Henkien sivusävelet osa 2

Miksi sama julistus ja opetus vaikuttavat niin eri tavalla eri ihmisiin? Miksi äärimmäisen selväkin opetus voidaan tulkita ja ymmärtää niin monella ei tapaa? Emme tarkoita tässä tutkistelussamme sitä, kuinka jokainen meistä on yksilö ja kokee kohtaamansa asiat persoonallisella tavalla. Surulliseksi meidät tekee se, kuinka selvä Sanan opetuksesta lähtöisin oleva viesti ei mene perille, vaan tuloksena on aivan päinvastainen asenne ja suhtautuminen. Mielessäni on edellisen kirjoituksen jälkeen soinut mitä erilaisimpia selvittäviä ajatuksia.

Ensinnäkin mieleeni tulee sodan ajalta Säkkijärven polkka. Vihollinen oli valloituksensa jälkeen miinoittanut, kai Viipurissa, mitä erilaisimpia paikkoja radiotaajuudella toimivilla pommeilla. Suomen tiedustelulle selvisi aika pian miinojen toimintatapa, ja siksi alueella soi radiolähetyksenä jatkuvasti Säkkijärven polkka, varaten tietyn taajuuden. Siten vihollinen ei voinut lähettää pommien laukaisemiseen tarvittavaa koodia.

Jotakin samantapaista tapahtuu meissä ihmisissäkin. Kun Jumala omalla taajuudellaan lähestyy ihmistä hengellisen korvan kautta, pyrkii vihollinen estämään tämän viestin perille menemisen samalla taajuudella soivalla eksyttävällä ja ehkäisevällä signaalilla.

”Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.” (Ilm.2).

On selvästikin kysymys ihmisen sisäisestä korvasta, jonka tulee olla viritetty taivaalliselle taajuudelle. Nyt on kuitenkin muodostunut suureksi ongelmaksi vihollisen toiminta, joka seuraa viimeisimpiä tekniikan saavutuksia. Heti kun taivaallinen lähetys alkaa, jokin näkymätön rele laukaisee haittaohjelman, joka viruksen tavoin tunkeutuu, jos ei aivan samalle taajuudelle, niin kuitenkin niin lähelle, että ns. kerrannaiset taajuudet tunkeutuvat liian laaja-alaisesti viritettyyn korvaan. Ihminen kylläkin kuulee taivaallisen viestin soinnin, mutta sen alkuperäinen ja jumalallinen sanoma hukkuu mitä erilaisimpiin hälyääniin. Tämä selittää surullisella tavalla sen, miksi niin monet ystäväni kylläkin saattavat kuulla aivan oikeita asioita ja raamatullista opetusta, mutta vaihtelevasti vaikuttavat virukset soittavat vääriä ajatuksia ja väärää harmoniaa levittävää melodiaa. Tämä todellisen tarkoituksen peittävä musiikki siis estää tällä kertaa hyvää tarkoittavan, hengellisen kehityksen laukaisevan ”räjähdyksen”! Ihminen kylläkin kuulee ja on osallinen taivaalliseen vaikutukseen, mutta ajatukset kiinnitetään toisarvoisiin ja suorastaan tuhoaviin seikkoihin. Siten ihminen voi kokea aivan valtavia hengellisiä tunnekuohuja, mutta ei ole niiden jälkeen kykenevä kertomaan mitään kuulemastaan. Hän on kuullut, iloinnut, suorastaan huumaantunut, mutta ei taivaalliseen sanomaan, vaan enemmänkin julistajan ääneen ja karismaan!

Kuinka tärkeätä onkaan olla viritetty Hengen kanavalle, jonka lähettämä viesti on viimeisintä yksityiskohtaa myöten koodikirjan, Raamatun, mukainen. Tuo kanava ei sisällä mitään kerrannaisia taajuuksia, jotka sekoittavat vastaanottoa. Se on viimeisintä piirtoa myöten viritetty palvelemaan taivaallista asiaa, ilman minkäänlaisia väärinkäsityksiä!

Henkien sivusävelet osa 1

”Sillä ’teidän tähtenne Jumalan nimi tulee pilkatuksi pakanain seassa’, niinkuin kirjoitettu on.” (Room. 2).

”Minä pyhitän suuren nimeni, joka on häväisty pakanakansain seassa, jonka te olette häväisseet heidän keskellänsä.” (Hes.36).

