Vähäinen voima!

”Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain, hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa: Minä tiedän sinun tekosi. Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea; sillä tosin on sinun voimasi vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun nimeäni kieltänyt.” (Ilm.3).

Mitä olemme lukeneet Pyhän Hengen veljemme Paavalin kynään asettamana?:

”Ja hän sanoi minulle: ’Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.’ Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan. Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä.” (2.Kor.12).

Kuinka vihoviimeinen onkaan meidän inhimillinen, oma luontomme, jolle on niin tavattoman vaikeata asettua jumalallisen Elämän ja Jumalan tahdon alle! Meidän Herramme aikanaan joutui kokemaan vihollisen hyökkäykset ja kiusaukset maallisen vallan ansaitsemiseksi. Hän ei suostunut vihollisen ehdotuksiin, jotka tuotiin esiin raamatullisen verhon alla. Jos, jos ja jos! Kuinka täynnä ovatkaan elämämme tienvarret kaikenlaista jossittelua, joka perustuu vihollisen luomaan kuvitteelliseen ja petolliseen maailmaan! Jos Herramme olisi vähäisessäkään määrin kumarrellut vihollisen edessä, olisimme kaikki kadotettuja!

Miten on tämänhetkisen ihmiskunnan suhteen, etenkin jos ajattelemme kirkollista maailmaa? Mikä aikanaan oli itsestään selvää meidän Herrallemme, on hämärtynyt aikojen kuluessa siinä määrin, että aivan uskomattomin selityksin on kaikottu Totuudesta sellaisessa mittakaavassa, että kaikenasteisen vallan ja voiman tavoittelussa vähätellään Herramme esikuvaa! Ihminen suorastaan kauhistelee heikkoutta ja alistumista jumalalliseen tahtoon, ja etsii kaikenlaisia verukkeita tehdäkseen tyhjäksi… niin, mitä ihminen tekee tyhjäksi? Hän ei halua tiedostaa sitä, mutta hän kumartaa nyt vihollisen edessä, mammonaa palvellen, mitätöiden Jumalan Sanan kohdallaan! Hän tekee sen niin kätketysti ja salakavalasti, ettei itsekään sitä tajua, koska hän tarkkailee kaikkea oman hengellisyytensä ja omien selitystensä pohjalta! Hän toimii täysin Kainin alttaripalveluksen hengen mukaisesti, toimeenpannen kaiken kauneuden mittapuun mukaisesti!

Kuinka kaukana onkaan kaiken johdosta, oikein ymmärrettynä, Betlehemin seimi ja Golgatan karu risti! Herramme suoritti tehtävänsä kaikesta luopuen, tullen täysin ihmisen kaltaiseksi, mutta millaisen ihmisen kaltaiseksi, sitä meidän on syytä miettiä ennen kokemattomalla vakavuudella.

”…että olette samaa mieltä, että teillä on sama rakkaus, että olette sopuisat ja yksimieliset ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne ja että katsotte kukin, ette vain omaanne, vaan toistenkin parasta. Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.” (Fil.2),

Nyt taidamme jo käsittää mitä tarkoittaa Jumalan ilmestyminen yksinkertaisuudessa ja heikkoudessa! Samalla käsittänemme mikä on todellinen ihminen, Jumalan kuvana! Ihmisen oma kuva itsestänsä on kuin luotu palvelemaan samanaikaisesti Jumalaa ja Mammonaa! Kumpi osapuoli tällöin vie totaalisen voiton? Sitä tuskin on tarve kysyäkään normaalilta ihmiseltä!

Mikä on meille tärkeintä hengellisessä elämässämme?

”Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija. Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.” (Gal.1),

Ristin tie, sitä tämä kaikki merkitsee kaikessa yksinkertaisuudessaan! Sillä tiellä olemme Jumalan armon varassa enemmän kuin mitä ehkä koskaan olemme tulleet ajatelleeksi. Vai onko Hänen armossaan meille kylliksi, jotta Hänen Voimansa todella voisi asua meissä?

”Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan. Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä.”

