Älkää mukautuko!

 

Olemme kirjoittaneet siitä, kuinka erikoisesti tässä ajassa enenevässä määrin pyritään manipuloimaan kaitaa tietä ja ahdasta porttia, ikään kuin kaikki olisi ihmisten ratkaistavissa. Vielä tänäänkin pätee Jumalan Sana:

”Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.” (Room. 12)

Milloin tahansa keskustelumme on mennyt erilaisiin seurakunnallisiin ongelmiin, on joku painokkaasti tuonut esiin inhimillisyyttä ja vajavaisuutta. Näin on annettu suorastaan ymmärtää, että ongelmat ovat kiinteä osa seurakunnallisuutta ja ne tulee nähdä väistämättömänä inhimillisyytenä. Kuitenkin menneinä vuosina uskoon tuloni alkuaikoina oli aivan toisenlainen ääni kellossa. Ehkä tarpeettomankin usein korostettiin lainaamaamme sanankohtaa ja annettiin ymmärtää, että uskovaisen aina tulee etsiä mallia elämälleen Jumalan Sanasta ja seurakunnan yhteisistä kokouksista.

Kuusikymmenluvun lopulla alkanut selvä maallistuminen ja Sanasta luopuminen on johtanut siihen, mistä julkisessa sanassakin olemme kuulleet erilaisten kirkollisten auktoriteettien suusta. Kaitaa tietä ja ahdasta porttia ei enää näiden lausuntojen mukaan ole olemassakaan, vaan esim. luterilainen kirkko mukautuu tämän hetken virtausten mukaisesti, olematta minkäänlainen haaste jumalallisen elämän puolesta.

Tämän hetkinen Muutos-projekti tarjoaa ihmisille mahdollisuutta muutokseen elämässään, mutta miten näkevät ihmiset kaiken tarkoituksen, jos kerran ns. uskovaisetkaan eivät enää todella ole kokeneet aitoa muutosta, koska enää ei oikeastaan ollenkaan tutkita, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä!

Jumalan tahto ja tarkoitus eivät ole muuttuneet pienimmässäkään määrin vallitsevien olosuhteiden mukaisesti, vaan todellisuudessa jumalallinen mieli katsoo kehityksen olevan suuri todiste ajan vakavuudesta ja Sanan paikkansa pitämisestä – eli kaikki tulee ottaa entistäkin vakavammin! Jos jopa arkkipiispa kaikin tavoin ajaa mukautumista kuin käärmettä pyssynpiippuun, niin miksi eivät muutkin johtavat persoonat valitsisi samaa linjaa?

Me olemme todellakin inhimillisiä, vajavaisia, puutteiden riivaamia, mutta silti sitäkin enemmän pätevät kaikki ne kohdat Sanassa, jotka antavat vastauksen tähän ongelmaan. Sen sijaan että korostaisimme ihmisen suoranaista pahuutta ja luonnollista mieltä, meidän tulee todellakin tutkia, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä. Sanassa toistuu vaatimus, että meidän tulee olla täydellisiä, niin kuin Taivaallinen Isämme on. Ajan henki kuuluttaa heti ajatuksen mahdottomaksi, koska kukaan ihminen ei ole täydellinen. Mutta mitä sanoo iankaikkisesti pätevä Sana?:

”Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu. Niin me siis, veljet, olemme velassa, mutta emme lihalle, lihan mukaan elääksemme. Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää. Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia.” (Room. 8).

…jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot! Jos meissä todella asuu Jumalan Henki, johdattaa Hän meidät kaikkeen totuuteen. Hän ottaa Herran Jeesuksen Kristuksen omasta ja jakaa meille, vaikuttaen meissä asuvan Sanan kautta puhdistumisen ja muuttumisen. Me olemme loppuun asti vajavaisia, minkä Paavali niin selvästi tuo julki:

”Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on. Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.” (Room. 7).