On syytä lukea koko Hesekielin 36 luku. Vertauskuvallisesti sama on tapahtunut meidän aikanamme yhä uudelleen ja uudelleen.

Olen eilisestä asti hieman erikoisella tuulella, kun vuosien jälkeen yksi entisistä tuttavistani soitti melko erikoisen puhelun. Merkittävintä kaikessa on kai se, kuinka jotkin ihmiset säilyvät aivan samanlaisina vuosikymmenestä toiseen, muuttumatta oikeastaan ollenkaan. Nämä ihmiset ovat korottaneet yhden julistajan arvoon arvaamattomaan, ja heidän viestinsä kuuluu jatkuvasti: ”Kyllä hänen saarnansa ovat aivan valtavia. Sinunkin tulisi kuunnella niitä, vaikka hän ei haluakaan olla missään tekemisissä kanssasi!” Mikä tässä sitten on yhä vielä niin erikoista, että tunnen suoranaisen pakon palata samoihin toteamuksiin kuin vuosikausia sitten? Eilisessä puhelussa korostettiin tiettyjen saarnojen ”valtavuutta” aivan kuten aina ennenkin, mutta ei yksikään sana tai ajatusyhteys tuonut esiin jotakin niiden sisällöstä.

Olen jo useaankin otteeseen kertonut, kuinka kerran seisoimme erään kodin edessä ja talon isäntä suurella innolla todisti siitä, kuinka valtavan saarnan hän samana aamuna oli kuullut. Hänen kasvonsa ja koko olemuksensa säteilivät näkyvää loistetta, joten täytyi olla kysymys melko koskettavasta asiasta. Kun sitten kysyimme, mitä tuossa saarnassa oli sanottu, levisi hänen kasvoilleen outo ilme, ja ääni takertui kurkkuun. Hän ei kyennyt edes yhdellä sanalla tuomaan esiin jotakin saarnasta mieleen jäänyttä asiaa!

Tämä kertoo jotakin erittäin syvällistä siitä, miksi Jumalan Nimi sellaisella tavalla on tullut pilkatuksi niin uskovaisten kuin ulkopuolistenkin keskuudessa. Ns. uskovaiset todistavat aivan valtavista ja merkittävistä asioista, mutta eivät ole kykeneviä kertomaan edes pienistä seikoista, joita sanankuulo on heissä vaikuttanut. Nyt käy entistä selvemmäksi se, mitä Hesekielissä kirjoitetaan:

”Sinun kansasi lapset puhuvat sinusta seinänvierustoilla ja talojen ovilla ja sanovat keskenään, toinen toisellensa, näin: 'Lähtekää kuulemaan, millainen sana nyt on tullut Herralta'. He tulevat sinun luoksesi joukoittain, istuvat edessäsi minun kansanani ja kuuntelevat sinun sanojasi, mutta he eivät tee niitten mukaan, sillä he osoittavat rakkautta suullansa, mutta heidän sydämensä kulkee väärän voiton perässä. Ja katso, sinä olet heille kuin rakkauslaulu, kauniisti laulettu ja hyvin soitettu: he sanojasi kyllä kuuntelevat, mutta eivät tee niitten mukaan. Mutta kun se toteutuu - ja katso, se toteutuu - silloin he tulevat tietämään, että heidän keskuudessansa on ollut profeetta.” (Hes.33).

Herran Sanaa ei ole tarkoitettu kuin joksikin kauniiksi musiikkikappaleeksi, jonka sointia ihastellaan ja kuunnellaan pää kallellaan, etenkin erilaisten henkien säestyksellä. Niin, en koskaan aikaisemmin ole tullut ajatelleeksi henkien säestystä, mutta nyt asiayhteydet loksahtavat paikalleen itsellenikin hämmästyttävällä tavalla!

Miksi ihminen sellaisella tavalla jää ilman todellista, Sanalle tarkoitettua vaikutusta! Miksi parhaimmatkin sanankuulon hetket ovat jääneet ja jäävät ilman todellista vaikutusta ja mielenmuutosta? Ihminen kuulee kylläkin jotakin, ehkä palavaakin julistusta, mutta hän on tavalla tai toisella hyväksynyt näihin yhteyksiin lisävaikutuksia, jotka eivät olekaan Jumalan Hengestä lähtöisin. Ihminen kuuntelee Hengen vaikuttamaa musiikkia, mutta ei ollenkaan tajua itse sanomaa, koska samanaikaisesti hänen mielensä täyttävät mitä erilaisimmat sivuäänet, kappaleeseen kuulumattomat lisäsävelet!

