Älkää huokailko toisianne vastaan!

”Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus on lähellä. Älkää huokailko, veljet, toisianne vastaan, ettei teitä tuomittaisi; katso, tuomari seisoo ovella. Ottakaa, veljet, vaivankestämisen ja kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä. Katso, me ylistämme autuaiksi niitä, jotka ovat kestäneet; Jobin kärsivällisyyden te olette kuulleet, ja lopun, jonka Herra antaa, te olette nähneet. Sillä Herra on laupias ja armahtavainen. Mutta ennen kaikkea, veljeni, älkää vannoko, älkää taivaan kautta älkääkä maan, älkää mitään muutakaan valaa; vaan ’on’ olkoon teillä ’on’, ja ’ei’ olkoon teillä ’ei’, ettette joutuisi tuomion alle.” (Jaak.5).

En ole kai milloinkaan kuullut jonkun uskovaisen vannovan jotakin, mutta sitäkin useammin olen kuullut jopa äärimmäisen vakuuttavaa ja erityisellä painotuksella esitettyä puhetta, jota voidaan hyvällä syyllä pitää eräänlaisena vannottamisena, vakuuttamisena. Onko tällainen puhe ja esittäminen tarpeen hengellisen elämän piirissä? Siihen antaa lainauksemme selvääkin selvemmän vastauksen. Aina kun vannotetaan jotakin, useimmiten kätketyllä tavalla, ollaan alueella, jolle Herramme ei meidän halua menevän, ei edes lähestyvän sitä. Miksi? Miten alkaa lainauksemme teksti?

”Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus on lähellä. Älkää huokailko, veljet, toisianne vastaan, ettei teitä tuomittaisi; katso, tuomari seisoo ovella.”

Viimeksi kirjoitimme oman sydämen ajatusten esittämisestä Jumalan tahtona, Sanana.

”Valhenäkyjä, turhia ennustuksia ja oman sydämensä petosta he ennustavat teille. Sentähden, näin sanoo Herra profeetoista, jotka ennustavat minun nimessäni, vaikka minä en ole heitä lähettänyt, ja jotka sanovat, että miekka ja nälkä ei tule tähän maahan: miekkaan ja nälkään hukkuvat nämä profeetat.’” (Jer.14).

Tämä oman sydämen petos ei rajaudu vain selvästi vääriin profeettoihin, vaan se on meitä jokaista lähempänä kuin mitä uskommekaan! Elämme todella vakavassa ja vaarallisessa ajassa, jossa kohtaamme kärsivällisyyttämme koettelevia asioita, jotka eivät totisesti miellytä meitä. Jos jokin mielessämme alkaa kapinoida kaikkea kokemaamme vastaan, menestysteologian hengessä ja innoittamana, alkaa huomaamattamme meissä itsessämme muotoutua eräänlainen väärä profeetallisuus, joka saa meidät vieraantumaan siitä, mitä juuri luimme!:

”vaan ’on’ olkoon teillä ’on’, ja ’ei’ olkoon teillä ’ei’, ettette joutuisi tuomion alle.”

”…vaan olkoon teidän puheenne: 'On, on', tahi: 'ei, ei.' Mitä siihen lisätään, se on pahasta.” (Matt.5).

Kysymys ei siis ole meidän ajatuksistamme ja näkemyksistämme, jotka ovat kaikenlaisten vaihteluiden alaisia, vaan meidän tehtävämme on yksinomaan pitäytyä Jumalan Sanaan ja Hänen ajatuksiinsa, jotka ovat kaiken vannottamisen ulkopuolella! Huomaammeko, että voimme syyllistyä Sanaan lisäämiseen alueilla, joita emme ehkä koskaan ole tulleet ajatelleeksi? Ja mikä pahinta kaikessa, kaikenlaisen vannottamisen ja vannomisen takana on useimmiten ollut ja on edelleenkin väärä henkivalta, joka perustuu lähimmäiseemme kohdistuvaan huokailuun! (Veljien syyttäjä!)

”Älkää huokailko, veljet, toisianne vastaan, ettei teitä tuomittaisi; katso, tuomari seisoo ovella.”

Kuinka ajankohtainen onkaan Herramme varoitus!:

”Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän! Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi. Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: 'Minun herrani viipyy', ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa…” (Matt.24).

