Social Icons

Pages

torstai 5. tammikuuta 2017

Hänen ehdoillaan!



”Sillä minun ovat kaikki metsän eläimet ja tuhansien vuorten karjat. Minä tunnen kaikki vuorten linnut, ja kaikki, mikä kedolla liikkuu, on minun edessäni. Jos minä isoaisin, en minä sitä sinulle sanoisi; sillä minun on maanpiiri ja kaikki, mitä siinä on. Minäkö söisin härkien lihaa tai joisin kauristen verta? Uhraa Jumalalle kiitos ja täytä lupauksesi Korkeimmalle. Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua.” (Jes.50).

”Uhraa Jumalalle kiitos ja täytä lupauksesi Korkeimmalle.”

Jos jätämme kaiken todellisen tarkoituksen ja täyttämisen jonkinlaiseen hätämme päivään, löytyy meiltä tuskin oikeita sanoja ja oikeaa kanavaa todellisen avun löytymiseksi.

”Mutta te ette kääntyneet minun tyköni, sanoo Herra. Sentähden minä teen sinulle, Israel, näin. Koska minä tämän sinulle teen, niin valmistaudu, Israel, kohtaamaan Jumalaasi. Sillä katso: hän on se, joka on tehnyt vuoret ja luonut tuulen, joka ilmoittaa ihmiselle, mikä hänen aivoituksensa on, joka tekee aamuruskon ja pimeyden ja joka kulkee maan kukkulain ylitse - Herra, Jumala Sebaot, on hänen nimensä.” (Aam.4).

Meillä on oma osuutemme kaikessa! Meidän tulee osoittaa kiitollisuutta Herraamme kohtaan ja täyttää lupauksemme, joita emme ehkä aina muista tehneemme, mutta kaikki on kirjattu Taivaallisiin kirjoihin. Tämän jälkeen voi toteutua hätänumeroon soittaminen, koska meille on ennestään tuttu sekä operaattori että suuntanumero!

Kuinka selvästi onkaan kaikunut jumalanvaltakunnassa valmistautumisen pasuuna, mutta sen ääni on hukutettu äänekkääseen musiikkiin ja hyräilyyn! Ollaan oikealla tiellä, oikeassa suunnassa, ”melkein, aivan kuin”!

Hätänumero ei siis tarkoita sitä, että kulutamme elämämme kuin jonkinlaisessa ”hengellisessä pellossa” tehden mitä huvittaa ja minkä näemme itse sopivaksi. Kun sitten emme enää selviä haasteistamme, jotka suureksi osaksi itse olemme luoneet, alamme muistella hätänumeroa. Ongelmana on vain se, että jos emme todella ole lukeneet Raamattua, emme edes tiedä missä Psalmit ovat!

”Mutta te ette kääntyneet minun tyköni, sanoo Herra.”

Moni tietää kuinka paljon kristittyjä on maailmassa, mutta kuinka moni todella on kääntynyt Herran puoleen?

”Sillä katso: hän on se, joka on tehnyt vuoret ja luonut tuulen, joka ilmoittaa ihmiselle, mikä hänen aivoituksensa on…”

Selvääkin selvempää on, että Herran luokse mennään ja tullaan vain Hänen ehdoillaan, jotka Hän on ilmoittanut ihmiselle niin Sanassaan kuin luomistyössäänkin!

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Paras Operaattori!



”Ja Daavid kiitti Herraa koko seurakunnan läsnäollessa; Daavid sanoi: ’Ole kiitetty, Herra, meidän isämme Israelin Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen. Sinun, Herra, on suuruus ja väkevyys ja loisto ja kunnia ja kirkkaus, sillä sinun on kaikki taivaassa ja maan päällä. Sinun, Herra, on valtakunta, ja sinä olet korotettu kaiken pääksi. Rikkaus ja kunnia tulevat sinulta, sinä hallitset kaikki, ja sinun kädessäsi on voima ja väkevyys. Sinun vallassasi on tehdä mikä tahansa suureksi ja väkeväksi.” (1.Aikak.29).

Meillä ei pitäisi olla mitään valittamista, sillä sellaisessa määrin on Herramme antanut tuntea Itsensä! Hänen on todellakin kaikki niin taivaassa kuin maan päällä! Hän hallitsee loppuun asti, vaikka mitä erilaisimmat ”Ahmed Ahneet” ovat istuutuneet erilaisille arvovaltaisille, hengellisille istuimille, haluten hallita sinisilmäisiä ”palvojia”. Eikö nyt olekin korkein aika aivan uudella tavalla toteuttaa lainauksessamme mainittu asia?:

”Sinun, Herra, on valtakunta, ja sinä olet korotettu kaiken pääksi.”

”Sillä minun ovat kaikki metsän eläimet ja tuhansien vuorten karjat. Minä tunnen kaikki vuorten linnut, ja kaikki, mikä kedolla liikkuu, on minun edessäni. Jos minä isoaisin, en minä sitä sinulle sanoisi; sillä minun on maanpiiri ja kaikki, mitä siinä on. Minäkö söisin härkien lihaa tai joisin kauristen verta? Uhraa Jumalalle kiitos ja täytä lupauksesi Korkeimmalle. Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua.” (Jes.50).

