Huhu!

Mitä aikaansaavat kirjoituksemme ja kokoontumisemme? Tunsin johdatusta kuunnella vanhoja kokouksiamme noin kolmenkymmenen vuoden takaa. Näitä kasetteja lähetettiin aikanaan tuhansia ja tuhansia kaikkialle maahamme ja kai lähimaihinkin. Näissä kokouksissa korostettiin ennen kaikkea lähimmäisenrakkautta ja sitä, miten meidän tulee suhtautua jokaiseen ihmiseen. Erityisesti oli pakko puuttua kaikenlaisiin huhujen levittämisiin, jotka aikaansaivat suorastaan tavatonta tuhoa ja mielipahaa. Kuka on muuten nähnyt näitä huhuja? Niitä oli valtava määrä ja ne tuntuivat vain lisääntyvän sitä enemmän mitä niistä varoitettiin! Kirjoittaja ei muuten koko pitkän elämänsä aikana ole nähnyt yhtään aitoa huhua sen paremmin huuhkajaakaan luonnossa. Nämä ovat hyvin yleiset siivekkäät niin omassa kuin muissakin maissa! Mistä sitten johtuu, ettei huhua ole vielä kukaan nähnyt, vaikka se on niin tavattoman yleinen etenkin siellä, missä uskovaiset ovat koolla?

Millainen huhu oikein on ja miltä se mahdollisesti näyttää? Kirjoittaja oikein pinnistää ja ponnistaa saadakseen mieleensä jonkinlaisen kuvan siitä! Todellisuudessa tämä ponnistaminen on aivan turhaa, sillä mieleen tulevat heti tämän ilmaisun kuultua lukematon määrä ihmiskasvoja! Ihmiskasvoja suineen ja niiden takana olevine aivoineen! Korviakin tämä kai koskee ja mahdollisesti silmiäkin, jotka pitävät huolta lajin laajasta ja runsaasta lisääntymisestä! Asia ei ole ollenkaan uusi, vaan ikivanha ja kaikkialla maailmassa todettu!

”Sillä ateenalaisilla ja siellä oleskelevilla muukalaisilla ei kenelläkään ollut aikaa muuhun kuin uutta puhumaan ja uutta kuulemaan.” (Apt.17).

Mikä tekee huhusta niin erikoislaatuisen ja kätketyllä tavalla ehkä tuhoisimman vaikutuksen niin kristillisissä piireissä kuin muuallakin? Mikä on taustatekijä, itse asiassa huhun luoja ja alkuperä, joka muovaa jokaiselle huhulle ihmiskasvot? Huhu ei siis omaa itselleen hedelmällisiä ominaisuuksia, vaan nämä kaikki on lainattava otollisilta maaperiltä! Kaikki aluksi näkymätön ja tuhoisin vaikutus perustuu voimavaikutuksiin kaiken näkyvän takana. Huhu ei ole mikään itsenäinen ja irrallinen tekijä, vaan sen takana on kasvoton ja näkymätön tekijä, joka tarkoin tietää mitä palveluksia huhulta ja sen kantajalta voidaan odottaa! Avaisivatkohan seuraavat sanankohdat jotakin perustavaa laatua olevaa tältä alueelta?

”Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa sanovan: ’Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos.’” (Ilm.12).

Olisikohan niin, että huhu ja syytös ovat aivan samojen kantajien takana? Jokainen huhu ja syytös ovat Jumalamme edessä!

”Katso, kuinka pieni tuli, ja kuinka suuren metsän se sytyttää! Myös kieli on tuli, on vääryyden maailma; kieli on se meidän jäsenistämme, joka tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä.  Sillä kaiken luonnon, sekä petojen että lintujen, sekä matelijain että merieläinten luonnon, voi ihmisluonto kesyttää ja onkin kesyttänyt; mutta kieltä ei kukaan ihminen voi kesyttää; se on levoton ja paha, täynnä kuolettavaa myrkkyä. Kielellä me kiitämme Herraa ja Isää, ja sillä me kiroamme ihmisiä, Jumalan kaltaisiksi luotuja; samasta suusta lähtee kiitos ja kirous. Näin ei saa olla, veljeni.” (Jaak.3).

