…ellette usko Minua siksi joka Minä olen… 2

"’Te olette alhaalta, minä olen ylhäältä; te olette tästä maailmasta, minä en ole tästä maailmasta. Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne.’ Niin he sanoivat hänelle: ’Kuka sinä olet?’ Jeesus sanoi heille: ’Juuri se, mitä minä puhunkin teille’...” (Joh.8).

Millaista Jeesusta me tarjoamme ihmisille elämämme ja olemuksemme, puheidemme kautta? Meneillään on aivan ainutlaatuinen säästölinja, koko hengellisessä näkemysmaailmassa. Rima on asetettu niin alas, että jokainen omalla tavallaan on kykenevä ylittämään sen. Enää ei myöskään haluta kumartua, joten ns. limbo-rimakin on nostettu sellaiseen korkeuteen, että sen alitse mennessä ei tarvitse edes niskaa taivuttaa. Mutta mikä on Jumalan näkemys kaiken tämän suhteen, mikä riittää Hänelle ja mikä ei? Hän on selvästi tuonut kaiken esiin kirjoitetussa Sanassaan, joka ei ole vain kirjaimia, vaan Henki ja Elämä, lihaan tulleena!

Koko ns. hengellisen elämän yllä on aivan uudella tavalla kiveen kaiverrettu teksti:

”…sinut on vaa'alla punnittu ja köykäiseksi havaittu.” (Dan.5).

”Mutta sinä, hänen poikansa Belsassar, et ole nöyryyttänyt sydäntäsi, vaikka tämän kaiken tiesit; vaan sinä olet korottanut itsesi taivaan Herraa vastaan: hänen huoneensa astiat on tuotu sinun eteesi, ja sinä ja sinun ylimyksesi, sinun puolisosi ja sivuvaimosi olette juoneet niistä viiniä, ja sinä olet ylistänyt hopeisia ja kultaisia, vaskisia, rautaisia, puisia ja kivisiä jumalia, jotka eivät näe, eivät kuule eivätkä mitään tiedä. Mutta sitä Jumalaa, jonka kädessä on sinun henkesi ja kaikki sinun tiesi, sinä et ole kunnioittanut. Sentähden on tämä käsi lähetetty hänen tyköänsä ja tämä kirjoitus kirjoitettu.”

Baabelin henki ja hengellisyys eivät ole jossakin menneisyydessä tai eri ulottuvaisuudessa. Kun ihminen ei halua nöyrtyä Jumalan edessä, uskoo hän saavuttaneensa jotakin jo pelkästään sen perusteella, että juo Herran huoneen astioista ja ylistää kaikenlaista ”hengellisyyttä”, millä ei ole mitään tekemistä todellisen Jumalan kanssa. Inhimillisen jumalanpalveluksen toteuttaminen on ainoastaan eksyttävää ja Jumalan kutsua halveksivaa. Nämä jumaluudet eivät näe, kuule eivätkä tiedä mitään muuta kuin sen, minkä ihmiset niiden suuhun panevat. Yhä vielä pätee iankaikkisessa voimassaan Sana:

”Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne. Sillä niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.” (Jes.55).

Mitä voimme siis tästäkin päätellä? Lukekaamme Sanaa, Jumalan ajatuksia entistä suuremmalla vakavuudella ja koko sielustamme ja koko voimastamme, koko mielestämme!

…ellette usko Minua siksi joka Minä olen…

"’Te olette alhaalta, minä olen ylhäältä; te olette tästä maailmasta, minä en ole tästä maailmasta. Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne.’ Niin he sanoivat hänelle: ’Kuka sinä olet?’ Jeesus sanoi heille: ’Juuri se, mitä minä puhunkin teille’...” (Joh.8).

Heräsin tänä aamuna juuri sopivasti kuunnellakseni aamuhartauden. Se herätti minussa todella ristiriitaisia tuntemuksia. Mielessäni alkoivat heti toistua Herramme sanat:

”…sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne.”

Suuri kysymys yhä vielä tänä päivänä näyttää olevan: ”Kuka Sinä olet?” Tai: ”Kuka Hän on?” Aamuhartauden pitäjä, pappi, etsi kanssamme vastausta tähän kysymykseen mitä erilaisimmin viittauksin, jotka vaihtelivat edesmenneistä huipputähdistä avaruuteen. Mistä siis todellisuudessa löydämme vastauksen elämämme tärkeimpään kysymykseen? Me olemme selvästikin alhaalta, katsellen usein ylös, mutta vastausta ei anna ensimmäinen avaruusmatkailija sen paremmin kuin edesmenneet rokkitähdet tietynlaisine viittauksineen!

