Ettette tekisi mitään pahaa!

”Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella? Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. ’Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha’.” (1.Kor.5).

Ihmiseen on hyvin syvälle juurtunut taipumus puolustella itseään kiinnittämällä kaikki negatiivinen huomio jonnekin muualle, johonkin toiseen henkilöön. Poistettava paha on sijoitettu jonnekin muualle! Se tulee selvästi esiin veljemme Paavalin kokemuksista, joista hän ei katso olevansa velvollinen vaikenemaan.

”Mutta me rukoilemme Jumalaa, ettette tekisi mitään pahaa, emme sitä varten, että näyttäisi siltä, kuin me olisimme koetuksen kestäviä, vaan että te tekisitte hyvää ja me olisimme ikäänkuin ne, jotka eivät koetusta kestä. Sillä me emme voi mitään totuutta vastaan, vaan totuuden puolesta.” (2.Kor.13).

Paavali sai kokea opetuksensa tuottamia, totuuden aikaansaamia, vastahyökkäyksiä, jotka perustuivat satutettuihin omiintuntoihin. Hän tiesi edustavansa Totuutta, joka ei pala tulessakaan.

Paavalin tunteet ovat tavattoman tuttuja kirjoittajallekin yli puolen vuosisadan ajalta. Kuinka laajamittaista onkaan ollut ns. negatiivisten asioiden ja tunteiden projisoiminen johonkin itsensä ulkopuolella olevaan; aivan liian usein toiseen ihmiseen! Tähän ovat syyllistyneet huomaamattaan hyvinkin hyväsydämiset ihmiset olosuhteiden vaikutuksesta. Kuinka kestämättömältä tuntuviin tilanteisiin ovatkaan tietyt hengelliset suuntaukset ajaneet vilpittömiä, etsiviä sieluja, jotka sitten ovat tunteneet musertuvansa mitä erilaisimpien paineiden alla!

Nykytermein julkituoden ovat uskovaisten keskuudessa vallinneet aivan liiallisessa määrin ns. ”hengelliset” vihapuheet, jotka eivät ole tunteneet oikeastaan minkäänlaisia rajoja, eli ei ole erotettu sitä, mistä veljemme Paavali oikeastaan selvääkin selvemmin puhuu.

”Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella? Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. ’Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha’.” (1.Kor.5).

Uskovaisten keskuudessa on siis käyty itse asiassa oikeutta erottamatta ulkopuolisia sisäpuolisista. Mistä voin päätellä kaiken tämän? Omista kokemuksistani, jotka aina silloin tällöin putkahtavat esiin mielen onkaloista. Malli kaikille kirjoittajaan kohdistuneista vihapuheista on otettu selvääkin selvemmin ns. maailman keskuudesta, ulkopuolisten piiristä. Mitä sanoo veljemme Paavali:

”Mutta me rukoilemme Jumalaa, ettette tekisi mitään pahaa…”

Miten voikaan olla siten, että hengellisissä piireissä on sellaisessa määrin tehty kaikenlaista pahaa, puolustellen sitä mitä erilaisimmilla projisoinneilla, sekoittaen lopulta hengellisen ja maallisen oikeustajun. Syyttömät on julistettu syyllisiksi ja syylliset syyttömiksi. Mitä tarkoitan tällä? Miksi kaivelen menneitä? Selvittämättömät asiat ovat suunnattomana taakkana mitä erilaisimpien hengellisten ryhmien yllä. Yhä vielä ihmetellään kuitenkin toiminnan yltä puuttuvaa syvällistä siunausta ja menestystä. Syyttömien huudot kaikuvat vieläkin Herramme korviin. En voi mitään sille, että itsekin odotan kaikesta huolimatta tilannetta, jossa asioita korjattaisiin ja koettaisiin aito katumus. Jokin sisimmässäni kapinoi sitä vastaan, että aikanaan kysyttyäni syrjäyttämiseni syytä, korkein hengellinen taho kuittasi kaiken sanomalla: ”Sinun ei tarvitse sitä tietää!”

Koetelkaa itseänne!

”Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta. Minä toivon teidän tulevan tuntemaan, että me emme ole niitä, jotka eivät koetusta kestä. Mutta me rukoilemme Jumalaa, ettette tekisi mitään pahaa, emme sitä varten, että näyttäisi siltä, kuin me olisimme koetuksen kestäviä, vaan että te tekisitte hyvää ja me olisimme ikäänkuin ne, jotka eivät koetusta kestä. Sillä me emme voi mitään totuutta vastaan, vaan totuuden puolesta.” (2.Kor.13).