Kuinka paljon näistä asioista onkaan puhuttu menneisyydessä, monen välinpitämättömän tuomioksi! Kirjoittajaa lohduttaa kuitenkin tavattomasti, että Sana kutsuu häntäkin kauniisti lauletuksi ja hyvin soitetuksi rakkauslauluksi, vaikka tämä ei omaa lauluääntä ollenkaan!

”Ja sinä, ihmislapsi! Sinun kansasi lapset puhuvat sinusta seinänvierustoilla ja talojen ovilla ja sanovat keskenään, toinen toisellensa, näin: 'Lähtekää kuulemaan, millainen sana nyt on tullut Herralta.' He tulevat sinun luoksesi joukoittain, istuvat edessäsi minun kansanani ja kuuntelevat sinun sanojasi, mutta he eivät tee niitten mukaan, sillä he osoittavat rakkautta suullansa, mutta heidän sydämensä kulkee väärän voiton perässä. Ja katso, sinä olet heille kuin rakkauslaulu, kauniisti laulettu ja hyvin soitettu: he sanojasi kyllä kuuntelevat, mutta eivät tee niitten mukaan. Mutta kun se toteutuu - ja katso, se toteutuu - silloin he tulevat tietämään, että heidän keskuudessansa on ollut profeetta.” (Hes.33).

En totisesti ole profeetta, mutta profeetalliseen Sanan lauluun pystyn osallistumaan niin nyt kuin ennenkin, voiden siten samaistua profeetan kanssa!

Sama sade!

”Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne.’ Niin he sanoivat hänelle: ’Kuka sinä olet?’ Jeesus sanoi heille: 'Juuri se, mitä minä puhunkin teille.’” (Joh.8).

Oi Herrani, tästä lainauksesta voisin kirjoittaa loppuelämäni ajan, enkä sittenkään kykenisi ammentamaan sitä tyhjiin! Siihen on sidottuna meidän jokaisen iankaikkinen elämä ja jopa eräässä mielessä maallinen onnemmekin! Kuinka voisimme vaeltaa Herran kanssa tietämättä todella kuka ja mitä Hän on?

”Kulkeeko kaksi yhdessä, elleivät ole keskenänsä sopineet?” (Aam.3).

Olemme jo toistamiseen kirjoittaneet siitä, ettemme voi luottaa mitä erilaisimpiin hengellisiin kokemuksiin ja tuntemuksiin, jotka mahdollisesti aikaansaavat jopa sen, että koko elämämme ajan hoemme ”Herra, Herra!”, mutta emme kuitenkaan tiedä keneen sen kohdistamme emmekä siten ole Hänen tahdossaan!

”Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani. Joka omiaan puhuu, se pyytää omaa kunniaansa, mutta joka pyytää lähettäjänsä kunniaa, se on totinen, eikä hänessä ole vääryyttä. Eikö Mooses ole antanut teille lakia? Ja kukaan teistä ei lakia täytä.” (Joh.7).

Mitä sisältää monien jatkuvasti toistama lausuma: ”Herra, Herra!” Ilman Herramme varoitusta saattaisimme tuudittautua aivan väärään ajatusmaailmaan käsittämättä ollenkaan missä pohjimmiltaan kuljemme. Mitä luemme edellä? ”Joka omiaan puhuu, se pyytää omaa kunniaansa!” Me saatamme hengellisyyden nimissä toimia koko elämämme ajan oman tahtomme mukaisesti, selittäen hengelliset asiat oman ymmärryksemme mukaisesti ja pitäen jonkinlaista näkymätöntä ansiolistaa! Mistä tällainen päätelmä?

”Herra, Herra, emmekö ME sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'” (Matt.7).

Mitä sellaista pahaa tässä on, että Herra kieltää edes koskaan tunteneensa heitä? Eikö pääasia olekaan lahjojen yltäkylläisyys ja huomiota herättävä toiminta? Ei todellakaan, ja tässä on mitä vakavin varoitus meitä koskien tässä viimeisessä ajassa! Meidän Herramme ei koskaan ottanut kunniaa itsellensä, vaan sanoi selvääkin selvemmin:

”Totisesti, totisesti minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee. Sillä Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaikki, mitä hän itse tekee…” (Joh.5).

