Minä olen asettanut teille vartijat!

”Näin on Herra sanonut: ’Astukaa teille ja katsokaa ja kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sieluillenne’. Mutta he vastasivat: ’Emme vaella’. Ja minä olen asettanut teille vartijat: ’Kuunnelkaa pasunan ääntä’. Mutta he vastasivat: ’Emme kuuntele’.” (Jer.6).

Me Jumalan kansana olemme etuoikeutetussa asemassa, niin etuoikeutetussa, ettemme sitä ole vielä oikealla tavalla nähneet! Luojamme on huolissaan meistä ja on kaikin mahdollisin tavoin osoittanut rakkauttansa välittämällä meistä, vaikka emme sitä juurikaan ole ansainneet. Meitä on varoitettu aikakaudesta toiseen ja haluttu herättää meidät näkemään niin yleismaailmallinen kuin omakin tilanteemme. Juuri nyt elämme ajassa, jollaista ei koskaan ennen ole ollut. Loputkin Raamatun profetiat täyttyvät ennen näkemättömällä tavalla. Me emme voi tietää aikoja eikä hetkiä, mutta kaikki näkemämme saa valvovan jumalanlapsen huokaamaan todella raskautettuna.

Vartijoiden pasuunat ovat kaikuneet kautta vuosituhansien, aina samalla tuloksella, noin yleensä ottaen. Olen kirjoittanut asiasta otsikolla ”Vartijat Siionin muurilla” hämmästellen sitä, millaisella tavalla varoitettu kansa on jopa pyrkinyt kivittämään vartijansa. Tottumus on yksi väkevimmistä ihmistä hallitsevista tekijöistä. Tässä tilassansa ihminen uskoo jopa muuttavansa todellisuutta ja lähestyviä uhkia omalla ajattelun voimallansa. Mitä ei näe, mitä ei kuule, sitä ei ole olemassakaan! Voisiko ajatella suurempaa petosta, mutta siitä saamme lukea kautta koko Raamatun. Etenkin on hämmästyttävää seurata ns. profeettoja, jotka omalla tavallaan rakastivat kansaa ja hallintoakin, ja siten tietoisena entisten, aitojen profeettojen ennustuksista, uskoivat pystyvänsä muuttamaan kansan kohtalon omilla petollisilla ennustuksillaan, jotka syntyivät heidän uskonnollisessa mielessään.

Olen siis kirjoittanut aiheesta aikaisemminkin, mutta en voi olla puuttumatta siihen vielä uudelleen juuri tässä ajassa. Mihin perustuvat nämä ns. profetiat ja julistukset, jotka selvästi vastustavat kirjoitettua Sanaa ja aitojen profeettojen julistamia asioita? Lainaamamme sanankohta on todella merkittävä ja valaiseva. Ihminen kuulee selvän Jumalan Hengen vaikuttaman varoituksen ja Jumalan rakkaudellisen tarjouksen Hänen aikaisemmin ilmaisemansa tahdon ja selvän tien puoleen. Tie on valmistettu, kaikki on valmiina. Ainoa, mitä Jumala todella vaatii, on aito mielenmuutos, tahto kulkea Hänen teitään, Hänen tahdossaan. Mutta tässä kohden kohtaamme jälleen kerran saman tilanteen kuin aivan alussa. Ihminen kuuntelee väärää lähdettä, väärää taajuutta, joka julistaa Jumalan epäluotettavuutta. Mielettömintä kaikessa on kuitenkin se, ettei ole ketään toista Jumalaa eikä muuta mahdollisuutta, ja siitä huolimatta ihmiselle tarjotaan jotakin sellaista, mikä on täydellisessä ristiriidassa jumalallisen olevaisuuden kanssa. Halutaan korvata jotakin sellaista, mitä ei mikään voima eikä valta tässä maailmassa voi korvata, koska sellaista ei ole olemassa muualla kuin vain ihmisen ajatuksissa, mielikuvituksessa!

Miksi sitten ihminen Jumalan sijasta luottaa kuulemiinsa, miellyttävämpiin vaihtoehtoihin? Hän on selvästi rikkonut Jumalan tahtoa vastaan ja siksi aidot profeetat ovat julistaneet tuomion rikkomusten johdosta, mutta nyt astuu esiin kansan mielen mukainen julistaja, joka vähättelee tapahtunutta ja julistaa kansalle hyvää sanomaa: ”Rauha, rauha, ei hätää mitään! Asioissa on tapahtunut muutos, ja nyt MINÄ julistan teille tämän hetken totuuden!” Kansa kuulee nyt sitä mitä se on aina toivonut ja halunnutkin, ja ihmiselle on helpointa uskoa juuri ne asiat, jotka häntä miellyttävät!