”…sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne.”

Tämä Herramme esittämä ajatus on ehkä ja varmastikin tärkein ja ratkaisevin tekijä hengellisen elämämme suhteen tässä ajassa, hyvin myöhäisessä hetkessä ihmiskunnan historiassa! Hän tuli Ylhäältä, mutta ei meidän näkemystemme ja uskomustemme mukaisesti! Meidän maailmamme on aivan eri maailma kuin Herramme maailma. Me emme voi tulkita elämämme tärkeimpiä asioita tämän maailman näkemysten mukaan, koska emme edes tiedä mikä on ylöspäin ja mikä alaspäin. Me olemme luoneet omat mielikuvamme oman, inhimillisen viisautemme mukaan siinä määrin, että jotkut uskovat Herran Hengen lepäävän pohjoisen maan, eli Pohjanmaan yllä!

Niin on Jumala tätä maailmaa, meitä rakastanut, että antoi ainokaisen Poikansa kuolemaan meidän puolestamme, meidän kätemme kautta!

”Älkää nurisko keskenänne. Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Profeetoissa on kirjoitettuna: 'Ja he tulevat kaikki Jumalan opettamiksi'. Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun tyköni. Ei niin, että kukaan olisi Isää nähnyt; ainoastaan hän, joka on Jumalasta, on nähnyt Isän.” (Joh.6).

”Älkää nurisko keskenänne.”

Kuinka monet aamuhartaudet ja ”hengelliset” ajatukset ja näkemykset ovatkaan nurinaa, joka etsii oman viisautensa pohjalta erityistä sijaa hengellisyyden nimissä vallitsevan maailman keskellä! Vaikeasti esitetty ajatus, mutta miten sen muuten voisi sanoa!

Herramme on Tie, Totuus ja Elämä, mutta Häntä ei voi määritellä avaruuden ja linnunratojen välityksellä, vaikka kaikki onkin luotu Häneen ja Hänen kauttansa! Ei kukaan voi tulla Hänen tykönsä muuta kuin ennalta valmistettua suunnitelmaa noudattaen. Isä vetää meitä pelastuksensa puoleen, jonka löydämme ilmoitettuna vain Hänen Sanassaan! Elämän Sanassa!

Lukekaamme siis Raamattua enemmän kuin koskaan aikaisemmin!

Mikä on särkenyt yhteyden?

”Ja muista Luojaasi nuoruudessasi, ennenkuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, joista olet sanova: ’Nämä eivät minua miellytä…’” (Saarn.2).

Tämä sanankohta tuli tänä aamuna pakostakin mieleeni, koska rehellisyyden nimessä jokin minussa ei koe näitä päiviä miellyttäviksi, ennen kaikkea joidenkin unien aikaansaamien tunteiden johdosta. Minä en ole liiemmälti kertonut unista enkä perustanut joitakin opetuksia niihin, sillä näen todella harvoin sellaisia unia, jotka voisi kertoa eteenpäin. Jokin kuitenkin on viime päivinä erikoisella tavalla tehnyt sisimpäni levottomaksi ajatellessani viimeisimpiä jobinsanomia ja ihmisten suoranaisia valituksia. Ihmiset ikään kuin punnitsevat omia tunteitaan ja viimeisimpiä näkemyksiään minussa, ja välillä tunnen olevani kuin vaaka, johon paiskataan melko epämääräisiäkin kuormia! Näyttöpyörä tärähtää hillittömään liikkeeseen ja saa odottaa todella pitkään ennen kuin mitään selvää numeroa tulee näkyviin! Olen siis itsekin rehellisyyden nimissä välillä aika onneton ja neuvoton.

Millä tavoin olemme muistaneet Luojaamme nuoruudessamme ja menneinä elinvuosina? Olisiko siinä jonkinlaista selvyyttä antavaa juuri tämän hetken ongelmille? Mitä ihminen kylvää, sitä hän myöskin niittää!