Meissä on siis kaksi eri puolta. Ratkaisevaa on nyt, kumpi puoli on voitolla ja kumpaa puolta me tuemme päivittäisessä elämässämme. Kuoletammeko me Hengellä lihan teot? Pidämmekö huolen hengellisestä ihmisestämme, ruokkien sitä päivittäin Jumalan Sanalla ja avautuen Pyhän Hengen vaikutukselle, joka haluaa vallata meidät siinä määrin, että lihallinen puolemme on jatkuvasti alakynnessä? On itsestään selvää, että mielemme on väärien vaikutteiden alaisena, jos emme ole Sanan ja Pyhän Hengen vaikutuksen alla. Olosuhteet eivät missään määrin oikeuta laiminlyömään hengellisen ruoan nauttimista, vaan päinvastoin nykyisen kehityksen keskellä ei voi olla korostamatta oikeanlaisen heräämisen merkitystä.

Meidän tehtävämme ei ole luoda pelkoa, mutta kaikki tapahtuva kertoo ikävistä asioista, joiden keskellä kestämme vain todellisessa yhteydessä Herramme kanssa.

Jatkuu…

Olemmeko ihmisiä?

”Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua. Mutta jos minä niitä teen, niin, vaikka ette uskoisikaan minua, uskokaa minun tekojani, että tulisitte tuntemaan ja ymmärtäisitte Isän olevan minussa ja minun olevan Isässä.” (Joh. 10)

Jotkin asiat jäävät loppuelämäksi mieleen. Aikanaan kuulin esitelmän, jossa Erik Ewalds totesi jotakin todella merkittävää. Hän sanoi, että jatkuvasti rukoillaan, että uskovaisista tulisi sitä ja tätä. Sitten hän korotti äänensä ja sanoi:

”Mutta minä sanon teille, että meidän tulee rukoilla, että uskovaisista tulisi ihmisiä!”

Tapasin eilen kadulla tutun näköisen miehen, jonka kanssa keskustellessa paljastui, että hän oli aikanaan kuulunut pieneen seurakuntaan. Miksi hän ei enää kuulu siihen, kysyin vastoin tapojani. Hän oli kokenut olonsa vaikeaksi tuossa yhteisössä. Omalla tavallaan häntä oli suorastaan kehotettu eroamaan, vaikka yhteisö jo oli niin pieni.

Kun nyt ajattelemme parhaillaan meneillään olevaa yhteiskristillistä mediatapahtumaa, saa kaikki tällainen aivan erikoislaatuisen leimansa. Entisiä suorastaan savustetaan eroamaan seurakunnasta, ja nyt sitten pyritään löytämään uusia jäseniä!

Mihin me oikein pyrimme, mitä yritämme saavuttaa? Mikä on taustana kaikelle periaatteellisuudellemme, joka rakentamisen sijaan pyrkii koko ajan enemmänkin hajottamaan? Seurakunnanhan tulisi olla kasvava kokonaisuus, jossa jokaisella on niin hyvä olla, ettei tule minkäänlaista tarvetta jättää sitä! Miksi kuitenkin joitakin ihmisiä suorastaan kehotetaan muuttumaan jonkinlaisen nurkkakunnan mallin mukaiseksi, tai etsiytymään muualle? Ja tämä kaikki ryhmissä, jotka kutistuvat vuosi vuodelta siihen malliin, että toiminta ei kohta enää ole mahdollista ja tilat joudutaan pakon edessä myymään!

Olen pyrkinyt pitämään yhteyttä kaikkiin kristillisiin seurakuntiin, mutta ajoittain tuntuu suorastaan tuskalliselta istua jossakin tilaisuudessa.

Aikanaan sain reilun puolen tusinan luterilaisen miehen porukan vierailemaan eräässä pienessä seurakunnassa kerran viikossa kokonaisen kevään ajan. Seurakunnan vastuuhenkilö kutsui meidät saunailtoihin. Nämä tapaamiset olivat jotakin aivan ainutlaatuista, sillä niin saunassa kuin sen jälkeenkin vallitsi todella syvällinen hengellinen ilmapiiri ja jokainen tuli virkistyneeksi.