Jumala armahtakoon meitä näiden henkien tuomien lisäsävelten johdosta! Miksi kallis sisar ja veli sellaisella tavalla ovat kiintyneet jonkun ihmisen julistukseen, oikeastaan riippumatta siitä mitä tämä sanoo, koska eivät puheen jälkeen edes muista mitään kuulemansa sisällöstä? Miksi nämä ihmiset eivät millään tavoin havaittavasti ole muuttuneet pienimmässäkään määrin näin ”valtavan julistuksen johdosta”? Niin, Hesekielin kohta antaa meille jumalallisen vastauksen, jonka vahvistavat lukemattomat tosielämän tapaukset. Ihmisissä on kaipaus saada kokea jotakin miellyttävää ja kaunista, mielellään jotakin aivan uutta ja erikoista. Jos väärä mieliala tunkeutuu hengelliselle alueelle, johtavat ihmisen omat mieliteot hyvinkin syvällisen ja aidon tuntuisille alueille, mutta henkien erottamisen kyvyn puutteessa ihminen ei tajua ajautuneensa vihollisen alueelle!

Jatkamme tästä lähipäivinä. Mieti tänä aikana ajatustamme henkien sivusäveleistä!

Kosketuksen kaipaus

”Minun luitani jäytää, kun viholliseni minua häpäisevät, sanoen minulle kaiken päivää: ’Missä on sinun Jumalasi?’" (Ps.42).

Minun Jumalani on aina kätkeytynyt tavalla ja toisella. Hänen tahtonsa on ilmestyä omilleen mahdollisimman monella tapaa. Mutta mikä estää Häntä toimimasta sen mukaisesti, mitä koko elämämme ajan olemme lukeneet Sanasta? Miksi minunkin Jumalani on käsittämättömällä tavalla hukassa itsellenikin arvoituksellisella tavalla? Tietyllä tavalla koen Hänen olevan lähellä, mutta piilossa. Minulla on yksinäisyydestäni huolimatta koko ajan tunne läheisyydestä, jota en kykene määrittelemään. Jokin minussa aistii läheisyyttä, joka on inhimilliselle mielelle kiusallisen kaukaista ja kosketuspiirin ulkopuolella. Kuinka kaipaankaan kosketusta, läheisyyttä, joka ikään kuin koko ajan pakenee kurottautuvaa kättäni!

Lapsenlapseni ovat aina jääneet tietynlaisen välimatkan päähän, eivätkä koskaan ole innostuneet tulemaan syliin tai antamaan koskettaa itseään. Olen silti onnellinen heistä. Muunlaisesta kosketuksesta jokin sisimmässäni ei salli kirjoittaa, vaikka jokin hyvin kokonaisvaltaisesti pyrkii nostamaan esiin kiusallisellakin tavalla kaipausta, jonka voi täyttää ainoastaan sellainen apu, joka on lähtöisin Jumalani säätämästä kylkiluusta!

Katselin juuri uutisista japanista lähtöisin olevaa videota, joka kertoi virtuaalikumppaneista, eli vain tietokoneen ruudulla koettavista kohtaamisista virtuaalisten persoonien kanssa. Samalla palasi mieleeni motorisoitu pehmolelu, jonka tarkoitus on korvata etenkin vanhainkodeissa hoitohenkilökunnan tapaamista. Kun lisäksi pari päivää sitten uutisoitiin, kuinka kahdenvälinen kumppanuus entistä vähemmän kiinnostaa ihmisiä, voimme todeta tälläkin alueella saapuneemme kylmyyden aikaan, jossa ihmisen läheisyys on kärsinyt arvon menetyksen. Kun kaikki on omalla tavallaan hiipinyt myöskin seurakunnalliseen elämään, on ihmisellä entistä huonompi olo.