Juuri tässä ajassa jokin kuulemassamme julistuksessa noin yleensä ottaen kehottaa ja antaa luvankin menneiden unohtamiseen ja suoranaiseen mitätöimiseen, ikään kuin jatkuvasti virtaavana synninpäästönä lestadiolaiseen malliin. Miksi ei kuitenkaan juuri kukaan halua kuulla katoamatonta totuutta, ettei mitään sellaista voi ohittaa eikä unohtaa, mitä ei ole tuotu Karitsan Veren alle? Anteeksipyytämättömyyttä ei voi kukaan antaa anteeksi rikkoneelle osapuolelle jonkun toisen puolesta. Olemmekohan kohdanneet nyt päivät, joissa Korkeampi Viranomainen on ottanut asiat oikeuskäsittelyynsä:

”Sentähden, jos tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi siihen alttarin eteen, ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa, ja tule sitten uhraamaan lahjasi. Suostu pian sopimaan riitapuolesi kanssa, niin kauan kuin vielä olet hänen kanssaan tiellä, ettei riitapuolesi vetäisi sinua tuomarin eteen ja tuomari antaisi sinua oikeudenpalvelijalle, ja ettei sinua pantaisi vankeuteen. Totisesti minä sanon sinulle: sieltä et pääse, ennenkuin maksat viimeisenkin rovon.” (Matt.5).

Jokin minussa kysyy: Olemmeko ehkä jollakin tavoin näkymättömässä vankeudessa, henkisesti ja hengellisesti, vaikka jatkuvasti ”uhraamme” Herralle vieraillen alttarin luona ahkerastikin?

Isä meidän… niin kuin mekin annamme anteeksi…

”Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi; mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne.” (Matt.6).

Mitä tahdon sanoa tällä kaikella, juuri tänään, tässä hetkessä? Itse olen aivan sisintä kouristavalla tavalla joutunut kohtaamaan todellisuuden aivan viime kuukausien aikana. Sisimpäni on aina huutanut anteeksiantamusta veljilleni ja sisarilleni, usein suuressakin hädässä. Näkemäni ja kuulemani ei minua miellytä, koska ajattelen tiettyjä menneitä vuosia, jolloin Herra aivan selvästi halusi vaikuttaa keskellämme. En ollut yksinäinen siten kuin tänään.

Minä vierailen paljon eri seurakunnissa ja niissä on paljon hyviä tuttavuuksia. Tässä iässä ei kuitenkaan aikaansaada läheisiä ihmissuhteita ilman aivan erikoista Jumalan armoa. Miksi sitten valitan yksinäisyyttä tällaisen ihmispaljouden keskellä, miksi saman tekevät useat muutkin?

Rohkenen kirjoittaa tämän uskomuksessa, että on kysymys aika laajasta alueesta, eikä kaikki koske vain itseäni. Miksi valtaosa tuntemistani uskonystävistä on totaalisesti kääntänyt selkänsä minulle sellaisella tavalla että se on suoranainen tuska sisimmässä? Palvelin heitä vuosikymmeniä parhaalla mahdollisella tavalla. Mikä saa uskovaiset ihmiset tuomitsemaan ja irrottautumaan toisista saman tien kulkijoista? Musta hahmo, jota kutsutaan kaiken valheen isäksi ja murhaajaksi!

Mikä saa minut vieläkin palaamaan näihin asioihin, ehkä monen kyllästymiseksi! Todellisuus, hengellinen tilamme juuri nyt, tässä viimeisessä hetkessä. Aina puhuessani keskuudessamme vallitsevista vääryyksistä ja panetteluista, ei oikeastaan kukaan osallistunut keskusteluun pahoitellen tai selitystä vaatien. Kukaan ei halunnut puolustella ketään edes todisteiden puuttuessa. Kaikki uskottiin hiljaisuudessa, ilman että kukaan olisi pahoittanut mieltään siinä määrin, että olisi vaatinut todisteita. Yksi veli laati yhden ainoan, suppean kiertokirjeen asian selvittämiseksi, siinä kaikki! Vielä tänäänkään ei yllämme olevan synkän taivaan alla kukaan halua nähdä asioita niin vakavina kuin ne ovat. Uskomaton valhekampanja aikanaan tuhosi keskinäisen yhteyden ja joukko hajosi lukemattomiin ryhmiin, mutta kukaan ei kysynyt totuuden ja todellisuuden perään! Minulle ei oikeastaan koskaan ole kerrottu mistä minua todella on syytetty, eikä kukaan entisistä piireistä hätkähdä kertoessani vastauksen kyselyihini syyllisyydestäni: ”Sinun ei tarvitse sitä tietää!”

