Hidas puhumaan!

”Mutta olkoon jokainen ihminen nopea kuulemaan, hidas puhumaan, hidas vihaan; sillä miehen viha ei tee sitä, mikä on oikein Jumalan edessä. Sentähden pankaa pois kaikki saastaisuus ja kaikkinainen pahuus ja ottakaa hiljaisuudella vastaan sana, joka on teihin istutettu ja joka voi teidän sielunne pelastaa. Mutta olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne.” (Jaak.1).

Minulla taitaa olla tietyllä alueella melkoista nopeutta vanhuuden kankeudesta huolimatta! Se ei ole ollenkaan oma valintani tai mieltymykseni kohde ja saa minut ajoittain melko murheelliseksi! Se taitaa olla melko yleinen vaiva, jos sitä sellaiseksi voi kutsua. Se ilmenee osittain kerrostalomme pihamaalla ja melko laajasti mitä erilaisimmissa hengellisissä kohtaamisissa. Miksihän minun pitää olla niin nopea kuulemaan, että minua itseäni ei usein kuulla oikeastaan ollenkaan!

Ihminen voi tässä ajassa vaihtelevan huonosti aivan olosuhteista johtuen. Häntä itseään tuskin voi syyttää siitä laajemmalti, vaan kaiken takana ovat lukemattomat vaatimukset, jotka oikeastaan kaikilla aloilla jatkavat maailmanvalloitustaan. Työ vaatii meiltä enemmän kuin mihin kukaan on todellisuudessa kykenevä, ja ihmisen epäilys hänen hyväksikäyttämisestään saa hänet suhtautumaan epäilevästi myöskin kristillisen elämän alueeseen. Mikään ei enää tunnu sopivalta ja kohtuulliselta! Miten siis erottaa toisistaan Jumalan hyvä tahto ja tarkoitus ja ihmisen aikaansaama odotusten vyöry, joka tuntuu murskaavan alleen lähes jokaisen?

”…ottakaa hiljaisuudella vastaan sana, joka on teihin istutettu ja joka voi teidän sielunne pelastaa.”

Meitä kutsutaan ottamaan hiljaisuudella vastaan Sana, joka jo sijaitsee meissä itsessämme, kuultuamme tarpeellisen määrän puhdasta sananopetusta, mutta miten erottaa se kaiken sisäisen sekaannuksen ja myrskyn keskellä? Mieleemme vaikuttavat niin monet ulkonaiset ja sisäiset ristiriitaisuudet, ettemme enää ole selvillä siitä, mistä alamme ja mihin lopumme!

Elämässämme on siis etenkin tässä ajassa ja näissä olosuhteissa valtava määrä ratkaisuja, jotka määrittävät elämämme olosuhteita ja kulkua! Paavali jossakin kohden kertoo olevansa tilanteessa, jossa hän on kahden välillä, ”…en tiedä, minkä valitsisin. Ahtaalla minä olen näiden kahden välissä…” (Fil. 1). Joskus tuntuu että olemme aivan liian monen asian ja ratkaisun välissä, voidaksemme tuntea olevamme todella paikalla, missä olemme kykeneviä erottamaan parhaan hyvästä. Kuinka pelottava ajatus tämä onkaan! Hengen selvä ääni kehottaa meitä aina valitsemaan parhaan, ei omasta mielestämme sopivan, vaan jumalallisen tahdon mukaan parhaan! Se sisältyi jo Paavalinkin valintamahdollisuuksiin:

”…halu minulla on täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi; mutta teidän tähtenne on lihassa viipymiseni tarpeellisempi.” (Fil.1).

Minä ainakin olen saanut kyllikseni tästä maailmasta, mutta mitä tarkoittaa kohdallani halu saada päästä Kristuksen luokse; sitä meidän jokaisen tulee tarkoin harkita avoimen Sanan edessä! Se ei tarkoita todellakaan uneen heittäytymistä ja peiton vetämistä yli pään! Se ei tarkoita välinpitämättömyyttä ja virran mukana ajautumista, airojen veteen heittämistä ja lakonista tulevan odotusta! Kuinka paljon tärkeämpää onkaan hengellisessä taistelussamme maalliseen sotaan verrattuna veljestä ja sisaresta huolehtiminen: ”Ketään ei jätetä!”

