Jumalan rauhaa! 3

”Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä. Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa; mitä myös olette oppineet ja saaneet ja minulta kuulleet ja minussa nähneet, sitä tehkää, niin rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.” (Fil.4.).

Mitä todellisuudessa merkitsee Jumalan rauha? Juuri nyt nousevat lainauksestamme esiin tulisina kirjaimina sanat:

”…sitä tehkää, niin rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.”

On todella kenelle tahansa yksinkertaista ja helppoa toivottaa Jumalan rauhaa, mutta mitä se todella tarkoittaa ja mitä toivottaja tarkoittaa? Olemmekohan siinä määrin tottuneet tietynlaisiin kaavoihin ja tapoihin, ettemme itsekään ole selvillä siitä mitä puhumme ja tarkoitamme? Lainauksemme perusteella aito Jumalan rauha voi olla kanssamme vain käytännössä toteutetun Jumalan tahdon perusteella! Jumalan rauhaa on toivotettu tuhansien vuosien ajan, mutta kuinka moni on tullut käsittäneeksi, että aito Jumalan rauha perustuu siihen, että itse Rauhan Jumala on meidän kanssamme?

Me elämme todella viimeisissä ajoissa ja yleistä seurakuntaa koskee juuri se, mitä Laodikean seurakunnasta sanotaan Ilmestyskirjan kolmannessa luvussa:

”Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku: Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava! Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos. Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.”

Jos tämä on yleisen seurakunnallisuuden tila, niin miten on sitten Jumalan rauhan suhteen? Jumalan rauhaa toivotetaan ehkä enemmän kuin koskaan aikaisemmin ja siitä puhutaan, mutta mikä todistaa sen vallitsemisesta yksittäisissä ihmisissä? Jumalan rauha ei ole vain jokin tunne tai erikoinen elämys, vaan se sisältää jotakin aivan ainutlaatuista, mutta äärimmäisen velvoittavaa!:

”…sitä tehkää, niin rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.”

On kysymys todella sisäisestä ja useimmille näkymättömästä elämästä, joka ei perustu vain jonkinlaisiin uskomuksiin, vaan aivan käytännön todellisuuteen ja tekoihin. Viimeisissä ajoissa eläminen ei tarkoita luovuttamista ja toivottomuuteen vaipumista, vaan nimenomaan tätä aikaa varten on annettu lupaus Korkeimmalta Taholta:

”Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit. Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus. Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.” (Ilm.3).

Onko Jumalan Rauha jo astunut meidän tykömme, sisällemme aivan ainutlaatuisena, omakohtaisena kokemuksena, joka on omalla tavallaan salaisuus kaikille muille ihmisille?

”…vaan, niinkuin kirjoitettu on: ’mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat.’ Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin. Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki. Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut; ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.” (1.Kor.2).