Kun sitten syksyllä piti jatkaa, selvisi että seurakunnan naiset pitivät saunan lämmittämistä liian kalliina ja samassa kerroksessa asuvien parin naisen kotirauha häiriintyi näiden tapaamisten yhteydessä. He kun joutuivat noin tunnin tai puolentoista ajan (kerran viikossa) varomaan käytävälle tulemista, miesten siirtyessä saunasta pukuhuoneeseen. Näin ainutlaatuinen tapaaminen siis estettiin suorastaan järkyttävällä tavalla joidenkin seurakunnan naisten mukavuuden tähden. Mitä varten on seurakuntarakennus olemassa? Nyt näyttää siltä, että jossakin se on enemmänkin yksittäisten ihmisten valtapiiriä, todellisen tarkoituksen jäädessä taka-alalle jopa siinä määrin, että hengellistä tarkoitusta suorastaan tallataan maan rakoon.

En kerro tätä suurta murhetta tuottanutta asiaa pahuudella, vaan syvällä sydämen tuskalla. Tämä on mitä selvin kuva siitä, mitä tänä aikana tavalla tai toisella tapahtuu kaikkialla. Halutaan saavuttaa uusia ihmisiä, mutta missä mielessä, millä tarkoituksella? Jos puolen tusinaa luterilaisen kirkon saunaporukan miestä kiinnostuu siinä määrin käymään toisen kirkkokunnan saunailloissa, niin tuleeko meidän pahoittaa mielemme sähkökuluista tai joidenkin itsekkäiden sisarten kotirauhan tähden, kun on nimenomaan kysymys kirkkotiloista?

Vierailijoiden tuottamat kustannukset olivat hyvin rajalliset, mutta oli selvästi vallalla ajatus, ettei tällainen kannata, kun ei ole mitään varmuutta siitä, että nämä miehet liittyvät seurakuntaan. Hehän voisivat ilman saunaakin osallistua kokouksiin!

Tällaiset tapaukset aikaansaavat suoranaisia pahuuden maailman vyöryjä, vaikka emme sitä haluaisikaan nähdä. Tuhotaan rakentavaa ilmapiiriä ja luodaan näkymättömissä maailmoissa sellaista vahinkoa, mitä kukaan ei pysty korjaamaan. Pyritään saavuttamaan uusia ihmisiä, uusia jäseniä, mutta aikaisemmin kohtaamiemme ihmisten veri huutaa maasta. Mitä olemme tehneet elämällämme, mitä olemme aikaansaaneet sillä, mikä on tarjottu meille jumalallisella viisaudella rakentamiseksi ja kehittämiseksi? Mikä on meidän todellinen hedelmämme? Ihmettelemmekö vielä, miksi usein enemmänkin tuntuu kirous vallitsevan hengellisissä piireissä siunauksen sijasta?

Rukoilkaamme siis suuremmalla hädällä kuin milloinkaan aikaisemmin, että uskovaisista tulisi ihmisiä!

Jatkuu…

Mistä meidät tunnetaan?

”Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua. Mutta jos minä niitä teen, niin, vaikka ette uskoisikaan minua, uskokaa minun tekojani, että tulisitte tuntemaan ja ymmärtäisitte Isän olevan minussa ja minun olevan Isässä.” (Joh. 10)

Mistä meidät tunnetaan, mitä ympärillämme olevat ihmiset ajattelevat meistä? Mitä me tarjoamme heille, mihin suuntaan tahdomme heitä johdattaa?

Alueellamme on meneillään harvinaisen suuri yhteiskristillinen mediatapahtuma, jonka tarkoituksena on saavuttaa suuri määrä uusia seurakuntalaisia, ilman keskinäistä kilpailua. Ihmisille tarjotaan mahdollisuutta muutokseen, joka onkin koko projektin teemana.

