Kaiken maailman tie

”Katso, minä menen nyt kaiken maailman tietä. Koko sydämenne ja koko sielunne tietäköön, ettei ainoakaan kaikista niistä teitä koskevista lupauksista, jotka Herra, teidän Jumalanne, on antanut, ole jäänyt täyttämättä; kaikki ovat toteutuneet teille, ei ainoakaan niistä ole jäänyt täyttämättä.” (Joos.23:14).

Jokainen meistä joutuu menemään kaiken maailman tietä. Meidän näkyvä alkuperämme on nähtävissä kaikkialla, missä vain luomme katseemme alaspäin! Maasta me olemme tulleet, ja maaksi tulemme jälleen riippumatta siitä, millaisessa kuoressa meidät maan poveen lasketaan. Mutta osa meitä, näkymätön olemuksemme, sielumme, jatkaa olemassaoloaan, mikä tuntuu meistä hyvin vieraalta, sillä olemme tottuneet ajattelemaan ja tuntemaan kaiken lihallisen olemassaolomme välityksellä.

Koko Raamatun punainen linja saattaa meidät kosketuksiin näkymättömän olemassaolon kanssa, ja meidän on ratkaistava tämän kehollisen elämämme aikana suhteemme kaikkeen siihen, mitä jumalallisuus meille tarjoaa ainoana paluutienä aitoon ja todelliseen Luojamme kosketukseen ja olemassaoloon Jumalan lapsena. Tämä ei ole vain jokin varmuuden vuoksi, jonkin välttämiseksi, tehtävä varotoimi, vaan Joosua ennen lähtöään kaiken maailman tielle, korostaa ratkaisumme todellista luonnetta:

”Koko sydämenne ja koko sielunne tietäköön, ettei ainoakaan kaikista niistä teitä koskevista lupauksista, jotka Herra, teidän Jumalanne, on antanut, ole jäänyt täyttämättä; kaikki ovat toteutuneet teille, ei ainoakaan niistä ole jäänyt täyttämättä.”

Jumalan osuudesta ei ole pienintäkään epäilystä tai epävarmuutta. Kaikki Hänen meille tarjoamansa on niin ja aamen, selvääkin selvempi ”kyllä”! Mutta millainen on meidän tietoisuutemme ja osallisuutemme, millä tasolla se on?

”Koko sydämenne ja koko sielunne tietäköön…”

Mitä meiltä siis odotetaan? Kaiken jumalallisuuden tiedostamista ja totena pitämistä, osallisena olemista koko sydämestämme ja koko sielustamme!

”…ettei ainoakaan kaikista niistä teitä koskevista lupauksista, jotka Herra, teidän Jumalanne, on antanut, ole jäänyt täyttämättä; kaikki ovat toteutuneet teille, ei ainoakaan niistä ole jäänyt täyttämättä.”

Meidät on kutsuttu yhteyteen näkymättömän olevaisuuden kanssa. Näkyvä maailma vaikuttaa meihin kaikista takanamme olevista vuosista ja kokemuksista huolimatta häiritsevästi ja väärää tietoisuutta ja turvallisuutta tarjoten. Me emme tiedä milloin maahan johtava tie kehollemme alkaa, joten ainoa turvamme ja autuutemme perustuu Jumalan antamiin lupauksiin, jotka ovat täyttyneet ja täyttyvät ilman meidän maallisten silmiemme havaintoja. Mitä onkaan usko?

”Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen.” (Hebr.11).

Joosua joutui suuresta kutsumuksestaan ja esimerkillisyydestään huolimatta menemään kaiken maailma tietä, mutta hänellä oli luja luottamus johonkin parempaan ja tulevaan:

”Ei kukaan kestä sinun edessäsi kaikkena elinaikanasi. Niinkuin minä olin Mooseksen kanssa, niin minä olen sinunkin kanssasi; minä en jätä sinua enkä hylkää sinua. Ole luja ja rohkea…” (Joos.1)

Millainen kiusaus meillä onkaan tässä ajassa kiinnittää odotuksemme ja toivomme johonkin petolliseen ja ajalliseen, näkyvään jumalisuuden ulkokuoreen, mikä useimmiten merkitsee epäjumalanpalvelusta! Mutta Hän, joka on aikakäsitteen ulkopuolella, on antanut lupauksensa olla kanssamme, aivan kuten Hän oli kaikkien omiensa kanssa! Olkaamme siis lujia ja rohkeita!

