Tätä en ole ihmisiltä saanut!

 ”Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija. Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.” (Gal.1).

Kiitos Herralle ja teille esirukouksistanne! Olin parin päivän ajan melko sairas, mutta nyt oloni tuntuu melko normaalilta.

Nyt joulun alla tekee mieli puhua vain hyvistä asioista. Itse asiassa edellinen lainauksemme on eräänlainen jouluevankeliumi, kun sen käsittää oikealla tavalla. Minä itsekin olen halukas mielessäni kiitämään vuosituhansien taakse tuohon hetkeen, kun vastasyntyneen Lapsen parku kaikuu pienen kaupungin jostakin nurkkauksesta. Siihen tuskin kiinnittävät sen kummemmin huomiota varsinaiset asukkaat, joita raskauttavat suuret kaupunkiin tunkeutuneet verolle ilmoittautuvien määrät. Joka paikka on täynnä näitä ”pakolaisia”, jotka vasten omaa tahtoaan on pakotettu tulemaan tänne. Nämä ovat varmaankin melko ärtyisiä ja raskautettuja pitkästä matkasta. Heille riittävät omat murheensa ja pieniin tiloihin ahdetut matkakumppanit, jotka silminnähden eivät nauti kotikaupunkiinsa palaamisen johdosta. Sellainen vaiva yhden ikävän käskyn johdosta, mikä tietää vain lisäkuluja!

Mistähän oikein olemme saaneet sellaisen kuvan, että koko kaupunki nimenomaan tänä ajankohtana olisi mitä suurimmissa juhlatunnelmissa? Tuskin kukaan tuon kaupungin asukkaista oli tietoinen siitä, mitä eräässä sen eläinsuojassa tapahtui. Kaikki majoitustilat olivat varatut, ja väsyneet matkaaja ajattelivat vain omia vaivojaan ja ongelmiaan, nauttien ehkä liiankin suuren määrän viiniä.

Tämä minun evankeliumini ei tosiaankaan ole ihmisten mukainen eikä mieleinen, vaikka onkin jouluaika ja suuri juhla ihmisten nyt muistellessa tätä suurta tapahtumaa – monen mielestä tarua tai tarinaa. Silloin oli alku maailmanhistorian suurimmalle asialle, jonka merkitys tänään, sen loppuvaiheissa, tulisi olla entistäkin suurempi ja merkittävämpi. Mutta ei, parin päivän päästä kuusen neulasten alkaessa varista ja joulukinkun ja kaiken muun herkullisen ollessa enää muutamia senttejä vyötäröllä, ihmiset suurimmaksi osaksi ovat unohtaneet hetken vierailunsa ehkä keinovaloisessa, parfymoidussa ja tarkasti siivotussa tunnelmallisessa eläinsuojassa!

Tuohon aikaan, alussa, totuus oli aivan toisenlainen kuin mitä ihminen haluaa ajatella. Tulee mieleeni saksankielisten maiden joulukertomus kirpusta, joka käväisi vilkaisemassa Herramme korvaan! Hygienia oli sitä ja tätä, ja olosuhteet olivat jotakin niin onnetonta, että nykyaikainen kätilö olisi ovelta kääntynyt takaisin!

Minäkin siis käväisen Betlehemissä nyt jouluna, mutta sieluni silmien edessä, paimenten saaman ilosanoman kaikuessa mielessäni, katselen vuosituhantista pelastushistoriaa ja omaakin elämääni, jolle tämä joulunäky on vain alku ja paras kuva Jumalamme ilmestymisestä yksinkertaisuudessa ja ihmiselle käsittämättömässä nöyryydessä!

Rukouspyyntö

Rauhantervehdys.

Pyydän tänään esirukousta, sillä eilen puolenpäivän jälkeen alkoi jonkinlainen flunssan tapainen, juuri ennen joulua! Tiistaina on tarkoitus mennä pojan appivanhempien kanssa joulukonserttiin ja joulu on ainoa aika vuodesta kun pidempiaikaisesti tapaan rakkaitani. Tapahtukoon kuitenkin Herran tahto!