Asia on harvinaisen hyvä ja mieltä ilahduttava. Vielä sentään jossakin evankelioidaan ja halutaan saavuttaa uusia ihmisiä. Mutta mikä on nyt tällä hetkellä niin paljon erilaista, että ihmiset oikealla tavalla kiinnostuisivat siitä, mikä tähän mennessä ei ole saavuttanut heidän luottamustansa? Seurakunnat esittelevät itseään ja toimintaansa toivossa uusista jäsenistä, mutta mikä on itse kunkin todellinen motiivi? Miksi juuri nyt ihmiset lähestyisivät jotakin sellaista, mikä tähän asti ei ole kiinnostanut? Mitä odotuksia on ihmisillä hengellisten asioiden suhteen, mihin he katsovat, mikä saa heidät vakuuttuneiksi siitä, mitä me heille tarjoamme. Ovatko he kiinnostuneita itse seurakunnasta ja erilaisista tilaisuuksista? Miksi he eivät jo aikaisemmin ole tulleet mukaan toimintaan, vai ovatko he olleet täysin tietämättömiä eri seurakuntien tapahtumista ja kokoontumisista?

Mikä oli meidän Herramme salaisuus ihmisten voittamisen rintamalla? Mihin perustui Hänen vaikutuksensa, mitä ihmiset näkivät Hänessä? Tiedämme Hänen toimintansa tuloksen ja sen vaikutukset. Hänen tiensä johti riemukulkueesta monenlaisten ongelmien lävitse Golgatan ristille. Ihmeiden määrästä riippumatta vain murto-osa kuulijoista ja näkijöistä jäi Hänen seuraajakseen. Mekö nyt olemme tehokkaampia ja edistyksellisempiä kuin Hän? Nykyään määrä näyttää olevan tärkeämpi kuin laatu.

Mikä oli tärkein tekijä meidän Herramme elämässä? Hedelmistään te heidät tunnette! Herramme eli todeksi kaiken puhumansa. Hänen uskottavuutensa perustui siihen, että Hänen tekonsa olivat yhtä puheiden kanssa. Hän selvästi tuo julki, ettei meidän tule ollenkaan uskoa Hänen puheitaan, jos teot eivät ole yhteneväiset Hänen esittämiensä asioiden kanssa.

Mistä meidät tunnetaan yleensä ottaen, ja etenkin nyt tällaisen merkittävän kampanjan aikana? Tunnetaanko meidät jonkin kirkkokunnan edustajina erityisen uskonnollisen leimamme johdosta? Olemmeko jakaneet niin suuren määrän traktaatteja, että olemme tulleet tutuksi useimmille paikkakuntamme ihmisille? Olemmeko pyrkineet puheisiin lähes kaikkien torilla kohtaamiemme ihmisten kanssa, todistaen heille uskostamme siihen määrään asti, että useat väistävät meitä mahdollisimman kaukaa? Torikauppias keskustelee kanssani ja lausuu muutaman kirosanan, jotka livahtavat ohitse ilman että panen niitä merkille. Vierestä kuuluu äänekäs närkästynyt nuhde rollaattoriin nojaavalta vanhahkolta naisihmiseltä, koska en kauppiaan pelastukseksi moiti häntä huonosta kielenkäytöstä. Korjasiko hän nyt tilanteen, niin että kauppias alkoi kiinnostua hengellisistä asioista?

Mikä on meidän hedelmämme tämän maallisen elämämme aikana? Mitkä ovat ne tekijät, jotka jäävät ihmisten mieliin meistä? Meidän Herramme ei omalla kohdallaan varmaankaan viitannut vain suorittamiinsa ihmeisiin, vaan koko olemukseensa. Hänessä oli jotakin sellaista, mikä ei voinut olla kiinnittämättä ihmisten huomiota. Hänen katseessaan oli jotakin niin erikoista, niin että jokainen, joka katsoi Häntä silmiin, koki jotakin merkittävää sielussaan. Tässä oli Mies, joka vakuutti pelkällä olemuksellaan! Jokainen Sana Hänen suustaan oli kuin virvoittavan lähteen vettä, joka ei voinut olla vaikuttamatta. Hän oli itse sopusointu koko elämällään, aikaansaaden järkyttävän määrän kateutta niin tavallisissa ihmisissä kuin hengellisissä johtajissakin. Siksi ristiinnaulitsemiskuoroon liittyi pääsiäisenä suuri osa kansalaisista, miellyttääkseen johtajiaan. He huusivat Herramme veren yllensä, tajuamatta tämän päätöksen laajamittaisuutta ja karmeutta.