”Me tiedämme, että olemme Jumalasta, ja koko maailma on pahan vallassa. Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä. Lapsukaiset, kavahtakaa epäjumalia.” (1.Joh.5)

Jumalisuuden hyöty 2

”Mutta epäpyhiä ämmäin taruja karta ja harjoita itseäsi jumalisuuteen. Sillä ruumiillisesta harjoituksesta on hyötyä vain vähään; mutta jumalisuudesta on hyötyä kaikkeen, koska sillä on elämän lupaus, sekä nykyisen että tulevaisen. Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen.” (1.Tim.4).

”Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät: että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!” (Apt.15:28-29).

Jumalisuuden mukanaan tuoma viisaus ja hyvyys ja hyöty tulevat esiin näissäkin osa-alueissa! Oi Jumalani, millainen hengellinen syvyys ja mittaamattomuus tuleekaan esiin viimeisimmän lainauksemme sanoista:

”Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi…”

Missä on tänään yksimielisyys Pyhän Hengen ja meidän välillämme? Kuka rohkenisi ottaa nämä sanat suuhunsa esiin tullessa seurakunnallisia ongelmia ja vaikeita kysymyksiä? Kuinka paljon olemmekaan elämämme aikana esittäneet omasta mielestämme päteviä totuuksia ja joutuneet sitten loppumattomalta näyttäviin perusteluihin ja selityksiin! Miksi ei voisi meidänkin kohdallamme olla totta:

”Nämä sanat Herra puhui koko teidän seurakunnallenne vuorelta, tulen ja synkkien pilvien keskeltä, suurella äänellä, eikä siihen enempää lisännyt. Ja hän kirjoitti ne kahteen kivitauluun ja antoi ne minulle.” 5.Moos.5).

Alkuseurakunnan aikana jumalallisen viisauden omaavat julistajat ja hengelliset johtajat saattoivat sen aikaisen Jumalan kansan ajan tasalle syömistäkin koskevissa asioissa, täydellisessä sovussa Pyhän Hengen kanssa! He eivät tuoneet julki omia ajatuksiaan ja näkemyksiään, sillä heillä oli tieto siitä, miten Jumala aikanaan oli toiminut Mooseksen ja sen aikaisen kansan suhteen. Kuinka vaikuttavat sanat ovatkaan:

”Nämä sanat Herra puhui koko teidän seurakunnallenne vuorelta, tulen ja synkkien pilvien keskeltä, suurella äänellä, eikä siihen enempää lisännyt.”

Ei ole kysymys sanojen määrästä, vaan niiden laadusta!

”Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle. Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan. Älkää siis olko heidän kaltaisiaan; sillä teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennenkuin häneltä anottekaan.” (Matt.6).

Mitä tulee jumalanpalveluksiin, turvaudutaan usein monisanaisuuteen saarnoissakin siinä määrin, että puhe rönsyilee sellaisella innolla ja laajuudella, ettei kokouksen jälkeen yksinkertaisesti muista oikeastaan yhtään selvää ajatusta käsitellystä aiheesta! Minne ovat kadonneet entisaikojen tuliset ja palavat saarnat, kun jokainen lause tuli selvästikin ihmisen ulkopuolelta? Tätä jouduin hiljattain ajattelemaan kokouksessa, jossa olin pakotettu jatkuvasti muuttamaan asentoani ja heiluttelemaan jalkojani. Rukoukseni täytyi aivan pakottaa kohdistumaan jokaiseen kuulijaan ja heidän siunatuksi tulemiseensa, jotta taka-alalle olisi painunut jatkuva huokaus: ”Rakas Herra, anna saarnamiehen jo lopettaa, kun hänellä ei kerran ole mitään todellista sanomaa!”