Nukuin melko huonosti, mutta haluan uskoa tervehtyväni nyt parin päivän aikana ruokoustenne avulla! Kiitos Herralle, että kaikki on Hänen käsissään!

Puhu meille mieluisia!

”Sillä he ovat niskoitteleva kansa, ovat vilpillisiä lapsia, lapsia, jotka eivät tahdo kuulla Herran lakia, jotka sanovat näkijöille: ’Älkää nähkö’, ja ennustajille: ’Älkää ennustako meille tosia, puhukaa meille mieluisia, ennustakaa silmänlumeita. Poiketkaa tieltä, väistykää polulta; viekää pois silmistämme Israelin Pyhä’.” (Jes.30).

”Puhukaa meille mieluisia!” Tämä ajatus on pyörinyt mielessäni parin päivän ajan, mutta olen torjunut sen sillä perusteella, etten haluaisi kirjoittaa mistään ikävästä asiasta. Koko elämäni ajan olen kuitenkin tavalla tai toisella kohdannut tämän toivomuksen melko usein ja mitä erilaisimmissa piireissä. Näen siinä myös syyn siihen, miksi minut niin selvästi haluttiin syrjäyttää toimestani, koska itsepäisesti pidin kiinni yksinomaan Sanassa näkemistäni asioista.

Olin omalla tavallaan hyvin vaarallisella paikalla vuosikausien ajan torjuessani minulle esitetyt toivomukset. En voi olla nyt monien vuosien jälkeen ajattelematta sitä, kuinka ratkaisuni hyvin useinkin olivat, itse sitä todella käsittämättä, elämän ja kuoleman välillä. Arvostan Lutheria suuresti, vaikka hänen uskonpuhdistuksensa jäikin melko vajavaiseksi. Häneltä ei ole voinut odottaa enempää sen aikaisissa olosuhteissa, mutta hän totesi hyvin tärkeän asian: ”Ei ole hyvä tehdä mitään omantunnon vastaista!” Hän ei peruuttanut totuuksiksi näkemiään ja esittämiään asioita, joutuen siten mitä epämukavimpiin tilanteisiin.

Mitä olen minä tehnyt ja miten ratkaissut eteeni tulleita vaatimuksia ja tarjouksia? Missä minä olisinkaan, jos olisin edes hiukan tehnyt kompromisseja houkuttelevissa tilanteissa? Usein tein ratkaisuni sydän verta vuotaen, joutuessani suoranaisen pilkan kohteeksi kieltäytyessäni suurista mahdollisuuksista ja epävarmoista lupauksista, varmasta toimeentulostakin. Epävarmoista?

Kuinka kiitollinen olenkaan siitä, että jokin sisimmässäni kaikesta ulkonaisesta ja näennäisestä totuudellisuudesta huolimatta varoitti minua lähtemästä mukaan arveluttaviin ”johtoasemiin”. Aivan uskomattomalla tavalla jouduin jatkuvasti tilanteisiin, joissa suureen ääneen, kätketyllä ja peitellyllä tavalla, kuulutettiin ja suorastaan sotahuutona toistettiin: ”Kuka meistä on suurin!?”

On paha tehdä mitään omaatuntoaan vastaan! Minulle oli tarjolla suuria mahdollisuuksia ja hyvä toimeentulokin, mutta edellytyksenä näytti aina olevan ehto: ”Puhu meille, minulle mieluisia, niin kaikki menee hyvin ja tuemme sinua!”

Oikeastaan mitkään lupaukset eivät pitäneet paikkaansa edes niissä pienissä piireissä, joihin ajauduin kieltäydyttyäni tekemästä kompromisseja arveluttavien tarjousten edessä. Miksi kirjoittaa tällaisesta? En ole selvästikään ainoa samaa kokenut, ja kirjoitan tämän lohdutukseksi väärin kohdelluille ja tiedoksi muille.

