Tiedonanto maaliskuussa 2004

Marraskuun 28. päivä 2013. Olen suorastaan hämmästynyt löydettyäni aamuvarhaisella tämän kirjoituksen tietokoneeni kovalevyltä. Minulla ei ole siitä minkäänlaista muistikuvaa. Olen nyt poistanut joitakin viittauksia ja vanhoja osoitetietoja, joilla ei tänä päivänä ole merkitystä. Kuka kirjoituksen on laatinut, on täysi arvoitus. Ilmeisesti olen kuitenkin itse kirjoittanut sen joidenkin ihmisten esittämien ajatusten perusteella.

Veljemme ja sisaremme Herrassa!

Lukekaamme nämä sanankohdat todella rukoillen ja vakavuudella.

Ja minä, Johannes, olen se, joka tämän kuulin ja näin. Ja kun olin sen kuullut ja nähnyt, minä lankesin maahan kumartuakseni sen enkelin jalkojen eteen, joka tämän minulle näytti.

Ja hän sanoi minulle: "Varo, ettet sitä tee; minä olen sinun ja sinun veljiesi, profeettain, kanssapalvelija, ja niiden, jotka ottavat tämän kirjan sanoista vaarin; kumartaen rukoile Jumalaa."

Ja hän sanoi minulle: "Älä lukitse tämän kirjan profetian sanoja; sillä aika on lähellä.

Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen.

Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.

Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.

Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin!

Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.

Ilm. 22: 8-15.

Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.

2. Tess. 2: 11-12

Rakkaat veljemme ja sisaremme Herrassa. Kaikki ajan merkit puhuvat siitä, että Herran tulemus on todella lähellä. On kulunut muutama vuosi erikoislaatuisen hiljaisuuden merkeissä. Itse kukin on kysellyt mielessään, miksi Markku Vuoresta ei kuulu juuri mitään muuta kuin erilaisia huhuja.

Markku Vuori työskentelee nykyään toiminnanjohtajana yhdistyksessä nimeltään ”IHMINEN TAVATTAVISSA ry”. Se on julkisoikeudellinen yhdistys, jonka tarkoituksena on toimia ihmisten auttamiseksi heidän mielenterveydellisissä ongelmissaan. Nämä ongelmat eivät ole vain jossakin hengellisen toiminnan ulkopuolella, vaan nimenomaan se hätä, jonka veljemme Markku on nähnyt viimeisten vuosikymmenien ajan seurakunnan keskuudessa, on johtanut tämän toiminnan muodostumiseen. Se on hänen maallinen työnsä, joka pidetään täysin erossa hengellisen yhdistyksen toiminnasta, ja hänen palkkauksensa on järjestyksessä suurimmalta osaltaan. Vuoden ajan palkasta suurin osa tulee pitkäaikaistyöttömille varatusta työllistämistuesta, mutta osa on saatava kokoon jostakin muualta.

Veljemme on kirjoittanut kolme eri kirjasta siitä suuresta ja laajasta ongelmasta, mikä vallitsee maassamme, erikoisesti seurakunnallisessa elämässä. Niin käsittämätöntä ja uskomatonta kuin se onkin, voidaan nyt yli kolmikymmenvuotisen toimintamme jälkeen todeta, että uskovaisten keskuudessa on vallinnut ja vallitsee järkyttävässä määrin henkinen terrori ja toisten ihmisten alistaminen. Sen todistavat ne lukemattomat yhteydenotot, jotka osoittavat veljemme tarttuneen todella vakavaan ongelmaan, joka on pyritty hurskauden varjolla pitämään piilossa. Pahoinvointi uskovaistenkin keskuudessa on saavuttanut tietynlaisen äärirajansa, ja heidän auttamisekseen on tehtävä jotakin!

Veljeemme yhteyden ottaneista ihmisistä valtaosa on uskovaisia, joten hänen toimintaansa ei voida pitää vain sosiaalisena, vaan se on mitä suurimmassa määrin sitä, mistä Sanakin puhuu: käytännön rakkauden osoittamista ja toisten taakkojen kantamista.