On siis mahdollista toimia ”hengellisesti” oma-aloitteisesti ja omaa kunniaa etsien, ruokkien hengellisen hyvän käsitettä aidon Jumalan tahdon ulkopuolella! Kuinka vakavan valinnan edessä olemmekaan jatkuvasti tässä hengellisesti vääristyneessä ajassa! Monet sanankohdat viittaavat siihen, että aidot Hengen lahjat voivat toimia ihmisessä, tämän kuitenkaan tuntematta todella Herraa Jeesusta Kristusta sinä mitä Hän todella on!

”Sillä maa, joka särpii sisäänsä sen päälle usein tulevan sateen ja kantaa kasvun hyödyksi niille, joita varten sitä viljelläänkin, saa siunauksen Jumalalta; mutta se, joka tuottaa orjantappuroita ja ohdakkeita, on kelvoton ja lähellä kirousta, ja sen loppu on, että se poltetaan. Mutta teistä, rakkaat, uskomme sitä, mikä on parempaa ja mikä koituu teille pelastukseksi - vaikka puhummekin näin.” (Hebr.6).

”…että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.” (Matt.5).

Sama sade! Mutta kuka näyttää minulle, sinulle, mitä ja miten tulee tehdä!

Keitä me olemme?

”Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne.’ Niin he sanoivat hänelle: ’Kuka sinä olet?’ Jeesus sanoi heille: 'Juuri se, mitä minä puhunkin teille.’” (Joh.8).

Kuka on Herramme Jeesus Kristus? Miksi Hänen olemukseensa näyttää liittyvän niin paljon salaperäistä? Hän on kaikin tavoin osoittanut Persoonallisuudellansa olevansa Lihaksi Tullut Sana, mutta miksi niin monet yhä vielä esittävät kysymyksen: ”Kuka sinä olet?” Mikä estää ihmisiä kaiken jumalallisen todellisuuden keskellä näkemästä hengellistä Totuutta? Jumala Itse on heidän keskellään, mutta mihin perustuu kaikki epäselvyys ja ilmeinen salaperäisyys? Ei niinkään Itse Jumalaan, vaan ihmisen olemukseen ja perimään!

”Sillä hetkellä hän riemuitsi Pyhässä Hengessä ja sanoi: ’Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt. Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne, kuka Poika on, kuin Isä; eikä kukaan muu tunne, kuka Isä on, kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.’” (Luuk.10).

Jeesuksen oma elämä todisti Hänestä ja Itse Isän todistus Hänestä oli selvääkin selvempi, koska Sana voi ainoastaan elää Sanan todeksi! Mikä sitten saa aikaan erotuksen asiassa, joka syvimmillään on tarkoitettu jokaiselle ihmiselle, koska Herramme ristinkuolema riittää jokaista sielua varten? Luimme jo edellä, että hengellinen todellisuus on salattu viisailta ja ymmärtäväisiltä, mutta kuitenkin paljastettu lapsenmielisille. Mikä on niin suurena esteenä kaiken pelastukseen liittyvän suhteen, että Herramme omien sanojen mukaan Hän ei ole löytävä paljonkaan uskoa palatessaan?

”’Minä puhun, mitä minä olen nähnyt Isäni tykönä; niin tekin teette, mitä olette kuulleet omalta isältänne.’ He vastasivat ja sanoivat hänelle: ’Aabraham on meidän isämme.’ Jeesus sanoi heille: ’Jos olisitte Aabrahamin lapsia, niin te tekisitte Aabrahamin tekoja.’” (Joh.8).

Mitä luimme aloitustekstissämme?

”’Kuka sinä olet?’ Jeesus sanoi heille: 'Juuri se, mitä minä puhunkin teille.’”

Mitä ja kenen puhetta me kuulemme tänä päivänä ja tässä hetkessä? Valtaosa eri uskonyhteisöjen jäsenistä vetoaa johonkin merkittävään henkilöön uskonnollisten kokemustensa ja uskomustensa perusteella, mutta jos heidän kuulemansa ja omaksumansa asiat eivät perustu alkuperäiseen ja aitoon Jumalan Sanaan, niin ketä ja mitä he todellisuudessa kuulevat?