Suljettuja ovia?

Jo aamuyöstä levätessäni vielä vuoteellani alkoi sisimmässäni toistua ajatus: ”Kun Jumala sulkee jonkin oven, avaa Hän jossakin ikkunan.”

Kaikki ei totisestikaan tapahdu mielemme mukaisesti ja hämmästelemme ja suremme useinkin kaikenlaisia ovia, jotka sulkeutuvat aivan käsittämättömällä tavalla. Itse näemme mitä merkittävimpiä mahdollisuuksia ja teemme mielestämme parhaamme niiden toteutumiseksi, mutta siitä huolimatta pamahtaa moni ovi nenällemme!

Mitä sanoisimme kaikkeen tähän? Jos kerran kaikki vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat…?

”Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut. Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut. Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?” (Room.8).

Tuskin käsitämme koko elämämme aikana mitä kaikkea sisältyy ajatukseen: ”Edeltä tuntenut, edeltä määrännyt.” Emmekö juuri siksi ole jättäneet koko elämämme ja olemuksemme tämän Korkeamman Tiedon varaan? Emmekö juuri tästä syystä ole antaneet Toiselle luvan avata ja sulkea niin ovia kuin ikkunoitakin, jotta elämässämme voisi toteutua edellisen lainauksemme mukainen jumalallinen suunnitelma? Miksi katselemme ja etsimme vain ovia, välittämättä kaikista avoimista ikkunoista, ehkä pienemmältä vaikuttavista mahdollisuuksista? Eikö ikkunakin ole hyvä ratkaisu odottaessamme jonkin uuden oven avautumista? Sen sijaan että masentuisimme ja harmistuisimme olosuhteidemme johdosta, tulisi mielessämme aina olla:

”Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.”

Me olemme suorastaan pullollaan kaikenlaisia omia aivoituksia, jos annamme itsellemme vapauden, josta aikanaan olemme luopuneet luottamuksessa korkeampaan Viisauteen. Muistakaamme ”Ovenvartijallemme” antama lupaus tyytymisestä Taivaalliseen Tahtoon, tulkoon sitten mitä tulee! Kaikki yhdessä, riippumatta omista näkemyksistämme, vaikuttaa parhaaksemme, vaikka joutuisimme pidempäänkin tyytymään ikkunasta avautuvaan maisemaan! Ehkä emme vain huomaa, että ikkunasta näkee kauemmaksi kuin ovelta!

”Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain, hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa: Minä tiedän sinun tekosi. Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea; sillä tosin on sinun voimasi vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun nimeäni kieltänyt.” (Ilm.3).

Niinpä niin, kuka on sanonut, ettei jokin suljettukin ovi voisi avautua? Itse koen olevani jonkinlaisessa kotiarestissa, mutta kaikki voi muuttua yhden hetken aikana!

Samassa luvussa on mitä ihanin lupaus ja Totuus!

”Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus. Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.”

Onko ikkuna vain kirjoittajan keksintöä?

”Tuokaa täydet kymmenykset varastohuoneeseen, että minun huoneessani olisi ravintoa, ja siten koetelkaa minua, sanoo Herra Sebaot: totisesti minä avaan teille taivaan akkunat ja vuodatan teille siunausta ylenpalttisesti.” (Mal.3).

Kenen tykönä olemme? 3

”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.” (Matt.11).

Kuinka vaikeata onkaan ihmiselle löytää oikea asenne kaikkeen siihen, mitä hengellinen todellisuus meidän eteemme tuo? Tässä asiassa ei auta lainkaan ympäristön malli ja esikuva, päinvastoin! Siksi Herramme kiinnittää tänä päivänä entistä enemmän huomiomme kaikkeen siihen, mitä Hänellä on tarjottavana meille. Hän näkee olosuhteemme tässä hektisessä ajassa, työelämän aiheuttaman stressin ja vaivaantumisen. Hän ei ole milloinkaan luonut meitä vaivaavaa ja suorastaan tuhoavaa kiireellisyyttä, vaan kysymys on yksinomaan ihmisen luomasta ja kehittämästä kiireestä, jonka taustatekijänä aina on jonkinasteinen rahanhimo, joka käyttää sen toteuttamiseen toisia ihmisiä. Siksi on enemmän kuin koskaan aikaisemmin totta:

”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.” (Joh.14).