Mihin meidän on tarkoitus turvautua hädän päivänä? Miksi sisimmässä on sellainen tunne, ettei tuo päivä ole kaukana kenestäkään meistä? Psalmi 50:15 on yleismaailmallisesti hyväksytty raamatulliseksi hätänumeroksi, mutta vain sen ulkoa muistaminen ei todellisuudessa auta mitään, jos ei ole hallussa yhteyden muodostavaa linjaa ja tarpeeksi tehokasta puhelinta! Ihmiselle täytyy olla ainakin jossakin määrin selvää keneen tuo yhteys tulee muodostaa ja millainen tämä Avunlähde on! Mitä suurin merkitys on sanoilla:

”…ja sinun pitää kunnioittaman minua.”

Olisiko siis todellakin niin, että on kysymys paljon enemmästä kuin vain hädän päivän tilanteesta? Minä ainakaan en uskalla panna luottamustani johonkin tulevaan, ohi kiitävään hetkeen, vaan uskon ”puhelinlinjaan”, joka on avoinna joka hetki, puhelimeni silti kuumenematta liikaa! Siksi tarjoan tätä ”Operaattoria” jokaiselle kanssaihmiselleni, kutsuen koolle kansankokouksen, joka aivan uudelleen vihkii käyttöönsä ”Herran temppelin” ja kuuluttaa kaikkeen maailmaan vielä kerran:

”Ole kiitetty, Herra, meidän isämme Israelin Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen. Sinun, Herra, on suuruus ja väkevyys ja loisto ja kunnia ja kirkkaus, sillä sinun on kaikki taivaassa ja maan päällä. Sinun, Herra, on valtakunta, ja sinä olet korotettu kaiken pääksi. Rikkaus ja kunnia tulevat sinulta, sinä hallitset kaikki, ja sinun kädessäsi on voima ja väkevyys. Sinun vallassasi on tehdä mikä tahansa suureksi ja väkeväksi.”

tiistai 3. tammikuuta 2017

Kaikki tulee Sinulta!



”Vaan kaikki tulee sinulta, ja omasta kädestäsi olemme sen sinulle antaneet. Sillä me olemme muukalaisia ja vieraita sinun edessäsi, niinkuin kaikki meidän isämmekin; niinkuin varjo ovat meidän päivämme maan päällä eikä ole, mihin toivonsa panna.” (1.Aikak.29).

Uudenvuoden puheessaan presidenttimme sanoi meidän elävän varjojen maassa. Ilahduin siitä että hän näinkin pitkälti näkee missä ajassa todella elämme. Useimmat maanjohtajat pyrkivät vakuuttelemaan kaiken jatkuvan entisellään, hyväksymättä ihmiselämän katoavaisuutta. Me olemme todellakin kuin varjoja varjojen maassa!

Rehellisyyden nimessä kirjoittamiseni alkaa päivä päivältä tuntua aina vain vaikeammalta, etenkin kun niin laaja-alaisesti kaikkialla etsitään elämän toivoa tämän maan päällisistä asioista. Mihin enää voimme todella luottaa eri seurakuntienkin pyrkiessä rauhoittelemaan kuulijoitaan julistuksella, joka tavalla tai toisella korostaa kaiken entisellään jatkumista. Miksi kuulen kaiken saarnan keskellä hiljaisena mutta selvänä nykyaikaisen hymnin suuren orkesterin soittamana ja vokaalikuoron hyräilemänä: ”Rauha, rauha, ei hätää mitään!”? Eivätkö kaikki kuulemamme viestit kerro jostakin aivan erilaisesta, kuten presidenttimmekin totesi huonojen viestien lisääntyvän? Onkohan presidenttimme valveutuneempi kuin monet kirkolliset arvohenkilöt?

”Ja Daavid kiitti Herraa koko seurakunnan läsnäollessa; Daavid sanoi: ’Ole kiitetty, Herra, meidän isämme Israelin Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen. Sinun, Herra, on suuruus ja väkevyys ja loisto ja kunnia ja kirkkaus, sillä sinun on kaikki taivaassa ja maan päällä. Sinun, Herra, on valtakunta, ja sinä olet korotettu kaiken pääksi. Rikkaus ja kunnia tulevat sinulta, sinä hallitset kaikki, ja sinun kädessäsi on voima ja väkevyys. Sinun vallassasi on tehdä mikä tahansa suureksi ja väkeväksi. Me siis kiitämme sinua, meidän Jumalaamme; me ylistämme sinun ihanaa nimeäsi. Sillä mitä olen minä, ja mitä on minun kansani, kyetäksemme antamaan tällaisia vapaaehtoisia lahjoja? Vaan kaikki tulee sinulta, ja omasta kädestäsi olemme sen sinulle antaneet.” (1.Aikak.29).