Mikään lyönti ei ole satuttavampi kuin kielellä suoritettu lyöminen! Tältä kaikelta Herramme haluaa varjella meidät kokemusten välityksellä, jotka eivät meitä miellytä. Kuinka tärkeän ohjeen sisältävätkään veljemme Paavalin muutamat sanat:

”…että minä julistaisin evankeliumia hänestä pakanain seassa, niin minä heti alunpitäenkään en kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä…” (Gal.1).

Lihan ja veren neuvot ovat kaiken syyttelyn ja huokailun takana!

Kauas oman sydämen ajatuksista!

”Mutta Herra sanoi minulle: ’Valhetta ennustavat profeetat minun nimessäni; minä en ole lähettänyt heitä, en käskenyt heitä enkä puhunut heille. Valhenäkyjä, turhia ennustuksia ja oman sydämensä petosta he ennustavat teille. Sentähden, näin sanoo Herra profeetoista, jotka ennustavat minun nimessäni, vaikka minä en ole heitä lähettänyt, ja jotka sanovat, että miekka ja nälkä ei tule tähän maahan: miekkaan ja nälkään hukkuvat nämä profeetat.’” (Jer.14).

”Kääntykää siis kukin pahalta tieltänne ja parantakaa vaelluksenne ja tekonne. Mutta he vastaavat: 'Se on turhaa! Sillä me vaellamme omien neuvojemme mukaan, ja me teemme kukin oman pahan sydämensä paatumuksen mukaan.'" Sentähden, näin sanoo Herra: ’Kysykää kansojen keskuudessa, kuka on tämänkaltaista kuullut?’” (Jer.18).

Miksi olen ottanut esiin tällaiset sanankohdat? Eihän kai niillä ole mitään tekemistä meidän kanssamme, jotka olemme jo oman todistuksemme mukaan halukkaita seuraamaan Herraa ja Hänen tietänsä hintaan mihin tahansa?

Nämä kohdat lukuisten muiden ohella ovat mitä selvin ja ilman väärinkäsitystä oleva ajankuva. Juuri tällaisten tekijöiden kanssa olemme tekemisissä joka päivä, lisääntyvässä määrin! Mikä on ydinajatus kaikessa tässä, ja mikä siinä erikoisella tavalla koskettaa itseänikin, juuri nykytilanteessa? Mitä toteaa veljemme Job tilanteessa, johon meistä ei kukaan ainakaan vapaaehtoisesti halua joutua?

”Ja tämä otti saviastian sirun, sillä kaapiakseen itseänsä, ja istui tuhkaläjään. Niin hänen vaimonsa sanoi hänelle: ’Vieläkö pysyt hurskaudessasi? Kiroa Jumala ja kuole.’ Mutta hän vastasi hänelle: ’Sinä puhut niinkuin mikäkin houkka nainen. Otammehan vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan pahaakin?’ Kaikessa tässä Job ei tehnyt syntiä huulillansa.” (Job.2).

Tänään näen kaiken avainlauseena:

”Otammehan vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan pahaakin?”

On itsestään selvää, miksi suuri osa kristikuntaa lukee Jobin kirjaa tietynlaisella, muuttumattomalla ennakkoasenteella. Se toki otetaan vastaan osana Jumalan Sanaa, jota ei tahdota arvostella, mutta inhimillinen osa meitä, perusluonteemme, kärvistelee melkoisella tavalla ajatuksen edessä kaikista realiteeteista huolimatta:

”Otammehan vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan pahaakin?”

Elämme todella vaikeissa olosuhteissa ja ajassa, jonka sisältämiä asioita ei juuri kukaan osannut ennalta nähdä todellisessa olemuksessansa. Siksi tietynlaiset puolustusmekanismit ovat vallanneet entistä enemmän alaa, lähestyen meitä jo Jeremian aikaisilla ”hengellisillä vaikutteilla”. Omalla kierolla tavallaan ihminen rakastaa hyviä ja miellyttäviä asioita, pyrkien kaikin tavoin puhumaan itselleen hyviä ajatuksia ja hyviä tapahtumia, samalla työntäen pois kaiken ”pahan”.

