Vihaiset kasvot! 2

”Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle leipää syödä, ja jos hänellä on jano, anna hänelle vettä juoda. Sillä niin sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle, ja Herra sen sinulle palkitsee. Pohjatuuli saa aikaan sateen ja salainen kielittely vihaiset kasvot.” (Snl.25).

Oletko ollut tietoinen siitä, että tämä Herramme suuhunsa ottama lainaus on ollut kirjoitettuna Vanhassa Testamentissa jo vuosituhansien ajan? Mielessämme on aina kai ollut enemmänkin kaikki ”hammas hampaasta ja silmä silmästä” kategoriaan kuuluva teksti. Me olemme tainneet lukea kaikkea aivan liian valikoivasti:

”Älä ole joukon mukana tekemässä pahaa, äläkä todista riita-asiassa niin, että taivut joukon mukaan ja väännät oikean vääräksi. Älä ole puolueellinen alhaisen hyväksi hänen asiassansa. Jos tapaat vihollisesi härän tai aasin eksyksissä, niin saata se hänelle takaisin. Jos näet vihamiehesi aasin makaavan kuormansa alla, niin älä jätä häntä auttamatta, vaan auta häntä sitä päästämään. Älä väännä vääräksi keskuudessanne asuvan köyhän oikeutta hänen riita-asiassansa. Pysy erilläsi väärästä asiasta…” (2.Moos,23).

Tänään sydämelläni on pakko puhua jälleen kerran asioista, joista mieluummin vaikenisin. Me olemme aikojen kuluessa samaistaneet itsemme aivan liian monella tapaa ylväisiin kirkollisiin johtajiin, ehkä kärjistetyimpänä esikuvana fariseus Suuriego, joka on palkannut edellänsä kaupungilla kulkevan pikkupojan (Olisinko minäkin joskus nuorempana ollut vastaavanlaisessa toimessa???). Tämän ”pyhä tehtävä” oli soittaa väkijoukossa kelloa varoitukseksi: ”Perässäni seuraa henkilö, joka on niin pyhä, ettei häntä lähelle saa mennä, saati sitten koskettaa!” ”Pysy erilläsi, älä tule minua lähelle, sillä minä olen sinulle pyhä.” (Jes.65).

Voisimmeko kuvitella tällaisen persoonan rientävän hänelle epämieluisan aasinajajan luokse, jonka juhta on kaatunut kuormansa alle? Kuinka voisikaan hän auttaa, koska saattaisi vahingossa koskettaa aasia!

Miksihän tunnen itseni tuollaiseksi aasiksi hyvin pyhien henkilöiden keskellä? Miksihän näen nykyään niin epämieluisia unia jatkuvista yrityksistä selvittää menneisyyden asioita? Eikö menneet tulisi unohtaa ja jatkaa uuden kanssa eteenpäin? Kyllä ja ei! Tuovatko jatkuvat uneni esiin sen todellisuuden, mikä vallitsee näkymättömässä maailmassa jatkuvien vihaisten kasvojen johdosta? Jumalani, armahda minua, mutta millaisen määrän vihaisia, ”hengellisiä” kasvoja olenkaan kohdannut kaikenlaisten huhupuheiden johdosta, ilman että yksikään olisi halunnut todella selvittää asian, saati sitten pyytää anteeksi. Tämä toistuu nyt unissani kiusaantumiseen asti!

”Pohjatuuli saa aikaan sateen ja salainen kielittely vihaiset kasvot.”

”Älä ole joukon mukana tekemässä pahaa, äläkä todista riita-asiassa niin, että taivut joukon mukaan ja väännät oikean vääräksi.”

”Älä väännä vääräksi keskuudessanne asuvan köyhän oikeutta hänen riita-asiassansa. Pysy erilläsi väärästä asiasta…”

Tuskin lukee kukaan suoranaisesti asianomainen näitä tekstejäni, mutta sisimmässäni palaa tuska, joka ei näytä hellittävän. Koko maailma, niin hengellinen, henkinen kuin maallinenkin on täynnä ajattelua, että vanha tulee unohtaa, panna pois, ja jatkaa uuden kanssa. Olisiko kuitenkin niin, että nyt on aika Danielin tavoin tunnustaa omansa ja koko kansan synnit?