Mitä saamme me oman aikamme kansan tekemään ja huutamaan ratkaisevissa tilanteissa? Meidän hedelmämme eivät ole onnistuneet kampanjat, evankelioimisristiretket, traktaattilevitykset, hienot puheet ja seurakuntien esittelyt. Meidän hedelmämme on se jälki, jonka me jätämme elämällämme kohtaamiimme ihmisiin. He eivät niinkään lue jakamaamme kirjallisuutta tai kuuntele sanojamme, vaan he elämän janossaan pyrkivät näkemään meissä sen Lähteen, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään!

Jatkuu…

Kenen asialla?

”Näin sanoo sinun Herrasi, Herra sinun Jumalasi, joka ajaa kansansa asian…”

Kenen ja millä asialla me olemme olleet menneen elämämme aikana? Olemmeko etsineet Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttansa siinä määrin, että olemme saaneet kaiken tarpeellisen? Meille on osaltaan luvattu yltäkylläinen elämä, koska Herramme itse puhui siitä. ”Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys. Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä.” (Joh. 10).

Me olemme tässä yhteydessä aina ajatelleet kai vain luonnollisia lampaita, koska emme ole juurikaan panneet merkille niitä tekijöitä, jotka ovat anastaneet meiltä valtavan määrän hyvää hengellisyyttä. Jo ennen Herramme tulemusta esiintyi suuri määrä ns. ”Messiaita”, jotka ilmoittivat olevansa vastaus kansan odotuksiin. Kaikki väärät lupaukset ja odotukset toimivat Jumalan asiaa vastaan, ja usein ihmettelemme miksi Hän sallii kaiken tämän. Vastaus on itsestään selvä, jos vain haluamme nähdä sen. Ihminen oman lankeemuksensa kautta luovutti perintönsä sielunviholliselle jo Eedenin puutarhassa, kuuntelemalla enemmän vihollisen kuin Luojansa ääntä.

Ihmisen ainoa tie takaisin oikeanlaiseen ja aitoon jumalayhteyteen kulkee ainoastaan Hänen kauttaan, joka syntyi tämän maan päälle todellisena ja aitona lihaan tulleena Jumalan ilmestyksenä. Mutta jo alun täytyy olla oikea ja meille annetun esikuvan mukainen. Hengellinen tiemme ei ala jostakin kohottavasta kokemuksesta tai inhimillisen alttarin eteen polvistumisella. Meidänkin tiemme kulkee seimen ja karjatilan tuoksujen kautta, yksinkertaistakin yksinkertaisemman ilmestyksen kautta. Alku on kuva koko pelastushistorialle, sillä kuinka meille voisi tapahtua jotakin radikaalisti Herramme kokemuksesta poikkeavaa? Hänen tiensä alkoi yksinkertaisuudella joka suhteessa. Kasvatusvanhemmat olivat yksinkertaista väkeä, yksinkertaisista olosuhteista. Seimi ei ole vain joulunajan harras kuvaelma, vaan voimakas viittaus siihen, mitä tuleva on.

Mitä vastaan me olemme itse asiassa kapinoineet itkuinemme ja suruinemme? Kokemuksemme ei ole miellyttänyt meitä kipujen ja sairauden Miehen tiellä kulkiessamme. Olemmeko oikeastaan ollenkaan käsittäneet sitä armoa, joka on osaksemme tullut? Eihän meille oikeastaan koskaan ole luvattu sellaista elämää, joka miellyttäisi meitä? Tai miellyttäisi mitä meissä? Me olemme itsessämme pieni oma maailmansa, jossa erilaiset tunteet ja olotilat vallitsevat monenlaisten sisäisten ja ulkonaisten tekijöiden vaikutuksesta. Olemmeko sittenkään jääneet paitsi monista tärkeistä ja merkittävistä asioista? Ajattelemmeko yhä vielä, että vain meitä miellyttävät asiat palvelevat meidän parhaaksemme? Eikö loppujen lopuksi kaikki murheemme ja meitä painaneet asiat sittenkin ole vaikuttaneet sen elämän ja yltäkylläisyyden lähenemiseen, mistä Herramme puhui?