”Valhenäkyjä, turhia ennustuksia ja oman sydämensä petosta he ennustavat teille. Sentähden, näin sanoo Herra profeetoista, jotka ennustavat minun nimessäni, vaikka minä en ole heitä lähettänyt, ja jotka sanovat, että miekka ja nälkä ei tule tähän maahan…”

Kautta aikojen, alusta lähtien, ihminen jumalakaipuineen on halunnut kuulla vain hyviä ja miellyttäviä asioita, menestyksestä, mutta kohdatessansa Jobin kaltaisen tilanteen, on pyrkinyt tuskaisestikin pakenemaan sitä, ”puhuen kaiken haluamansa olemassaoloon” muunnellussa muodossa, oman sydämensä luoman petoksen innoituksessa!

Olemme niin tottuneita tähän kaikkeen, ettemme ilman Jumalan armoa ja Hänen Henkeään edes havaitse sitä kaiken ”uskonnollisuuden virrassa”. Me joudumme kuitenkin, jos perille tahdomme päästä, hyväksymään kaiken Jumalan valmistaman Tien mukaisesti, tyytyen Paavalin kuulemaan ajatukseen: ”Minun armossani on sinulle kyllin!” Kuinka vaikea onkaan tämä Opin Tie lukusuunnitelmineen! Jos haluamme kuulla vain mieluisia asioita, valheesta välittämättä, voimme istua koko elämämme ajan väärässä koulunpenkissä!

”Kääntykää siis kukin pahalta tieltänne ja parantakaa vaelluksenne ja tekonne. Mutta he vastaavat: 'Se on turhaa! Sillä me vaellamme omien neuvojemme mukaan, ja me teemme kukin oman pahan sydämensä paatumuksen mukaan.'" Sentähden, näin sanoo Herra: ’Kysykää kansojen keskuudessa, kuka on tämänkaltaista kuullut?’” (Jer.18).

Kuinka katkeria ”maistiasia” joudummekaan kohtaamaan jumalallisella koulutiellä, mutta kaikki on vain Jumalamme Rakkautta, joka valmistaa meitä niin hyvillä kuin pahoillakin asioilla!

Tuhkaläjällä ja saviastian sirulla on oma paikkansa ja aikansa!

Hellettä!

Olen selvästikin kesän lapsi, kesällä syntyneenä. Omalla tavallaan iloitsen silti jokaisesta vuodenajasta, ehkä kesän jälkeen eniten keväästä. Olen jo lapsesta alkaen kokenut pitkäkestoisemmat hellekaudet melko uuvuttavina ja raskaina, valittaen huonovointisuutta lähes kaikkien muiden vain nauttiessa auringonpaisteesta ja lämmöstä. Kuinka ristiriitaisena olenkaan kokenut viimeisimmän hellekauden, joita on vain muutama sadassa vuodessa tällaisessa mittakaavassa, toukokuussa!

Olen voinut toista viikkoa todella huonosti, etenkin kun asuntoni on etelään päin. Aurinko alkaa lämmittää jo ennen klo 11, ja halutessani viileämpää ilmaa, voin avata makuuhuoneen ikkunan vasta klo 20 jälkeen. Parvekkeen oven avaamista ei voi kuvitellakaan, lämpötilan siellä pysyessä lähempänä 40 astetta koko päivän, laskien vain hiukan yön aikana. Tämä merkitsee myöskin sitä, että olohuoneessa lämpö nousee noin 26 asteeseen!

Olen siis ollut melkoisessa tokkurassa, käyttäen suurimman osan ajasta istumalla muutaman tuttavan kanssa pihakatoksen varjossa. Nyt on luvassa hiukan viileämpi jakso, joten kirjoittaminen saattaa taas onnistua.

En tiedä kuinka vahvaa persoonaa minun tulisi esittää ollakseni vain rohkaisuksi lukijoilleni. Olin laboratoriokokeissa ja lääkärissä pari päivää sitten, kuullen todella mieltäni järkyttäneen tiedon, jonka mukaan syöpäarvoni on noussut radikaalisti. Seuraava kontrolli on parin kuukauden päästä. Taistelen masennusta vastaan siinä määrin, että toivon voivani heittäytyä esirukoustenne varaan. Tapahtukoon Jumalan tahto elämässäni, olkoon se mikä tahansa! Kiitos rukouksistanne ja huokailuistanne!

Jos en jaksa kirjoittaa säännöllisesti, lukekaa vanhoja kirjoituksiani, joita on lähes 1400!