On todella surullista se, kuinka onnellinen ihminen on joskus, tai aika useinkin, kokouksen loppumisesta ja loppulaulusta! Piinaavan pitkäveteisen saarnan aikana tapahtuva jatkuva jalkojen liike ja selän verryttely, niin, onko se ruumiillista harjoitusta, josta on hyötyä vain vähään?

”Mutta epäpyhiä ämmäin taruja karta ja harjoita itseäsi jumalisuuteen. Sillä ruumiillisesta harjoituksesta on hyötyä vain vähään; mutta jumalisuudesta on hyötyä kaikkeen, koska sillä on elämän lupaus, sekä nykyisen että tulevaisen. Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen.” (1.Tim.4).

Onko meidän sanamme varma ja kaikin tavoin hyödyllinen kuulijoillemme, niin että sen voi vastaanottaa tietoisuudessa, ettemme me puhu, vaan Itse Sana Henkensä välityksellä?

”Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!”

Miksi näyttää siltä, että ohjeemme ja neuvomme ovat sitä luokkaa, ettei meillä kerta kaikkiaan ole mahdollisuutta vakuuttaa kuulijoitamme kaiken hyvän toteutumisesta, vaan joudumme sitomaan heidät itseemme ja mahdollisesti huomenna keksimiimme parempiin neuvoihin?

Jumalisuuden hyöty 1

”Mutta epäpyhiä ämmäin taruja karta ja harjoita itseäsi jumalisuuteen. Sillä ruumiillisesta harjoituksesta on hyötyä vain vähään; mutta jumalisuudesta on hyötyä kaikkeen, koska sillä on elämän lupaus, sekä nykyisen että tulevaisen. Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen.” (1.Tim.4).

Miksihän sellaisella tavalla olemme tottuneet rajaamaan hengelliset asiat kirkollisuuden ja sielunelämän alueelle? Olemme jo selvästi tuoneet esiin uskomme siihen, että ruumiillisesta harjoituksesta on hyötyä vain vähään, mutta nyt samassa yhteydessä tuodaan painokkaasti esiin jumalisuuden hyöty, joka vaikuttaa kaikkeen!

Ajatelkaamme vain pelkästään kehollista olemustamme ja terveyttämme. Vasta vakavien sairauksien edessä alamme todella ajatella sitä, miten elämme ja mitä tungemme suuhumme. Jumala on Sanassaan antanut meidän selvästi ymmärtää mikä meille sopii ja mikä ei. Omalle kansalleen, Israelille, Hän laati luettelon erilaisista eläimistä, joita kansa sai syödä. Samalla annettiin kansalle luettelo epäterveellisistä ruoka-aineista. Jokaisen oma asia oli noudattaa tai jättää noudattamatta annettuja ohjeita, mutta väärät valinnat eivät missään suhteessa jääneet ilman seurauksia, joiden luettelemiseen kirjoittajan tiedot ja taidot eivät riitä.

Veren syömisen suhteen kirjoittaja voi vain pitäytyä koko Raamatun lävitse kulkevaan punaiseen lankaan, joka katkeamattomana kulkee ja yltää nykyiseen hetkeen asti. Ei ole väliä sillä, mitä ihminen ajattelee ja opettaa ”uuden valaistuksen” vaikutuksesta. Ihminen ei verta syödessään riko vain itseään vastaan, vaan jumalallista neuvopäätöstä ja viisautta vastaan! Vanhassa Testamentissa oli selvä rangaistus säädöstä rikkovaa kohtaan.

Uusi Testamentti on selvästi veren syömistä vastaan, nimeten sen ainoaksi ruoka-aineeksi, joka uusitestamentilliselle uskovaisella on aivan yhtä kielletty asia kuin israelilaisellekin. Jos asia todettaisiin vain yhdessä kohdassa, voitaisiin keksiä erilaisia verukkeita, mutta sama asia toistetaan kolmeen eri kertaan:

”Sentähden minä olen sitä mieltä, ettei tule rasittaa niitä, jotka pakanuudesta kääntyvät Jumalan puoleen, vaan heille kirjoitettakoon, että heidän pitää karttaman epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, sekä verta. Sillä Mooseksella on ammoisista ajoista asti joka kaupungissa julistajansa; luetaanhan häntä synagoogissa jokaisena sapattina.” (Apt.15:19-21).