Ajatelkaamme vain profeetta Miikaa ja neljääsataa väärää profeettaa! Nämä profeetat olivat keskenään sopineet mitä tulee julistaa, ja siten syntyi mahtava kartelli, joka jyräsi alleen kaiken muun! Mutta Miikalla oli Herran Sana, jota ei kukaan voinut muuttaa!

”Minä näin Herran istuvan istuimellansa ja kaiken taivaan joukon seisovan hänen edessään, hänen oikealla ja vasemmalla puolellansa. Ja Herra sanoi: 'Kuka viekoittelisi Ahabin, Israelin kuninkaan, lähtemään sotaan, että hän kaatuisi Gileadin Raamotissa?' Mikä vastasi niin, mikä näin. Silloin tuli henki ja asettui Herran eteen ja sanoi: 'Minä viekoittelen hänet'. Herra kysyi häneltä: 'Miten?' Hän vastasi: 'Minä menen valheen hengeksi kaikkien hänen profeettainsa suuhun'. Silloin Herra sanoi: 'Saat viekoitella, siihen sinä pystyt; mene ja tee niin.' Katso, nyt Herra on pannut valheen hengen näiden sinun profeettaisi suuhun, sillä Herra on päättänyt sinun osaksesi onnettomuuden.’  Silloin astui esille Sidkia, Kenaanan poika, löi Miikaa poskelle ja sanoi: ’Mitä tietä Herran Henki on poistunut minusta puhuakseen sinun kanssasi?’ Miika vastasi: ’Sen saat nähdä sinä päivänä, jona kuljet huoneesta huoneeseen piiloutuaksesi’.” (2.Aikak.18).

Kysymys on siis erilaisista vääristä hengistä, joilla on aivan liian suuri uskottavuus ja valta. Siksi puhutaan voimista, jotka ovat lähellä eksyttää jopa valitutkin! En siten voi lainkaan käsittää uskovaisia, jotka hengellisissä asioissa ovat lähes kaikkiruokaisia! Katsokaa Sidkiaa, itsevaltiasta profeettaa, joka rohkenee yltiöpäisyydessään lyödä aitoa Jumalan profeettaa, sanoen jotakin todella paljastavaa meidänkin aikaamme varten:

”Mitä tietä Herran Henki on poistunut minusta puhuakseen sinun kanssasi?’

Voitaisiinko ajatella jotakin itsetietoisempaa lausumaa hengelliseltä alueelta? Tämä on kuitenkin se henki, joka on vallannut alaa laajemmin kuin ensi näkemältä voisi ajatella. Ei ainoastaan korosteta itseänsä, vaan samalla suorastaan tehdään tyhjäksi toisen asema niin seurakunnassa kuin yleensä tässä elämässä!

Vaeltakaa hyvällä tiellä!

”Näin on Herra sanonut: ’Astukaa teille ja katsokaa ja kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sieluillenne’. Mutta he vastasivat: ’Emme vaella’. Ja minä olen asettanut teille vartijat: ’Kuunnelkaa pasunan ääntä’. Mutta he vastasivat: ’Emme kuuntele’.” (Jer.6).

Uskovaisen ihmisen tarkoitus on elää elämäänsä jatkuvassa prosessissa, kehityksessä. Hänen ei ole tarkoitus jäädä paikalleen makaamaan tai marssimaan. Sana ei tunne käsitettä paikallaan marssimisesta, vaikka sitä hyvin laajoissa piireissä harjoitetaankin hengellisiä totuuksia jatkuvasti toistamalla, kieltäytymällä kuitenkin tekemästä käskyjen mukaan. Olen elämäni aikana joutunut seuraamaan tällaista hengellisyyttä niin lähellä kuin kaukanakin, ja usein olen saanut köhien puistella pölyä vaatteiltani tällaisen marssiosaston nostatettua valtavia pölypilviä, jotka laajoissa piireissä ovat herättäneet suurta ihastusta: Onpahan kerrankin jotakin merkittävää nähtävää!

