Tämä on se päivä!

Ulkona on todella kurja ilma. On hämärää ja vettä sataa sellaisella voimalla, että parvekelasit ovat kauttaaltaan pisaroiden peitossa. Tuuli vinkuu oven raoissa ja tunnelma on melko matalalla. Kunnon talvi olisi paljon, paljon mukavampi lumineen, jotka heijastelevat kaikkia valoja sellaisella tavalla, ettei yölläkään ole aivan pimeää. Onko kaikella tällä kuitenkaan niin suurta merkitystä Jumalan lapsen kannalta?

Miksi rakennamme elämäämme niin laajasti erilaisten tunteiden varaan? Vaikka tekisi mieli kääntää kylkeä sängyssä koko päivän ajan, on silti otettava päivä vastaan Jumalan lahjana ja pukeuduttava, pestävä hampaat ja nautittava aamiainen. Ainakin kirjoittajalle liiallinen makaaminen tuo huonon olon, joka pakottaa nousemaan.

”Minä kiitän sinua siitä, että vastasit minulle ja tulit minulle pelastajaksi. Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi. Herralta tämä on tullut; se on ihmeellistä meidän silmissämme. Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt; riemuitkaamme ja iloitkaamme siitä. Oi Herra, auta, oi Herra, anna menestys! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen; me siunaamme teitä Herran huoneesta. Herra on Jumala, ja hän antoi valon meille loistaa.” (Ps.118).

Tämä on se päivä, joka meidän on elettävä tänään, miettimättä liikaa menneisyyttä ja huolehtimatta huomisesta. Jos riemumme ei ole odotustemme mukainen, ei meitä ole kutsuttu esittämään jotakin olematonta, vaan tunnemme Herramme kyllin hyvin tietääksemme Hänen halveksivan kaikenlaista näyttelemistä ja todellisuuden vastaista.

Vaikeuksiemme ja ahdistustemme perinnäiseksi syyksi riittää lainauksemme julki tuoma asia.

”Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi. Herralta tämä on tullut; se on ihmeellistä meidän silmissämme.”

Me olemme selvästi ilmoittaneet rakentavamme Tämä Kiven varaan, ja kaikki tämän tarjouksen hylänneet ovat tietysti meitä ja kaikkea esittämäämme vastaan! Me olemme tulleet yhdeksi Sanan kanssa, joten mekin tämän samaistumisen kautta olemme hulluutta tämän maailman viisaille!

Meillä ei ole varaa pälyillä pilviä ja ilmanaloja, sillä ihmisen ahneus ja rahanhimo on aikaansaanut ikkunastakin avautuvat näkymät, jotka kaiken tietomme mukaan ovat vain paheneva. Osaammeko kuitenkin kaiken keskellä arvostaa sitä Jumalan armoa, joka on ollut näin kauan osamme tämän maan kansalaisina?

”Herralta tämä on tullut; se on ihmeellistä meidän silmissämme. Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt; riemuitkaamme ja iloitkaamme siitä. Oi Herra, auta, oi Herra, anna menestys! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen; me siunaamme teitä Herran huoneesta. Herra on Jumala, ja hän antoi valon meille loistaa.”

Miksi juuri sinä ja minä elämme tässä ajassa? Jos olisi ollut mahdollista, olisitko valinnut jonkin muun ajan? Olisitko halunnut syntyä jonakin toisena henkilönä? Ei missään tapauksessa, sillä Herralta on tullut koko olemassaolomme juuri sinä mitä olemme! Hän antaa Valonsa loistaa meille kaiken tämän pimeyden keskellä!

Ainoastaan Herrassa on vanhurskaus ja voima.

”Joka tuulta tarkkaa, ei kylvä; ja joka pilviä pälyy, ei leikkaa. Niinkuin et tiedä tuulen teitä etkä luitten rakentumista raskaana olevan kohdussa, niin et myöskään tiedä Jumalan tekoja, hänen, joka kaikki tekee. Kylvä siemenesi aamulla äläkä hellitä kättäsi ehtoollakaan; sillä et tiedä, tuoko onnistuu vai tämä vai onko kumpikin yhtä hyvä.” (Saarn.11).

Meitä ei ole selvästikään kutsuttu tietämään, vaan uskomaan. Eikä meille tarkoitettu usko ole vain joidenkin asioiden totena pitämistä, vaan usko tarkoittaa hengellisen tietoisuuden käytännössä toteuttamista. Eli niin kuin olemme jo vuosien ajan korostaneet, hengellinen materiaali tarkoittaa todellista kristillistä elämää sen kautta, että näkymätön muuttuu näkyväksi hedelmäksi. Tieto itsessään ei siis ole mikään uskovaiselta odotettava hedelmä, vaan Kristuksen Elämän toteutuminen meissä!