”Mutta uskoon tulleista pakanoista me olemme päättäneet ja kirjoittaneet, että heidän on välttäminen epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta.” (Apt.21:25).

”Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät: että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!” (Apt.15:28-29).

Jumalisuuden mukanaan tuoma viisaus ja hyvyys ja hyöty tulevat esiin näissäkin osa-alueissa! Oi Jumalani, millainen hengellinen syvyys ja mittaamattomuus tuleekaan esiin viimeisimmän lainauksemme sanoista:

”Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi…”

Missä on tänään yksimielisyys Pyhän Hengen ja meidän välillämme? Kuka rohkenisi ottaa nämä sanat suuhunsa esiin tullessa seurakunnallisia ongelmia ja vaikeita kysymyksiä?

Epäpyhiä taruja?

”Mutta epäpyhiä ämmäin taruja karta ja harjoita itseäsi jumalisuuteen. Sillä ruumiillisesta harjoituksesta on hyötyä vain vähään; mutta jumalisuudesta on hyötyä kaikkeen, koska sillä on elämän lupaus, sekä nykyisen että tulevaisen. Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen.” (1.Tim.4).

”Karta epäpyhiä ämmien taruja. Harjoita itseäsi jumalanpelkoon.” (Raamattu Kansalle)

”Hylkää jumalattomat ja joutavat tarut. Harjoita itseäsi oikeaan uskoon.” (1992).

Tutkisteluistamme tulisi tuskin mitään jos jatkuvasti joutuisimme vertailemaan eri käännöksiä keskenään! Käyttämämme vanha käännös vastaa eniten mielestäni luotettavinta saksankielistä käännöstä. En halua horjuttaa kenenkään uskoa vuoden 1992 käännökseen, mutta henkilökohtaisten kokemusten perusteella pitäydyn 1938 Raamattuun. Mielestäni uudessa käännöksessä on annettu liikaa valtaa inhimilliselle, selittävälle linjalle, kuten näkyy lainauksistammekin.

Kuka on aivan tiedostetusti kuullut ”epäpyhiä ämmäin taruja”? Niiden vastapainoksi esitetään tarve jumalisuuden harjoittamiseen. Aika erikoinen asetelma, josta en varmaankaan ole koskaan kuullut kenenkään puhuvan, saati sitten kirjoittavan. Saksankielinen käännös puhuu ”arvottomista ja vanhoille naisille sopivista taruista”. Mieleeni eivät voi olla tulematta taloyhtiömme pihalla kesäisin käytävät keskustelut tai paremminkin sananvaihdot, joihin osallistuvat suurimmaksi osaksi eläkkeellä olevat persoonat, niin että puheiden sijasta korvissani soivat laulun sanat: ”Mummo kanasensa niitylle ajoi, pienet kanaset ne hyppivät --- ja kaakattivat”!

Näin ei toki pitäisi olla seurakunnallisissa yhteyksissä, mutta mikä onkaan todellisuus, sitä voi kukin omalta osaltaan miettiä!

”…mutta jumalisuudesta on hyötyä kaikkeen, koska sillä on elämän lupaus, sekä nykyisen että tulevaisen. Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen.”

Mihin johtanee ajatus ämmäin taruista meidät? Tarut ovat taruja, kertoilee niitä kuka tahansa missä tahansa! Kuinka usein olenkaan kuullut sanan ”taru” tai ”tarina” hengellisistä asioista puhuttaessa! Se kuulostaa todella häpäisevältä ja pilkkaavalta ja kertoo selvästi alkuperästään. Seuraava lainaus tuli automaattisesti mieleeni:

”…nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.”