Äitienpäivä

Tänään olen kiitollinen Jumalalleni hyvästä kodista ja hyvästä äidistä! Lähisukumme oli ja on vieläkin hyvin vaatimaton ja pieni, niin että sen jäsenten laskemiseen riittävät hyvin kahden käden sormet, ja jää muutama sormi varallekin!

Voidaan sanoa perheeni elämän olleen todella yksinkertaista ja vaatimatonta, mutta suoranaista puutetta emme koskaan kokeneet. Sain kaikin puolin tuntea olevani tärkeä ja rakastettu, joskin muutamat liikakilot aikaansaivat kansakouluaikana melkoista torjuntaa ja alas painamista. Kukahan oli aina viimeinen, joka valittiin pakon sanelemana urheilutunneilla joukkueeseen? En kuitenkaan ollut suoranaisesti koulukiusattu, vaan pahin muisto liittyy erääseen hyvin ”valveutuneeseen” ja arvostettuun opettajaan.

Luokan seinällä oli taulukko, jossa oli jokaisen oppilaan nimi jonka perään painettiin punaisella leimasimella tähti jokaisesta kunnostautumisesta. Tämä taulukko on jäänyt mieleeni jonakin todella masentavana, ”rasistisena”. Omalta kohdaltani kaikki oli hyvin, sillä nimeni perässä oli suuri määrä tähtiä, mutta säälin niitä oppilaita, joilla oli vain muutama tähti! Olikohan opettajamme todella niin edistyksellinen kuin minä häntä pidettiin; oli kai omalla tavallaan!

Koulupäivän alkaessa, luokkaan tultaessa, oli usein pulpetissa jokin opetukseen liittyvä esine, johon ei saanut koskea ja jonka olemassaolosta ei saanut pukahtaakaan. Eräänä päivänä oli sitten pulpetissani kirjojen päällä kymmenen pennin kolikko. Olin tietysti käskyjen mukaisesti hiljaa asiasta. Saimme kaikki suurella hämmästyksellä kuulla, että luokan yhteinen säästöpossu oli murrettu ja rahat hävinneet! En kai milloinkaan voi unohtaa kauhuani alakouluikäisenä, kun selvisi, että kymmenpenninen pulpetissani oli opettajan mielestä todiste siitä, että minä olin varas!

En uskaltanut puhua kotona asiasta, mutta sitten jossakin vaiheessa äitini selvitti asian. Jos ei pistetaulukko luokan seinällä jo todistanut jonkinasteista älykkyyttäni, tiesi ainakin äitini, etten todellakaan ole niin tyhmä, että jättäisin todistekappaleen pulpettiini!

On tulossa todella kuuma päivä ja ilmeisestikin koivun siitepöly ärsyttää silmiäni, joten en kirjoita tänään enempää. Olen kiitollinen Jumalalleni jokaisesta hetkestäni ja päivästäni, enkä vaihtaisi osaani kenenkään ihmisen kanssa!

”Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista, vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä. Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi, että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra.’”  (1.Kor.1).

”…mutta keitä te olette?” 2

”…mutta paha henki vastasi heille sanoen: ’Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?’”

”Myöskin muutamat kuljeksivat juutalaiset loitsijat rupesivat lausumaan Herran Jeesuksen nimeä niiden ylitse, joissa oli pahoja henkiä, sanoen: ’Minä vannotan teitä sen Jeesuksen kautta, jota Paavali julistaa.’ Ja niiden joukossa, jotka näin tekivät, oli myös erään juutalaisen ylipapin, Skeuaan, seitsemän poikaa…” (Apt.19).

Keitä me todellakin olemme? Olemmeko tietoisia siitä, mikä kuuluu meidän olemukseemme, elämäämme, vai elämmekö elämäämme kaikenlaisissa mahdollisissa kuvitelmissa television ja elokuvien luoman mielikuvitusmaailman mukaisesti, samaistuen mieleistemme hahmojen kanssa? Mitä kaikkea olemmekaan kadottaneet, menettäneet nykytekniikan vaikutuksesta, oikeastaan ollenkaan panematta sitä merkille!