Mitä sitten on mukavien puhuminen? Se ei varmaankaan tarkoita kehumista ja lepertelyä, vaan tässä päivässä näen sen ennen kaikkea rajallisena Sanan totuuksien saarnaamisena. Kohtaamissani piireissä ei niinkään kai ollut kysymys selvästi väärien asioiden julistamisesta, vaan tiettyjen totuuksien vääristä korostuksista ja suuren määrän totuuksia julistamatta jättämisestä.

Voitaisiinko asia tuoda selvemmin esiin kuin mitä Paavali sen tekee?

”Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu. Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija. Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.” (Gal.1).

Toisenlaiseen evankeliumiin ei tarvita toisenlaisia ajatuksia ja esityksiä, vaan pelkästään vääränlaisia korostuksia, jotka tekevät tyhjäksi Jumalan Sanan kokonaistodistuksen. Tällöin ei Pyhä Henki voi vahvistaa julistusta ja opetusta, vaan tuloksena on inhimillisten näkemysten leimaama seurakuntaelämä ja lainaamamme sanankohta toteutuu useille näkymättömällä tavalla.

”Poiketkaa tieltä, väistykää polulta; viekää pois silmistämme Israelin Pyhä’.”

Todellisen ja aidon julistuksen tarkoitus on luoda kohtaaminen ja keskusteluyhteys Jumalan kanssa! Sitä eivät kuitenkaan monet langenneessa tilassa olevat kestä edes ajatella!

”Sillä he ovat niskoitteleva kansa, ovat vilpillisiä lapsia, lapsia, jotka eivät tahdo kuulla Herran lakia, jotka sanovat näkijöille: ’Älkää nähkö’, ja ennustajille: ’Älkää ennustako meille tosia, puhukaa meille mieluisia, ennustakaa silmänlumeita. Poiketkaa tieltä, väistykää polulta; viekää pois silmistämme Israelin Pyhä’.” (Jes.30).

”Puhukaa meille mieluisia!” Tämä ajatus on pyörinyt mielessäni parin päivän ajan, mutta olen torjunut sen sillä perusteella, etten haluaisi kirjoittaa mistään ikävästä asiasta. Koko elämäni ajan olen kuitenkin tavalla tai toisella kohdannut tämän toivomuksen melko usein ja mitä erilaisimmissa piireissä. Näen siinä myös syyn siihen, miksi minut niin selvästi haluttiin syrjäyttää toimestani, koska itsepäisesti pidin kiinni yksinomaan Sanassa näkemistäni asioista.

Olin omalla tavallaan hyvin vaarallisella paikalla vuosikausien ajan torjuessani minulle esitetyt toivomukset. En voi olla nyt monien vuosien jälkeen ajattelematta sitä, kuinka ratkaisuni hyvin useinkin olivat, itse sitä todella käsittämättä, elämän ja kuoleman välillä. Arvostan Lutheria suuresti, vaikka hänen uskonpuhdistuksensa jäikin melko vajavaiseksi. Häneltä ei ole voinut odottaa enempää sen aikaisissa olosuhteissa, mutta hän totesi hyvin tärkeän asian: ”Ei ole hyvä tehdä mitään omantunnon vastaista!” Hän ei peruuttanut totuuksiksi näkemiään ja esittämiään asioita, joutuen siten mitä epämukavimpiin tilanteisiin.

Mitä olen minä tehnyt ja miten ratkaissut eteeni tulleita vaatimuksia ja tarjouksia? Missä minä olisinkaan, jos olisin edes hiukan tehnyt kompromisseja houkuttelevissa tilanteissa? Usein tein ratkaisuni sydän verta vuotaen, joutuessani suoranaisen pilkan kohteeksi kieltäytyessäni suurista mahdollisuuksista ja epävarmoista lupauksista, varmasta toimeentulostakin. Epävarmoista?