Jos kaikki olisi mennyt mieleni mukaisesti koko elämäni ajan, missä silloin olisin? Olisin siellä, mikä minua miellyttäisi, mutta mitä ajattelisi Luojani minusta? Tietyt ratkaisut olisivat johtaneet minut aivan toisenlaisille teille, todellisuudessa kauaksi Jumalasta. Minulla olisi kaunis ja varakas vaimo, lauma lapsia, upea asunto, uusinta mallia oleva auto, kaikkea ihanaa ja upeaa ja mitä vain mieli saattaa kuvitella. En toki puhuisi mitään maksakirroosistani, sydänoireistani, keuhkosyövästäni tai jostakin vastaavasta. Eläisin humussa ja sumussa, täysin sokeana todelliselle tilalleni. En ole vielä koskaan tutustunut keneenkään todella onnelliseen rikkaaseen ihmiseen. En ole edes kuullut sellaisesta!

Jos elämäni olisi mennyt itse toivomallani tavalla, en olisi voinut kertoa kaikesta siitä, mikä on tallennettuna blogiini. En olisi ollut tippaakaan kiinnostunut asioista, joista on erilaisilla nettisivustoillani käyty lukemassa tai kuuntelemassa vähintään 60 000 kertaa. En ole kirjoittanut mitään itseni tähden, vaan on ollut niin lohdullista kuulla uudestaan ja uudestaan, että kaikki on kuin suoraan juuri tämän ja tämän ihmisen elämästä. En kertaakaan ole törmännyt vastustavaan mielipiteeseen, vaikka lukijoiden joukossa on ollut suuri määrä psykiatreja, psykologeja, terapeutteja, erilaisia sairaanhoitajia.

Moni asia ei meitä tänään miellytä. Mutta siitäkö olisi kysymys? Minua ei ole miellyttänyt monikaan asia elämäni aikana, mutta enkö itse kuusikymmenluvun lopulla antanut Herralle luvan tehdä elämälläni mitä tahtoo? Enkö itse painokkaasti luvannut valitsevani mieluummin vaikeamman uskon tien, pyytämättä ihmeitä ja merkkejä, kunhan vain saan aina olla varma siitä, että mitä tahansa minuun sitten tuleekin, se tulee itse Herralta? Inhimillinen mieleni on aina kapinoinut, mutta jokin sisimmässäni riemuitsee kaikesta siitä, mikä on johtanut oikeaan suuntaan ja oikealle tielle. Ilman paria eri syöpääkään en varmastikaan olisi siinä missä nyt olen. Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, eli etsivät Hänen tahtoaan. Itse en kaikkea käsitä, mutta vaaditaanko sitä edes minulta? En käsitä oikeastaan yhtään mitään, mutta silti olen Jumalan lapsi ja perillinen, Iisakin mallin mukaisesti. Jotakin on Isämme minuun laittanut, niin etten ole Eesaun tavoin hetken mielijohteessa sanoutunut irti elämäni kalleimmasta asiasta. Eesau kumarsi hetken tarpeessa keittolautasen edessä jotakin pelottavasti suurempaa. Jaakobille siunaus oli tärkeintä hänen elämässään, vaikkakin inhimillisen vajavaisuuden keskellä.

Mikä on tällä hetkellä suurin ongelma, sen perusteella mitä minulle kerrotaan? Yksinäisyys! Hernekeitto sotki kahden veljeksen välit sellaisella tavalla, että toisen oli lähdettävä piiloon odottamaan veljen vihan lauhtumista. Mitkä ovat ne syyt, jotka meitä estävät tapaamasta ja pitämästä yhteyttä veljiin ja sisariin? Tässä kohdenkaan en käsitä yhtään mitään, en sitten mitään! Kuka auttaisi minua ymmärtämään? En uskalla julkaista sähköpostiosoitetta, se kun poikani kertoman mukaan saattaa aiheuttaa roskapostiaallon. Mutta jos haluat ottaa yhteyttä, käy katsomassa yksi sähköpostiosoitteeni sivulta www.ihminentavattavissa.net. Sen suhteen ei ole toistaiseksi ollut enää suurempia ongelmia.

