvaa häneen, kyllä hän sen tekee. Ja hän antaa sinun vanhurskautesi nousta niinkuin valkeuden ja sinun oikeutesi niinkuin keskipäivän. Hiljenny Herran edessä ja odota häntä. Älä vihastu siihen, jonka tie menestyy, mieheen, joka juonia punoo. Herkeä vihasta ja heitä kiukku, älä kiivastu, se on vain pahaksi. Sillä pahat hävitetään, mutta jotka Herraa odottavat, ne perivät maan. Hetkinen vielä, niin jumalatonta ei enää ole; kun hänen sijaansa katsot, on hän jo poissa. Mutta nöyrät perivät maan ja iloitsevat suuresta rauhasta.” (Ps.37).

Mitä minun sydämeni halajaa, mitä halajaa sinun sydämesi? Mikä on meidän näkemyksemme Jumalamme olemuksesta ja Hänen tahdostaan meitä kohtaan? Mitä Hän halajaa antaa meille lupaustensa mukaisesti? Ovatko odotuksemme ja kaipauksemme samassa linjassa Herramme ajatusten kanssa? Miksi emme saa täyttymystä niin moniin suurellakin äänellä anomiimme asioihin, vaikka ne meidän mielestämme ovat meille niin välttämättömiä ja tarpeellisia?

Voisiko olla niin, että olemme aivan liian paljon saaneet kuulla julistusta, joka ei puhu juuri mitään kääntymyksestä ja parannuksen tekemisestä, vaan tarjoaa meille kaiken jumalallisen hyvän sallimalla meidän tulla sellaisenamme (mikä on aivan oikein), mutta ei kerro ehdottoman tarpeellisesta muuttumisesta Sanan mukanaan tuoman Elämän mukaisesti? Eikö juuri tämän tähden meille tänään selvästi kuuluteta:

”Turvaa Herraan ja tee sitä, mikä hyvä on, asu maassa ja noudata totuutta; silloin sinulla on ilo Herrassa, ja hän antaa sinulle, mitä sinun sydämesi halajaa.”

Meistä itsestämme ei lähde mitään hyvää. Siksi on suuri tarve muuttua mieleltämme Herran Jeesuksen Kristuksen mielen mukaiseksi! Kuten eilen kirjoitimme, lankeavat Jumalan suomat sateet ja auringonpaiste sekä hyville että pahoille. Jos ihminen olisi saanut päättää tämän asian suhteen, olisi hän luonut aivan toisenlaisen sekä maallisen että hengellisen ilmaston, niin että itse kukin vaeltaisi täällä maan päällä olemuksensa paljastava pilvi tai paiste päänsä päällä! Kilvoituksen tähden kaikki ei ole Jumalan suunnitelmissa ollenkaan ihmisen mukaista. Siksi selvä varoitus:

”Älä vihastu siihen, jonka tie menestyy, mieheen, joka juonia punoo. Herkeä vihasta ja heitä kiukku, älä kiivastu, se on vain pahaksi.”

Jumalan lupaukset pysyvät voimassa, mutta miksi sellaisella tavalla unohdamme oman osuutemme, omat lupauksemme? Olemmeko omilla asenteillamme kadottaneet mahdollisuutemme jumalalliseen asioihin puuttumiseen?

”Mutta anokoon uskossa, ollenkaan epäilemättä; sillä joka epäilee, on meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja heittelee. Älköön sellainen ihminen luulko Herralta mitään saavansa, kaksimielinen mies, epävakainen kaikilla teillään.” (Jaak.1).

Me emme voi palvella Jumalaa ja mammonaa kaksimielisyydessä ja epävakaisuudessa, odottaen vain siunauksia!

”Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa. Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset. Te tiedätte sen, rakkaat veljeni. Mutta olkoon jokainen ihminen nopea kuulemaan, hidas puhumaan, hidas vihaan; sillä miehen viha ei tee sitä, mikä on oikein Jumalan edessä. Sentähden pankaa pois kaikki saastaisuus ja kaikkinainen pahuus ja ottakaa hiljaisuudella vastaan sana, joka on teihin istutettu ja joka voi teidän sielunne pelastaa.” (Jaak.1).

