Missä on veljesi?

Missä on veljesi?

Olenko minä veljeni vartija?

”Ja Kain sanoi veljellensä Aabelille: ’Menkäämme kedolle’. Ja heidän kedolla ollessansa Kain karkasi veljensä Aabelin kimppuun ja tappoi hänet. Niin Herra sanoi Kainille: ’Missä on veljesi Aabel?’ Hän vastasi: ’En tiedä; olenko minä veljeni vartija?’ Ja hän sanoi: ’Mitä olet tehnyt? Kuule, veljesi veri huutaa minulle maasta’.”

”Missä on veljesi…?” Me emme ole kai tappaneet ketään, mutta tiedämmekö kysyttäessä missä veljemme, sisaremme on? Tiedämmekö, mitä veljellemme ja sisarellemme kuuluu? Vai olemmeko ehkä sittenkin syyllistyneet jopa jonkun lähimmäisemme kuolemantuottamukseen? ”Joka ei rakasta, pysyy kuolemassa. Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.” (1.Joh. 3)

”Jos joku sanoo: ’Minä rakastan Jumalaa’, mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt. Ja tämä käsky meillä on häneltä, että joka rakastaa Jumalaa, se rakastakoon myös veljeänsä.” (1.Joh.4)

Mikä oli perimmäisenä syynä Kainin kokemalle halulle ja tarpeelle toimia Aabelia vastaan? Kainin toiminnan takana olivat jumalanpalvelukselliset syyt! Kumpikin veli oli uskonnollinen ja halusi suorittaa jumalanpalvelusta omien näkemystensä mukaisesti. Olemmeko ajatelleet sitä, että Jumala puhui Kainin kanssa korvin kuultavalla äänellä, keskustellen hänen kanssansa?

”Ja jonkun ajan kuluttua tapahtui, että Kain toi maan hedelmistä uhrilahjan Herralle; ja myöskin Aabel toi uhrilahjan laumansa esikoisista, niiden rasvoista. Ja Herra katsoi Aabelin ja hänen uhrilahjansa puoleen; mutta Kainin ja hänen uhrilahjansa puoleen hän ei katsonut. Silloin Kain vihastui kovin, ja hänen hahmonsa synkistyi. Ja Herra sanoi Kainille: ’Miksi olet vihastunut, ja miksi hahmosi synkistyy? Eikö niin: jos teet hyvin, voit kohottaa katseesi; mutta jos et hyvin tee, niin väijyy synti ovella, ja sen halu on sinuun, mutta hallitse sinä sitä!’"

Olemmeko panneet merkille sitä, että ensimmäiseksi kerrotaan Kainin uhrilahjan tuomisesta? Jokin kuitenkin erotti nämä eri veljesten uhrilahjojen tuomiset toisistaan, niin että selvästi voitiin havaita Jumalan mieltymys toista uhria ja uhraajaa kohtaan. Tapahtuiko vastaavaa kuin Elian ja Baalin profeettojen välisessä selvittelyssä? Vastasiko Jumala tulella vai jollakin toisella tapaa, sitä ei meille ole kerrottu. Kuitenkin tällä jumalanpalvelustapahtumalla oli traagiset ja koko ihmiskuntaan vaikuttavat seuraamukset. Tämä esikuva pätee vielä tänäkin päivänä kaikissa vastaavissa tilanteissa. Miksi ihmiset vihastuvat, hahmot synkistyvät? Miksi eivät monet kykene kohottamaan katsettaan veljien ja sisarten sekä Jumalan edessä? Ihminen ei tässä kohden ole täysin avuton ja neuvoton, sen paljastaa Jumalan ilmaisu: ”Eikö niin: jos teet hyvin, voit kohottaa katseesi; mutta jos et hyvin tee, niin väijyy synti ovella, ja sen halu on sinuun, mutta hallitse sinä sitä!" Kainilla oli siis mahdollisuutensa, jonka hän käytti väärin, koska Paha oli hänen sydämessään!

Me olemme samojen valintojen keskellä myös tässä ajassa. Meillekin esitetään kysymyksiä eri elämämme tilanteissa. Jos jumalanpalveluksemme ei tuota sitä, mitä odotamme, vaan Herra näyttää kuulevan veljeämme ja sisartamme paremmin, ei ole paikka vihalle ja kateudelle, vaan sisäiselle korjaamiselle ja ojentautumiselle. Kateus alkoi jo ensimmäisten ihmisten kohdalla, johtaen veljesvihaan ja kuolemantuottamukseen, harkittuun murhaan. Tämä viha ja kateus tulivat julki meidän Herramme elämässä, vaikka Hän teki pelkkää hyvää. Uskonnolliset johtajat, ei tavallinen kansa, tunsivat pahan piston sydämessään ja halusivat eroon tästä vaatimattomasta Miehestä, jonka elämässä toteutui kaikki se, mitä johtajat olisivat halunneet omalla kohdallaan. Sama jatkui pelastushistoriassa, yhä uudelleen kaikuessa huudon: ”Pois tuollainen, ei tuollainen saa elää!”