Minä haluan antaa kaikille anteeksi, mutta huoleni on silti valtava.

”Sentähden, jos tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi siihen alttarin eteen, ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa, ja tule sitten uhraamaan lahjasi. Suostu pian sopimaan riitapuolesi kanssa, niin kauan kuin vielä olet hänen kanssaan tiellä, ettei riitapuolesi vetäisi sinua tuomarin eteen ja tuomari antaisi sinua oikeudenpalvelijalle, ja ettei sinua pantaisi vankeuteen. Totisesti minä sanon sinulle: sieltä et pääse, ennenkuin maksat viimeisenkin rovon.”

Ei niinkään ole kysymys suoranaisista teoistamme, vaan asenteistamme!

Miksi ahdistavia unia?

On jo useampi vuosi siitä kun viimeksi laadin kirjoituksia narsismista ja siihen liittyvistä asioista. Mielessäni oli sitten voimakkaana ajatus, että nyt riittää minun osaltani - olen jo kirjoittanut sen, mitä tiedän ja mistä voi olla apua kanssamatkaajilleni. Itselleni hämmästykseksi on jo muutaman kuukauden ajan öitäni häirinnyt melko laaja kirjo ahdistavia unia, joiden kaltaisia en ole vuosiin nähnyt. Olen yrittänyt selvittää asiaa itselleni ja olen tullut siihen tulokseen, että nyt on melko pitkä aika kulunut ahdistavien kokemusten jälkeen, joten tietynlainen todellisuus alkaa vasta nyt tulla pinnalle, niin monen selvittelyn vuoden jälkeen.

Miksi uskovaisetkin ihmiset sellaisella tavalla joutuvat katselemaan yö toisensa jälkeen mitä ahdistavimpia unia, joissa heitä pelotellaan, ajetaan takaa? Näitä kertomuksia olen kuunnellut aivan viime aikoinakin, ja se on varmaan osasyy omiin lähes painajaismaisiin uniini. Miksi joku nainen jatkuvasti näkee unta suuressa vaarassa olevasta lapsesta tai ihmisjoukosta, jonka hätää kukaan ei halua huomioida? Hän pyrkii tekemään kaikkensa auttaakseen lähimmäisiään, mutta kukaan ei tule avuksi. Hän itse on selvinnyt jollakin tavoin ahdistavista ihmissuhteista vuosikymmenisen selvittelyn avulla. Mutta miksi ei todellista muutosta tapahdu? Onko syynä nykyinen maailmantilanne, jossa luottamus elämän jatkumiseen turvallisena on katoamassa ja yhä useammat kokevat itsensä entistä enemmän yksin jätetyiksi?

Miten ovat omat uneni selitettävissä järkevällä tavalla, kun ne itsessään ovat osaltaan aivan järjettömän tuntuisia? Mikä on tullut päällimmäiseksi ajatukseksi kaiken keskellä? Miksi itse olen niin ahdistunut ja välillä järkyttynytkin? Kaikki voidaan sanoa aivan lyhyestikin: nyt vasta alan minä itse ja monet kaltaiseni käsittää, minkä lävitse todella olemme menneet juuri ja juuri hengissä, ja mitä kaiken johdosta olemme menettäneet niin henkisesti kuin taloudellisestikin.

Mennyttä ei voi muuttaa eikä peruuttaa, sen olemme koko ajan tuoneet kyllin selvästi esille. Mutta kaikki koettu on pakko käydä jollakin tavoin lävitse voidaksemme mahdollisimman hyvin ymmärtää sisimmällemme tärkeimpiä asioita. Kaikki vie aikansa, paljon pidemmänkin kuin mitä inhimillisesti haluamme ajatella. Tietyllä tavalla enemmän kuin koskaan aikaisemmin yksinäisyyteen joutuneena, alitajunta nostaa ajoittain esiin kätkettyjä asioita sellaisella tavalla että ne aivan kuin poksahtavat korvia särkevällä tavalla. Kokemamme henkinen väkivalta ei ollut sittenkään sitä, mitä aina ajattelimme, vaan se oli todellisuudessa paljon kokonaisvaltaisempaa ja laajempaa, kuin mitä olemme antaneet itsellemme luvan ajatella ja nähdä! Siitä kertovat nyt unet, jotka usein tuntuvat kestävän koko yön, vaikka todellisuudessa ne ovat vain muutaman hetken pituisia. Unissa sekaannus ja kaaos ovat aivan käsittämättömän laajoja mittakaavassaan. Oma mieli pyrkii koko ajan aikaansaamaan järjestystä ja löytämään tien kaivattuun paikkaan ja tilaan, mutta aina joku sekoittaa asioita ja tavaroita entistä enemmän! Etsitään turvallista paikkaa levähtämiseksi, asettumiseksi, mutta aina jokin sotkee suunnitelmat.