”Minun Jumalani, kallista korvasi ja kuule, avaa silmäsi ja katso meidän hävitystämme ja sitä kaupunkia, joka on otettu sinun nimiisi; sillä me annamme rukouksiemme langeta sinun eteesi, emme omaan vanhurskauteemme, vaan sinun suureen armoosi luottaen. Herra, kuule, Herra, anna anteeksi, Herra, huomaa ja tee tekosi itsesi tähden, älä viivyttele, minun Jumalani; sillä sinun kaupunkisi ja sinun kansasi ovat sinun nimiisi otetut.’ Ja vielä minä puhuin ja rukoilin ja tunnustin syntini ja kansani Israelin synnit ja annoin rukoukseni langeta Herran, Jumalani, eteen minun Jumalani pyhän vuoren puolesta. Ja kun minä vielä puhuin rukouksessa, tuli se mies, Gabriel, jonka minä olin nähnyt ennen näyssä, kiiruusti kiitäen minun tyköni ehtoouhrin aikana. Ja hän opetti minua, puhui minulle ja sanoi: ’Daniel, nyt minä olen lähtenyt neuvomaan sinua ymmärrykseen. Kun sinä aloit rukoilla, lähti liikkeelle sana, ja minä olen tullut sitä ilmoittamaan; sillä sinä olet otollinen. Käsitä siis se sana ja ymmärrä näky’.” (Dan.9).

Mitä ei Veri ole peittänyt, se painaa meidän ja seurakunnan yllä. Lähteköön siis liikkeelle Sana parannuksen tekemiseksi, niin kauan kuin se vielä on mahdollista! Neuvokoon ja antakoon ymmärrystä Herran enkeli meillekin, sillä aika on myöhäinen!

Vihaiset kasvot!?

”Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle leipää syödä, ja jos hänellä on jano, anna hänelle vettä juoda. Sillä niin sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle, ja Herra sen sinulle palkitsee. Pohjatuuli saa aikaan sateen ja salainen kielittely vihaiset kasvot.” (Snl.25).

Eilinen kirjoitukseni sai erään hyvän ystäväni soittamaan ja toteamaan, ettei hän oikeastaan koskaan ollut tullut ajatelleeksi, että meidän tulisi siunata kaikkia ihmisiä:

”Senjälkeen Joosef toi isänsä Jaakobin sisään ja esitti hänet faraolle. Ja Jaakob toivotti faraolle siunausta.” (1.Moos.47).

Millainen vaikutus tulisikaan olla sillä, että Herramme itse lainaa Sananlaskujen kohtaa, joka suorastaan mullistaa käsitteen ”vihamiehistä”! Onko olemassa monenlaisia vihamiehiä? Onko olemassa sellaisia vihamiehiä, joita meidän odotetaan ruokkivan, mutta onko heidän lisäksensä ”hengellisiä, uskonnollisia vihamiehiä”,  joita Herramme selvä käsky ei koskekaan?

”Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi.' Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.” (Matt.5).

Saako meillä tästä huolimatta olla vihaiset kasvot niitä vihamiehiä kohtaan, jotka saavat mielemme kuohumaan eriävien uskonnollisten näkemystensä johdosta? Eikö Herramme nimenomaan puhu niistä, jotka uskomme tähden vainoavat ja ahdistelevat meitä? Jos Hän selvästi käskee meitä (en katso olevan kysymyksen kehotuksesta) rukoilemaan vainoajiemmekin puolesta, niin kuinka emme voisi ottaa esimerkiksemme Jaakobia, joka toivotti siunausta faaraolle, varsinaiselle pakanahallitsijalle?

”Ahkeroikaa sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten edessä. Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa.”

Olisiko meillä aivan välttämättömyys tarkistaa asenteitamme ja miettiä, mitä tarkoitetaan ”kaikilla ihmisillä”? Jaakob tiedosti tilanteensa ja mitä edellytti rauha faaraon ja egyptiläisten keskuudessa. Miksi me olemme jatkuvassa sotatilassa, jota eivät ole niinkään julistaneet lähimmäisemme, vaan uskonnollinen mielemme?

”Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: ’Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra.’ Vaan ’jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, sillä näin tehden sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle.’ Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä.” (Room.12).

Kiivaus hyvään!

”Senjälkeen Joosef toi isänsä Jaakobin sisään ja esitti hänet faraolle. Ja Jaakob toivotti faraolle siunausta.” (1.Moos.47).

Olen hengessäni tuntenut hyvin voimakkaana ilmapiirin, joka ajattelee olevan turhaa ja suorastaan väärää rukoilla suurten johtajien puolesta ja toivottaa heille siunausta. Mieleeni on noussut edellinen lainaus useaan kertaan aivan erikoisella tavalla. Se on synnyttänyt olemuksessani hyvin voimakasta, uudenlaista jumalanpelkoa. Me olemme vuosikymmenien aikana pitäneet itseämme hyvin valveutuneina ja esimerkillisinä uskovaisina, etenkin laajan raamatuntuntemuksemme johdosta.

Mutta mistä johtuu kaikki odottamaton ja käsittämätön synkkyys ja suoranainen pimeyskin kaiken kristillisen kokemuksen keskellä? Se tulee esiin tietynlaisena epävarmuutena ja epätietoisuutena: onko Jumala todella kanssamme, kun kaikenlaista aivan odottamatonta tapahtuu, missä ovat Hänen luvatut siunauksensa? Mehän noudatamme Hänen Sanaansa ja tahtoansa kaikin tavoin! Kaikin tavoinko? Mitä aikaansaavat ajatuksemme ja asenteemme päivittäisessä elämässä? Me olemme selvääkin selvemmin ihmiskunnan viimeisissä hetkissä, mutta miten me jaamme kaikkea kokemaamme hengellistä hyvää ja tietoisuutta ympäristöömme ja kauemmaksikin?

Jokin sisimmässäni alkoi vapista kirjoituksemme lopussa olevan lainauksen johdosta. Eikö se vastaakin meille joka suhteessa sisimmässämme oleviin kysymyksiin? Eikö se vastaakin siihen, miksi Jaakob toivotti siunausta egyptiläiselle hallitsijalle, faaraolle! Käsitämmekö ollenkaan mikä merkitys tällä siunauksella oli hänen pojallensa Joosefille ja koko suvullensa? Meidän omalla voimallamme ja itsestämme lähtevillä siunauksilla ei ole juurikaan merkitystä, mutta eihän siitä olekaan kysymys! Mistä siunaukset todella lähtevät, mistä ne tulevat? Ei toki meistä itsestämme, vaan:

”Älkää eksykö, rakkaat veljeni. Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa. Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset.” (Jaak.1).

Koko meidän olemisemme ja elämämme on tarkoitettu olemaan siunaukseksi lähimmäisillemme, kaikille lähimmäisillemme! Me emme kirjanoppineiden ja fariseusten tavoin ojentele kättämme oman mielisuosiomme mukaisesti, siunataksemme meille mieleisiä henkilöitä, vaan halpoina saviastioina läikytämme sisältöämme kaikille kohtaamillemme tahoille. Meistä itsestämme ei lähde mitään hyvää!

”Ja lopuksi: olkaa kaikki yksimielisiä, helläsydämisiä, veljiä kohtaan rakkaita, armahtavaisia, nöyriä. Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte. Sillä: ’joka tahtoo rakastaa elämää ja nähdä hyviä päiviä, varjelkoon kielensä pahasta ja huulensa vilppiä puhumasta, kääntyköön pois pahasta ja tehköön hyvää, etsiköön rauhaa ja pyrkiköön siihen. Sillä Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita ja hänen korvansa heidän rukouksiansa, mutta Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan.’ Ja kuka on, joka voi teitä vahingoittaa, jos teillä on kiivaus hyvään?” (1.Piet.3).

Tuulen kylväjät

”Sillä tuulta he kylvävät, ja myrskyä he leikkaavat.” (Hoos.8).