Jos alamme askarrella näissä asioissa liiallisesti, kadotamme täydellisesti kosketuksen aitoon ihmisyyteen, joka alkaa olla katoava luonnonvara. Kaikki merkit viittaavat siihen, että yksinäisyys lisääntyy katastrofaalisesti. Ihminen on luotu tietyssä määrin riippuvaiseksi toisista lajikumppaneistaan, niin että sosiaalisuus määräytyy merkittävässä määrin näiden suhteiden mukaan. Ihmiseltä jäävät monet ihmisyyden taidot saavuttamatta ilman toisten persoonien luomia peilaamismahdollisuuksia. Jos ihminen ei kykene peilaamaan omaa persoonallisuuttaan lajitovereissaan, ei hänestä voi kehittyä oikealla tavalla itsenäistä ja elämäntaitoista ihmistä.

Vanhojen opetusten mukaisesti ihminen pettyy suurimpaan osaan läheisistään ja ajan tullen myös itseensä. Näiden rajallisten negatiivisten kokemusten piiskaamana ihminen joutuu etsimään erilaisia ratkaisuja tietyn suunnan ja kaipaamiensa seikkojen tavoittamiseksi. Epäonnistumiset kuuluvat jokaisen ihmisen elämään, ja niistä ihminen oppii kamppailemaan paremman tuloksen saavuttamiseksi. Oikeastaan suurin osa kokemuksistamme liittyy jollakin tavoin toisiin ihmisiin, jotka toimivat elämällemme peileinä ja vertauskuvina. Me petymme toisiimme ja ajoittain itseemmekin, mutta se ei merkitse antautumista fatalismin tai negatiivisuuden valtaan. Ilman negatiivisia asioita ja mielikuvia emme milloinkaan oppisi arvostamaan positiivisia ja rakentavia asioita. Murheen veitsi on terävä, mutta terveellinen. Kuinka kiitollisia meidän tulisikaan olla erilaisista päivistä ja vaihtelevista tapahtumista, sillä liian tasainen onni ja tyyni ilmapiiri kyllästyttävät hyvin pikaisesti.

Ajan kovuutta ajatellen joudumme matkaamaan eteenpäin melko heikoin eväin. Me itkemme yksinäisyyttämme ja kaipaamme toisen ihmisen kosketusta. Mistä voisimme ammentaa voimavaroja kunkin päivän vaellusta varten? Mihin suuntaan näkymätön Voima näyttää meitä ohjaavan aivan kuin lammaslaumaa loppuun syödyltä laitumelta?

”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden. Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat. Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen. Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.” (Ps.23).

Odota Herraa

”Veisuunjohtajalle; koorahilaisten mietevirsi. 2. Niinkuin peura halajaa vesipuroille, niin minun sieluni halajaa sinua, Jumala. 3. Minun sieluni janoo Jumalaa, elävää Jumalaa. Milloin saan minä tulla Jumalan kasvojen eteen? 4. Kyyneleeni ovat minun ruokani päivin ja öin, kun minulle joka päivä sanotaan: "Missä on sinun Jumalasi?" 5. Näitä minä muistelen ja vuodatan sydämeni: minä kuljin väentungoksessa, astuin sen kanssa Jumalan huoneeseen riemun ja kiitoksen raikuessa juhlivasta joukosta. 6. Miksi murehdit, minun sieluni, ja olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan häntä kiittää hänen kasvojensa avusta. 7. Minun Jumalani, minun sieluni on murheellinen minussa, sentähden minä muistan sinua Jordanin maalla, Hermonin kukkuloilla ja Misarin vuorella. 8. Sinun koskiesi pauhussa syvyys syvyydelle huutaa, kaikki sinun kuohusi ja aaltosi käyvät minun ylitseni. 9. Päivällä Herra säätää armonsa, ja yöllä minä hänelle veisaan ja rukoilen elämäni Jumalaa. 10. Minä sanon Jumalalle, kalliolleni: "Miksi olet minut unhottanut? Miksi minun täytyy käydä murhepuvussa, vihollisen ahdistamana?" 11. Minun luitani jäytää, kun viholliseni minua häpäisevät, sanoen minulle kaiken päivää: "Missä on sinun Jumalasi?" 12. Miksi murehdit, minun sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä, minun kasvojeni apua, minun Jumalaani.” (Ps.42).

