Rakastatko sinä Minua?

Kun he olivat einehtineet, sanoi Jeesus Simon Pietarille: ’Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä?’ Hän vastasi hänelle: ’Rakastan, Herra; sinä tiedät, että olet minulle rakas’. Hän sanoi hänelle: ’Ruoki minun karitsoitani’. Hän sanoi hänelle taas toistamiseen: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?" Hän vastasi hänelle: "Rakastan, Herra; sinä tiedät, että olet minulle rakas". Hän sanoi hänelle: "Kaitse minun lampaitani". Hän sanoi hänelle kolmannen kerran: "Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?" Pietari tuli murheelliseksi siitä, että hän kolmannen kerran sanoi hänelle: "Olenko minä sinulle rakas?" ja vastasi hänelle: "Herra, sinä tiedät kaikki; sinä tiedät, että olet minulle rakas". Jeesus sanoi hänelle: "Ruoki minun lampaitani. (Joh. 21)

Tämä on varmastikin yksi luetuimmista ja lainatuimmista sanankohdista. Se on puhutellut meitä kautta vuosikymmenien ja rohkaissut suhteessamme Herraan, sillä jokainen mielellämme samaistumme Pietarin kanssa, ainakin viimeiseen lainaamaamme jakeeseen asti. Kuinka innokkaita olemme samaistumaan seuraavaan jakeeseen, onkin hiukan ongelmallisempi kysymys: ”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: kun olit nuori, niin sinä vyötit itsesi ja kuljit, minne tahdoit; mutta kun vanhenet, niin sinä ojennat kätesi, ja sinut vyöttää toinen ja vie sinut, minne et tahdo.”

Koska elämme ajassa, jossa me joudumme katsomaan tosiasioita silmiin, emme voi nyt olla ottamatta esiin sitä puolta kertomuksemme sisällöstä, mikä useimmiten on jäänyt huomioimatta. Eikö olekin niin, että ensisijaisesti olemme tämän kertomuksen kohdalla punninneet eri ihmisten asennetta Herraamme Jeesukseen, omamme ohella? Mielemme on pääasiassa askarrellut Jeesuksen halussa tietää suhteemme Häneen.

Me elämme ajassa, jossa ehkä enemmän kuin milloinkaan aikaisemmin kuuluu kysymys seurakunnallisissa piireissä: ”Olenko minä veljeni vartija?” Mikä oli Herramme viimeinen yksittäisiin ihmisiin kohdistuva rakkaudenilmaisu ristillään? ”Mutta Jeesuksen ristin ääressä seisoivat hänen äitinsä ja hänen äitinsä sisar ja Maria, Kloopaan vaimo, ja Maria Magdaleena. Kun Jeesus näki äitinsä ja sen opetuslapsen, jota hän rakasti, seisovan siinä vieressä, sanoi hän äidillensä: "Vaimo, katso, poikasi!" Sitten hän sanoi opetuslapselle: "Katso, äitisi!" Ja siitä hetkestä opetuslapsi otti hänet kotiinsa.”

”Olenko minä veljeni vartija?”

Oliko Pietari veljiensä vartija, sisartensa vartija? Jeesus tiesi Johanneksen rakastavan Häntä, sillä Hän itse oli jumalallisuudessaan asettanut tähän jotakin muista erottavaa. Tämä ylhäältä tullut ominaisuus sai Jeesuksen luovuttamaan äitinsä Johanneksen hoivaan, Herransa sijaisena. Johanneksesta tuli paljon vartija!

Jeesus kysyi Pietarilta kolmeen eri kertaan rakkaudesta itseään kohtaan. Mikä oli kaiken tämän syvin tarkoitus, josta en varmaankaan koskaan ole kuullut kenenkään saarnaavan. ”Olenko minä veljeni vartija?” Sitä ei Pietarin tarvinnut kysyä, sillä Herramme vastaus oli ilman muuta selvä. Aivan kuten Hän Johannekselle uskoi vastuun äidistään, nyt Hän omalla tavallaan uskoi vastuun seuraajistaan Pietarille. Rakkaus Jeesukseen merkitsi rakkautta Hänen omiansa kohtaan, huolenpitoa ja vartijana olemista, ei kuitenkaan siten kuin useat ymmärtävät!

Herramme asetti omia ominaisuuksiaan, omia piirteitään, niin Pietariin kuin Johannekseenkin - unohtamatta kaikkia todellisia seuraajiaan, meitäkin!