Taivaalliset odotukset kohdallamme eivät ole ajan myötä muuttuneet, vaan ainoastaan saaneet entistä enemmän merkitystä elämämme ajan johdosta.

”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.” (Matt.11).

Halleluja! Nyt saimme vastauksen kysymyksiimme ja ongelmiimme! Miten ottaa hiljaisuudella vastaan Sana? Siirtymällä kaikin tavoin Sanan luokse ja Sanaan!

”Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.”

Vain Herramme yksin on vastaus ja esikuva sille, mitä meidänkin tulee olla! Kaikki ei sen sopivammaksi voisi muuttua! Herran ies ja sielun lepo kuuluvat yhteen!

Jumalan opettamat

                                                                                       

”Jeesus vastasi ja sanoi heille: ’Älkää nurisko keskenänne. Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Profeetoissa on kirjoitettuna: 'Ja he tulevat kaikki Jumalan opettamiksi.' Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun tyköni.’” (Joh.6).

Kuinka suuri ero onkaan inhimillisellä ja jumalallisella opetuksella! Ei kaikki hengellisen leiman omaava opetus ja tieto ole itsestään selvästi peräisin sieltä, mistä sen väitetään tulevan!

Miksi joutuu Herramme tänäänkin varoittamaan meitä ”nurinasta”? Jumalan Sanan mukaisesti jo pelkkä uskoon tulemisemme on Hänen tekonsa, ei meidän.

”Jeesus vastasi ja sanoi heille: ’Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt.’” (Joh.6).

Mistä siis suorastaan loputon nurina uskovaisten keskuudessa, jos ja kun kaikki on Jumalan tekoa? Kaiken takana taitaa olla itsekorostuksen ja pätemisen henki, joka aliarvioi Jumalan vaikutuksen ja armon.

Mikä on todellisen sananjulistuksen ja opetuksen tarkoitus ja jumalallinen päämäärä, josta ei ole pienintäkään epäilystä tai epävarmuutta? Se ei selvästikään ole uskonnollisen ilmapiirin ja kirkollisuuden saavuttaminen, ei edes vaikuttavimmissa mieliä kohottavissa ylistyskokouksissa! Jumala ei todellakaan vedä meitä uskonnollisuuden puoleen, se tulee selvästi julki lainauksestamme ja jo ensimmäisten ihmisten uhrimenoista. Jumalamme rakkaudellinen armotarjous perustuu yksinomaan langenneen ihmisen palauttamiseen Hänen yhteyteensä! Me emme siis tule jonkun merkittävänkään julistajan luokse, saati sitten maan hedelmillä katetun alttarin luokse, vaan Aidon Veriuhrin luokse!

Kysymys ei siis ole ihmismieltä kiehtovista asioista, vaan jostakin sellaisesta, minkä tuo julki jo Vanhan Testamentin aikainen profeetallinen kuvaus:

”Niinkuin monet kauhistuivat häntä - sillä niin runneltu, ei enää ihmisenkaltainen, oli hänen muotonsa, hänen hahmonsa ei ollut ihmislasten hahmo - niin hän on saattava ihmetyksiin monet kansat, hänen tähtensä kuninkaat sulkevat suunsa. Sillä mitä heille ei ikinä ole kerrottu, sen he saavat nähdä, mitä he eivät ole kuulleet, sen he saavat havaita.” (Jes.52).

Silti aito, Jumalan opettama ja johdattama ihminen tuntee valtavaa vetovoimaa Hänen puoleensa!

”Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun tyköni.’”

Kristillisen maailman ongelma on siis edelleenkin siinä, että ei ole tultu siihen ainoaan paikkaan, jossa todella kohdataan Elävä Jumala juuri sellaisena kuin Hän on. Suoritetaan aivan käytännössä tai hengessä kaikenlaisia pyhiinvaelluksia, mutta ei tulla Jeesuksen luokse, koska ei ole kuultu aitoa Jumalan Ääntä, Hänen Sanaansa Hengessä ja totuudessa!

”Älkää eksykö, rakkaat veljeni. Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa. Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset. Te tiedätte sen, rakkaat veljeni. Mutta olkoon jokainen ihminen nopea kuulemaan, hidas puhumaan, hidas vihaan; sillä miehen viha ei tee sitä, mikä on oikein Jumalan edessä. Sentähden pankaa pois kaikki saastaisuus ja kaikkinainen pahuus ja ottakaa hiljaisuudella vastaan sana, joka on teihin istutettu ja joka voi teidän sielunne pelastaa. Mutta olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne.” (Jaak.1).