Kuinka totta tämä psalmi onkaan tänä päivänä ainakin minun elämässäni! En varmastikaan ole ainoa, joka ajattelee juuri näitä asioita ehkä aivan päivittäin. Psalmi tuo esiin meidän syvimmät ajatuksemme ja kaipauksemme. Moni asia on muuttunut aivan käsittämättömällä tavalla, ja emme voi välttää ajatusta siitä, että Jumalakin olisi unohtanut meidät. Sisäinen olemuksemme kokee monenlaista ristiriitaa luottamuksen ja epäilysten välillä. Pahinta kai on eräänlainen syyllisyyden tunne päivittäisen lamaannuksen johdosta, kun juuri mikään ulkonainen tekijä ei näytä tukevan entisiä näkemyksiämme, ja luottamuksemme kohteena olleet ihmiset ovat jättäneet meidät yksin, niin yksin. Kaikki median välittämä tieto on vähitellen muuttunut entistäkin synkemmäksi, ja ihmiskunta aivan konkreettisesti on alkanut pelätä tulevaisuutta. Ainoa turvamme aivan selvästi alkaa olla vain Herramme siipien suojassa!

Useampikin seurakuntalainen on melko kipakasti antanut ymmärtää, ettei ole väärin pilkata pakanallista uskonnonharjoitusta.

”Yhtäkaikki nämä uneksijat samoin saastuttavat lihan; he halveksivat herrautta, herjaavat kirkkauden henkiolentoja. Mutta ei ylienkeli Miikaelkaan, kun riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: ’Rangaiskoon sinua Herra!’ Nämä sitävastoin herjaavat sitä, mitä eivät tunne; mutta minkä he järjettömäin eläinten tavoin luonnostaan ymmärtävät, sillä he turmelevat itsensä.” (Juuda).

Yksinomaan tämän sanankohdan perusteella meille tulisi olla selvää miten asennoitua eri uskontojen edustajiin ja heidän uskomuksiinsa. Ylienkeli Miikael oli erittäin ristiriitaisessa tilanteessa päävastustajamme kanssa, mutta ei siitä huolimatta antautunut asenteeseen, joka näyttää olevan monen kristityn suoranaisena kerskauksena. Ihmisen perusluonteessa on hyvin syvään juurtuneena tarve laukaista julki ajatuksensa ja näkemyksensä niin radikaalilla tavalla, että sitä voidaan kutsua herjaamiseksi. Tämä osoittaa selvästi sen, ettei ihmisillä ole Sanan selvästä todistuksesta huolimatta oikeanlaista tietoa, vaan he ovat antautuneet vääränlaiseen itsevarmuuteen ja perusteettomaan luottamukseen. He eivät todellisuudessa suhtaudu halveksivasti vain johonkin vieraaseen uskomukseen liittämäänsä asiaan, vaan ovat todellisuudessa Herrankin vastustajia. Ylienkelikin jätti ratkaisuvallan korkeammalle taholle, Itse Herralle. Vaikka oli tekemisissä päävastustajamme kanssa, säilytti enkeli tietynlaisen kunnioittavan asenteen.

Niin, tämä on vain yksi kohta. Saman todistaa kertomus meidän Herramme kiusauksen ajasta erämaassa. Hän ei missään kohden antanut sielunvihollisen kuulla kunniaansa, niin kuin useampikin hengellinen hurjapää on asian minulle esittänyt. Herramme ei aivan tarkoituksella puhunut kovin paljon vihollisestamme, mutta kuitenkin kertoi sopivan määrän tosiasioita hänestä. Meidän ei tule tietää liiaksi pahuudesta, joka on täydellinen vastakohta Hyvyydelle, joka saattoi selvästi sanoa:

”En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne, sillä maailman ruhtinas tulee, ja minussa hänellä ei ole mitään.” (Joh.14).

Tässä ajassa emme voi tehdä suurempaa virhettä kuin antamalla liiaksi tilaa pahuuden voimien ajattelulle. Tiettyyn rajaan asti on oikein tiedostaa ja nähdä kaikki väärä voidaksemme toteuttaa selvää Sanan käskyä: Pankaa paha pois keskuudestanne!

”Kyyneleeni ovat minun ruokani päivin ja öin, kun minulle joka päivä sanotaan: ’Missä on sinun Jumalasi?’ Näitä minä muistelen ja vuodatan sydämeni: minä kuljin väentungoksessa, astuin sen kanssa Jumalan huoneeseen riemun ja kiitoksen raikuessa juhlivasta joukosta.”