Tekemäni vapaaehtoistyön piirissä vuosikymmenien aikana olen pakostakin joutunut panemaan merkille kuinka suorastaan käsittämättömässä määrin ihmiset pakenevat todellista elämää samaistumalla kuvaruudun välittämien ihmisten ja hahmojen kanssa! Tämä kaikki on saanut sellaiset mittasuhteet, että sitä on suorastaan vaikea panna merkille, koska siitä on tullut ilmiselvä tottumus. Oman kokemuksen ja ihmisiltä kuultujen kertomusten perusteella voidaan nähdä aivan käsittämättömiä seikkoja, joihin emme tässä yhteydessä voi emmekä halua mennä. Yhtenä esimerkkinä, ehkä selvimpänä, voidaan kuitenkin mainita samaistumisen aiheuttamat loukkaantumiset ja syytökset, jotka perustuvat yksinomaan roolihahmojen kanssa samaistumiseen siinä määrin, ettei enää eroteta todellisuutta ja kuvitelmia!

Tämä kaikki on niin laajamittaista, että on todella vaikea päästä näkemään sen todellisia vaikutuksia, koska siitä on tullut omalla tavallaan osa meitä jokaista.

”’Minä vannotan teitä sen Jeesuksen kautta, jota Paavali julistaa.’ Ja niiden joukossa, jotka näin tekivät, oli myös erään juutalaisen ylipapin, Skeuaan, seitsemän poikaa…”

Mitä tekemistä on lainauksellamme tämän kirjoituksen ja siinä esitettyjen asioiden kanssa? Koko samaistumisemme ja toisen ihmisen hahmoon mieltyminen perustuvat syvällisimpiin tarpeisiimme, ja niin surullista kuin se onkin, tämä johtaa aina jonkinlaisen edun tavoittelemiseen ja ”lainahöyheniin pukeutumiseen”!

Tiedämme Herramme maallisen vaelluksen aiheuttamasta ristiriidasta ja kateudesta sen aikaisten kirkonmiesten parissa, mikä sitten aikanaan johti kautta Jerusalemin kaikuviin huutoihin: ”Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!” Tämä kateuden ja oman edun ensimmäiseksi sijoittaminen ei tullut esiin vain Herramme kohdalla, vaan siitä on joutunut osalliseksi jokainen todellinen opetuslapsi, jonka elämässä on tullut julki yleisestä linjasta poikkeavaa, ihmisten huomion herättävää! Ajatelkaamme Stefanusta, jonka kivittämistä Paavalikin oli asianosaisena todistamassa! Mitä kaikkea joutuikaan Paavali sittemmin todistamaan uudessa kutsumuksessaan! Hänen kauttaan tapahtui niin paljon, että ei ollut harvinaista eikä ehkä ainoa kerta:

”Mutta kun Simon näki, että Henki annettiin sille, jonka päälle apostolit panivat kätensä, toi hän heille rahaa ja sanoi: ’Antakaa minullekin se valta, että kenen päälle minä käteni panen, se saa Pyhän Hengen.’ Mutta Pietari sanoi hänelle: ’Menkööt rahasi sinun kanssasi kadotukseen, koska luulet Jumalan lahjan olevan rahalla saatavissa. Ei sinulla ole osaa eikä arpaa tähän sanaan, sillä sinun sydämesi ei ole oikea Jumalan edessä.’” (Apt.8).

Simon samaistui sinänsä hyvään asiaan, mutta väärässä tarkoituksessa ja rahankiilto silmissään, ollaksensa jotakin enemmän kuin mitä hänelle hengellisesti oli suotu ja mahdollista! Teemme varmastikin Simonille vääryyttä jos rajaamme opetuksemme vain häneen harvinaislaatuisena vääräsydämisenä! Kirjoittaja ei halua olla vääräsydäminen eikä ilkeä, mutta jokin hänen sisimmässään vakuuttaa, jo omien vuosikymmenien kokemusten perusteella, että Simonin suku ei kadonnut hänen mukanaan, vaan koko kristillinen maailma on tulvillaan samanmielisiä ”sananpalvelijoita”!

Emme kai enää ihmettele papin poikien samaistumista ja ihastumista Paavaliin?

”’Minä vannotan teitä sen Jeesuksen kautta, jota Paavali julistaa.’ Ja niiden joukossa, jotka näin tekivät, oli myös erään juutalaisen ylipapin, Skeuaan, seitsemän poikaa…”

Vasta juuri nyt todella panen lainauksessamme merkille sanat: ”Ja niiden joukossa… oli myös”! Siispä Skeuaan ja joidenkin muiden suvut jatkavat olemassaoloaan meidän ajassamme!