Isämme lapsia!

”Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.” (Matt.5).

Mitä Isän lapsissa tulee olla? Inhimillisessä elämässä lapset useimmiten ovat selvästi näöltään vanhempiensa kaltaisia, vaikka poikkeuksiakin on. Monenlaiset perityt tekijät ovat joka tapauksessa havaittavissa ainakin jonkin aikaa, kunnes sitten elämän olosuhteet aikaansaavat hyvinkin persoonallisia ja vanhemmista poikkeavia piirteitä. On olemassa aivan lukematon määrä tekijöitä, jotka muovaavat eri ihmisten olemusta ja persoonallisuutta. Siten omassa luonnollisessa tilassaan ihminen toteuttaa omia näkemyksiään ja pyrkimyksiään suurestikin vanhemmistansa poiketen. Tämä tarkoittaa sitä, että perimästään huolimatta ihminen toimii itsenäisesti ja mahdollisesti hyvin itsepäisesti ja mahdollisesti vain itseään ajatellen. Mutta miten on Jumalan lapseuden suhteen?

”…että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.”

Mikä erottaa Isän lapset niistä muista lapsista, jotka ihmismielelle käsittämättömällä tavalla ovat osallisia samoista ulkonaisesti havaittavista tekijöistä – näkyvistä siunauksistakin!

”Älä vihastu pahain tähden, älä kadehdi väärintekijöitä. Sillä niinkuin heinä heidät pian niitetään pois, ja he lakastuvat niinkuin vihanta ruoho. Turvaa Herraan ja tee sitä, mikä hyvä on, asu maassa ja noudata totuutta; silloin sinulla on ilo Herrassa, ja hän antaa sinulle, mitä sinun sydämesi halajaa. Anna tiesi Herran haltuun ja turvaa häneen, kyllä hän sen tekee. Ja hän antaa sinun vanhurskautesi nousta niinkuin valkeuden ja sinun oikeutesi niinkuin keskipäivän. Hiljenny Herran edessä ja odota häntä. Älä vihastu siihen, jonka tie menestyy, mieheen, joka juonia punoo. Herkeä vihasta ja heitä kiukku, älä kiivastu, se on vain pahaksi. Sillä pahat hävitetään, mutta jotka Herraa odottavat, ne perivät maan. Hetkinen vielä, niin jumalatonta ei enää ole; kun hänen sijaansa katsot, on hän jo poissa. Mutta nöyrät perivät maan ja iloitsevat suuresta rauhasta.” (Ps.37).

Meille on uskonelämämme aikana selvääkin selvemmin osoitettu todeksi, ettei Jumalallamme ole lapsenlapsia, vaan ainoastaan lapsia, jotka tähän tilaan uudesti synnyttyään omaavat Isänsä geenit ja olemuksen. Tämä uusi elämä asuu edelleen maasta muovatussa, karkeassa astiassa, jotta kaikille tulisi selväksi, ettei kaikki hengellinen hyvä ja siunaus ole lähtöisin tästä astiasta, vaan siihen sisältyvästä Jumalan vaikuttamasta Elämästä!

Nimenomaan tässä ajassa meidän ei tule katsoa kaikkeen ulkonaiseen ja näkyvään hurskauteen, koska yhä vielä on totta:

”…sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.”

Mitä erilaisimmat siunaukset ja maallinen menestys eivät ole mikään tae todellisesta jumalanlapseudestamme, jos tuotamme kaikesta hengellisestä hyvästä huolimatta orjantappuroita ja ohdakkeita! Näinhän ei voi olla Jumalasta syntyneiden kohdalla, koska he ovat olemukseltaan vehnää, ei lusteita! En voi mitään sille, että mieleeni on aivan erikoisella tavalla jäänyt se, kuinka kokemiaan siunauksia eniten ylistäneet henkilöt ovat olleet kaikkein vahingollisimpia tuhon aiheuttajia keskuudessamme!