Kuinka kiitollinen olenkaan siitä, että jokin sisimmässäni kaikesta ulkonaisesta ja näennäisestä totuudellisuudesta huolimatta varoitti minua lähtemästä mukaan arveluttaviin ”johtoasemiin”. Aivan uskomattomalla tavalla jouduin jatkuvasti tilanteisiin, joissa suureen ääneen, kätketyllä ja peitellyllä tavalla, kuulutettiin ja suorastaan sotahuutona toistettiin: ”Kuka meistä on suurin!?”

On paha tehdä mitään omaatuntoaan vastaan! Minulle oli tarjolla suuria mahdollisuuksia ja hyvä toimeentulokin, mutta edellytyksenä näytti aina olevan ehto: ”Puhu meille, minulle mieluisia, niin kaikki menee hyvin ja tuemme sinua!”

Oikeastaan mitkään lupaukset eivät pitäneet paikkaansa edes niissä pienissä piireissä, joihin ajauduin kieltäydyttyäni tekemästä kompromisseja arveluttavien tarjousten edessä. Miksi kirjoittaa tällaisesta? En ole selvästikään ainoa samaa kokenut, ja kirjoitan tämän lohdutukseksi väärin kohdelluille ja tiedoksi muille.

Mitä sitten on mukavien puhuminen? Se ei varmaankaan tarkoita kehumista ja lepertelyä, vaan tässä päivässä näen sen ennen kaikkea rajallisena Sanan totuuksien saarnaamisena. Kohtaamissani piireissä ei niinkään kai ollut kysymys selvästi väärien asioiden julistamisesta, vaan tiettyjen totuuksien vääristä korostuksista ja suuren määrän totuuksia julistamatta jättämisestä.

Voitaisiinko asia tuoda selvemmin esiin kuin mitä Paavali sen tekee?

”Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu. Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija. Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.” (Gal.1).

Toisenlaiseen evankeliumiin ei tarvita toisenlaisia ajatuksia ja esityksiä, vaan pelkästään vääränlaisia korostuksia, jotka tekevät tyhjäksi Jumalan Sanan kokonaistodistuksen. Tällöin ei Pyhä Henki voi vahvistaa julistusta ja opetusta, vaan tuloksena on inhimillisten näkemysten leimaama seurakuntaelämä ja lainaamamme sanankohta toteutuu useille näkymättömällä tavalla.

”Poiketkaa tieltä, väistykää polulta; viekää pois silmistämme Israelin Pyhä’.”

Todellisen ja aidon julistuksen tarkoitus on luoda kohtaaminen ja keskusteluyhteys Jumalan kanssa! Sitä eivät kuitenkaan monet langenneessa tilassa olevat kestä edes ajatella!

Musiikista

”Niin usein kuin Jumalan lähettämä henki tuli Sauliin, otti Daavid kanteleen ja soitti sitä; silloin Saulin oli helpompi ja parempi olla, ja paha henki väistyi hänestä.” (1.Sam.16).

”Elisa sanoi: ’Niin totta kuin Herra Sebaot elää, jonka edessä minä seison: jollen tahtoisi tehdä Joosafatille, Juudan kuninkaalle, mieliksi, niin minä tosiaankaan en katsoisi sinuun enkä huomaisi sinua. Mutta tuokaa minulle nyt kanteleensoittaja.’ Ja kun kanteleensoittaja soitti, niin Herran käsi laskeutui hänen päällensä, ja hän sanoi: ’Näin sanoo Herra…” (2.Kun.3).

Haluan tänään puhua hyvin kiistanalaisesta asiasta, musiikista. Syödessäni aamupuuroa alkoi mielessäni soida ajatus siitä, kuinka profeetta pyytää kanteleensoittajan paikalle kertoakseen tämän soittaessa Jumalan vastauksen.