Tämän aamun uutiset veivät ajatukseni aivan myrskyn voimalla esiin nostamiimme Jumalan Sanan lainauksiin. En missään suhteessa halua olla osoittamassa syyttävällä sormella Yhdysvaltoja ja sen johtajia, sillä kysymys on kaikesta huolimatta ensisijaisesti koko maailman laajuisesta ihmisen ahneudesta, joka on saattanut ihmiskunnan nykyiseen tilaansa!

Ainakin jollakin tietoisuuden tasolla jokainen ajatteleva ihminen käsittää omien toimiensa ja omaksumiensa tapojen tuhoisuuden. Ihminen on astunut tielle, jolla hän rauhoittaa omaatuntoansa kaikenlaisilla verukkeilla, mutta mikään ei poista hänen vastuutansa miljardeista kanssamatkaajistansa, jotka näkevät nälkää ja kuolevat sairauksiin, joista suuren osan aiheuttaa asumamme tilan saastuminen. Puhutaan kauniisti hyvistä tarkoituksista, silti kylväen tuulta peruuttamattomilla ratkaisuilla ja käytännöillä!

Jumala antoi selvät käskyt ihmisen parhaaksi ja hänen olotilansa säilymiseksi sellaisena miksi Korkein Ymmärrys sen oli tarkoittanut. Maan alamaiseksi tekeminen ei toki tarkoittanut sen riistämistä!

”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet.” (1.Moos.1).

”Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä.” (1.Moos.2).

Ihminen ei ollut valmis toteuttamaan jumalallista suunnitelmaa, johon ei sisältynyt mitään vahingollista, ei kuivuutta, ei tulvia, ei myrskyjä. Omalla ratkaisullaan, vastustaen Luojansa tahtoa, hän valitsi kylvön tien, joka aikaansai vain kaikkea mahdollista pahaa ja tuhoisaa! Ihminen laukaisi kehityskulun, josta hän pyrkii koko ajan syyttämään jotakuta toista kaikenlaisin mahdollisin verukkein, mutta jonka taustalla toimeenpanevana voimana on ahneus ja omahyväisyys. Ihminen riistää asuinsijaansa siinä määrin, että nykyisellä kehityksellä tarvittaisiin jo vähintään toinen maapallo!

Jos ihminen olisi valmis jakamaan kaiken tasapuolisesti lähimmäisensä kanssa, olisi elämä aivan toisenlaista, mutta nyt miljardit ovat aliravittuja tai näkevät nälkää, joidenkin arvioiden mukaan puolen ruokavaroistamme joutuessa kaatopaikoille tai hukkaan muodossa tai toisessa! Kuka haluaisi ajatella tätä syyllisyytemme puolta? ”Mitä te olette tehneet yhdellekin…!”

Me emme ole niin viattomia kuin tahdomme ajatella! Meidän jokaisen on syytä ajatella omia asenteitamme kaiken tämän keskellä! Jos emme voi muuta tehdä, voimme ainakin rukoilla aivan uudella tavalla! Väistämättömästi on edessämme, haluamme ajatella sitä tai emme:

”Katso, Herran myrsky, kiivastus, puhkeaa, pyörremyrsky vyöryy kohti jumalattomien päätä. Eikä Herran vihan hehku asetu, ennenkuin hän on toteuttanut ja täyttänyt sydämensä aivoitukset. Aikojen lopulla te tulette sen ymmärtämään.” (Jer.30),

”Kun minä kutsuin ja te estelitte, kun ojensin kättäni eikä kenkään kuunnellut, vaan te vieroksuitte kaikkia minun neuvojani, ette suostuneet minun nuhteisiini, niin minäkin nauran teidän hädällenne, pilkkaan, kun tulee se, mitä te kauhistutte; kun myrskynä tulee se, mitä te kauhistutte, kun hätänne saapuu tuulispäänä, kun päällenne tulee vaiva ja ahdistus. Silloin he minua kutsuvat, mutta minä en vastaa, etsivät minua, mutta eivät löydä.” (Snl.1).