Itse olen viime päivät ollut todella uupunut, osaltaan heikohkon unenlaadun johdosta, niin etten ole kyennyt kirjoittamaankaan. Mutta monenlaiset ajatukset ovat pyörineet mielessäni osittain alitajunnasta pulpahtaneina. Mainitsin viimeksi syöpäsairauteni, jotka tosin ovat hallinnassa, mutta tämä hallinta aikaansaa monenlaisia oireita. Aika moni ihminen suorastaan välttää kaikenlaista keskustelua tältä alueelta, kai mukaan lukien itse kirjoittaja. En ole lukenut yhtä ainoatakaan alan lehteä jotka putoavat postiluukustani jäsenyyteni johdosta.

Mutta istuisinko juuri tässä ilman noita koettelemuksia? Mitä on pyörinyt mielessäni näiden päivien aikana kaiken väsymyksen keskellä? Ilman kokemuksiani narsistisuuden alueella en olisi kyennyt kirjoittamaan aiheesta ja olemaan apuna tuhansille. Samoin ilman kahta eri syöpääni en olisi ollenkaan sellainen kuin nyt olen! Annoin aikanaan Herralleni luvan elämäni hallintaan, mutta kuinka vastentahtoinen olenkaan ollut Hänen kuljettaessaan minua teitä, jotka eivät lainkaan olleet mieleni mukaisia! Kuinka totta onkaan elämässäni ollut se, mitä Pietari aikanaan joutui kokemaan:

”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: kun olit nuori, niin sinä vyötit itsesi ja kuljit, minne tahdoit; mutta kun vanhenet, niin sinä ojennat kätesi, ja sinut vyöttää toinen ja vie sinut, minne et tahdo.” (Joh.21).

Tämä on jokaisen todella aidon jumalanlapsen tie ja suunta, vastoin kaikkea inhimillistä ajattelua ja näkemystä! Me olemme vapaasta tahdosta luovuttaneet tahtomme Hänelle, Joka tietää kaiken paremmin kuin me itse. Niin, niin, olemme luovuttaneet tahtomme Hänelle, joka tietää kaikki siihen liittyvät ongelmat, jotka kaikki ovat meidän puolellamme! Ilman vastoinkäymisiä me olisimme päätyneet aivan vääriin paikkoihin ja olosuhteisiin, vaikka oma ajattelumme puhuukin kaikkea tätä vastaan! Emme kai ole sen suurempia ja viisaampia kuin veljemme Paavali, joka tilittää elämäänsä todella rehellisesti, rehellisemmin kuin kukaan meistä:

”Sillä jos tahtoisinkin kerskata, en olisi mieletön, sillä minä puhuisin totta; mutta minä pidättäydyn siitä, ettei kukaan ajattelisi minusta enempää, kuin mitä näkee minun olevan tai mitä hän minusta kuulee. Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi. Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta. Ja hän sanoi minulle: ’Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.’ Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan. Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä.” (2.Kor.12).

Paavali oli Jumalan valitsema ja ase Hänen Valtakuntaansa varten, mutta siitä huolimatta hän joutuu rusikoitavaksi lihallisen pistimen johdosta, jota meille ei ole kerrottu, jotta me omine tuskinemme ja koettelemuksinemme voisimme samaistua tähän jumalalliseen tiehen ja kehityskulkuun. Niin, se ei miellytä meitä, mutta:

”Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla. Mutta sydänten tutkija tietää, mikä Hengen mieli on, sillä Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan pyhien edestä. Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.” (Room.8).

Sanomattomat huokaukset! Niihin on meilläkin oikeus!

Kenen tykönä olemme? 2

”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.” (Matt.11).