Esittäkäämme todella vakava kysymys meille jokaiselle, tässä viimeisessä ja vakavassa ajassa. Onko meille mahdollista jatkaa eteenpäin entisellä tavalla, joka vain aikaansaa rikkirevittyjä veljiä ja sisaria, joiden henkiselle hädälle suljetaan niin silmät kuin korvatkin? Voidaanko ajatella jotakin murheellisempaa ja vakavampaa asiaa kuin se, että laajoissa piireissä Markku Vuorta pidetään maassamme henkilönä, jolla on ehkä laajin asiantuntemus narsistisesta luonnehäiriöstä, eli psykopatiasta? Mistä hän on saanut tämän asiantuntemuksen? Toiminnastaan lähes neljänkymmenen vuoden ajan uskovaisten keskuudessa! Voitaisiinko ajatella jotakin murheellisempaa?

Tämä kaikki tuntuu aivan uskomattomalta, mutta viimeiset pari vuotta ovat vahvistaneet kaiken totuudellisuuden. Viimeisin silmät aukaiseva seikka oli se, kun yli vuosi sitten selvisi, että keskuudessamme todellakin on ihmisiä, veljiksi kutsuttuja, jotka uskovat, että aviomiehellä on oikeus tehdä vaimolleen mitä vain. Se tuli esiin useammassakin puhelinkeskustelussa ja aivan konkreettisessa elämässä. Jouduimme jopa istumaan kokouksessa, jossa vieraileva puhuja toteaa tähän tapaan: ”Uskovaisen sisaren tulee varautua siihen, että hänelle voi tapahtua melkein mitä vain, jopa se, että hänen miehensä tappaa hänet!” Sitä seuraavissa keskusteluissa eri paikoissa todettiin tämän todella olevan Jumalan Sanan mukaista, eikä kenelläkään ulkopuolisella olisi oikeutta puuttua asiaan!!!

Tämä asia lievemmässä muodossa on ollut tiedossamme vuosikymmenien ajan; sitä vain ei ole rohjennut nähdä juuri sellaisena kuin se on. Nyt kaikki väärä on ylittänyt äärimmäisenkin sietokyvyn rajan, kun otetaan huomioon muutkin suorastaan järjettömät asiat ja uskomukset, joita tiettyihin piireihin on pesiytynyt!

Kysymyksemme kuuluukin nyt: Olemmeko käsittäneet oikeastaan yhtään mitään siitä Jumalan valmistamasta tiestä, joka on eteemme asetettu? Olemmeko käsittäneet edes alkeita siitä, mitä Herran Jeesuksen Kristuksen seuraaminen merkitsee? Kun ajattelemme sitä valheiden määrää, joka on saanut saastuttaa sitä uskovaisjoukkoa, jonka kanssa olemme olleet tekemisissä, niin kuinka ylipäätänsä kukaan rohkenee ajatella olevansa osallinen Jumalan siunauksista, saati sitten tulevansa ylöstemmatuksi Herraa vastaan? Koko valheellisuus on saavuttanut sellaisen mittakaavan, ettei yksittäisiä valheita voi enää erotella, vaan meidän täytyy puhua kokonaisesta valheen maailmasta. ”ÄLÄ SANO VÄÄRÄÄ TODISTUSTA LÄHIMMÄISESTÄSI!”

Sen jälkeen kun veljemme Markku Vuori ilmoitti haluavansa seurata vain Herraa Jeesusta ja edustaa yksin häntä, jätti suuri osa veljistä ja sisarista hänet oman onnensa nojaan. Mutta voimme kertoa jostakin muustakin. Kun monille ihmisille selvisi, ettei veljemme halua kumartua minkään enkelin, saati sitten ihmisen eteen, alkoi hän saada erikoislaatuisia yhteydenottoja, mistä puhuu parhaiten tämän postituksen mukana tuleva kirjoitus, missä hän puhuu laitumen lampaista. Siitä, mistä oli ollut jonkinasteinen tieto ja tuntemus, tuli nyt täysi varmuus. Yksi toisensa jälkeen ilmoitti olevansa sisäisesti hyvin rikkinäinen, ennen kaikkea rakkaudettomuuden, fanaattisuuden ja ihmispalvonnan tähden.

Ei vähäisin seikka veljemme uuden aseman ottamiselle ole ollut se, kuinka ollaan ajauduttu aivan käsittämättömään ihmispalvontaan, mistä mainitsemme vain sen, kuinka maassamme on joukko ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, ettei tässä ajassa ole kuin vain yksi ihminen, jolla on oikeus saarnata!