Tulkoon mainituksi, että itsessänikin näen tietynlaisen laiskuuden ja halun selvitä kaikesta mahdollisimman helpolla tavalla. Niin kauan kuin jaksan muistaa, olen aamuisin tehnyt puuron mikrossa. Nyt sain pari päivää sitten melkoisen annoksen aitoja kauraryynejä lahjoituksena. Ohjeen mukaan hiutaleita tulee keittää noin kymmenen minuuttia, mikä tieto aikaisemmin on saanut minut suorastaan kauhistumaan. Nyt ajattelin kuitenkin kokeilla tätä ”suurta vaivaa vaativaa puuronkeittoa”, koska kaapissani oli useampi pussillinen hiutaleita. Annostusohje oli kahdelle lautaselliselle, ja kas kummaa, asia ei ollut ollenkaan niin vaivalloinen kuin olin ajatellut! Tulos oli suorastaan lumoava verrattuna mikropuuroon, ja puolet säästyi seuraavaan aamuun, ilman että olisin huomannut maun muuttuneen.

Vihjeenä puuron keittämiseen. Jos keität puuron maitoon, joudut koko ajan vahtimaan ja sekoittamaan. Minuuttia ennen määräaikaa sekoitan puuroon maitojauheesta tehdyn vajaan desin vesisekoituksen, ja minulla on maitoon keitetty puuro!

Minulla on itse asiassa hyvin laaja musiikkimaku, mutta lyhyesti sanottuna pidän lähes kaikesta melodisesta musiikista. Tämä tarkoittaa sitä, että pidän musiikista, josta maallikkokin pystyy erottamaan melodian. Täytyy sanoa, etten pidä musiikista, joka esitetään suuren äänenvoimakkuuden varjolla, hakkaavalla rytmillä.

On monenlaista mielipidettä sen suhteen, mitä Vanhan Testamentin ajan seurakunnassa soitettiin, ja miten. Raamattu mainitsee useanlaisia soittimia ja on tallentanut laulettuja sanoja. En kuitenkaan voi uskoa kaiken tapahtuneen nykyaikaisen musiikin tavalla, joka on entistä enemmän vallannut alaa seurakunnissa.

Aikanaan paikallisessa seurakunnassa rumpupatteristo ympäröitiin läpinäkyvällä muoviseinällä, mikä kuitenkin kai tarkemman arvion perusteella poistettiin. Raamattu mainitsee monenlaisia lyömäsoittimia, mutta en kuitenkaan usko tuohon aikaan olleen minkäänlaisia rumpupatteristoja, joiden soittajat olisivat takoneet niitä kaiken muun soinnin peittäen!

Minä en ole musiikin erikoistuntija, sen paremmin kuin psykologikaan. Olen kuitenkin kokenut ja lukenut tarpeeksi tietääkseni, kuinka suuri merkitys oikeanlaisella musiikilla on. En erottele maallista ja hengellistä musiikkia, sillä uskon kaiken ihmiselle hyvää tekevän musiikin tavalla tai toisella olevan Jumalasta.

On lukemattomia esimerkkejä musiikin vaikutuksista seurakunnissa ja muuallakin. Aikanaan televisiosta tuli dokumenttisarja erilaisista uskonnollisista järjestöistä. Erikoisella tavalla jäi mieleen dokumentti aivan demonisesta ryhmästä, jonka laulama ja soittama musiikki ei missään suhteessa eronnut joidenkin karismaattisten ryhmien polkevasta rytmistä ja nykivistä tanssin liikkeistä.

Aikanaan joku afrikkalainen tai Kaukoidästä kotoisin oleva lähetyssaarnaaja vieraili Euroopassa ja suorastaan kauhistui musiikkia, jota esitettiin kristillisissä seurakunnissa. Hänen mukaansa vastaavanlaista musiikkia käytettiin hänen maassansa paholaisen palvelusmenoissa!