Kuka meistä on suurin? Kuka on tärkein? Kenellä on merkittävin tehtävä seurakunnan keskuudessa? Tietynlainen oikeaoppisuus valtasi Kainin mielen oikeutukseksi tuleville asenteille ja teoille. Hän ei suorittanut tekoaan äkillisestä mielijohteesta, vaan Jumalan Sanan mukaisesti hänellä on harkinnan paikka. ”Menkäämme kedolle!” Paha väijyi hänen elämänsä ovella, mutta hän ei halunnut hallita sitä. Hänen uhrilahjansa kauneus oli lumonnut hänet, ja hän oli erittäin itsetyytyväinen varmaankin vielä sillä hetkellä, kun hänen kätensä kohosi lopettamaan veljensä elämän. Mitä hän ajatteli tulevaisuudestaan, jäljellä olevista päivistään, kun tekoa ei seurannutkaan jopa hänen itsensä odottama tuomio? Mitä ajattelemme me, tämän ajan jumalankansa tästä seikasta?

”’Syyllisyyteni on suurempi, kuin että sen kantaa voisin. Katso, sinä karkoitat minut nyt pois vainiolta, ja minun täytyy lymytä sinun kasvojesi edestä ja olla kulkija ja pakolainen maan päällä; ja kuka ikinä minut kohtaa, se tappaa minut.’ Mutta Herra sanoi hänelle: ’Sentähden, kuka ikinä tappaa Kainin, hänelle se pitää seitsenkertaisesti kostettaman’. Ja Herra pani Kainiin merkin, ettei kukaan, joka hänet kohtaisi, tappaisi häntä. Niin Kain poistui Herran kasvojen edestä…”

Mihin perustui Kainin merkki, sitä ei meille ole kerrottu, mutta monikin ihminen tekee tästä ilmaisusta vääriä johtopäätelmiä, luoden sisimmässään puolustelevia seikkoja mahdollisille omille rikkomuksilleen ja pahoille aikomuksilleen. Ei ollut tarkoitus ihmisen käden kautta kostaa Kainin teko, vaan jokaisen ihmisen tavoin hänen olisi kerran astuttava saman tuomioistuimen eteen jokaisen ihmisen kanssa. Rangaistus oli jo tässä elämässä: ”Niin Kain poistui Herran kasvojen edestä…”

”Nämä sitävastoin herjaavat sitä, mitä eivät tunne; mutta minkä he järjettömäin eläinten tavoin luonnostaan ymmärtävät, sillä he turmelevat itsensä. Voi heitä, sillä he kulkevat Kainin tietä ja heittäytyvät palkan tähden Bileamin eksytykseen ja hukkuvat niskoitteluunsa niinkuin Koora!” (Juuda) Kaikki nämä esimerkit perustuvat ns. jumalanpalvelukseen, jota ei nähdä oikealla tavalla. Elämme juuri nyt ajassa, jossa kaikki edellisen lauseen henget valtaavat entistäkin enemmän alaa. Kain ei ole vain yksittäinen henkilö ihmiskunnan alussa, vaan hänen nimeään kantaa henkivalta, joka erikoisella tavalla jopa näennäisesti nousee toisia henkivaltoja vastaan, antaen meille petollisen kuvan todellisesta henkien taistelusta. Tähän kohtaan tulee lukea Roomalaiskirjeen 1.luku!

Meille luodaan kaikin mahdollisin tavoin vääriä mielikuvia henkivalloista. Herramme aikanaan syytösten keskellä totesi, että kuinka vihollisen voimat voisivat kestää keskinäisiä ristiriitaisuuksia. Vika ja virhe eivät olleet missään muualla kuin kateuden valtaamien oppineiden sielunelämässä. Vihollisen voimat ovat yhteisessä rintamassa, vaikka usein näyttäisikin valheellisesti toisenlaiselta. Ei ole olemassa hyviä pahoja henkivaltoja, jotka taistelisivat pahoja valtoja vastaan. Kiistämättömästi tapahtuu omaa laatuaan olevia ns. parantumisia, joiden kohdalla ei näytä olevan mitään tekemistä aidoilla hengellisillä elementeillä. Me emme pyri kieltämään näitä parantumisia, joiden puolesta puhuu moni tekijä, vaan puhumme mieluumminkin näkymättömästä petoksesta, joka perustuu siihen, että pienempi henkivalta jättää ihmisen ja tilalle tulee suurempi henkivalta. Ruumis saattaa joltakin osin parantua, mutta sairauden hengen tilalle tulee sielua sitova henkivalta, jonka vaikutus on moninkertaisesti pahempi, vaikka kaikki kätkeytyy vääränlaiseen valkeuteen ja näennäiseen pahojen henkien poistumiseen!