Meidän uskomme koetellaan viimeistään tässä ajassa, jos sitä ei näkemystemme mukaan vielä ole tapahtunut. Ymmärrän hyvin veljemme Paavalin asenteen ja eräänlaisen sarkasmin. Kirjoittamisellani olen puuttunut monenlaisiin epäkohtiin ja aikaansaanut monenlaista mielenliikettä lukijoissa.

”Sillä me iloitsemme, kun me olemme heikot, mutta te olette voimalliset; sitä me rukoilemmekin, että te täydellisiksi tulisitte. Sentähden minä kirjoitan tämän poissaollessani, ettei minun teidän luonanne ollessani tarvitsisi käyttää ankaruutta sen vallan nojalla, minkä Herra on minulle antanut rakentamiseksi, ei kukistamiseksi. Lopuksi, veljet, iloitkaa, tulkaa täydellisiksi, ottakaa vastaan kehoituksia, olkaa yhtä mieltä, eläkää sovussa, niin rakkauden ja rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.”

Kaikessa näemme Paavalin hyvän tarkoituksen, joka todellisuudessa on peräisin Herralta, joka kaiken koettelee. Kuinka usein olenkaan törmännyt tilanteisiin, joissa joillekin on ollut tavattoman tärkeätä siirtää kokemansa ja usein kuvittelemansa syyttävä sormi itseeni ja heikkouksiini! Kaipa minunkin tulee iloita siitä, kuinka ihmiset voivat kokea itsensä voimalliseksi heikkouksiani korostaessa! Helppohan minun on esittää kaikkea poissa ollessani tietokoneen ääressä, kun meillä ei kerran ole sen kummempia kokoontumisia!

Kaikki ojentaminen ja nuhteleminenkin perustuvat aivan selviin Herramme antamiin valtuuksiin Seurakunnan puhtaana pitämiseksi ja kasvun varmistamiseksi. Vanhasta Testamentista tutuksi tullut käsite:

”Poista paha keskuudestasi”, ulottuu Uudenkin liiton aikaan.

”Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella? Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. ’Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha’.” (1.Kor.5).

Me emme tuomitse ihmisiä, vaan asioita, jotka ovat vahingollisia Seurakunnalle ja uskovaisten yhteydelle. Miksi en selvemmin puutu polttaviin keskustelunaiheisiin ja ota kantaa? Aivan kuin ilmestyksen omaisesti katson oikeudekseni asettua tämän myrskyn laitamille veljeni Paavalin sanat puolustuksenani:

”Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella?”

Minä voin tuomita tietyissä rajoissa asioita ja tuoda esiin Sanan totuudet, mutta mitä painaisivat minun mielipiteeni ja sanani kaiken ennalta ilmoitetun ja tiedetyn keskellä?

Jumalan Seurakuntana tehtävämme on selvittää ensisijaisesti oma asemamme kaikkien opintuulten ja myrskyjen keskellä:

”Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta.”

”Sillä me emme voi mitään totuutta vastaan, vaan totuuden puolesta.”

Ei ole aikaa vääränlaiselle ”totuuksilla hekumoimiselle”, mikä vain ärsyttää ihmisiä, vaan jos kerran Kristus on meissä, puhukoon elämämme entistä äänekkäämmin!

”Lopuksi, veljet, iloitkaa, tulkaa täydellisiksi, ottakaa vastaan kehoituksia, olkaa yhtä mieltä, eläkää sovussa, niin rakkauden ja rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.”

Hän, joka salassa näkee

”…että almusi olisi salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle. Ja kun rukoilette, älkää olko niinkuin ulkokullatut; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa. Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.” (Matt.6).

Kaipaammeko me palkkaamme jo tässä ajassa? Pyrimmekö saavuttamaan jonkinlaista mielihyvää hengelliseen elämään liittyvissä asioissa, voidaksemme tavalla tai toisella röyhistää hengellistä rintaamme? Kuinka tärkeätä meille on se, mitä ihmiset näkevät ja mistä he mahdollisesti lausuvat meitä koskevat kiitoksensa? Kuinka tärkeää meille ovat ihmisten kiitos ja huomio?