Kuinka elävä kuva ihmiselämästä onkaan juuri nyt kokemamme takatalvi pohjoisessa kotimaassamme! Pari päivää sitten ihmiset kulkivat ulkona lyhythihaisissa paidoissa ja shortseissa, mutta tänään ei ole menemistä ulos ilman talvivaatteita. Kaiken tämän keskellä joudumme todella ajattelemaan asennettamme hengelliseenkin elämään, etenkin jos tämänpäiväinen tilanne suorastaan masentaa meitä. Jos koska, niin juuri nyt, tässä ajassa, meidän on oltava rehellisiä itsellemme ja tutkisteltava asennettamme jumalallisiin asioihin. Vaikka pyrimmekin välttelemään ajatusta takatalvista kristillisessä elämässämme, taitaa olla todellisuutta, että niitä riittää matkamme varrella enemmän kuin mitä tuntuu soveliaalta.

Itse panen merkille ajoittain ja mielestäni liiankin usein komplikaatioita, joita syöpälääkitykseni aiheuttavat kehossani ja samanaikaisesti mielessänikin. Taistellessani masennusta ja huolta vastaan, olen alkanut entistä useammin laskea leikkiä toteamalla ihmisille, että en voi lakata ihmettelemästä, miten näin nuoren (yli 70) miehen elämään voi tulla niin monia vanhuuden oireita! Todellisuus on kaiken takana se, että kirjoittajan on ajoittain aika vaikea hyväksyä nykyinen tilanteensa, joka lähes totaalisesti estää kauemmaksi matkustamisen ja rajoittaa jopa omalla paikkakunnalla liikkumista. Mieli kuitenkin kokonaisuudessaan halajaisi tuttujen luona vierailemista ja vielä tehokkaassa Jumalan Valtakunnan työssä olemista.

Kaiken keskellä pysyy kuitenkin todellisuutena se, että kukaan meistä ei ole yksin vanhuudessakaan, sairaudenkaan keskellä, vaikka oma mieli kapinoisikin todellisuutta vastaan. Siksi meidän on vain oltava varmoja siitä Kenen kanssa olemme tekemisissä kaikkien omien ristiriitaisten tunteiden keskellä! Niin, on kaksi eri mieltä, jotka jatkuvasti kamppailevat vallasta olemuksessamme!

”Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.” (Fil.2).

Miksihän meille on niin vaikeata olla vain tavallinen ihminen? Mitä olemmekaan toistaneet jopa joidenkin kyllästymiseen asti siitä, miten opetuslapsi pakostakin joutuu kokemaan Herransa kärsimykset omassa kehossaan!

”Koska siis Kristus on kärsinyt lihassa, niin ottakaa tekin aseeksenne sama mieli - sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä - ettette enää eläisi tätä lihassa vielä elettävää aikaa ihmisten himojen mukaan, vaan Jumalan tahdon mukaan.” (1.Piet.4).

Kuinka usein elämäni aikana olenkaan saanut kuulla voimakasäänisenä nuhteena ajatuksen: ”Kuinka Markku kehtaa esiintyä niin varmana esittämiensä hengellisten asioiden suhteen? Eihän sellainen käy päinsä, koska kaikki uskonelämässä on epävarmaa!”

Oi, jospa ihmiset tietäisivät millaisissa sisäisissä taisteluissa olen ollut koko uskonelämäni ajan! Rohkenen veljemme Paavalin tavoin tuoda esiin todellisuuden, joka pätee, ei vain Aasiassa, vaan koko maailmassa:

”Sillä me emme tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä ahdistuksesta, jossa me olimme Aasiassa, kuinka ylenpalttiset, yli voimiemme käyvät, meidän rasituksemme olivat, niin että jo olimme epätoivossa hengestämmekin, ja itse me jo luulimme olevamme kuolemaan tuomitut, ettemme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka kuolleet herättää. Ja hän pelasti meidät niin suuresta kuolemanvaarasta, ja yhä pelastaa, ja häneen me olemme panneet toivomme, että hän vielä vastakin pelastaa, kun tekin autatte meitä rukouksillanne, että monesta suusta meidän tähtemme kohoaisi runsas kiitos siitä armosta, joka on osaksemme tullut.” (2.Kor.1).