Hän pitää meidät elossa! 2

”Kuulkaa minua, te Jaakobin heimo, te kaikki Israelin heimon tähteet, te, joita on pitänyt kantaa äidinkohdusta asti, nostaa hamasta äidinhelmasta. Teidän vanhuuteenne asti minä olen sama, hamaan harmaantumiseenne saakka minä kannan; niin minä olen tehnyt, ja vastedeskin minä nostan, minä kannan ja pelastan. Keneenkä te vertaatte minut, kenenkä rinnalle minut asetatte, kenenkä kaltaiseksi te minut katsotte, että olisimme toistemme vertaiset?” (Jes.46)

Vietimme eilen hyvin vähäisen sukuni kanssa syntymäpäivääni paikallisessa, erittäin hyvämaineisessa ravintolassa. Koko suku mahtui yhden pöydän ääreen! En voi olla ajattelematta Jumalan valintoja, jotka eivät katso siihen, mihin ihminen kiinnittää usein kaiken huomionsa:

”Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista, vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.” (1.Kor.1).

Herramme sanoi selvästi:

”Jeesus vastasi ja sanoi heille: ’Älkää nurisko keskenänne. Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Profeetoissa on kirjoitettuna: 'Ja he tulevat kaikki Jumalan opettamiksi.' Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun tyköni.’” (Joh.6).

Eiköhän nyt ole viimeinen hetki lopettaa kaikenlainen keskinäinen nurina! Me ratkaisemme kutsumuksen hetkellä joko Jumalan puolesta tai Häntä vastaan, sisältyen tuona hetkenä jumalalliseen vetoon ja valintaan. Me emme valinneet Häntä, vaan todellisuudessa Hän valitsi meidät:

”Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi…” (Joh.15).

Kuinka vähän todellisuudessa olemmekaan riippuvaisia omasta itsestämme, omista voimistamme ja kyvyistämme! Kaikki on Jumalan lahjaa ja suojaavaa läsnäoloa elämämme alusta loppuun asti! Me voimme elää inhimillisissä luuloissa jopa koko elämämme, mutta todellisuutena säilyy loppuun asti:

”Kuulkaa minua, te Jaakobin heimo, te kaikki Israelin heimon tähteet, te, joita on pitänyt kantaa äidinkohdusta asti, nostaa hamasta äidinhelmasta.”

Kuinka naurettavaa onkaan oma mahtipontisuutemme ja ylpeilymme jumalallisesta näkökulmasta katsoen; me jopa vertaamme Jumalaamme itseemme!

”Keneenkä te vertaatte minut, kenenkä rinnalle minut asetatte, kenenkä kaltaiseksi te minut katsotte, että olisimme toistemme vertaiset?”

Tallaamalla jalkoihimme jumalallisen kutsumuksen ja tarkoituksen teemme automaattisesti itsestämme jumalan, kuten eräs tunnettu mielenterveyden asiantuntijakin toteaa! Kuinka voisimme tällaisessa tapauksessa saavuttaa sen enempää kuin mitä maallinen syntymämme ja olemuksemme pystyy tarjoamaan!

”Ja Herra käski meidän pitää kaikki nämä säädökset ja peljätä Herraa, meidän Jumalaamme, että me aina menestyisimme ja hän pitäisi meitä elossa, niinkuin tähän päivään saakka on tapahtunut.” (5.Moos.6).

”Vanhurskas viheriöitsee kuin palmupuu, hän kasvaa kuin Libanonin setri. He ovat istutetut Herran huoneeseen, he viheriöitsevät meidän Jumalamme kartanoissa. Vielä vanhuudessaan he tekevät hedelmää, ovat mehevät ja vihannat ja julistavat, että Herra on vanhurskas, hän, minun kallioni, ja ettei hänessä vääryyttä ole.” (Ps.92).

Hän pitää meidät elossa!

