”…kalliolle rakensi…” 3

”Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu. Ja jokainen, joka kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan, on verrattava tyhmään mieheen, joka huoneensa hiekalle rakensi. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksähtivät sitä huonetta vastaan, ja se sortui, ja sen sortuminen oli suuri.’ Ja kun Jeesus lopetti nämä puheet, olivat kansanjoukot hämmästyksissään hänen opetuksestansa, sillä hän opetti heitä niinkuin se, jolla valta on, eikä niinkuin heidän kirjanoppineensa.” (Matt.7).

Mitkähän kaikki asiat vaikuttavat siihen, että tietynlainen inventaario jatkuu elämässäni, aivan ilman omaa tahtoani tai tietoista vaikutustani? Sairauksieni johdosta olen ikään kuin kotiarestissa, ilman mahdollisuutta matkustella kauemmaksi. Kaiken takana taitaa olla aivan ainutlaatuinen tilaisuus joutua tutkimaan itseään ja kaikkea kokemaansa aivan uudessa valossa; tekisi mieli kirjoittaa Valo suurella! Mitä sitten sisimmässäni velloo sellaisella tavalla, että jälleen on mennyt melkein viikko ilman kirjoittamista? Osaksi kaikki on noussut pinnalle muutaman ihmisen kanssa käytyjen keskustelujen johdosta. Aikanaan minulta kiellettiin puhuminen ja kirjoittaminen valheellisten informaatioiden johdosta, ja nyt sitten saan kuulla aivan erikoisella painotuksella, kuinka vanhoja kokouksiamme kuunnellut henkilö toteaa meillä olleen koko ajan todella valtavia ja Jumalan siunaamia kokouksia! Olin jo melkein unohtanut sen, kuinka kokouksien alussa useimmiten minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä tulisi sanoa, ja sitten kuitenkin toteutui Herran oma sana:

”Kuule, kansani, minä varoitan sinua; Israel, jospa sinä minua kuulisit! Älköön sinulla olko muukalaista jumalaa, äläkä kumarra vierasta jumalaa. Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka toin sinut Egyptin maasta; avaa suusi, niin minä sen täytän. Mutta minun kansani ei kuullut minun ääntäni, eikä Israel noudattanut minun mieltäni. Niin minä annoin heidän mennä pois sydämensä paatumuksessa, he saivat vaeltaa omien neuvojensa mukaan. Oi, jospa minun kansani minua kuulisi ja Israel vaeltaisi minun teilläni, niin minä pian masentaisin heidän vihollisensa ja kääntäisin käteni heidän vihamiehiänsä vastaan.” (Ps.81).

Herra armahda, millainen vastaus kysymyksiimme juuri nyt, tässä myöhäisessä hetkessä! Tarkoitukseni oli vain etsiä sanankohta, jossa sanotaan:

”…avaa suusi, niin minä sen täytän…”

En milloinkaan voi unohtaa sitä, millaisella tavalla väkijoukot huusivat aamentansa ja hallelujaansa kokoustemme aikana ja niiden jälkeenkin, mutta entä sitten kaiken tämän jälkeen? Kerta toisensa jälkeen toteutui kohdallani aivan konkreettisesti:

”Ja sinä, ihmislapsi! Sinun kansasi lapset puhuvat sinusta seinänvierustoilla ja talojen ovilla ja sanovat keskenään, toinen toisellensa, näin: 'Lähtekää kuulemaan, millainen sana nyt on tullut Herralta.' He tulevat sinun luoksesi joukoittain, istuvat edessäsi minun kansanani ja kuuntelevat sinun sanojasi, mutta he eivät tee niitten mukaan, sillä he osoittavat rakkautta suullansa, mutta heidän sydämensä kulkee väärän voiton perässä. Ja katso, sinä olet heille kuin rakkauslaulu, kauniisti laulettu ja hyvin soitettu: he sanojasi kyllä kuuntelevat, mutta eivät tee niitten mukaan. Mutta kun se toteutuu - ja katso, se toteutuu - silloin he tulevat tietämään, että heidän keskuudessansa on ollut profeetta.” (Hes.33).