”Mutta tuokaa minulle nyt kanteleensoittaja.’ Ja kun kanteleensoittaja soitti, niin Herran käsi laskeutui hänen päällensä, ja hän sanoi: ’Näin sanoo Herra…”

Kenen käsi laskeutuu tänään eri piireissä mitä erilaisimpien soittojen ja rytmien johdosta seurakuntien saarnaajien ja julistajien ylle? Mitä he julistavat kansalle musiikin antamassa innoituksessa? Jo kolmisenkymmentä vuotta sitten suuren vapaan seurakunnan vanhemmiston edustaja valitti minulle, kuinka heidän seurakunnassaan ei juurikaan saarnata Sanaa, vaan kokoukset ovat kuin musikaalia!

Vääränlainen rytmi vaikuttaa vahingollisella tavalla ihmisen psyykeen. Tämä on todistettu hyvin monella tapaa, vaikka siitä ei juurikaan haluta puhua. Liiallinen sanojen toisto lauluissa vaikuttaa myös näkymättömällä tavalla saaden ylistyksen kaikumaan sinne, minne sitä ei ole tarkoitettu. Herramme ei turhaan sanonut:

”Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan. Älkää siis olko heidän kaltaisiaan; sillä teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennenkuin häneltä anottekaan.” (Matt.6).

Eikö Herramme varoitus koskisi myös laulettuja rukouksia?

Kärsivällisyyttä!

”…ja näin Aabraham, kärsivällisesti odotettuaan, sai, mitä luvattu oli.” (Hebr.6).

”Niin olkaa kärsivällisiä, veljet, Herran tulemukseen asti. Katso, peltomies odottaa maan kallista hedelmää, kärsivällisesti sitä vartoen, kunnes saa syksyisen sateen ja keväisen. Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus on lähellä. Älkää huokailko, veljet, toisianne vastaan, ettei teitä tuomittaisi; katso, tuomari seisoo ovella. Ottakaa, veljet, vaivankestämisen ja kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä. Katso, me ylistämme autuaiksi niitä, jotka ovat kestäneet; Jobin kärsivällisyyden te olette kuulleet, ja lopun, jonka Herra antaa, te olette nähneet. Sillä Herra on laupias ja armahtavainen.” (Jaak.5).

Kuinka kauan meidän täytyy odottaa? Milloin kaikki muuttuu? Kuinka kauan, kuinka kauan? Edelliset sanankohdat eivät itse asiassa tarvitse mitään selittelyä.

Meillä ihmisinä on aivan kummallinen tarve etsiä kaikkeen syyllinen, mistä meitä jo edellisessä sanankohdassa varoitetaan. Syyllisen etsiminen saa meidät huokailemaan väärällä tavalla aivan syyttömiäkin kohtaan. Hän, jossa me elämme ja olemme, näkee kaiken ja on jo etukäteen asettanut tuomion väärien asenteiden ylle. On turhaa etsiä syyllisiä, sillä me jokainen omalla tavallamme olemme osallisia koko ihmiskunnan vääriin asenteisiin. Nyt kärsii sekä syyllinen että syytön.

Voisimme myös suuresti ihmetellä Joosefin osaa kaikkine kurjuuksineen siitä huolimatta, että Jumala aivan erikoisella tavalla oli hänen kanssaan. Miksi hän ilmestyksistä huolimatta joutui veljiensä vihan kohteeksi, miksi Jumala salli Potifarin vaimon käytöksen, miksi Joosefin tarvitsi niin kauan olla vankilassa? Miksi, miksi? Miksi Jumalan kansan täytyi niin kauan kärsiä egyptiläisten sortoa ja aivan käsittämätöntä pahuutta, rotusortoa ja holokaustia?

Me olemme inhimillisiä ja helpoimman tien kulkijoita, vaikka emme sitä helposti myönnäkään. Olemme selvinneet tähän asti ehkä hiukan kuin leikitellen ja vain lainaillen sanankohtia ja historiallisia tapahtumia, jotka ovat ravistelleet mieltämme, mutta nyt tietynlainen todellisuus on vyörynyt ja vyöryy ylitsemme ikään kuin yllättäen, vaikka rehellisyyden nimessä olemme aina tienneet tällaisen hetken tulevan. Me joudumme todellakin sanomaan hyvästit sille maailmalle, jonka olimme tottuneet näkemään! Siksi tarvitsemme kärsivällisyyttä pysyäksemme toivossamme ja oikeanlaisessa odotuksessa, nytkin joulun alla.