Mitä kerrotaan tähän aiheeseen liittyen meidän Herrastamme?

”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa.” (Ps. 2).

Aivan liian moni meistä ajattelee kovin länsimaalaisesti näiden Herramme sanojen yhteydessä, jonkinlaisena utukuvana mielessään paavillinen viitta tai papillinen asu yleensä.

”Ruoki minun karitsoitani.”

”Ruoki minun lampaitani.”

”Kaitse minun lampaitani.”

Mutta mitä tarkoittavat nämä sanat todellisuudessa? Ei alkuunkaan sitä, mitä mielessämme ajattelemme niinä harvoina kertoina, kun pääsemme lampolaan tai laitumen äärelle. Kysymys ei ole syöttökaukaloista tai heinäkasoista aidan vieressä. Lampaat tuskin innolla saapuvat vieraan ihmisen luokse aidan äärellä, vaikka tällä olisi kädessään kuinka rehevä kourallinen tuoretta heinää. Jeesuksen tarkoituksen voimme ymmärtää vain tuomalla silmiemme eteen itämaisen esimerkin laitumesta ja paimenesta. On sitten aitauksia tai ei, kysymys ei ole lainkaan siitä että paimen kädestään ruokkisi lampaita, saati sitten joku ventovieras. Lyhykäisyydessään selvimmän vastauksen antaa ruotsinkielinen raamatunkäännös, joka toteaa: ”Johda minun lampaani laitumelle!”

”Olenko minä veljeni vartija?” Mikä on meidän tehtävämme riippumatta iästä tai uskonvaelluksemme pituudesta? Kysyessään meiltä rakkauttamme Häntä kohtaan, Herramme ei ajattele nytkään itseänsä, vaan omia lampaitaan, jotka Hän haluaa uskoa rakkaudelliseen hoitoon. Se ei tarkoita narun solmimista lampaan kaulaan, ei irtoruohon tunkemista sen suuhun, vaan lauman edellä kulkemista sinne, missä ruoho on tuoreinta ja vehreintä, missä lähellä on virvoittavaa vettä janon sammuttamiseen. Kuinka ihana kuva siitä, kuinka itse kukin lammas saa astella vapaasti, valiten itse paikkansa ja ruokansa, ei mistä tahansa, vaan sieltä, minne se on johdatettu! Kuinka valtavasti tämä poikkeaakaan kaikesta siitä hengellisestä hallinnasta ja ylivallasta, herroina hallitsemisesta, mitä olemme joutuneet seuraamaan vuosikymmenien ajan!

”Olenko minä veljeni vartija?” Onko väliä sillä minne kuljen ja miten? Katsommeko taaksemme päivittäisessä vaelluksessamme, varoen kenenkään näkevän suuntaamme ja valintojamme? Olemmeko niin piilossa kuin itsellemme uskottelemme? Jos ei kukaan lampaista jatkuvasti seuraa vaellustamme, niin on kuitenkin Silmä joka näkee, Korva joka kuulee! Rakastatko sinä Minua! Jos rakastat, tiedät vastuusi veljesi vartijana, sisaresi vartijana. Sinä olet Minun sijaiseni, sijaispaimenena, sijaisisänä, sijaisäitinä, sijaispoikana, sijaistyttärenä. Minä en kysy rakkauttasi omiin tarpeisiini, vaan omieni tarpeisiin!

Tämä aika ehkä tuntuu siltä, mitä emme mielellämme lukisi Johanneksen Evankeliumin viimeisestä luvusta. Me tunnemme olevamme ajassa, jossa toinen on vyöttänyt meidät ja vie meitä sinne minne emme haluaisi. Meitä ei miellytä se, mitä joudumme kokemaan, kuka mistäkin syystä. Emme itsekään ole aivan osattomia siihen, mikä ei meitä miellytä. Omat valintamme pysyvät hyvästä unohtamisen halustamme huolimatta. ”Olenko minä veljeni vartija?” Olen, riippumatta ajanhengestä, yleisestä asenteesta, omastanikin. Olen ilmoittanut rakastavani Herraani, ja siksi en pysty pakenemaan vastuutani elämästäni, joka vaikuttaa omalla tavallaan jokaiseen kohtaamaani ihmiseen!

Jatkuu…

Markku Vuori