En ole profeetta, mutta profeetallinen Sana on koko ajan ollut suussani ja kynässäni siinä määrin, että se on innoittanut lukemattomia maan matkaajia edellisellä kerralla kuvaamallamme tavalla.

”Kuinka saatatte sanoa: 'Me olemme viisaita, ja meillä on Herran laki'? Totisesti! Katso, valheen työtä on tehnyt kirjanoppineiden valhekynä. Viisaat saavat häpeän, kauhistuvat ja joutuvat kiinni. Katso, he ovat hyljänneet Herran sanan - mitä heillä on viisautta?” (Jer.8).

Valheen kynät ja huulet ovat tehneet kaikkensa tuhotakseen Jumalan työn maassamme ja samalla kaikkialla maailmassa. Jälleen kerran on mielessäni alkanut toistua ajatus, joka sinänsä on aivan kauhistuttava elämäni loppuun asti. Kun valhekynät ja valheen huulet olivat tehneet työnsä ja pakottaneet minut astumaan syrjään ja turvaan uskomattoman savuverhon keskeltä, esitin luonnollisesti useampaan kertaan kysymyksen: ”Kertokaa minulle, mistä minua syytetään!” Vastaus oli aina ja tähän päivään asti: ”Sinun ei tarvitse sitä tietää!”

Edellisen johdosta voin luottavaisesti ja totuudenmukaisesti lainata veljemme Paavalin sanoja ja ajatuksia:

”Minä sanon totuuden Kristuksessa, en valhettele - sen todistaa minulle omatuntoni Pyhässä Hengessä - että minulla on suuri murhe ja ainainen kipu sydämessäni. Sillä minä soisin itse olevani kirottu pois Kristuksesta veljieni hyväksi, jotka ovat minun sukulaisiani lihan puolesta, ovat israelilaisia; heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset; heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen! Mutta ei niin, että Jumalan sana olisi harhaan mennyt. Sillä eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel…” (Room.9).

En kuitenkaan osaa ottaa kohdalleni kirottuna olemista, mutta millaisella tavalla olenkaan aina tahtonut olla kaikkea kaikille, voittaakseni mahdollisimman monta Kristukselle. Se on aivan käsittämättömässä määrin merkinnyt:

”Sentähden kuule tätä, sinä poloinen, joka olet juopunut, vaikka et viinistä: Näin sanoo sinun Herrasi, Herra sinun Jumalasi, joka ajaa kansansa asian: Katso, minä otan sinun kädestäsi päihdyttävän maljan, vihani pikarin; ei tarvitse sinun siitä enää juoda. Ja minä panen sen sinun vaivaajaisi käteen, jotka sinulle sanoivat: ’Lankea maahan, kulkeaksemme sinun päällitsesi’; ja sinä panit selkäsi maaksi ja kaduksi kulkijoille.” (Jes.51).

Halleluja, itse en osannut odottaa tällaista vastausta! Enemmän kuin ehkä koskaan aikaisemmin olen tuntenut itseni kuin juopuneeksi ja poloiseksi! Rohkenen samaistua näihin lainauksiin, koska tiedän jokaisen tukijani joutuneen kokemaan saman kaikkina aikoina! Millaiset rautakenkien jäljet ovatkaan monen ystäväni selässä!

Miksi pitää esillä vanhoja ja menneitä asioita?

”Minä sanon totuuden Kristuksessa, en valhettele - sen todistaa minulle omatuntoni Pyhässä Hengessä - että minulla on suuri murhe ja ainainen kipu sydämessäni.”

Kestävätkö tallaajiemme rakenteet tulevan tulen keskellä? Vielä on armon päivä! Vielä toivon ja odotan toteutuvaksi itseni ja ahdistelijoideni tähden:

”Näin sanoo sinun Herrasi, Herra sinun Jumalasi, joka ajaa kansansa asian…”