Rakas vanha sisaremme odotti itkuherätystä vielä elinaikanansa, mutta ei saanut nähdä sitä odottamallaan tavalla. Kyyneleitä vuotaa kuitenkin kaikkialla, vaikka ne pyritäänkin pyyhkäisemään pois ennen kuin kukaan niitä huomaa. Mitä erilaisimmilla, peitetyillä tavoilla meille kuulutetaan päivästä toiseen: ”Missä on sinun Jumalasi?” Sitä kysymme itsekin, ehkä hieman toisenlaisella tavalla. Hengellistä toimintaa on joissakin piireissä runsaanlaisesti, mutta miksi jokin sisimmässä itkee kaikesta huolimatta? Miksi kaikessa on niin voimakkaana jonkinlaisen ahdistavan yrittämisen leima? Miksi jotkin vapaat suunnat ikään kuin ovat mitä erilaisimpien pumppujen kahvoissa kiinni, pumpaten ahdistavalla tavalla hengellisyyttä vuotaviin astioihin?

Kuinka kaipaammekaan entisenlaisia kokouksia, väentungoksia ja aitoa Hengen kosketusta! Kaikki on aina ollut vajavaista ja puutteellista, mutta siitä huolimatta saimme kokea aitoa hengellistä kasvua Jumalamme kasvojen edessä.

”Miksi murehdit, minun sieluni, ja olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan häntä kiittää hänen kasvojensa avusta.”

Odottakaamme siis kaikesta murheesta huolimatta Jumalaa. Hän on vielä puuttuva omiensa asioihin ja muuttava kaiken.

Piskuinen lauma

”Älkää siis tekään etsikö, mitä söisitte ja mitä joisitte, älkääkä korkeita tavoitelko. Sillä näitä kaikkia maailman pakanakansat tavoittelevat; mutta teidän Isänne kyllä tietää teidän näitä tarvitsevan. Vaan etsikää Jumalan valtakuntaa, niin myös nämä teille annetaan sen ohessa. Älä pelkää, sinä piskuinen lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan. Myykää, mitä teillä on, ja antakaa almuja; hankkikaa itsellenne kulumattomat kukkarot, loppumaton aarre taivaisiin, mihin ei varas ulotu ja missä koi ei turmele. Sillä missä teidän aarteenne on, siellä on myös teidän sydämenne. Olkoot teidän kupeenne vyötetyt ja lamppunne palamassa; ja olkaa te niiden ihmisten kaltaiset, jotka herraansa odottavat, milloin hän palajaa häistä, että he hänen tullessaan ja kolkuttaessaan heti avaisivat hänelle. Autuaat ne palvelijat, jotka heidän herransa tullessaan tapaa valvomasta!” (Luuk.12).

”Minä odotan Herraa, minun sieluni odottaa, ja minä panen toivoni hänen sanaansa. Minun sieluni odottaa Herraa hartaammin kuin vartijat aamua, kuin vartijat aamua.” (Ps.130).

Keskustelin jonkin aikaa sitten erään henkilön kanssa, joka kertoi, kuinka häntä oli moitittu sen jälkeen kun hän oli maininnut kaipaavansa Herran luokse. Vaikeuksia ei kuulemma tule paeta, vaan kohdata ja läpikäydä ne. Tällainen mieliala näyttää vallanneen aika monen siitä päätellen, kuinka vähän enää lauletaan muukalaisuudesta tämän maan päällä. Jokin aivan erikoinen henki sitoo ihmisiä vasten kaikkea todellisuutta ja ihmisen syvintä kaipausta eräänlaiseen fatalistiseen ilmapiiriin, joka vääristyneellä tavalla ihannoi kärsimystä ja negatiivisia tunteita.