”Katso, me ylistämme autuaiksi niitä, jotka ovat kestäneet; Jobin kärsivällisyyden te olette kuulleet, ja lopun, jonka Herra antaa, te olette nähneet. Sillä Herra on laupias ja armahtavainen.”

Sellainen kuin Hän on

”Joka ottaa tykönsä teidät, se ottaa tykönsä minut; ja joka ottaa minut tykönsä, ottaa tykönsä hänet, joka on minut lähettänyt. Joka profeetan ottaa tykönsä profeetan nimen tähden, saa profeetan palkan; ja joka vanhurskaan ottaa tykönsä vanhurskaan nimen tähden, saa vanhurskaan palkan. Ja kuka hyvänsä antaa yhdelle näistä pienistä maljallisen kylmää vettä, hänen juodaksensa, opetuslapsen nimen tähden, totisesti minä sanon teille: hän ei jää palkkaansa vaille." (Matt.10)

Ei ole ollenkaan samantekevää miten suhtaudumme toinen toisiimme ja yleensä ihmisiin! Millaisen taivaallisen rauhan ja sopusoinnun tulisikaan kummuta meistä tämän sanankohdan perusteella! Ajattele, mitä meiltä odotetaan, niin Korkeuksissa kuin täällä maan päällä! Me edustamme jotakin paljon suurempaa ja merkittävämpää kuin usein tulemme ajatelleeksikaan. Meidän ja meissä tulisi olla jotakin sellaista, mikä saa ihmiset kaipaamaan ja janoamaan sitä mitä me edustamme. Me olemme edustajia, jotka esimerkillään tarjoavat ihmisille jotakin sellaista, mitä heillä ei ole. Mitä olemme siis tuoneet julki olemuksellamme, kun tilanne hengellisellä alueella on juuri sellainen, kuin mistä Paavali esim. Timoteukselle kirjoittaa?

”Joka ottaa tykönsä teidät, se ottaa tykönsä minut; ja joka ottaa minut tykönsä, ottaa tykönsä hänet, joka on minut lähettänyt.”

Miksi niin harva haluaa ottaa vastaan meidät, Sinut, minut? Mitä meissä on sellaista, mikä ei saa ihmisiä avaamaan sydämiänsä eikä kotinsa ovea meille?

Ehkä meissä ei sittenkään ole varsinaista syytä ihmisten negatiivisiin asenteisiin, vaan aivan liian monet tuntemamme ihmiset ovat omalla esimerkillään ikään kuin lähettäneet sellaisia, suorastaan murskaavia henkisiä aaltoja, jotka ovat tärisyttäneet ihmisten sydänten portteja sellaisella tavalla, että ne on suorastaan suuressa hädässä teljetty myrskyn pelossa. Ollaan todella kaukana siitä, miten Herramme vaelsi tämän maan päällä:

”Katso, minun palvelijani, jonka minä olen valinnut, minun rakkaani, johon minun sieluni on mielistynyt; minä panen Henkeni häneen, ja hän on saattava oikeuden sanomaa pakanoille. Ei hän riitele eikä huuda, ei hänen ääntänsä kuule kukaan kaduilla. Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta, kunnes hän saattaa oikeuden voittoon. Ja hänen nimeensä pakanat panevat toivonsa.” (Matt.12).

Meidän ei tule liiaksi kiinnittää huomiotamme siihen, mitä muut tekevät ja ajattelevat. Nyt on kysymys Sinusta, minusta! Nämä sanankohdat kertovat meille tarkalleen, mitä meiltä odotetaan niin Ylhäällä, kuin täällä maankin päällä.

”Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.” (1.Joh.4).