Vanhan Testamentin aikana kansa kulki eteenpäin pilvenpatsaan mukaisesti:

”Ja niin usein kuin pilvi kohosi majan päältä, lähtivät israelilaiset liikkeelle; ja mihin pilvi laskeutui, siihen israelilaiset leiriytyivät.  Herran käskyn mukaan israelilaiset lähtivät liikkeelle, ja Herran käskyn mukaan israelilaiset leiriytyivät. He olivat leiriytyneinä, niin kauan kuin pilvi pysyi asumuksen päällä. Ja kun pilvi viipyi asumuksen päällä useampia päiviä, noudattivat israelilaiset, mitä Herra oli käskenyt heidän noudattaa, eivätkä lähteneet liikkeelle. Mutta joskus pilvi viipyi asumuksen päällä vain muutamia päiviä; silloinkin he Herran käskyn mukaan olivat leiriytyneinä ja lähtivät Herran käskyn mukaan liikkeelle.” (4.Moos.9).

Kyseisestä kohdasta selviää hengellisenkin Israelin matkustustapa. On aika liikkua, ja on aika asettua paikalleen Hengen johdatuksen mukaisesti. Moni ei ole ollenkaan pannut merkille:

”Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.” (1.Kor.10).

Koko ajan puhutaan kulkemisesta ja eteenpäin menemisestä. Ajoittain on levättävä ja pysyttävä paikallaan, maallisesti, koska olemme ihmisiä, hengellisesti, koska hengellisyys vaatii pysähtymistä, hiljentymistä. Mutta jokin meissä vierastaa näkyä hengellisestä kansasta, joka on saanut innoituksen marssia paikallaan!

”Näin on Herra sanonut: ’Astukaa teille ja katsokaa ja kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sieluillenne’. Mutta he vastasivat: ’Emme vaella’.”

Mitä ihmeen etua on paikallaan marssimisessa? Eikö se vain väsytä ja aikaansaa epämiellyttäviä vaikutuksia ympärillä olevissa lähimmäisissä? Hengellisesti ajatellen tämä on mitä merkittävin ja selvin kuva siitä, mitä näemme tämän hetken ns. kristillisessä maailmassa. Kuinka moni onkaan edellisen lainauksemme mukaisesti astunut oman käsityksensä mukaan hyvälle tielle, mutta kuuluttanut jaloillaan: ”Olen tiellä, mutta en vaella!”

Mitä maksaa Kristuksen seuraaminen tässä ajassa? (Tämän kirjoituksen löydät blogisivustoltani hakusanan perusteella.) Hengellisesti ajatellen se maksaa väsyneitä ja jatkuvassa pesuntarpeessa olevia jalkoja. Se maksaa hikeä ja vertakin, mutta jokainen päivä merkitsee eteenpäin kuljettua taivalta, yhtä päivää lähempänä päämäärää olemista!

”Mutta vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka.” (Snl.4).

Astukaa muinaisille poluille!

”Sillä kaikki, niin pienet kuin suuretkin, pyytävät väärää voittoa, kaikki, niin profeetat kuin papitkin, harjoittavat petosta. He parantavat minun kansani vamman kepeästi, sanoen: ’Rauha, rauha!’ vaikka ei rauhaa ole. He joutuvat häpeään, sillä he ovat tehneet kauhistuksia; mutta heillä ei ole hävyntuntoa, he eivät osaa hävetä. Sentähden he kaatuvat kaatuvien joukkoon, sortuvat, kun minä heitä rankaisen, sanoo Herra. Näin on Herra sanonut: ’Astukaa teille ja katsokaa ja kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sieluillenne’. Mutta he vastasivat: ’Emme vaella’. Ja minä olen asettanut teille vartijat: ’Kuunnelkaa pasunan ääntä’. Mutta he vastasivat: ’Emme kuuntele’.” (Jer.6).

Eilen uutisoitiin näyttävästi erilaisten uskonnollisten ryhmittymien määrän kaksinkertaistumisesta pienen ajan sisällä. Lisäksi kerrottiin että noin miljoona suomalaista ei kuulu mihinkään uskonnolliseen ryhmään.

Mieleeni tulee voimakkaasti eräs tilaisuus, johon osallistuin uteliaisuudesta vuosikausia sitten. Olen jo kertonut siitä, mutta en voi olla toistamatta joitakin seikkoja juuri tässä tilanteessa.