Jo pelkkä ihmisenä oleminen sisältää valtavan määrän tietoisuutta, jota emme kykene vieläkään todistamaan. Ihminen on monessa suhteessa arvoitus itselleen kaikesta tieteen kehittymisestä huolimatta.

”Niinkuin et tiedä tuulen teitä etkä luitten rakentumista raskaana olevan kohdussa, niin et myöskään tiedä Jumalan tekoja, hänen, joka kaikki tekee.”

Kuinka surullista onkaan se, että nykyajan ihminen sellaisella tavalla pyrkii tekemään Jumalan ja Hänen tekonsa olemattomiksi oletetulla tietoisuudellaan. Ihminen haluaa uskoa vain sen, minkä näkee, mutta tekee kaiken tämän aivoillaan, joita ei näe ja joiden toimintaa ei vieläkään pysty pohjaan asti selittämään!

Ihminen luottaa omaan viisauteensa ja vapauteensa, uskoen olevansa luomakunnan herra. Sitä hän onkin omalla alueellaan ja omalla tavallaan, mutta ei käsitä ollenkaan mitä tarkoittavat Jumalan teot, joista hänkin on osa. Hän on Jumalan kuva, mutta vihollisen voimien vääristämällä tavalla hän uskoo omaavansa kykyjä ja ominaisuuksia, joita hän käyttää oman itsensä korostamiseen ja omaksi kunniakseen.

On tuleva hetki, jolloin:

”Eivät ne mitään ymmärrä, jotka kantavat puukuviansa ja rukoilevat jumalaa, joka ei voi auttaa. Ilmoittakaa ja esiin tuokaa - neuvotelkoot keskenänsä - kuka on tämän julistanut hamasta muinaisuudesta, aikoja sitten ilmoittanut? Enkö minä, Herra! Paitsi minua ei ole yhtään jumalaa; ei ole vanhurskasta ja auttavaa jumalaa muuta kuin minä. Kääntykää minun tyköni ja antakaa pelastaa itsenne, te maan ääret kaikki, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole. Minä olen vannonut itse kauttani, minun suustani on lähtenyt totuus, peruuttamaton sana: Minun edessäni pitää kaikkien polvien notkistuman, minulle jokaisen kielen valansa vannoman. Ainoastaan Herrassa - niin pitää minusta sanottaman - on vanhurskaus ja voima. Hänen tykönsä tulevat häveten kaikki, jotka ovat palaneet vihasta häntä vastaan. Herrassa tulee vanhurskaaksi kaikki Israelin siemen, ja hän on heidän kerskauksensa.” (Jes.45).

Mikä riittää?

”Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat? Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne.” (1.Kor.6).

Jos todella olemme Jumalan lapsia, olemme luovuttaneet kaiken määräämisvallan Hänelle. Itse asiassa mikään elämässämme ei ole sattumaa tai itsestään selvää. Herää voimallisena kysymys siitä, mikä riittää itse kunkin kohdalla.

Me olemme lähteneet matkalle melko tuntemattomaan mutta silti hyvin tarkkaan kuvattuun päämäärään, jonne meitä on saattelemassa suuri joukko erilaisia henkilöitä ja arvovaltaisia tahoja. Mutta miksi pitääkin olla niin, että lähes jokainen suunnannäyttäjä heiluu paikallaan, emmekä todellakaan osaa päätellä mihin suuntaan hänen kätensä osoittaa?

Kuka määrittää kohdallamme oikean suunnan ja sen, mikä riittää itse kullekin? Olemme päässeet selvästi näkemään Sanan todistuksesta itse kunkin oman vastuun, jota aivan liian moni on tyrkyttämässä jollekin mielestään arvovaltaiselle taholle. Mutta se ei ollenkaan käy päinsä Sanan todistuksen mukaisesti! Olisiko siis selvintä olla kyselemättä liikoja ja jättää asia Korkeampaan Käteen? Se merkitsee kuitenkin aivan päivittäistä vastuun tuntemista ja jatkuvaa kilvoitusta vertailematta liiaksi omaa juoksuaan oikealla tai vasemmalla juokseviin.