”’Minä puhun, mitä minä olen nähnyt Isäni tykönä; niin tekin teette, mitä olette kuulleet omalta isältänne.’”

Herramme ilmiselvästi romutti aikansa oppineiden luottamuksen Aabrahamiin isänään, koska koko heidän elämänsä ja tekonsa todistivat aivan vastakkaisesta innoituksen lähteestä! Mikä ja kuka innoittaa meitä elämässämme, teoissamme ja puheissamme? Ketä ja mitä me todellisuudessa kuulemme, kuuntelemme ja kenen ajatuksia tuomme julki niin puheillamme kuin asenteillamme? Meidänkin puheemme joko todistavat kuka Herramme Jeesus Kristus on, tai sitten antavat Hänestä ja Hänen Persoonastansa täysin väärän kuvan!

Onko Isä todella meidän Jumalamme, vai todistaako elämämme toisenlaisesta isyydestä? Keitä ja mitä me olemme? Meidän omat sanamme ja asenteemme tekevät meistä joko aitoja jumalanlapsia tai sitten…

Jos todella olemme Herran omia ja annamme Hänestä oikean todistuksen, näkee Isä meidät vain Poikansa lävitse! Voitaisiinko Iankaikkista Elämää kuvata sen paremmin!

”Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut, vaan hän on minut lähettänyt. Minkätähden te ette ymmärrä minun puhettani? Sentähden, että te ette kärsi kuulla minun sanaani.”

”’Kuka sinä olet?’ Jeesus sanoi heille: 'Juuri se, mitä minä puhunkin teille.’”

”Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi.”

 Ei ole siis ollenkaan samantekevää mitä suumme puhuu! Herraamme voimme siis ymmärtää vain Hänen puheensa, Hänen Sanansa kautta, ja siten vapaudumme kuulemasta vääriä ”innoituksen lähteitä!”

TIE on kuljettava loppuun asti!

”Sillä Jeesus tiesi alusta asti, ketkä ne olivat, jotka eivät uskoneet, ja kuka se oli, joka oli kavaltava hänet. Ja hän sanoi: ’Sentähden minä olen sanonut teille, ettei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei minun Isäni sitä hänelle anna.’ Tämän tähden monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa. Niin Jeesus sanoi niille kahdelletoista: "Tahdotteko tekin mennä pois?” (Joh.6).

Viimeisimpien kirjoitustemme ja lainaustemme perusteella joku saattaa ajatella kirjoittajan siirtyneen niin kovalle linjalle, ettei sitä enää viitsi seurata. En voi kuitenkaan mitään sille, että päivä päivältä suurempi jumalanpelko on alkanut vallata mieltäni. Kirjoituksiani luetaan käytännöllisesti katsoen ympäri maailman, varmaankin suomenkieltä taitavien keskuudessa. Vastuu kaiken esittämäni suhteen on alkanut painaa siinä määrin, että joudun todella vakavasti huokailemaan Herran puoleen joka kerta ottaessani tietokoneen syliini, eikä vain silloin vaan väliaikoinakin. Kaiken esittämäni täytyy perustua Raamattuun ja sen kokonaistodistukseen! Kuinka mielelläni kirjoittaisin vain hyvistä, positiivisista asioista, mutta juuri nyt, odottaessamme Herran toista tulemusta, koen entistä voimakkaampana toistuvan sen, mikä oli vaikuttavaa ja ravisuttavaa Hänen ensimmäisen tulemuksensa yhteydessä:

”Tehkää sentähden parannuksen soveliaita hedelmiä, älkääkä ruvetko sanomaan mielessänne: 'Onhan meillä isänä Aabraham', sillä minä sanon teille, että Jumala voi näistä kivistä herättää lapsia Aabrahamille. Jo on myös kirves pantu puitten juurelle; jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, siis hakataan pois ja heitetään tuleen."  (Luuk.3).