Millaisia ahdistuksia olenkaan kokenut, mutta Herrani käsi on ollut kanssani, ja siksi rohkenen korostaa juuri nyt aivan erikoisella tavalla veljemme sanoja:

”…häneen me olemme panneet toivomme, että hän vielä vastakin pelastaa, kun tekin autatte meitä rukouksillanne…”

Kenen tykönä olemme?

”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.” (Matt.11).

Vietämme juuri kevään suurta juhlaa ja luonto on jo alkanut pukeutua vihreään juhlapukuunsa, joka kertoo meille Tulevastakin Elämästä. Kaikki näkemämme merkit kertovat Hänestä, jonka tulemus on lähempänä kuin koskaan aikaisemmin!

”Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä. Samoin te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä.” (Matt.24).

Mikä on se kutsu, joka kaikuu kaiken yläpuolella, vaikka se niin monelta jääkin havaitsematta?

”Mutta yösydännä kuului huuto: 'Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan.’” (Matt.25).

Elämme kaikenlaisen väärän informaation ja väärien uutisten maailmassa, jossa tarvitsemme todella tehokkaan suodattimen, jonka lävitse pääsee vain aito tieto ja se Sanoma, joka on meille tallennettuna Jumalan Sanassa. Mikä on tämä suodatin, joka erottaa kaiken väärän aidosta ja todellisesta?

”Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta; ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän.” (Joh.5).

Meillä voi siis olla oikeanlainen suodatin, mutta mitä teemme sen lävitse tulleella aineistolla? Mitä se saa meidät tekemään, miten toimimaan? Maailmanlaajuinen pasuunan ääni kuuluttaa:

”Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!”

Jumalan Sana puhuu viisaista ja tyhmistä neitseistä, jotka odottavat tämän sanoman kuulumista, mutta vain puolet näistä ovat käsittäneet todella mistä on kysymys! Koko kristillinen Elämä on jatkuvaa ja kokonaisvaltaista valmistautumista, joka päättyy vasta viimeisellä sydämenlyönnillämme! Aivan yhtä tärkeä, edellisen sanoman kanssa päällekkäinen sanoma sisältyy ensimmäiseen lainaukseemme tänä päivänä:

”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.”

Ilon, kevään juhlasta huolimatta, elämme todella surullisessa ja ahdistavassa ajassa, jossa kaikenlainen työhön ja elämään liittyvä rasitus ja ahkeroiminen kuormittavat olemustamme ennennäkemättömällä tavalla, niin ettei lainauksemme koskaan aikaisemmin ole ollut niin todellinen kuin juuri nyt, ennen Suuren Kesän koittamista! Me olemme todella raskautettuja kaikenlaisen ja ennennäkemättömän aikaansaamissa ”synnytystuskissa”. Me voimme vakuuttaa sivullisuuttamme kaiken tämän keskellä, mutta pelkkä ihmisenä oleminen hyvin pitkälti sitoo meidät kaikkeen tapahtuvaan, sillä minne pakenisimme kaikkea kohtaamaamme, minne menisimme? Älköön olko elämässämme totta se, mistä hetki sitten luimme:

”Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta; ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän.”

Pelkkä Sanan tutkiminen ja kaiken totena pitäminen ei siis riitä kuin vain jonkinlaiseen alkuun! Iankaikkisen Elämän omaaminen on totaalisesti riippuvainen juuri oikeaan paikkaan menemisestä, ja siksi kaikuu yleisen pasuunan äänen rinnalla yhä vielä Herramme hellä ja rakastava ääni:

”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.”

Yksinäisyyteemme kaikuu lohdullinen sanoma:

”Katso, tulee hetki ja on jo tullut, jona teidät hajotetaan kukin tahollensa ja te jätätte minut yksin; en minä kuitenkaan yksin ole, sillä Isä on minun kanssani. Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.” (Joh.16).