Jatkuu…

Maallista hyvää?

”Koska sinä olet minun silmissäni kallis ja suuriarvoinen ja koska minä sinua rakastan…”

Laittomuus on päässyt valtaan ja rakkaus näyttää kylmenevän päivä päivältä, mutta yksi asia meidän tulee nostaa esiin juuri nyt, tässä hetkessä. Jumalan puolelta ei mikään ole muuttunut ja Hänen rakkautensa pysyy voimassa kaikesta inhimillisestä huolimatta! Mutta koska ihminen sellaisessa määrin on kääntänyt selkänsä Jumalalle, on Hänkin oman kunniansa ja Sanansa tähden joutunut tekemään saman niitä kohtaan, jotka ovat selvästi osoittaneet vastustavansa jumalallisia asioita.

Mieleeni tulee voimallisena Elian kokemus Herran kanssa.

”Ja katso, Herra kulki ohitse, ja suuri ja raju myrsky, joka halkoi vuoret ja särki kalliot, kävi Herran edellä; mutta ei Herra ollut myrskyssä. Myrskyn jälkeen tuli maanjäristys; mutta ei Herra ollut maanjäristyksessä. Maanjäristyksen jälkeen tuli tulta; mutta ei Herra ollut tulessa. Tulen jälkeen tuli hiljainen tuulen hyminä. Kun Elia sen kuuli, peitti hän kasvonsa vaipallansa, meni ulos ja asettui luolan suulle.” (1.Kun.19)

Kuinka nurinkurista onkaan kaikki tänä päivänä! Näyttää siltä että kaikki on käännetty ylösalaisin modernin hengellisyyden varjolla. Herramme aikanaan kieltäytyi kumartamasta sielunvihollista maallisen vallan ja rikkauden edessä. Mitä on tehnyt nyt tiedon puusta syönyt seurakunta? Se on katsonut itsensä viisaammaksi kuin Herramme, ja on syvään kumartanut maallisen hyvän toivossa, siitä esimerkkinä lukuisat tapaukset seurakunnallisissa piireissä – poliisi tutkii julistajien rahankäyttöä siinä määrin, ettei kohta kukaan luota hengelliseen toimintaan!

Entä sitten esimerkkimme Eliasta? Hänelle oli selvää millä tavoin Herra kohdataan. Hän viipyi suojaisessa paikassa kunnes koki ulkona tapahtuvan juuri oikeita asioita. Kuinka toisin onkaan tänään, kun uskotaan kohdattavan Herra korvia särkevän metelin ja musiikin voimalla! Etsitään mahdollisimman näyttävää toimintaa niin että maakin järisee, mutta Herra ei sittenkään näytä olevan tuossa jyrinässä. Tulta kaivataan kaikkialla, ja sitä ennustusten mukaan on riittävä lopun aikana. Mutta mitä hyödyttää kaikki sellainen, jossa Herra ei todella ole mukana, vaikka kaikki erikoinen nimetäänkin jumalalliseksi ilmestykseksi?

Herra rakastaa ilmestyä yksinkertaisuudessa ja sellaisella tavalla, että on yhä vielä totta se, mitä Jeesus sanoi aikanaan täällä maan päällä: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt.” (Matt.11).

Kuinka meiltä onkaan kadonnut todellinen näkemys asemastamme Jumalan edessä! Me olemme antaneet pettää itseämme vääränlaisella teologialla, joka on levinnyt aitojenkin jumalanlasten keskuuteen. Me emme ole kutsutut arvostamaan itseämme, mutta meidän tulee totuuden nimessä arvostaa sitä, mitä Taivaallinen Isämme on meihin asettanut!