”Kuulkaa minua, te Jaakobin heimo, te kaikki Israelin heimon tähteet, te, joita on pitänyt kantaa äidinkohdusta asti, nostaa hamasta äidinhelmasta. Teidän vanhuuteenne asti minä olen sama, hamaan harmaantumiseenne saakka minä kannan; niin minä olen tehnyt, ja vastedeskin minä nostan, minä kannan ja pelastan. Keneenkä te vertaatte minut, kenenkä rinnalle minut asetatte, kenenkä kaltaiseksi te minut katsotte, että olisimme toistemme vertaiset?” (Jes.46)

Minkä kaiken lävitse olenkaan kulkenut jo nyt pitkän elämäni aikana! Tämä päivä saa aikaan melko ristiriitaisiakin ajatuksia mielessäni. Toisaalta olen hyvin kiitollinen, toisaalta melko murheellinen, tai jotakin sinne päin. Miksi ihminen vasta tässä iässä oikealla tavalla käsittää, että mikään elämässä ei ole sattumaa uskovaisen ihmisen kohdalla?

Aikanaan luovutin kaikki elämääni liittyvät valtuudet Herralleni, mutta ajan kuluessa tein itse omavaltaisia ratkaisuja, jotka ainakin inhimillisen ajattelun pohjalta eivät ollenkaan olleet hyviä pitkää ikää ajatellen! Takanani on siis valtava määrä oppivuosia, joita kaikkia ei voi ollenkaan muistella kunniakkaina ja ilahduttavina.

Jos elämäni olisi jäänyt vain omien ratkaisujeni ja valintojeni varaan, täyttäisin tuskin nyt pyöreitä vuosia, jotka ainakin itselleni merkitsevät selvää vanhuutta! Toisaalta sisäisen ihmiseni puolesta ”ihmettelen” miten niin selvät vanhuuden oireet voivat kohdata ”näin nuorta ihmistä”!

Iloitsen tänään siitä, että poikani muisti juhlapäiväni ja että ikä ei muuta mitään jumalasuhteessamme! Ikä tuo kokemusta ja jonkin verran viisauttakin, mikä ei todellakaan ole lähtöisin omasta itsestä!

En voi nyt olla ajattelematta sitä profetiaa, jonka sain omalle kohdalleni kuulla joskus seitsemänkymmenluvulla. Siinä tuotiin esiin asioita, jotka eivät lihallista olemustani miellyttäneet, mutta jotka ovat sataprosenttisesti pitäneet paikkansa: minulla on oleva melko yksinäinen tie, jonka Herra on parhaakseni nähnyt, ja tuohon Hänen antamaansa tehtävään kuuluu Hänen antamansa viisaus, joten oma viisaus saa jäädä omaan arvoonsa. Siksi Hän, ja vain Hän Itse, on pitänyt minut hengissä kahden eri syövän osoittaessa haurauteni.

”Ja Herra käski meidän pitää kaikki nämä säädökset ja peljätä Herraa, meidän Jumalaamme, että me aina menestyisimme ja hän pitäisi meitä elossa, niinkuin tähän päivään saakka on tapahtunut.” (5.Moos.6).

Tänä päivänä olen siis elossa vastoin omaa ansiotani ja vääriä ratkaisujani. Toivon kohdalleni Herrani läsnäoloa edelleenkin!

”Vanhurskas viheriöitsee kuin palmupuu, hän kasvaa kuin Libanonin setri. He ovat istutetut Herran huoneeseen, he viheriöitsevät meidän Jumalamme kartanoissa. Vielä vanhuudessaan he tekevät hedelmää, ovat mehevät ja vihannat ja julistavat, että Herra on vanhurskas, hän, minun kallioni, ja ettei hänessä vääryyttä ole.” (Ps.92)

.

”Sinä piskuinen lauma!”

”Mutta Jumala on liittänyt ruumiin yhteen niin, että antoi halvempiarvoiselle suuremman kunnian, ettei ruumiissa olisi eripuraisuutta, vaan että jäsenet pitäisivät yhtäläistä huolta toinen toisestaan. Ja jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa; tai jos jollekulle jäsenelle annetaan kunnia, niin kaikki jäsenet iloitsevat sen kanssa.” (1.Kor.12).