Vain todella harva, tietyllä tavalla haavoittunut ihminen, hyväksyy jopa hymyillen ahdistuksen. Luonnollisinta meille jokaiselle on kaikin tavoin paeta ja välttää tuskaa ja ahdistusta siinä määrin kuin se on mahdollista. Jos käsi osuu johonkin kuumaan, luontainen reaktio vetäisee sen pois aivan ilman erillistä päätöstämme. Jos olemme kaatumassa, emme tarvitse erillistä päätöstä välttääksemme rojahtamasta pitkällemme, vaan jalkamme saavat aivoistamme käskyn etsiä toisenlainen asento kaatumisen estämiseksi. Sellaisilla keleillä kun juuri nyt vallitsevat ulkona, mietin todella vakavasti lähdenkö ollenkaan raamattuluennoille, koska entisen jään päälle sataa jälleen märkää lunta. Jos lähdenkin, valitsen kevyen liikenteen väylällä hiekkaisimman tuntuiset kohdat.  Vältän kaikkia jäässä olevia uria, etenkin jos ajan polkupyörällä. Tässäkin kohden olen tehnyt etukäteen valinnan hankkimalla pyörääni parhaimmat nastarenkaat.

Miksi kertoa tällaista? Minäkin odotan Herraa ja pyrin toimimaan sellaisella tavalla, että olen kykenevä elämään mahdollisimman mielekkäällä tavalla. Vaikka heräänkin usein melko ahdistavissa tunnelmissa, en antaudu niiden valtaan, vaan annan mieleeni ohjelmoidun turvasysteemin kääntää ajatteluni alueille, jotka pitävät olemukseni mahdollisimman hyvin pystyssä, välttäen kaikkea mahdollista vahingollista vaikutusta. Haluan olla valmis kohtaamaan kaiken korkeimman tahdon tielleni tuoman, mutta selvästi viestitän itselleni ja ympäristölleni, etten ole kiintynyt ahdistaviin ja tuhoaviin asioihin.

On aivan eri asia antautua negatiivisten asioiden vietäväksi ja ohjattavaksi fatalistisessa hengessä, kuin että kaikin tavoin pyrkii elämään mahdollisimman mielekkäällä tavalla kaikenlaisia karikkoja väistellen. Meitä ei ole tarkoitettu puskemaan härkämäisesti kaikkein suorinta reittiä vahingoittavan ja vaarallisen maaston lävitse, vaan eteemme on asetettu tie, jolta vähäjärkisetkään eivät eksy. Jumalallinen tie on omalla tavallaan valtatie, mutta toisaalta kaita tie, joka ei läheskään aina kulje siellä, minne meidän mielemme meitä houkuttelee.

Mikä olisi selvin kuva tämänhetkisessä maailmassa ihmisen mielen pyrkimyksestä mennä lävitse harmaan kivenkin, seurauksista välittämättä? Tuomitsemme mitä jyrkimmin kaiken väkivallan ja terrorin, mutta emme voi hyväksyä kenenkään ihmisen syvimpien arvojen loukkaamista. Kun nyt ihminen päättää olevansa oikeutettu omavalintaiseen vapauteen näissä asioissa, on hän valinnut tien, joka tulee merkitsemään mitä vakavimpia seurauksia. Ihminen itse aikaansaa sen, mitä uskoo koko ajan välttelevänsä.

Me olemme todellisuudessa vain piskuinen lauma, jolle on annettu mitä suurimpia lupauksia. Miksi antautuisimme ajan hengen mukaiseen ajatteluun, joka ei huomioi ollenkaan sitä, kuinka Herramme ajattelee kaikessa vain laumansa parasta. Meitä ei säästetä vaikeuksilta, mutta meitä ei myöskään ole tarkoitettu ihannoimaan niitä. Me emme tarkoituksellisesti hakeudu lähelle negatiivisia asioita, mutta emme myöskään pakene mitään kohtaamiamme tilanteita silloin kun johdatus meitä kuljettaa. Eikö koko ympäröivä ilmapiiri tässä maailmassa saa meidät kaipaamaan todellista muutosta ja ikävöimään Herran luokse?

Niin kuin jo edellisessä kirjoituksessa totesin, ei minun tarvitsisi ottaa kirjoituksiini mukaan kuin vain vähäinen määrä vääriä näkemyksiä ja innoituksia saadakseni laajat kannatuspiirit. Menneinä vuosina minulle tarjottiin tätä mahdollisuutta useamman kerran, mutta jokin sisimmässäni torjui mahdollisuudet suorastaan mahdottomina. Torjuin niin taloudellisen kuin ”hengellisenkin” menestyksen omantunnon tähden. Palvelen mieluummin piskuista laumaa kuin suuria fanaattisia piirejä!