Oli tarkoitus perustaa todella aito ja alkuperäinen seurakunta, jonka kautta Jumala olisi aivan erikoisella tavalla toimiva. Koko perustava kokous tuntui enemmänkin farssilta kuin jumalanlasten kokoontumiselta, sillä meteli oli melkoinen useamman puhuessa yhtä aikaa. Mielipiteitä oli yhtä monta kuin oli osallistujiakin ja eräänlaisena kiistakysymyksenä oli se ikivanha asia: ”Kuka meistä on suurin?”, eli kuka tai ketkä olisivat toimiva johtajina. En enää muista päästiinkö minkäänlaiseen sopuun, mutta kaksi uutta seurakuntaa koskevaa peruskysymystä jäi elävänä mieleeni: 1. Oma lehti seurakunnalle, 2. Tilillepanokortit!

No niin, eihän tässä ole mitään uutta, ihmistekoisesta asiasta kun on kysymys. Sama toistuu muodossa tai toisessa pienin väliajoin, emmekä kuitenkaan saa kuulla jostakin erikoislaatuisesta Jumalan toiminnasta!

Ongelma ei ole niinkään erilaisissa näkemyksissä tai opetuksissa tai suuntauksissa, vaan ihmisessä itsessään. Niin kauan kuin ei ihmisessä todella ole tapahtunut muutosta, aitoa uudestisyntymistä ja Herran Jeesuksen seuraamista ja Hänen ristinsä ottamista päivittäin, ei mitään todella jumalallista pääse tapahtumaan.

Seudullamme oli suuri mediatapahtuma ”Muutos” - nimellä. Ihmisille kerrottiin laajasti mahdollisuudesta muuttua. Kampanja jatkuu vieläkin jollakin tavalla eikä siitä itsessään voi sanoa mitään pahaa. Suuri kysymys on kuitenkin se, oliko kampanjan tuottavissa piireissä tapahtunut yhtään mitään muutosta, joka olisi ollut innoittajana ja esimerkkinä etsiville ihmisille? Toki kirjasissa ja Dvd - levyissä kuvattujen ihmisten elämässä oli tapahtunut selvä muutos, mutta itse kampanjoivissa seurakunnissa tuskin oli mikään muuttunut.

Mediaan yltävissä tapauksissa on selvästi etsitty jotakin uutta ja mielenkiintoista, mikä kiinnittää yleistä huomiota. Mieleeni tuli kuitenkin tänä aamuna hyvin voimakkaana lainaamani sanankohta:

”’Astukaa teille ja katsokaa ja kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sieluillenne’.”

Ratkaisevaa ei selvästikään ole jonkin uuden ja koskettavan etsiminen, vaan jo kirjoitettuun ja puhuttuun pitäytyminen. Väärä profeetallisuus perustuu tänään nimenomaan uuden etsimiseen ja vanhan vähättelemiseen. Yhä vielä pätee:

”Tämä on jo toinen kirje, jonka minä kirjoitan teille, rakkaani, ja näissä molemmissa minä muistuttamalla herätän teidän puhdasta mieltänne, että muistaisitte niitä sanoja, joita pyhät profeetat ennen ovat puhuneet, ja Herran ja Vapahtajan käskyä, jonka te apostoleiltanne olette saaneet.” (2.Piet.3).

Kaikki aitojen, Jumalan lähettämien profeettojen julistama pätee ainaisesti, eikä mikään uusi profetia voi olla ristiriidassa jo julistetun kanssa. Kaikesta näkemästämme huolimatta kaikuu kautta maailman ja oman maammekin väärällä tavalla lohduttava viesti:

”’Rauha, rauha!’ vaikka ei rauhaa ole.”

Tämä viesti voidaan muotoilla eri kielistä käännettynä myöskin: ”Kaikki hyvin, kaikki hyvin, ei mitään hätää!”

”Sillä kaikki, niin pienet kuin suuretkin, pyytävät väärää voittoa, kaikki, niin profeetat kuin papitkin, harjoittavat petosta. He parantavat minun kansani vamman kepeästi…”

Tämä näkyy joissakin seurakunnissa ja hengellisissä piireissä lisääntyneenä tarpeena tuottaa mitä erilaisimpia profetioita ja tiedon sanoja, joiden kuuleminen ei vakuuta ketään aitoa uskovaista inhimillisen leimansa johdosta. Jokin sisimmässämme todella erottaa milloin puhuu Jumala ja milloin ihminen! Ongelmiamme ei ratkaista ihmislähtöisillä esityksillä, jotka todellisuudessa ovat edellisen lainauksen mukaan petosta, vaan viesti meille kuuluu yhä vielä:

”’Astukaa teille ja katsokaa ja kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sieluillenne’.”