”Et sinä pelkää yön kauhuja, et päivällä lentävää nuolta, et ruttoa, joka pimeässä kulkee, et kulkutautia, joka päiväsydännä häviötä tekee. Vaikka tuhat kaatuisi sinun sivultasi, kymmenen tuhatta oikealta puoleltasi, ei se sinuun satu.” (Ps.91).

Millaiseen juoksuun meidät onkaan kutsunut Hän, joka niin selvästi ilmoittaa omistavansa meidät! Me emme juokse oman asiamme puolesta, koska olemme Toisen omia! Mikä siis riittää itse kunkin kohdalla, sitä emme tämän elämän aikana tule tietämään, ja siksi on syytä lukea myöskin:

”Joka tuulta tarkkaa, ei kylvä; ja joka pilviä pälyy, ei leikkaa. Niinkuin et tiedä tuulen teitä etkä luitten rakentumista raskaana olevan kohdussa, niin et myöskään tiedä Jumalan tekoja, hänen, joka kaikki tekee. Kylvä siemenesi aamulla äläkä hellitä kättäsi ehtoollakaan; sillä et tiedä, tuoko onnistuu vai tämä vai onko kumpikin yhtä hyvä.” (Saarn.11).

Me elämme ajassa, jossa ihminen erikoisella tavalla tarkkaa ympäristöään ja luontoa miettien mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Jumala ei ole kovinkaan tarkkaan ilmoittanut meille etukäteen mitä aikoo tehdä, koska meidät on kutsuttu päivittäiseen Hänen tahtonsa kyselemiseen ja Hänen teoissansa vaeltamiseen! Meidän tehtävämme on loppuun asti pysyä asiamme edustajana:

”Kylvä siemenesi aamulla äläkä hellitä kättäsi ehtoollakaan; sillä et tiedä, tuoko onnistuu vai tämä vai onko kumpikin yhtä hyvä.”

Me emme siis tiedä mikä riittää ja mikä on hyvää taivaallisen mittapuun mukaisesti! Siksi on jatkettava loppuun asti soutamista, juoksemista ja kilvoittelua!

Ette ole itsenne omat!

”Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat? Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne.” (1.Kor.6).

Mitä tästä voimme päätellä? Voiko uskovainen olla aivan näkymätön ja millään tavoin muista ihmisistä erottumaton? Onko kaikki kristillisessä elämässä todella ”ilmaista”?

”Kuulkaa, kaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen. Tekin, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa ja syökää; tulkaa, ostakaa ilman rahatta, ilman hinnatta viiniä ja maitoa. Miksi annatte rahan siitä, mikä ei ole leipää, ja työnne ansion siitä, mikä ei ravitse? Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvää, ja teidän sielunne virvoittuu lihavuuden ääressä. Kallistakaa korvanne ja tulkaa minun tyköni; kuulkaa, niin teidän sielunne saa elää.” (Jes.55).

Jumalan armotarjous on todellakin ilmainen ja palvelee meidän parhaaksemme, mutta se on jotakin paljon, paljon enemmän kuin esim. seurakuntien ilmaisruokailut. Kaikki on kuvattu meille sellaisella tavalla, että tajuamme olevamme ansiottomia, mitään ansaitsemattomia. Mikä on tarkoitus ilmaisella ruokailulla jumalallisessa mielessä? Meille tarjotaan mahdollisuus kestävään ja iankaikkiseen elämään, mutta meillä on kaikessa oma osuutemme! Jumalallisen ruoan tarkoitus on aikaansaada meissä reaktio, joka tuo mukanaan käsityksen henkilökohtaisesta vaelluksesta hengellisen ruoan vaikuttamassa uudessa elämässä?

”Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvää, ja teidän sielunne virvoittuu lihavuuden ääressä. Kallistakaa korvanne ja tulkaa minun tyköni; kuulkaa, niin teidän sielunne saa elää.”

Osallistun jatkuvasti eri seurakuntien ilmaisiin aterioihin ja kahvitarjoiluihin, maksaen kuitenkin joka kerta syömästäni. Joillekin ruokailijoille tuntuu nyt tottumuksen jälkeen maailman luonnollisimmalta asialta heidän saamansa ilmainen ateria. Siis kuin Manulle illallinen! Jotenkin koen tämän olevan kuva laajemmista seurakunnallisista piireistä, jotka pitävät kaikkea hengellistä kokemustaan aivan luonnollisena ja luontaisena. Eli korostetaan kaiken ilmaisuutta ja lahjamaisuutta luontaisena etuoikeutena. Eli uskotaan, ettei mikään hengellisellä alueella maksa mitään. Ruoka on todellakin ilmaista, mutta saako se meissä aikaan tarkoitetun reaktion?