Jumalallinen Totuus suurella kirjoitettuna on asetettu eteemme niin luotettavalla tavalla, että sen torjuminen on mahdollista vain sen tilalle jotakin asettamalla. Ihmiskunta on suostunut mitä järkyttävimpään ja tuhoisimpaan vaihtokauppaan avaamalla silmänsä ja korvansa vanhoihin naisiin verrattavien tarunkertojien jutuille, jotka aivan kirpun tavoin ponnahtavat Raamatun päältä, mutta joilla ei ole enää mitään tekemistä jumalallisen Totuuden kanssa. Tällainen hapatus on alun perin hyvin pienenä tekijänä sekoitettu kristilliseen perintöön, saaden aikaan kokonaisuuden happanemisen! Todellisuudessa ei enää palvella Jumalaa, Luojaamme, vaan inhimillisen luonnon mukaisia asioita!

”…mutta jumalisuudesta on hyötyä kaikkeen, koska sillä on elämän lupaus, sekä nykyisen että tulevaisen. Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen.”

”Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat? Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne.” (1.Kor.6).

Jumalallinen kuntosali!

”Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat? Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne.” (1.Kor.6).

Meillä on enemmän totunnaista ajattelua kuin mitä olemme valmiit myöntämään! Me olemme aivan kuin ohimennen lukeneet seuraavankin kohdan kiinnittäen kaiken huomiomme ”ruumiilliseen harjoitukseen”, jonka tottumuksemme perusteella liitämme kaikenlaiseen kuntoiluun ja urheiluun. Tähän on kaiketi langennut suurin osa hengellisiä opettajiakin siinä määrin, että mieleeni ei tule yhtä ainoatakaan kertaa, jolloin olisin kuullut selvää opetusta siitä, mitä merkitsee:

”Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne.”

Me olemme niin hengellisten asioiden lumoissa, että kaikki ruumiiseemme, nykykielellä kehoomme, liittyvät asiat on jätetty aivan omaan arvoonsa, niin ettei juuri kukaan rohkene tuoda esiin niitä tekijöitä, joiden odotetaan toteutuvan uskovaisen hengellisen harjoituksen yhteydessä, ruumiillisestikin, kehollisestikin! Jos kerran meidän tarkoituksemme on kirkastaa Jumala ruumiissammekin, kertoo nykytilanne sen, että meillä on edessämme melko rankka kuntosalikeikka hengellisellä alueella saavuttaaksemme meiltä odotetun! Ruumiillisesta harjoituksesta on hyötyä vain vähään, mutta:

”Mutta epäpyhiä ämmäin taruja karta ja harjoita itseäsi jumalisuuteen. Sillä ruumiillisesta harjoituksesta on hyötyä vain vähään; mutta jumalisuudesta on hyötyä kaikkeen, koska sillä on elämän lupaus, sekä nykyisen että tulevaisen. Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen.” (1.Tim.4).

Mitä kaikki tämä tarkoittaa, sen jätän mietittäväksesi! Mitä tarkoittaa jumalisuuteen harjoittaminen? Ei varmastikaan mahtavaa, kaikille näkyvää hauislihasta ja teepaidasta pursuavia lihaksia! Niistähän ei ole uskomuksemme mukaan juuri mitään hyötyä! Mutta jokin sanoma lainaamillamme kohdilla on, sanoma, jota emme ehkä vielä ole oikealla tavalla huomioineet. Tätä pohtikoon itse kukin kohdallaan!

”Sentähden, elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat.” (Room.14).

Kiitos Jumalalle, nyt lähdemme uimaan hengellisiin syvyyksiin, joilla ei ole alkua eikä loppua! Me emme ole itsemme omat, sillä meissä asuu nyt Voimatekijä, joka elää Elämäänsä meidän kauttamme!

”Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni. En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.” (Gal.2).

Olisikohan tässä ratkaisunmurunen ongelmalliseen kysymykseemme erilaisista harjoitusmuodoista. Todellisuudessa minä en siis enää elä, vaan Kristus minussa!

”…ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa…”

Kiitos Herralle, millainen kuntosali meille onkaan varattuna!