Yhdessä veljemme kanssa haluamme nyt jatkaa siitä, mikä alusta asti on ollut työnäkynämme. Veljemme on taloudellisista syistä pakko keskittyä työhönsä mielenterveysyhdistyksessä, mutta hän parhaansa mukaan on valmis toimimaan puhtaasti hengellisellä rintamalla niiden kanssa, jotka haluavat seurata Herraa Jeesusta minne tahansa Hän meneekin. Kuka rohkenee väittää, ettei Herran sydän olisi erikoisesti juuri siellä, missä rikkinäiset ja haavoitetut ihmiset ovat? Kuka rohkenee väittää, ettei veljemme seuraisi Herraa tässä mielenterveystyössänsäkin?

Pyrimme lähettämään silloin tällöin rohkaisevia kirjoituksia ja järjestämme kokoontumisia niin paljon kuin mahdollista. Mutta se sekaannus ja totaalinen kaaos, johon kaikki fanaattisuus on johtanut, on nyt takanamme. Me tunnemme vain yhden ainoan suuren Henkilön, ja Hän on Herra Jeesus Kristus, ja Häntä yksin me seuraamme, yksin Häntä me palvomme ja kumarramme. Pankaamme merkille, että ensi vuonna on kulunut neljäkymmentä vuotta siitä, kun Herran eniten käyttämä Jumalan mies meni kotiin. Me tiedämme Israelin kansan nelikymmenvuotisen vaelluksen erämaassa ja mitä siitä varoittaen meille kerrotaan. Mitä sisältävät nämä takanamme olevat neljäkymmentä vuotta? Jumala armahtakoon meitä, kun katselemme todellisuutta avoimin silmin! Onko tuo sama ajanjakso toistunut meidän aikanamme, niin että näemme todellisten saavutusten sijaan vain sekaannusta ja sanoinkuvaamatonta ihmispalvontaa? Kiitos Jumalalle, on olemassa ainakin pieni joukko, joka tässä ajassa voi todistaa seuranneensa Herraa noiden vuosien ajan, ja jolla on varmuus siitä, että se on tullut Herran Jeesuksen Kristuksen luokse!

Tämä on meidän kutsumme tässä ajassa: Seuratkaamme yksin Herraa Jeesusta Jumalan paljastetun Sanan valossa. Hän tulee pian ja haluaa olla ainoa palvontamme kohde. Vain todella henkilökohtainen suhde Häneen on pitävä meidät osallisena siihen, mitä Jumala tässä ajassa tekee.

Sanottakoon nyt suoraan se asia, jonka tulisi olla itsestään selvä, mutta josta Jumalan rakkauden tähden on pakko puhua. Tulevissa kokouksissa ei ole kuultavissa mitään siitä, mikä menneinä vuosina on riistänyt siunaukset yltämme. Me haluamme kuulla vain siitä, mitä Herra Jeesus Kristus merkitsee eri ihmisille, mitä Hän on tehnyt ja tekee Nimensä kunniaksi. Ei ole tarpeen mainita kerrasta toiseen suurten jumalanmiesten nimiä, ei ole tarpeen toistaa sitä, mitä se ja se sanoi. Jos ihmisillä ei ole mitään omakohtaista sanottavaa suoraan sydämeltänsä, on parempi että vain rukoilemme, että Herra voisi antaa meille ilmestyksen siitä, mitä Hän todella meille haluaa olla ja mitä Hän haluaa meidän olevan. Myöskään ei enää ole mahdollista nousta seisomaan sanoen: ”Minä en ollenkaan tiedä, pitääkö tämä paikkansa, mutta haluan kuitenkin sanoa sen!” Myöskään emme ole kiinnostuneita kuulemaan, mitä esim. Leo Meller sanoi siinä ja siinä kokouksessa.

Voidaan sanoa totuudenmukaisesti, että Herra on nyt avannut oven hedelmälliseen työhön, niin uskovaisten kuin uskosta osattomienkin keskuudessa. Meidän on vain mentävä sinne, missä Herra Jeesus Kristus on. Me olemme täällä Hänen sijastansa, ja siksi tiemme on johdettava sinne, missä suurin hätä on.