Olemme jo kertoneet profeetoista, jotka saivat tehtäväkseen syödä kirjakäärön, joka suussa maistui makealta, mutta karvasteli vatsassa.

”Ja minä menin enkelin tykö ja pyysin, että hän antaisi minulle sen kirjasen. Ja hän sanoi minulle: ’Ota ja syö se; se on karvasteleva vatsassasi, mutta suussasi se on oleva makea kuin hunaja.’ Niin minä otin kirjasen enkelin kädestä ja söin sen; se oli minun suussani makea kuin hunaja; mutta sen syötyäni minun vatsaani karvasteli. Ja minulle sanottiin: ’Sinun tulee taas profetoida monista kansoista ja kansanheimoista ja kielistä ja kuninkaista’.” (Ilm.10, Hes.3).

Harva meistä on minkäänlainen profeetta, mutta tässä on mitä elävin kuva hengellisen ruoan vaikutuksesta meissä jokaisessa. Meissä oleva ei voi olla näkymättä tavalla tai toisella!:

”Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä; eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville. Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.” (Matt.5).

”Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä.” (Luuk.17).

Mutta Jumalan Hengen temppelinä meidän odotetaan tulevan nähtävällä tavalla!

Sama mieli ja sama ajatus!

”Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko. Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin. Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut. Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko.” (Matt.24).

”Älkää menkö!”

”Älkää uskoko!”

Ihminen on kokonaisuus, emmekä voi erottaa toisistaan hengellistä ja maallista vaikutusta. Eilen kirjoitimme vääristä profeetoista ja profetioista, jotka hämmentävät ihmisten mieliä. Miten määrittelemme sen vahingon, joka on seurauksena kaikesta tästä? Jos ihminen ei suorastaan mene jonnekin kuulemansa ja lukemansa perusteella, ei hän kuitenkaan jää ilman jonkinlaista vaikutusta, jota me ihmisinä emme ole kykeneviä määrittelemään. Siksi kai olemme omaksuneet niin laajat oikeudet esittää kaikkea mieleemme tullutta, todella tarkistamatta sen paikkansapitävyyttä!

Kaikella esittämällämme on jonkinlainen vaikutus niin itseemme kuin ympäristöömmekin. Mihin ihminen, ennen kaikkea vielä sillä hetkellä ulkopuolinen, voi uskoa kaiken ”opetusviidakon” keskellä? Eikö hän oman turvallisuutensa nimissä käännä selkänsä koko uskonnolliselle ”hömpötykselle”, koska ns. uskovaisetkin ovat aivan ymmällään, tunnustamatta sitä avoimesti?

Itse aikanaan olin todella hämmästynyt ja neuvoton ensimmäisten uskon vuosieni aikana, koska luin todella paljon Raamattua. En voinut olla kokematta suorastaan henkistä kirvelyä sisimmässäni, etenkin kuunnellessani eri suuntien paikkakunnalla vierailevia julistajia, jotka lähes jokainen julistivat sanomaa, joka ”nollasi” edellisen julistajan puhuman! Ketä siis uskoa, ketä ei? Vain yksi asia soi uskomattomalla varmuudella sisimmässäni: Minun Raamattuni puhui aivan eri kieltä! Se ei nollannut mitään esittämäänsä jollakin toisella kohdalla, vaan kaikki oli mitä suurimmassa sopusoinnussa! Se puhui todella paljosta sellaisesta, mitä juuri kukaan ei maininnut saarnoissaan tai opetuksessaan! Mielessäni soi jatkuvasti kysymys: ”Miksi ei kukaan puhu tästä ja tästä?” Jos kerran olimme saman asian edustajia ja matkalla samaan määränpäähän, miksi emme voineet olla yksimielisiä, kuten veljemme Paavali niin selvästi toi julki?:

”Hän on myös vahvistava teitä loppuun asti, niin että te olette nuhteettomat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen päivänä. Jumala on uskollinen, hän, jonka kautta te olette kutsutut hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme yhteyteen. Mutta minä kehoitan teitä, veljet, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen,

että kaikki olisitte puheessa yksimieliset ettekä suvaitsisi riitaisuuksia keskuudessanne, vaan pysyisitte sovinnossa ja teillä olisi sama mieli ja sama ajatus.” (1.Kor.1).

Mitä kaikkea riistämmekään väärillä asenteillamme niiltä ihmisiltä, joita väitämme rakastavamme?