Johannes Kastajalla oli jumalallinen kutsumus ja sen mukainen sanoma. Hän esitteli kansalle lihaksi tulleen Elävän Sanan, antaen selvästi ymmärtää, ettei ollut kysymys vain johonkin entiseen ja perinteiseen vetoamisesta, vaan aivan Uudesta Tiestä jota ei tullut kulkea vain hetken aikaa uskonnollisessa innostuksessa, vaan joka tuli kulkea loppuun asti!

Ihmistä on aina innoittanut yliluonnollinen ja uusi nimenomaan uskonnollisella alueella. Kaikki erikoinen kokemus ja innoittava saattavat sitoa ihmisen itseensä siinä määrin, että hän kulkee koko elämänsä ajan suuressa luottamuksessa joskus kokemansa erikoisen tapahtuman tai elämyksen varassa. Johannes Kastaja sai kokea tämän aivan konkreettisella tavalla aikansa uskonnollisten piirien keskellä:

”…älkääkä ruvetko sanomaan mielessänne: 'Onhan meillä isänä Aabraham', sillä minä sanon teille, että Jumala voi näistä kivistä herättää lapsia Aabrahamille.”

Jumalan lähettämä sanansaattaja tiesi uskonnollisen maailman ajattelutavan, joka oli kiinnittynyt lähinnä vain positiivisiin mielikuviin, jotka eivät edellyttäneet kaiken hengellisen tiedon muuttamista eletyksi, jokapäiväiseksi elämäksi ja parannuksen toteuttamiseksi!

”Tehkää sentähden parannuksen soveliaita hedelmiä… …Jo on myös kirves pantu puitten juurelle; jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, siis hakataan pois ja heitetään tuleen.”

Pelkkä opetuslapseus ei selvästikään, monen mielipahaksi, riitä ilman todellista elämän muutosta ja Sanan toteuttamista. Kuinka moni pitääkään noiden seitsemänkymmenen opetuslapsen asennetta ja ratkaisua aivan liian sovinnaisena ja jopa hyväksyttävänä! Tapahtuihan heidän kauttansa suuria ihmeitä ja he olivat Herramme valitsemia! Kulkivathan he niin pitkän tovin Herran seurassa ollen aivan selvän voitelun alaisia! Mutta lukemalla kaikesta siten kuin on kirjoitettu, ei vain tässä vaan muuallakin, voimme selvästi nähdä että pelkkä voitelu ja hetkellinen ja rajallinen totuudessa oleminen eivät vielä merkitse mitään! Kuinka moni lankeaakaan tähän ansaan ja luottaa uskonnolliseen kokemukseen ilman aitoa ilmestystä Jumalan Sanasta ja Herramme todellisesta Olemuksesta!

”Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne.’ Niin he sanoivat hänelle: ’Kuka sinä olet?’ Jeesus sanoi heille: 'Juuri se, mitä minä puhunkin teille.’” (Joh.8).

”…älkääkä ruvetko sanomaan mielessänne: 'Onhan meillä isänä Aabraham'.”

Jospa kaikki olisi vain yksittäisten ihmisten ajattelua sen sijaan että kaikki tämä julistetaan katoilta! Siksi kirves on asetettu kaiken tällaisen ajattelun ja opetuksen juurelle, jotta todella tehtäisiin tilaa Herramme omalle todistukselle:

”’Kuka sinä olet?’ Jeesus sanoi heille: 'Juuri se, mitä minä puhunkin teille.’”

Tästä todistuksesta on kiinni koko elämämme!

Loukkaako tämä teitä?

”Niin monet hänen opetuslapsistansa, sen kuultuaan, sanoivat: ’Tämä on kova puhe, kuka voi sitä kuulla?’ Mutta kun Jeesus sydämessään tiesi, että hänen opetuslapsensa siitä nurisivat, sanoi hän heille: ’Loukkaako tämä teitä?  ... Mutta teissä on muutamia, jotka eivät usko.’ Sillä Jeesus tiesi alusta asti, ketkä ne olivat, jotka eivät uskoneet, ja kuka se oli, joka oli kavaltava hänet. Ja hän sanoi: ’Sentähden minä olen sanonut teille, ettei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei minun Isäni sitä hänelle anna.’ Tämän tähden monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa. Niin Jeesus sanoi niille kahdelletoista: "Tahdotteko tekin mennä pois?” (Joh.6).