Rakkauden Laki

 

”Hän vastasi ja sanoi: ’Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’. Hän sanoi hänelle: ’Oikein vastasit; tee se, niin sinä saat elää’.” (Luuk.10).

Me olemme puhuneet todella paljon lähimmäisenrakkaudesta ja elämämme hedelmästä, joka ei ole joidenkin asioiden suorittamista, vaan elämämme jättämä jälki lähimmäisiimme. Meidän on selvästi annettu ymmärtää, että meidät kerran asetetaan vastuuseen kaikesta mitä olemme tehneet vähimmille veljillemme ja sisarillemme, ehkä mielestämme vähäisistäkin asioista.

Mielenkiintoista edellisessä lainauksessamme on se, miten me sen luemme. Me pysähdymme usein miettimään sen sisältöä vasta kun sanotaan: ”Ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Miksi niin vähän keskitymme siihen, miten Herraamme tulee rakastaa?

Kun me rakastamme jotakin maallista ihmistä yhteiselämä mielessämme, me kaikin tavoin otamme selvää hänen mieltymyksistään ja tavoistaan, voidaksemme mahdollisimman täydellisesti toteuttaa hänen toiveensa. Miksi tämä taito ei yllä suhteeseemme Jumalan kanssa? Lainauksessamme Jumalan rakastaminen on selvästi asetettu ensimmäiselle ja tärkeimmälle sijalle. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että kumpikin käsky liittyy toisiinsa vastavaikutteisena. Jos me todella rakastamme Jumalaamme kaikesta sydämestämme, kaikesta mielestämme ja kaikesta voimastamme, olemme me ottaneet selvän Hänen syvällisimmästä olemuksestaan ja tahdostaan, niin että jos olemme syntyneet Hänestä, emme yksinkertaisesti voi olla rakastamatta myös lähimmäistämme!

Jos me emme toteuta Herran suoranaista käskyä lähimmäisemme rakastamisesta, emme me selvästikään ole ottaneet aikaa Hänen tahtonsa selvittämiseen, vaan rakastamme niin häntä kuin lähimmäistämmekin oman, hengellisen kaavamme mukaisesti, jolla ei ole mitään tekemisestä Rakkauden Lain kanssa. Me rakastamme omavaltaisen, inhimillisen ja maallisen rakkauden mukaisesti, joka kaikessa odottaa vastinetta.

Olen jo kyllästymiseen asti toistanut sitä, kuinka lähipiirissämme puhuttiin rakkaudesta enemmän kuin missään muualla, mutta siitä huolimatta osoitettiin suoranaista vihaa ja rakkaudettomuutta jokaista kohtaan, jonka ajatukset eivät kulkeneet samaa rataa. Esitetty ”raamatullinen totuus” oli kaiken yläpuolella siinä määrin, ettei sen pohjalta nähty suurinta osaa Sanan Totuutta. Sanottiin rakastettavan Jumalaa, mutta ei tunnettu vähäisintäkään myötätuntoa niitä kohtaan, jotka olivat syntyneet Herrastamme. Oliko saatu anteeksi yhtään mitään sen perusteella, miten suhtauduttiin veljeen ja sisareen? Joka todella käsittää kuinka paljon Jumala on itse kullekin anteeksi antanut, ei suorastaan voi olla rakastamatta vähäisintäkin veljeään ja sisartaan!

Kun luemme Sanaa todella ajatuksella ja tarkkaan, näemme selvästi, että jos lähimmäisenrakkautemme ei ole kunnossa, emme todellisuudessa rakasta Herraammekaan!

”Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ’Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt. Tämän minä olen teille puhunut ollessani teidän tykönänne. Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut. Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö’.” (Joh.14).