Eilisen otsikkona meillä oli: ”Salassa oleva sydämen ihminen”. Voiko tätä ihmistä nähdä ja kokea, jos se kerran on niin salainen, näkymätönkin? Ketä kaikella tällä halutaan puhutella ja kenelle antaa positiivinen kuva?

”Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, ei hiusten palmikoimista eikä kultien ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin pukeutumista, vaan se olkoon salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa; tämä on Jumalan silmissä kallis.” (1.Piet.3).

Tämä on kirjoitettu naisista, mutta emme tee vääryyttä kenellekään, jos pidämme sitä esikuvana siitä, mitä Jumalamme yleensäkin näkee arvokkaaksi ja tärkeäksi. Olemme kirjoittaneet tästä jo useaan kertaan, mutta on kysymys niin tärkeästä asiasta, että on meille turvaksi toistaa se uudelleen ja uudelleen, etenkin tässä ulkokultaisessa ajassa, jossa huomiomme kiintyy aivan vääriin ja toisarvoisiin seikkoihin.

”…vaan se olkoon salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa; tämä on Jumalan silmissä kallis.”

Kuinka paljon enemmän meidän tuleekaan alkaa ajattelemaan sitä, mitä Jumalamme ajattelee ja mikä Hänen silmissään on kallista! On todella suuri merkitys sillä, millaisina ihmiset meidät näkevät ja kokevat, koska me esiinnymme Jumalan lapsina ja tulevan maailman edustajina, suositellen Herraa Jeesusta Kristusta Hänen heijastuksenaan! Tärkeintä on kuitenkin se, näkeekö Jumalamme meissä jotakin kallista!

En tiedä kuinka ulkokultainen olen, kun osallistun lähes jokaiseen ilmaiseen seurakuntien tarjoamaan ateriaan, usein kolmekin kertaa viikossa. Tässä ajassa ei ole mitään todella ilmaista! Käyn näissä tilaisuuksissa ensisijaisesti tavatakseni ihmisiä, laitapuolen kulkijoitakin, jotka ehkä sydämellisimmin tervehtivät minua. Kuinka ulkokultainen siis olen, kun niinkin näyttävästi laitan joka kerta vähintään syömisestäni johtuvat kulut täyttävän summan lahjoituslaatikkoon? Taidan tehdä sen esimerkiksi siitä, että jokaisella tulisi olla edes sen verran varallisuutta, että antaa vaikka kuinka pienen summan!

”…että almusi olisi salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.”

”…ja hänen lapsikseen te olette tulleet, kun teette sitä, mikä hyvää on, ettekä anna minkään itseänne peljättää.” (1.Piet.3).

Salassa oleva sydämen ihminen

”Vaan kun sinä paastoat, niin voitele pääsi ja pese kasvosi, etteivät paastoamistasi näkisi ihmiset, vaan sinun Isäsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.” (Matt.6).

On aina ollut olemassa suuri joukko ihmisiä, jotka toimivat ”hengellisesti” tullaksensa huomioiduksi niin pienessä kuin suuressakin. Heille on tärkeätä olla huomion keskipisteenä, tullaksensa kiitosta pursuavien lausuntojen kohteeksi, mitä laajemmassa mittakaavassa, sitä parempi. Juuri siksi aikanaan korkea-arvoiset juutalaiset pysähtyivät vilkkaisiin kadunkulmiin suorittaakseen rukouksiansa. Kaikkein pyhimmäksi itsensä tuntevat olivat palkanneet edellänsä kulkemaan pienen pojan kellon kanssa, jota tämä kilkutteli varoituksena kaikille ohittaville vähempiarvoisille persoonille: Jonkin matkan päässä lähestyy nyt niin tärkeä ja pyhä henkilö, jota jokaisen tulee varoa koskettamasta vähäisimmässäkään määrin!

Ulkonaisesti havaittavilla teoillamme ei ole Jumalamme silmissä ollenkaan niin suuri merkitys, kuin mitä ehkä aina olemme ajatelleet. Mieleeni tulee toistamiseen kertomus eräästä seurakunnasta. Sunnuntain saarnan yhteydessä kirkkoherra ilmoittaa seurakunnan saaneen todella merkittävän lahjoituksen henkilöltä, joka haluaa pysyä salassa. Samanaikaisesti nousee kirkon etummaisessa penkissä seisomaan suurikokoinen, tukeva mies, joka seurakunnan puoleen kääntyen toteaa kuuluvalla äänellä: ”Näin minä sen näin hyväksi!”