Kuinka todella kaipaankaan aivan uudenlaista, ”Herran temppelin” vihkimistilaisuutta, jossa Daavidin tavoin voisimme vuodattaa sydämemme aidossa kiitollisuudessa Herran edessä! Mitä meillä olisi jotakin sellaista hyvää, mikä ei olisi tullut Herralta ja Hänen kädestään?

Nykyisessä alennustilassamme on vain yksi todellinen toivo:

”Sinun, Herra, on valtakunta, ja sinä olet korotettu kaiken pääksi. Rikkaus ja kunnia tulevat sinulta, sinä hallitset kaikki, ja sinun kädessäsi on voima ja väkevyys. Sinun vallassasi on tehdä mikä tahansa suureksi ja väkeväksi. Me siis kiitämme sinua, meidän Jumalaamme; me ylistämme sinun ihanaa nimeäsi.”

maanantai 2. tammikuuta 2017

Kaikenlaista harmia!



Kaikki ei ole niin yksinkertaista kuin meidän annetaan ymmärtää! Autoni hajottamisesta muodostui isompi murhe kuin osasin ajatellakaan. Aluksi koin kaiken selväksi merkiksi siitä, etten tarvitse autoa ollenkaan, mutta sähköpolkupyörä ei todellakaan korvaa autoa etenkään turvallisuuden kannalta. Vakuutusyhtiö lähetti salaista sähköpostia, joka jäi niin salaiseksi, etten itsekään saanut kaikkea avattua! Oli kuitenkin selvä kehotus tai käsky mennä tietokoneella Trafin sivustoille ja tehdä sitä ja tätä saadakseni auton lunastushinnan. Sekoilin varmaankin melkein tunnin eksyen lopulta väärään paikkaan, tehden aivan väärän ilmoituksen!

Olen ollut tietokoneen kanssa tekemisissä kymmenien vuosien ajan, mutta kyllä sormi menee suuhun ainakin joillakin nettisivustoilla niiden vaikeaselkoisuuden tähden! Miten on sitten vanhempien ihmisten suhteen, tai niiden, joilla ei ole tietokonetta ollenkaan? Nyt on pakko lähteä paikalliseen vakuutusyhtiön toimistoon, vaikka ei yhtään huvittaisi!

Mieli on sen verran sekava, että kirjoittaminen taitaa jäädä tähän!

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Uusi vuosi!


”Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut, ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.” (2.Tim.3).

Kunpa voisimme tänä uutena vuotena käsittää oikean asemamme Jumalan Valtakunnassa, jonka Herramme Jeesus Kristus on uhrikuolemallaan meille ansainnut! Me emme ole enää mitään epämääräistä, vaan:

”Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä, apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa; ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä.” (Ef.2).

”…mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä, joille Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo. Ja häntä me julistamme, neuvoen jokaista ihmistä ja opettaen jokaista ihmistä…” (Kol.1).

Emme ole koskaan väittäneet, ettemme tarvitsisi joissakin elämän vaiheissa opetusta, jota ilman kukaan ei tule siksi mitä on. Mutta millainen hengellinen vamma meillä oikein onkaan, kun tämä hengellinen materiaali näyttää jäävän vain tietoisuuteemme, ikään kuin jonkinlaisiin nimettyihin koreihin, mutta se ei sulaudu omaksemme siten kuin Herramme on tarkoittanut ja halunnut?

”Sentähden pankaa pois kaikki saastaisuus ja kaikkinainen pahuus ja ottakaa hiljaisuudella vastaan sana, joka on teihin istutettu ja joka voi teidän sielunne pelastaa. Mutta olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne.” (Jaak.1).

Sana voi siis suuressakin määrin olla ulottuvissamme, jopa itsessämmekin, mutta se täytyy ehdottomasti ottaa vastaan, omaksua osaksi omaa itseään! Millainen aarre haltuumme onkaan uskottu, kun vain tarpeeksi pysähdymme ajattelemaan sitä!

Tämä on uudenvuoden toivomukseni ja toivotuksen kaikille!

”Sentähden, kun kuulin siitä uskosta, joka teillä on Herrassa Jeesuksessa, ja teidän rakkaudestanne kaikkia pyhiä kohtaan, en minäkään lakkaa kiittämästä teidän tähtenne, kun muistelen teitä rukouksissani, anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään ja mikä hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan, jotka uskomme - sen hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan, jonka hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa, korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa.” (Ef.1).

------------------------------------------------------------------------
Kiitos esirukouksistanne! Olin todella ankaran flunssan kourissa kaksi vuorokautta vuoden lopussa, eli todella huono olo oli vain tämän aikaa! Näin on ollut useamminkin elämässäni, kiitos Herralle!
Elämä on aika kummallista. Naapurin iäkäs mies romutti autoni pihan parkkipaikalla ja se meni lunastukseen. Lunastushinnalla ei saa vastaavankuntoista autoa, joten pyydän rukoilemaan viisautta: ostanko toisen auton, vai sähköpolkupyörän, jolla suoriutuisin ainakin kesäisin lyhyemmistä matkoista, pysytellen lähinnä kevyen liikenteen väylillä, poissa maanteiltä.

 

Sample text

Sample Text

Sample Text