Mistä johtuu aina vain erilaisimpien, uusien hengellisten suuntauksien lisääntyminen? Aikanaan joskus 60-luvulla minulle opetettiin, että maailmassa on noin 900 kristillistä suuntausta, mutta nyt jokin taho on ilmoittanut, että yksinomaan Yhdysvalloissa on tämän verran erilaisia uskonnollisia yhteisöjä. Uskon lainauksemme vastaavan kysymykseemme. Jos tarkastelemme lähemmin näitä erilaisia näkemyksiä ja opetuksia, tulemme selvästi loppupäätelmään, että oikeastaan jokainen uusi suuntaus ja miksei vanhempikin, pyrkii tänä aikana tuomaan esiin kristillisen sanoman, joka ei loukkaa ketään. Kaikin tavoin pyritään välttämään tilannetta, jossa joku voisi todeta:

”Tämä on kova puhe, kuka voi sitä kuulla?”

Toki on kovankin puheen edustajia, mutta hyvin pienissä ryhmissä, jotka korostavat ”valittujen vähyyttä”.

Lainauksemme on askarruttanut kirjoittajan mieltä, koska se on herättänyt aivan uusia ajatuksia, joista kirjoittaja ei koskaan ole kuullut kenenkään puhuvan. Meille on selvääkin selvempi Juudas Iskariotin asema ja hänen petoksensa, Herransa kavaltaminen. Mutta olemmeko koskaan tulleet ajatelleeksi noita seitsemääkymmentä, jotka loukkaantuivat nimenomaan Herramme Olemukseen ja Persoonaan, hyväksymättä Häntä juuri siksi mikä Hän on?

”’Sentähden minä olen sanonut teille, ettei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei minun Isäni sitä hänelle anna.’ Tämän tähden monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa.”

”Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne.’ Niin he sanoivat hänelle: ’Kuka sinä olet?’ Jeesus sanoi heille: "Juuri se, mitä minä puhunkin teille.’” (Joh.8).

Olemme aina tiedostaneet, kuka syvällisemmin, kuka pinnallisemmin:

”Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut.” (Matt.22).

Mieltäni on erityisesti askarruttanut lainaukseemme liittyvät sanat:

”…Herra valitsi seitsemänkymmentä muuta ja lähetti heidät kaksittain edellänsä jokaiseen kaupunkiin ja paikkaan, jonne hän itse aikoi mennä.” (Luuk.10).

”Niin ne seitsemänkymmentä palasivat iloiten ja sanoivat: ’Herra, riivaajatkin ovat meille alamaiset sinun nimesi tähden’.” (Luuk.10).

Meille ei anneta laajempaa tietoa heistä, mutta koska Raamattuun tallennetut tapahtumat ja asiat toistuvat kautta pelastushistorian, herättää heidän osuutensa melko syvällisiä ja pelottaviakin ajatuksia tämän hetken suhteen. Herra oli valinnut heidät, jo ennalta tietäen mitä tulee tapahtumaan. He siis tuskin kuuluvat niihin, joista sanotaan: ”Monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut!” Tai:

”Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.” (Matt.24).

Nuo seitsemänkymmentä saivat kulkea Herran seurassa ja Hänen antamassaan voitelussa tekivät monia ihmeitä ja ajoivat ulos riivaajia, mutta siitä huolimatta eivät tunnistaneet Häntä siksi joka Hän todella on! Mikä erottaa heidät Juudas Israriotista? He vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet Hänen kanssansa. Emme kai tee mitään vääryyttä jos sisimmässämme nousee esiin kysymys: Kun he kerran lähtivät omille teilleen pois Herran läsnäolosta, lopettivatko he hengellisen toimensa ja sanoutuivat irti viroistaankin? Mitä todistamme tänä päivänä uskon ja todellisten uskovaisten vähentyessä, mutta kaikenlaisen ”hengellisen” toiminnan laajentuessa ja kasvaessa?