”Turvaa Herraan ja tee sitä, mikä hyvä on, asu maassa ja noudata totuutta; silloin sinulla on ilo Herrassa, ja hän antaa sinulle, mitä sinun sydämesi halajaa. Anna tiesi Herran haltuun ja turvaa häneen, kyllä hän sen tekee!”

Sama aurinko, sama sade!

”Sentähden, kun Jumala lupauksen perillisille vielä tehokkaammin tahtoi osoittaa, että hänen päätöksensä on muuttumaton, vakuutti hän sen valalla, että me näistä kahdesta muuttumattomasta asiasta, joissa Jumala ei ole voinut valhetella, saisimme voimallisen kehoituksen, me, jotka olemme paenneet pitämään kiinni edessämme olevasta toivosta. Se toivo meille on ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti, jonne Jeesus edelläjuoksijana meidän puolestamme on mennyt…” (Hebr.6).

Jotta voitaisiin saada oikeanlainen kokonaiskäsitys, tulee lukea kyseinen luku kokonaan! Me olemme saaneet Jumalamme armosta olla monenlaisten hengellisten sateiden alla, mutta toivottavasti kohdallamme ei kysymys ankan kaltaisuudesta, johon suurikaan vesimäärä ei tee vaikutusta! Kuinka kaiken kaikkiaan aivan suunnaton määrä hengellistä sadetta meneekään hukkaan ihmiskunnan keskuudessa ihmisten väärien asenteiden johdosta!

”Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.” (Matt.5).

”Sillä maa, joka särpii sisäänsä sen päälle usein tulevan sateen ja kantaa kasvun hyödyksi niille, joita varten sitä viljelläänkin, saa siunauksen Jumalalta; mutta se, joka tuottaa orjantappuroita ja ohdakkeita, on kelvoton ja lähellä kirousta, ja sen loppu on, että se poltetaan. Mutta teistä, rakkaat, uskomme sitä, mikä on parempaa ja mikä koituu teille pelastukseksi - vaikka puhummekin näin.” (Hebr.6)

Jumalan lähettämät hengelliset sateet aikaansaavat oman luonteensa johdosta monenlaisia reaktioita ja tuloksia, koska Sana ei voi palata tyhjänä! Me olemme aina halunneet nähdä vain kaiken sen mielestämme hyvän, millä on hengellinen ulkokuori ja ulkonainen jumalisuus. Mutta tämä Hebrealaiskirjeen luku tuo silmiemme eteen jotakin ihmismielelle käsittämätöntä ja kielteisiä asenteita synnyttävää. Paremman ymmärryksen saamiseksi on tarpeen kiinnittää ajatuksemme lainaukseemme:

”…sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.” (Matt.5).

Väärät voivat siis olla ja ovatkin samojen Jumalan vaikutusten alla, ilman että jumalallinen vaikutus aikaansaisi sen, mikä sen perustarkoitus on. Aurinko tuottaa kasvun vehnälle ja kaikille viljelykasveille, mutta orjantappurat ja ohdakkeet säilyvät sinä mitä ovat. Samoin on sateen suhteen! Niin viljelykasvit kuin rikkaruohotkin huutavat veden puoleen kuivuudesta kärsivässä maassa, ja kun tämä huuto saa vastauksen, riemuitsevat kaikki kasvit samasta sateesta ja voimme kuvitella saman Halleluja - hymnin kaikuvan niin viljan kuin rikkaruohojenkin joukossa!

Meidän tulee itse kunkin omassa sisimmässämme ajatella näiden sanankohtien merkitystä kaiken hengellisessä maailmassa näkemämme ja kokemamme keskellä. Ymmärtäisimmekö nyt paremmin erään toisenkin hätkähdyttävän sanankohdan sanoman?:

”Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.'” (Matt.7).

”…mutta se, joka tuottaa orjantappuroita ja ohdakkeita, on kelvoton ja lähellä kirousta, ja sen loppu on, että se poltetaan.”

Sama auringonpaiste, samat sateet!

”Mutta teistä, rakkaat, uskomme sitä, mikä on parempaa ja mikä koituu teille pelastukseksi - vaikka puhummekin näin.”