Jotkut siis tuntevat itsensä niin pyhiksi, että kaikkien tulee varoa koskettamastakin heitä.

”He sanovat: ’Pysy erilläsi, älä tule minua lähelle, sillä minä olen sinulle pyhä’. Nämä ovat savu minun sieramissani, tuli, joka palaa kaiken päivää. Katso, se on kirjoitettuna minun edessäni.” (Jes.65).

Tässä on jotakin tavattoman tuttua ja aivan henkilökohtaista kokemusta menneiltä vuosikymmeniltä! En ehkä itse olisi sitä koskaan tullut ajatelleeksi, mutta eräs edesmennyt veli kiinnitti aikanaan huomioni siihen. Kaikessa on ollut melkoista tragikoomisuuttakin, mutta on pelottavaa lukea, mitä Herramme ajattelee kaikesta tällaisesta! Me olemme aivan liiaksi kiinnittäneet huomiota ulkonaisiin asioihin ja piirteisiin, jättäen huomioimatta jumalalliset näkökannat:

”etteivät paastoamistasi näkisi ihmiset, vaan sinun Isäsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.”

”Sentähden, kun annat almuja, älä soitata torvea edelläsi, niinkuin ulkokullatut tekevät synagoogissa ja kaduilla saadakseen ylistystä ihmisiltä. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa. Vaan kun sinä almua annat, älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee, että almusi olisi salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle. Ja kun rukoilette, älkää olko niinkuin ulkokullatut; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa. Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.” (Matt.6).

Näin on Herramme hyväksi nähnyt!

Tehkäämme sitä mikä on oikein!

”Hän on ilmoittanut sinulle, ihminen, mikä hyvä on; ja mitä muuta Herra sinulta vaatii, kuin että teet sitä, mikä oikein on, rakastat laupeutta ja vaellat nöyrästi Jumalasi edessä?” (Miika 6).

Meillä on aivan käsittämätön taipumus suorittaa asioita ja elämääkin, sen sijaan että olisimme aivan luonnollisia ja aitoja. Etenkin uskonnollisella alueella tapahtuu ja on aina tapahtunut niin paljon erikoisen leiman omaavaa, ettei yhtään osaa ihmetellä ulkopuolisten ihmisten asenteita ”tätä uskonnollista suorittamista kohtaan”. Jumala on selvästi ilmoittanut meille selvän tahtonsa, jonka toteuttaminen on niin yksinkertaista ja selvää, että sen käsittää pieni lapsikin. Jumalan tahto ja tarkoitus on mahdollista toteuttaa aivan päivittäisessä elämässä, ilman erikoisia uskonnollisia tai hengellisiäkin suorituksia, jotka ovat aina olleet kompastuksena tarkkaavaiselle ihmiselle.

Herra on meille ilmoittanut sen, mikä on hyvää Hänen edessään ja silmissään. Nyt Uuden Liiton aikana, vanhatestamentillisen esikuvallisuuden mukaan, kaikki kiteytyy aivan erikoisella tavalla muutamaan lauseeseen:

”’Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?’ Niin Jeesus sanoi hänelle: ’'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat’.” (Matt.22).

Kaikki Jumalan meiltä odottama ja Hänen tahtonsa mukainen on toteutettavissa käytännön elämässä, koska Sana on elävä ja voimallinen käytännön tasolla!

Mitä sitten on suorittaminen, josta emme juurikaan ole sanoneet tai kirjoittanut jotakin hyvää?

”Sillä sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta, vaan omaa vatsaansa, ja he pettävät suloisilla sanoilla ja kauniilla puheilla vilpittömien sydämet.” (Room.16).

”Jos veli tai sisar on alaston ja jokapäiväistä ravintoa vailla ja joku teistä sanoo heille: ’Menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne’, mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on? Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut.” (Jaak.2).

Mitä luimme aivan tämän tutkistelumme aluksi?:

”…ja mitä muuta Herra sinulta vaatii, kuin että teet sitä, mikä oikein on…”

Aidon Jumalan lapsen elämä on siis enemmänkin kuulemansa toteuttamista käytännössä, kuin joidenkin hengellisten rituaalien suorittamista tullaksensa huomatuksi!

”Vaan kun sinä paastoat, niin voitele pääsi ja pese kasvosi, etteivät paastoamistasi näkisi ihmiset, vaan sinun Isäsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.” (Matt.6).