”…kalliolle rakensi…”

”Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu. Ja jokainen, joka kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan, on verrattava tyhmään mieheen, joka huoneensa hiekalle rakensi. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksähtivät sitä huonetta vastaan, ja se sortui, ja sen sortuminen oli suuri.’ Ja kun Jeesus lopetti nämä puheet, olivat kansanjoukot hämmästyksissään hänen opetuksestansa, sillä hän opetti heitä niinkuin se, jolla valta on, eikä niinkuin heidän kirjanoppineensa.” (Matt.7).

Kuinka elävä kuvaus tämä onkaan juuri tästä ajasta, jossa aivan konkreettisesti kohtaamme todellisuuden:

”Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan…”

Hengellinen ja maallinen ovat aina omalla tavallaan tapahtuneet ja toteutuneet rinnakkain. Jos milloinkaan, niin juuri nyt saamme aivan konkreettisen oppitunnin ja kuvainnollisen esimerkin siitä, mitä tulva ja rankkasateet todella merkitsevät. Ei tarvita paljonkaan hengellisyyttä käsittääksensä, että sama tapahtuu vähintään samassa määrin kristillisellä alueella. Me emme ole fanaatikkoja eikä hurmahenkisiä nostaessamme näitä asioita esiin. Jo aivan maallisella alueella, median välityksellä, korostaen ja ikään kuin hekumoiden käytetään sanoja ja ilmaisuja, jotka kärjistyvät sanassa ”ääri-ilmiö”. Olemme aivan käytännössä saavuttaneet historian kohdan, jossa äärimmäisyydet toteutuvat aivan silmiemme edessä, jalkojemme alla ja korvissamme, jos emme vain ole täysin sokeita ja kuuroja. Kuinka totta onkaan sanankohta!:

”…ja ne, jotka tätä maailmaa hyödyksensä käyttävät, niinkuin eivät sitä käyttäisi; sillä tämän maailman muoto on katoamassa.” (1.Kor.7).

Rakentamisen aika ei ole ohitse, kaikesta huolimatta, mutta koskaan aikaisemmin ei tarkkaavaisuus ole ollut sellaisessa määrin tarpeen kuin juuri nyt! Kuinka järjettömässä määrin onkaan unohdettu kaikki entinen ja turvalliseksi todistettu tässä hometalojen ja keinoaineiden ajassa! Kuinka moni uskookaan rakentavansa kalliolle, mutta mille kalliolle? Ja mistä aineista? Tätä on syytä tarkastella aivan uudelta pohjalta! Seuraavat lainauksemme puhuvat aivan omaa kieltään!

”Sillä me olemme Jumalan työtovereita; te olette Jumalan viljelysmaa, olette Jumalan rakennus. Sen Jumalan armon mukaan, joka on minulle annettu, minä olen taitavan rakentajan tavoin pannut perustuksen, ja toinen sille rakentaa, mutta katsokoon kukin, kuinka hän sille rakentaa. Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus. Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on. Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan; mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi. Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette.” (1.Kor.3).

Jumalallinen rakentaminen on siis selvästikin yhdistynyt jumalalliseen yhteisöllisyyteen kaiken persoonallisen ohella! Ajattele sitä, sillä emme totisesti ole itsemme omia, kuten jo monesti olemme todenneet! Kalliolle rakentamisella on myöskin näkökanta, joka useimmilta on jäänyt huomioimatta:

”Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus. Mutta useimpiin heistä Jumala ei mielistynyt, koskapa he hukkuivat erämaassa. Tämä tapahtui varoittavaksi esimerkiksi meille, että me emme pahaa himoitsisi, niinkuin he himoitsivat.” (1.Kor.10).

Meidän Kalliomme on siis Mobiilikallio, liikkuva Kallio! Pankaamme siis merkille kaikki tämä jotta Jumalamme mieltymys voi levätä yllämme!