Sydämen vakuuttuneisuus

”Sillä niin monta kuin Jumalan lupausta on, kaikki ne ovat hänessä ’on’; sentähden tulee hänen kauttaan myös niiden ’amen’, Jumalalle kunniaksi meidän kauttamme. Mutta se, joka lujittaa meidät yhdessä teidän kanssanne Kristukseen ja joka on voidellut meidät, on Jumala, joka myös on painanut meihin sinettinsä ja antanut Hengen vakuudeksi meidän sydämiimme.” (2.Kor.1).

Olen auttamattomasti kesän lapsi. Olen selvästi jonkin verran alakuloinen seuratessani säätiedotuksia ja luvattuja lämpötiloja. Oli niin kauan kuivaa, että nyt sateiden tuleminen tuotti suurta iloa. Niinpä eräänä iltana valvoin tavallista myöhempään nähdäkseni sateen alkamisen. Mutta nyt koleudella ja sateilla ei näytä olevan loppua, vaikka tänään alkoi kesäkuu!

Onneksi mielialani eivät todellisuudessa ole suuressakaan määrin kiinni ilmastosta ja tällaisista maallisista asioista. Minä en ole kykenevä muuttamaan yhdenkään hiukseni väriä, kuinka sitten voisin vaikuttaa säiden laatuun tai johonkin muuhun minua niin paljon suurempaan asiaan! Mikähän oikein saa meidät ihmiset kuvittelemaan itsemme joksikin paljon suuremmaksi kuin mitä todella olemme? Me pinnistelemme ja ponnistelemme asioiden kanssa, jotka meidän on tarkoitus läpäistä kokemisen välityksellä, mutta emme tajua ollenkaan, ettemme pysty muuttamaan olosuhteita, vaan ne muovaavat meitä!

Me haluaisimme muuttaa niin monia asioita omien mieltymystemme mukaisiksi, päästäksemme mahdollisimman vähäisin ponnisteluin kaiken lävitse, unohtaen kaikkien koettelemusten tarkoituksen ja päämäärän. Ruumiillisesta harjoituksesta on Sanan mukaan hyötyä vähään:

”Mutta epäpyhiä ämmäin taruja karta ja harjoita itseäsi jumalisuuteen. Sillä ruumiillisesta harjoituksesta on hyötyä vain vähään; mutta jumalisuudesta on hyötyä kaikkeen, koska sillä on elämän lupaus, sekä nykyisen että tulevaisen. Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen. Sillä siksi me vaivaa näemme ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovien. Tätä käske ja opeta.” (1.Tim.4).

Voisimme lainata lukuisan määrän kohtia, jotka kertovat meille selvääkin selvemmin ”hengellisten lihasten” hankkimisen merkityksen.

”Mutta epäpyhiä ämmäin taruja karta ja harjoita itseäsi jumalisuuteen.” Miksihän jokin sisimmässäni yhdistää tämän kaikenlaiseen vannottamiseen ja vakuutteluun, joka koskee ihmistekoisia ja ihmisluonnon mukaisia ajatusmaailmoja? Me tarvitsemme harjoitusta ja jumalallisen kunto-ohjelman saavuttaaksemme tilan, jossa selviämme kaikesta kohtaamastamme!

”Mutta se, joka lujittaa meidät yhdessä teidän kanssanne Kristukseen ja joka on voidellut meidät, on Jumala, joka myös on painanut meihin sinettinsä ja antanut Hengen vakuudeksi meidän sydämiimme.”

Halleluja! Älkäämme katsoko sen paremmin luonnonoikkuihin kuin ei omiin tunneheilahteluihimme, koska meitä koulutetaan ja kuntoutetaan johonkin niin merkittävään ja suurenmoiseen, että kaikki maallinen jää sen varjoon! Meidän halutaan kiinnittävän entistä enemmän huomiomme siihen, mihin koko elämämme ja varmuutemme perustuu:

”…joka myös on painanut meihin sinettinsä ja antanut Hengen vakuudeksi meidän sydämiimme.”

Jos sinulla ei vielä ole täyttä selvyyttä tästä sinetistä ja sen merkityksestä, lähesty Herraasi aivan uudella tavalla, niin Hän Itse selvittää sinulle kaiken tarvittavan!