Emme siis ole vieläkään löytäneet lopullista ratkaisua ongelmiimme, jotka nykyisen tietämyksemme mukaisesti eivät ole lainkaan omasta itsestämme lähtöisin, vaan toisen ihmisen omahyväisyyden aikaansaamia. Tälle seikalle ehkä kuvaavin on uni, jossa joku on asettunut kyljelleen makaamaan päälleni jonkinlaisella sohvalla. Pimeässä huoneessa tapahtuu jotakin todella pelottavaa, mutta päälläni makaava estää kaiken havainnoinnin ja ennen kaikkea paikalta pakenemisen. Huudan apua, ja kyselen mitä ympärilläni tapahtuu, mutta turhaan!

Itse kunkin henkisen väkivallan uhrin päällä on maannut tavalla tai toisella joku ihminen, usein hyvin läheinen, aiheuttaen selvää ahdistusta ja pelkoa, koska kaikki toimintamahdollisuudet on tehty tyhjäksi. Tämä on ollut lähinnä henkistä, mutta usein aivan konkreettistakin. Kun nyt sitten vuosien selvittelyn jälkeen on nähtävissä kaiken tulos läheisten ihmisten elämässä, lastenkin, tuo tämä viisaus aivan liian myöhään tulleena entistä suurempaa surua. Kaikki olisi paljon helpompi kantaa jos olisi enemmän ymmärtäväisiä läheisiä ja ammattilaisia, jotka kertoisivat meille jotakin lohdullista ja voimaa antavaa.

Olemme olleet tilanteessa ja olosuhteissa, joissa sen hetkisen tietämyksemme perusteella meillä ei ollut mitään mahdollisuutta muuttaa mitään. Meiltä odotettiin aivan käsittämätöntä täydellisyyttä toisten ihmisten palvelemiseksi, mutta mitä paremmin onnistuimme, sitä enemmän päällemme kaadettiin syyllisyyttä ja ahdistusta, koska onnistumisemme masensi ahdistajiamme – eihän meiltä todellisuudessa odotettukaan onnistumista, koska olimme joka suhteessa ala-arvoisia ahdistajamme mielestä!

Täydellisyyden odotus omassa järjettömyydessään ahdistaa edelleenkin monia siinä määrin, että itsekin kyselen mitä kaikkia jälkiä se on jättänyt olemukseeni. On suorastaan pakko selvittää itselleen mikä kuuluu normaaliin elämään ja mikä riittää nyt, kun pahin on ohitse. Kaikkein vajavaisimmat persoonat pääsivät aikanaan esittämään vaatimuksia, joita he itse eivät missään suhteessa olleet kykeneviä täyttämään. Kenen syytä se oli? Tietysti syyttävä sormi oli kuin liimattuna rintaamme vasten!

Me olemme jokainen itsessämme ainutlaatuisia, ikävä kyllä ainutkertaisiakin. Siksi on elintärkeää nähdä oma, aito arvomme ihmisinä, joiden päällä kenelläkään ei ole oikeus maata tai edes pitää kättään! On tärkeätä tiedostaa yksi monelle ristiriitaisimmista totuuksista henkisen väkivallan uhrin elämässä: me emme ole tahtoneet mitään niistä ikävistä kokemuksista, joiden lävitse olemme käyneet! Tällä alueella ei tarvita riitaan kahta, vaan yksi kykenee riitelemään kymmenenkin edestä!

Olemme ainutlaatuisia!