”Sinä olet minun palvelijani, sinut minä olen valinnut enkä sinua halpana pitänyt, älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; älä arkana pälyile, sillä minä olen sinun Jumalasi: minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä. Katso, häpeän ja pilkan saavat kaikki, jotka palavat vihasta sinua vastaan; tyhjiin raukeavat ja hukkuvat, jotka sinun kanssasi riitelevät. Hakemallakaan et löydä niitä, jotka sinua vastaan taistelivat; tyhjiin raukeavat ja lopun saavat, jotka sinun kanssasi sotivat. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, tartun sinun oikeaan käteesi, minä sanon sinulle: ’Älä pelkää, minä autan sinua’. Älä pelkää, Jaakob, sinä mato, sinä Israelin vähäinen väki: minä autan sinua, sanoo Herra, ja sinun lunastajasi on Israelin Pyhä.” (Jes.41)

Me olemme totisesti saaneet tuntea olevamme kuin mato, jota itse kukin tilaisuuden tullen on pyrkinyt survomaan mitä erilaisimpiin koukkuihin, palvellaksemme jotakin vierasta asiaa. Pelossamme olemme kaikesta huolimatta pyristelleet vastaan, peläten enemmän Herraa kuin vihamielisiä ”sananpalvelijoita”. Kuinka vaikeata onkaan kaiken keskellä luottaa näkymättömään ja tuonpuoleiseen, kun näkee kaiken hengellisyyden nimellä kulkevan mädännäisyyden! Onko missään vaiheessa vaellustamme ollut niin totta kuin nykyään Herramme kertomus?: ”Mutta jos palvelija sanoo sydämessään: 'Herrani tulo viivästyy', ja rupeaa lyömään palvelijoita ja palvelijattaria sekä syömään ja juomaan ja päihdyttämään itseänsä, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa…” (Luuk.12)

Miksi tässä kohden aina ajattelemme vain joitakin merkittävimpiä sananjulistajia? Eikö sama koske laajempiakin piirejä, sillä emme voi uskoa Sanan vertauskuvallisuuden tähden, että tässä puhuttaisiin vain yhdestä erikoisarmoitetusta julistajasta, joka ei tee näin. On ryhmä ihmisiä, jotka uskovat olevan olemassa vain yhden hyvän ja uskollisen palvelijan!

Keitä sitten lyödään? Eikö juuri niitä, jotka uskovat kokevansa Herransa hiljaisessa tuulenhyminässä, jotka rakastavat hiljaisuutta ja rauhallisuutta? Tulee mieleeni jälleen kerran yksi asia, joka kertoo yhdestä yhteisestä piirteestä Herrassani ja minussa. Tämä asia nousee esiin lähes aina kun vierailen joissakin seurakunnissa, etenkin helluntaiseurakunnissa. Meille kummallekaan ei tarvitse huutaa, sillä meillä kummallakin on hyvä kuulo!

Me emme siis ole todellisuudessa matoja muuta kuin maailman silmissä. Herramme osoittaa lausunnollaan vain sen aseman, jossa me olemme tahtomattammekin tämän maailman keskellä. Hän on pitävä huolen kansastaan ja meistä jokaisesta, kunhan vain maltamme odottaa oikeaa hetkeä, Herran hetkeä.

Olen useita kertoja maininnut sen, kuinka vuosikausia ja – kymmeniä minua on kehotettu vaikenemaan ja odottamaan Herran aikaa. Meidän aikamme ja hetkemme on ollut koko ajan niiden asioiden suhteen, mitkä koskevat ihmissuhteitamme ja tehtäväämme todistajina. Tarkoitan nyt Herran hetkellä jotakin aivan muuta.

”Sentähden kuule tätä, sinä poloinen, joka olet juopunut, vaikka et viinistä: Näin sanoo sinun Herrasi, Herra sinun Jumalasi, joka ajaa kansansa asian: Katso, minä otan sinun kädestäsi päihdyttävän maljan, vihani pikarin; ei tarvitse sinun siitä enää juoda. Ja minä panen sen sinun vaivaajaisi käteen, jotka sinulle sanoivat: ’Lankea maahan, kulkeaksemme sinun päällitsesi’; ja sinä panit selkäsi maaksi ja kaduksi kulkijoille.” (Jes.51).

”Auta minut oikeuteeni, Jumala, ja aja minun asiani armotonta kansaa vastaan. Päästä minut kavaloista ja vääristä ihmisistä…” (Ps. 43).

Jatkuu…