Käsitämmekö todella mitä merkitsee uskovaisena oleminen? Kykenemmekö erottamaan toisistaan sen, mitä ihminen yhdistää ja organisoi, ja sen, mitä Jumala omassa viisaudessaan ja tiedossaan on yhdistänyt! Inhimillisiä suunnitelmia ja sopimuksia rikotaan jatkuvasti siinä määrin, että oikeuslaitos on ylityöllistetty, mutta miten on jumalallisten säädösten rikkomisen suhteen? Ovatko ne vapaan mielivallan alaisia, koska hengellisistä rikkomuksista ei heti seuraa rangaistusta? Vai erehdymmekö sittenkin uskomustemme suhteen? Inhimillinen rikkomus aikaansaa joko taloudellisia seuraamuksia tai jopa vapauden menettämistä. Jääkö meiltä hengellisellä alueella huomaamatta jotakin niin merkittävää, että se vaikuttaa jokapäiväiseen elämäämme? Olemmeko sittenkin jo nyt jonkinlaisten seuraamusten alaisia?

Elämme todella vaikeassa ja oikeastaan entiseen nähden aivan käsittämättömässä ajassa, jossa mielemme hallitseminen tuottaa suuria vaikeuksia, etenkin lukiessamme tämänpäiväisen kaltaisia lainauksia Jumalamme ajatuksista. Hiljattaisessa yhdessäolossamme meidät saavutti todella vakava viesti yhden merkittävimmistä veljistämme jouduttua sairaalahoitoon. Päällispuolisesti ajatellen vain harva reagoi edes jotenkin uutiseen. Mikä merkitys ja vaikutus on omilla ongelmillamme ja vaikeuksillamme Jumalan tarkoittamaan yhteiselämään ns. Seurakunnan keskuudessa? Kuluvatko kaikki voimavaramme itseämme kohdanneiden vastoinkäymisten käsittelyyn siinä määrin, ettemme oikein edes jaksa kuulla muita kohdanneista onnettomuuksista tai ikävistä asioista?

Onko kaikki kokemamme johtanut meidät siihen, että hyväksymme ajatuksiimme vain sellaiset lähimmäisemme, joiden olemus ja kokemukset saavat ajatuksemme pois ikävistä asioista? Juuri tämäkö on syy siihen, miksi sellaisella tavalla nostamme entistä suuremmille korokkeille johtavassa asemassa olevia persoonia, jotka todellisuudessa eivät ole sen paremmin onnistuneita kuin mekään, mutta joiden ongelmat ja vajavaisuudet on piilotettu kaikenlaisten keinotekoisten lavasteiden taakse? Iloitsemmeko aivan väärien tahojen ja persoonien kanssa, aiheuttaen mielipahaa ja entistä suurempaa yksinäisyyden tunnetta niiden keskuudessa, jotka odottavat meiltä ymmärrystä ja sääliäkin?

Mikä on suurin vaikuttaja kaiken ongelmallisuutemme takana? Väärä käsitys kristillisen elämän voitokkuudesta ja maineesta! Olemmeko unohtaneet Herramme selvät sanat?:

”Vaan etsikää Jumalan valtakuntaa, niin myös nämä teille annetaan sen ohessa. Älä pelkää, sinä piskuinen lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan.” (Luuk.12).

Me etsimme persoonallemme kaikenlaista mahdollista lohtua ja apua samaistumalla aivan vääriin asioihin kaiken mediamylläkän keskellä! Kaikki ympäröivä tieto ja helposti omaksuttavissa oleva ”paremman elämän” tarjonta vaikuttaa sen, että emme juurikaan tiedosta omaa olemustamme ja elämme omaa elämäämme, omaa persoonallisuuttamme, vähemmän kuin olemme halukkaita uskomaan! Menestysteologia ja utopistiset ajatusmaailmat ovat hämärtäneet käsityksemme ”Jumalan Valtakunnasta” siinä määrin, ettemme juurikaan päästä mieleemme Herramme vakavaa kehotusta, joka on kaiken onnemme avain. ”Etsikää ensin!”

Meidän ei siis tule etsiä maallisen arvoasteikon mukaisia asioita, vaan Jumalan Valtakuntaa, jonka perustana on sittenkin:

”Älä pelkää, sinä piskuinen lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan.”

Millaiset säädökset sitten pätevät tässä Valtakunnassa, nimenomaan juuri nyt?

”Mutta Jumala on liittänyt ruumiin yhteen niin, että antoi halvempiarvoiselle suuremman kunnian, ettei ruumiissa olisi eripuraisuutta, vaan että jäsenet pitäisivät yhtäläistä huolta toinen toisestaan. Ja jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa; tai jos jollekulle jäsenelle annetaan kunnia, niin kaikki jäsenet iloitsevat sen kanssa.”