Herra, käänny puoleemme!

”Vastaa minulle, Herra, sillä sinun armosi on hyvä, käänny minun puoleeni suuressa laupeudessasi. Älä peitä kasvojasi palvelijaltasi, sillä minä olen ahdistuksessa; joudu, vastaa minulle. Lähesty minun sieluani ja lunasta se, vapahda minut vihollisteni tähden. Sinä tiedät minun häväistykseni, minun häpeäni ja pilkkani, sinun edessäsi ovat julki kaikki minun ahdistajani. Häväistys on särkenyt minun sydämeni, minä olen käynyt heikoksi; minä odotin sääliä, mutta en saanut, ja lohduttajia, mutta en löytänyt. Koiruohoa he antoivat minun syödäkseni ja juottivat minulle janooni hapanviiniä.” (Ps.69).

Johtuneeko lääkityksestäni vaiko vain yleensä elämäntilanteestani, että kyseinen lainauksemme Jumalan Sanasta on niin kouriintuntuvalla tavalla ollut totta jo useamman viikon ajan. On ollut halu kirjoittaa ja tehdä paljon muutakin, mutta ahdistava tunne on sitonut ajatukseni asioihin, joita en lainkaan olisi halunnut ajatella. Melkein joka yö olen herännyt tahtomattani ja unen uudelleen löytämisen esteenä on mieli alkanut askarrella mitä erilaisimpien, epämieluisten ajatusten parissa.

Mitä tekevät useimmat ihmiset vastaavanlaisessa tilanteessa, minun tavallani? Emmeköhän pyri etsimään asioita, jotka saisivat meidät unohtamaan epämieluiset asiat ja ajatukset, ohitse todellisuuden ja arkielämän? En taida hourailla jos pidän nykyarkea kaikkena muuna kuin mieltä kohottavana! Raamatussa ei taideta kertaakaan kysyä meiltä mitä tunteemme sanovat? Olemme tainneet aivan liiaksi paeta ikäviä tunteitamme pyrkimällä korjaamaan kaiken hyvillä tunteilla ja tuntemuksilla? Kysymmeköhän koskaan mitä todellisuudella on sanottavana? Mitä sanoo Paavali tähän asiaan?:

”Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.” (2.Tim.3).

Eikö tämä olekin todellisuus ympärillämme, katsomme sitten mihin suuntaan tahansa? Ehkä meidän ei tule niinkään katsoa itse ihmisiin, vaan heidän aikaansaannoksiinsa, jotka ahdistavat mieltämme ja saavat meidät helposti mukaan valheellisiin näkemyksiin ja asenteisiin? Voiko kaiken tämän keskellä odottaa jotakin todella positiivista ja lohdullista? Kyllä, mutta vain yhdeltä suunnalta!:

”Katso, tulee hetki ja on jo tullut, jona teidät hajotetaan kukin tahollensa ja te jätätte minut yksin; en minä kuitenkaan yksin ole, sillä Isä on minun kanssani. Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.” (Joh.16).

Kysykäämme itseltämme, olisiko mahdollista että nytkin olemme aivan erityislaatuisen hajotuksen ja yksinäisyyden kourissa, juuri ennen Herramme tulemusta. On olemassa erilaista yksinäisyyttä, mutta niistä meitä kiinnostaa lähinnä vain se, mitä Herrammekin toteaa:

”…en minä kuitenkaan yksin ole, sillä Isä on minun kanssani.”

Jos ja kun kerran olemme Hänessä ja Hän meissä, emme koskaan ole yksin vaikka olemmekin joutuneet tai joutumassa hylkäämään suuren osan totunnaisesta tunne-elämästä! Olemme sitten vanhoja tai nuoria, voimme Hänessä olla turvallisella mielellä riippumatta siitä, mitä tunteemme tahtovat meille kertoa!

”Ja muista Luojaasi nuoruudessasi, ennenkuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, joista olet sanova: ’Nämä eivät minua miellytä’; ennenkuin pimenee aurinko, päivänvalo, kuu ja tähdet, ja pilvet palajavat sateen jälkeenkin - jolloin huoneen vartijat vapisevat ja voiman miehet käyvät koukkuisiksi ja jauhajanaiset ovat joutilaina, kun ovat menneet vähiin, ja akkunoista-kurkistelijat jäävät pimeään, ja kadulle vievät ovet sulkeutuvat ja myllyn ääni heikkenee ja noustaan linnun lauluun ja kaikki laulun tyttäret hiljentyvät…” (Saar.11).

Eiköhän tämä kerro meille paljonkin ajasta, jossa elämme ja huokailemme: ”Nämä vuodet ja pahat päivät eivät minua miellytä!”

Rohkenen pyytää esirukousta puolestani!