”Tämän minä olen kirjoittanut teille niistä, jotka teitä eksyttävät. Mutta te - teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä. Ja nyt, lapsukaiset, pysykää hänessä, että meillä hänen ilmestyessään olisi turva eikä meitä häpeällä karkoitettaisi pois hänen tyköänsä hänen tulemuksessaan. Jos tiedätte, että hän on vanhurskas, niin te ymmärrätte, että myös jokainen, joka vanhurskauden tekee, on hänestä syntynyt.” (1.Joh.2).

Tulemmeko ollenkaan ajatelleeksi, kuinka ainutlaatuisia me jokainen itsessämme olemme? Itsessämme? Outo ajatus monelle hallitsemismieliselle julistajalle ja uskovalle! Todella harva pysähtyy ajattelemaan, mitä Jaakob tarkoittaa sanoessaan:

”Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion. Sillä monessa kohden me kaikki hairahdumme. Jos joku ei hairahdu puheessa, niin hän on täydellinen mies ja kykenee hillitsemään myös koko ruumiinsa.” (Jaak.3).

”Hillitsemään myös koko ruumiinsa!” Tämä ei todellakaan tarkoita vallan ottamista seurakunnan piirissä, ajatellen olevansa hallitseva voima koko Kristuksen Ruumiissa! Monen opetuksesta voimme selvästi päätellä tietynlaisen, oikeastaan aivan määrätynlaisen vallan käytön tarpeen. Kuinka usein olemmekaan istuneet sanankuulossa, kuullen jotakin aivan odottamatonta aivan saarnan tai opetuksen alussa! Meitä kehotetaan olemaan todella tarkkaavaisia, sillä nyt olisimme kuuleva jotakin aivan erikoisen merkittävää ja tärkeää! Tämä ei oikein mahdu käsityskykyni piiriin, sillä eikö jokainen meistä ilman mitään ennakkoilmoitusta tai varoitusta heti huomaa kaiken erikoislaatuisen?

Olen kuullut aivan käsittämättömiä kertomuksia tältä alueelta, saarnaajan lähettäessä etukäteen tiedon tulostansa paikkakunnalle joko kirjeitse tai tekstiviestillä. ”Tule kokoukseen silloin ja silloin, niin olet kuuleva jotakin todella järisyttävää!”

Olemme suoranaisen opetusmaailman tulvan alla, jota oikeastaan voi jo pitää jonkinlaisena hengellisenä tsunamina! Opettajiksi ovat ryhtyneet entistä suuremmassa määrin aivan tavalliset riviuskovaisetkin, tarjoten ja tyrkyttäen mitä erilaisimpia näkemyksiä hengellisenä ilmestyksenä, joka on saanut heidät uskomaan olevansa profeettojen jälkeläisiä ja kyvyllisiä levittämään tätä ”valoaan” suoranaisena pakkona jokaiselle kuulijalleen!

”Tämän minä olen kirjoittanut teille niistä, jotka teitä eksyttävät.”

Johannes varoittaa meitä vääristä opettajista ja antikristuksista jo etukäteen, pari tuhatta vuotta sitten. Me elämme nyt ajassa, jossa meille tarjotaan kauhistuttavan petollisessa määrin huolenpitoa ja valvontaa, joka ei kuitenkaan ollenkaan palvele meidän parastamme, vaan meistä hyötymään pyrkiviä ihmisiä ja tahoja. Petos on aivan uskomattomassa määrin kaikkialla, ei ainoastaan oven takana, vaan se on pyrkimässä tiloihimme ennen kaikkea puhelimen ja netin välityksellä!

”Mutta te - teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.”

Ennen kaikkea tämän sanankohdan tulee korostaa meille ainutlaatuisuuttamme yksilönä, joka loppujen lopuksi itse vastaa elämästään ja valinnoistaan!

Kun me olemme vastaanottaneet Sanan Totuuden sisimpäämme, koko olemukseemme, ei enää kukaan opettaja tai jumalanpalvelijakaan ole oikeutettu pyrkimään hallitsemaan meitä, sillä kuultuamme jumalallisen totuuden, olemme tulleet siitä osalliseksi sellaisella tavalla… todella vaikea pukea sanoiksi! Jos kerran olemme tulleet osaksi Itse Herraamme ja Pyhän Hengen opettamiksi, niin mitä merkitsee enää jokin ihminen kaiken tämän rinnalla! Me olemme osa Seurakuntaa, Kristuksen Ruumista, mutta ei ihmisen kautta, vaan Herramme kautta!