Nykyinen maailma on täynnä Bileamin hengen valtaamia julistajia ja johtajia, joiden sydämen alttarilla ei hallitse Herran Henki, vaan itserakkaus ja oman edun tavoittelu. Bileam on käsitetty aivan väärin kautta kirkkohistorian. Hänen vääryytensä ei ensisijaisesti perustunut rikkauden ja palkkion tavoitteluun, vaan siihen, että hänelle ei kelvannut Jumalan ensimmäinen tahto, vaan hän halusi neuvotella Herran kanssa! Se ei kuitenkaan ole mahdollista ilman todella vakavia hengellisiä vahinkoja. Vaikka hän siunasikin Israelin kansaa, ei hän tehnyt sitä sydämen vakuuttuneisuudessa, vaan pakon edessä. Hänen todellinen kieroutuneisuutensa kätkeytyi vääränlaiseen hengellisyyteen, joka kautta aikojen on eksyttänyt jopa hyvin vilpittömältäkin tuntuvia ihmisiä.

Missä on veljeni, olenko minä veljeni vartija? Tätä kysyy moni uskovainen hyvin vanhurskas ilme kasvoillaan, ei itsestään, vaan tietynlaisen velvollisuudentunteen vaikutuksesta. Kuka tietää mitä minulle kuuluu, kun ei yli kahteentoista vuoteen ole pidetty minkäänlaista yhteyttä? Mitä kuuluu lukuisille ystävilleni, joista emme ole kuulleet yli kymmeneen vuoteen? Haluaako yleensä joku tietää toisesta jumalanlapsesta, joka ehkä on aikanaan antanut sellaisen kuvan, että näkee asioita hieman eri tavoin kuin me? Missä on veljeni, missä on sisareni?

Herramme etsii yhä vielä lampaitaan, karitsoitaan. Tähän Hän tarvitsee maallisia paimenia, joita Hän voi johtaa kadonneiden luokse.

”Ihmislapsi, ennusta Israelin paimenia vastaan, ennusta ja sano heille - paimenille: Näin sanoo Herra, Herra: Voi Israelin paimenia, jotka ovat itseänsä kainneet! Eikö paimenten ole kaittava lampaita? Te olette syöneet rasvat, pukeneet päällenne villat, teurastaneet lihavat; mutta ette ole kainneet laumaa, ette ole vahvistaneet heikkoja, ette ole parantaneet sairaita, sitoneet haavoittuneita, tuoneet takaisin eksyneitä, etsineet kadonneita, vaan te olette vallinneet niitä tylysti ja väkivaltaisesti. Ja niin ne ovat hajaantuneet paimenta vailla ja joutuneet kaikkien metsän petojen syötäviksi - hajaantuneet ne ovat. Minun lampaani harhailevat kaikilla vuorilla ja kaikilla korkeilla kukkuloilla; pitkin koko maata ovat minun lampaani hajallaan, eikä kenkään niistä välitä eikä niitä etsi. Sentähden, paimenet, kuulkaa Herran sana: Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, totisesti, koska minun lampaani ovat ryöstettävinä ja koska minun lampaani ovat kaikkien metsän petojen syötävinä, kun paimenta ei ole ja kun minun paimeneni eivät välitä minun lampaistani, vaan minun paimeneni kaitsevat itseänsä, eivätkä kaitse minun lampaitani, sentähden, paimenet, kuulkaa Herran sana: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn paimenten kimppuun, vaadin lampaani heidän kädestänsä ja teen lopun heidän lammasten-kaitsennastaan, eivätkä paimenet saa enää kaita itseänsä. Minä pelastan lampaani heidän kidastansa, eivätkä ne sitten enää ole heidän syötävinänsä. Sillä näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä itse etsin lampaani ja pidän niistä huolen. Niinkuin paimen pitää huolen laumastaan, kun hän on lampaittensa keskellä ja ne ovat hajallaan, niin minä pidän huolen lampaistani, ja minä pelastan ne joka paikasta, minne ne ovat hajaantuneet pilvisenä ja pimeänä päivänä.”   (Hes.34)

jatkuu…

Markku Vuori