Jos sydämessämme on pelkoa ja murheellisuuttakin, niin selvittäkäämme mistä se johtuu. Jos kerran pidämme Sanan ja Herran Jeesuksen Kristuksen kautta Isäkin on tullut asumaan meissä, niin voimmeko yksinkertaisesti olla toteuttamatta Herran tahtoa? Meillä on koko maailmankaikkeuden paras Kotiopettaja, jonka kautta saamme kaiken tarpeellisen tiedon ja joka kaikissa erilaisissa tilanteissa muistuttaa meitä Herran tahdosta! Siten meidän ei edes tarvitse pohtia, mitä Jeesus erilaisissa kohtaamissamme tilanteissa tekisi, koska se on meille selvää sisäisen äänen perusteella, jonka Puhujaa meidän ei tule murehduttaa.

Tahto ratkaisee

 

”Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on. Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.” (Room.7).

”Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu. Niin me siis, veljet, olemme velassa, mutta emme lihalle, lihan mukaan elääksemme. Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää. Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia. Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: ’Abba! Isä!’ Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia. Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme.” (Room.8).

Mitä kirjoitin edellisessä tekstissäni?

”Uusi luomuksemme, uusi ihmisemme, tarvitsee ravintoa, joka tulee ainoastaan Sanasta. Sana on se, josta meissä asuva Henki rakentaa kaiken tarvittavan! Sanasta rakentuu koko hengellinen varustuksemme alusta loppuun. Sitä varten Se on lähetetty!”

Olisiko tässä vastaus myös ajatukseen: ”…mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.” Psalmi 119 puhuu siitä asenteesta, joka meillä tulee olla Jumalan Sanaan. Siksi se kai on pisin psalmi Pyhässä Kirjassa. Kunpa me todella käsittäisimme aivan uudella jumalallisella viisaudella, kuinka tärkeä Sana on koko hengelliselle elämällemme, olemuksellemme! Herramme ei sano turhanpäiten, että ne sanat, jotka Hän on puhunut meille, ovat Henki ja Elämä. Meidän rakkautemme Häntä kohtaan tulee ensisijaisesti esiin pitäytymisessä Hänen Sanaansa kokosydämisesti.

”Hän vastasi ja sanoi: ’Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’. Hän sanoi hänelle: ’Oikein vastasit; tee se, niin sinä saat elää’.” (Luuk.10).

Miten tämä on meille edes jollakin tavoin mahdollista? Rakkaus niin Isää kuin Poikaakin kohtaan on Herran tahdon noudattaminen, tekeminen. Miten voimme tietää kaikissa tilanteissa Herran tahdon? Ilmoittaako Henki meille yksityiskohtaisesti mitä ja miten tulee tehdä? Mikä on mittapuu, missä on esikuva? Kaikesta sydämestä me olemme aina puhuneet, koska se on meille eräänlainen aika määrittelemätön käsite ja siten helppo luvata. Mutta mitä tarkoittaa kaikesta voimasta ja kaikesta mielestä? Psalmi 119 paljastaa todella paljon, etenkin kun se puhuu Sanan tutkimisesta päivin ja öin! Se puhuu valosta meidän jaloillemme, jotta emme lankeaisi. Voitaisiinko meiltä todella odottaa jotakin tällaista niin kiireisenä aikana, kun tuskin jaksaa avata Raamattua edes joka päivä?

Jos kerran meidän oikea sisäinen asenteemme ja suhteemme Herraan on esitetyssä määrin riippuvainen Hänen tahtonsa, eli Sanansa tuntemisesta, ei meille jääne muuta mahdollisuutta kuin suorittaa mitä tärkein uudelleen arviointi koko elämämme suhteen. Itse kyllästyin rehellisesti sanoen vuosia kestäneeseen ranskankielisen Raamattuni kuuntelemiseen siinä määrin, etten pitkään aikaan lukenut tai kuunnellut ollenkaan. Tämän sain aivan kirjaimellisesti kokea päivittäisenä heikkoutena ja voimattomuutena. Kaikki eivät ole kieli-ihmisiä, joten samaa ei voida vaatia kaikilta, mutta nyt olen pienen ajan sisään kuunnellut noin puolet ruotsinkielisestä Raamatustani. Sanassa on Voima riippumatta kielestä tai kuuntelun määrästä. Siksi tulee Sanan Voiman ja meidän voimamme yhtyä, niin että mielemme enemmän joutuu askaroimaan kuulemamme tai lukemamme Sanan kanssa.

Me käytämmekin liian paljon aikaa mitä erilaisimpiin pohdintoihin suomatta aikaa Jumalallemme. Sanan kautta me suomme tilaa Hänen seurassaan viipymiselle. Siten Sana varastoituu meihin Pyhän Hengen käytettäväksi.