 

Korostettakoon vielä sitä, ettei ”IHMINEN TAVATTAVISSA ry” ole mikään peitenimi hengelliselle toiminnalle, vaan se on puhtaasti oma työmuotonsa henkisen hädän lievittämiseksi kansamme keskuudessa. Voiko tätä toimintaa tukea kymmenysvaroin, on jokaisen itse harkittavissa. Olemme kuitenkin sitä mieltä, että se täyttää kaikki ne seikat, mitä Sana kehottaa meidän tekevän aivan käytännössä.

Maaliskuussa 2004

 Muutama niistä, jotka eivät ole notkistaneet polveansa Baalin edessä.

Veli ja sisar ilmiantajina?

 Helmikuu 1999

 Veli ja sisar ilmiantajina?

"Veljeni Herrassa. Jumalan Sana kehottaa uskoon tulleita selvittämään asiansa niin ihmisten kuin Herrankin edessä. Synnit on tunnustettava ja tehtävä parannus. Minä olen tunnustanut omat syntini Jumalan edessä, ja olen myöskin selvittänyt kaikki ne asiat, jotka olivat minun ja ihmisten välillä. Mutta miten on silloin, jos epäilen veljeni tai sisareni tehneen tai tekevän jotakin sellaista, mikä ei ole oikein. Voinko minä esimerkiksi tehdä ilmoituksen poliisille tai yleensä viranomaisille? Eikö tämä ole todellisen kristityn vastuu?"

Me elämme ajassa, jossa kaikki saavuttaa lopullisen kypsyytensä. Laittomuus on päässyt valtaan, ja useimpien rakkaus on kylmennyt. Maailman keskellä niin politiikassa kuin taloudellisessakin elämässä vallitsevat maailman kovat lait, jotka eivät sääli heikkoja. Tässä ajassa vahvat tulevat yhä vahvemmiksi ja heikot yhä heikommiksi. Mitään keinoja ei kaihdeta vastustajien kaatamiseksi. Ilmiantaminen ja kaiken mahdollisen paljastaminen on yksi pääkeinoista, joiden avulla raivataan tieltä ne, jotka mahdollisesti ovat esteenä omien etujen tavoittelussa.

Niin surullista ja toisaalta kauhistuttavaa kuin se onkin, ei tänään voi nähdä mitään todellista eroa niinsanotun kristillisen seurakunnan ja maailman välillä. Tarkoitus pyhittää keinot kummankin piirissä. Kummankin piirissä tehdään samoin kuin avionrikkojanainen, josta sanotaan: "...hän syö, pyyhkii suunsa ja sanoo: 'En ole pahaa tehnyt'." (Snl. 30: 20). Annetaan käsky ristiinnaulitsemiseen ja pestään sen jälkeen kädet omantunnon rauhoittamiseksi. Mutta voidaanko toisen ihmisen veri pestä pois käsistä tuomion lausumisen jälkeen? Onko tuomio ollut oikea? Onko uskollisia todistajia kuultu, vai onko heitä ollut ollenkaan? Kansanjoukko on huutanut tuomionsa; hyvä on tuomittu ja rikoksentekijä vapautettu?

Synnit on tunnustettava ja parannus on tehtävä, mutta mitä se todella tarkoittaa nimenomaan tässä ajassa, jossa ei enää voi luottaa keneenkään? Veli pettää veljensä ja sisar sisarensa. Se, mikä on tarkoitettu kahdenkeskiseksi ja salassa pidettäväksi, huudetaankin yhtäkkiä katoilta. Onko veli veljensä tuomari, ja tuleeko uskovaisen toimia tuomioiden toimeenpanijana? Tähän kysymykseen voisimme saada lukemattoman määrän vastauksia, jotka kaikki olisivat toisilleen vastakkaisia. Tässä suhteessa on olemassa mitä erilaisimpia mielipiteitä, jotka perustuvat itse kunkin kokemuksiin ja näkemyksiin. Mutta voisiko tämä olla mittapuumme Elävän Jumalan Seurakuntana? Niin kuin kaikissa asioissa, uskon keskustelumme pohjana voivan olla ainoastaan Jumalan pettämättömän kirjoitetun Sanan, joka pysyy iankaikkisesti. Ihmisten mielipiteillä ei ole mitään merkitystä, olkoot ne kuinka hurskaita tahansa. Meidän on lopullisesti käsitettävä, että olkoon kysymys mistä tahansa yksilöä tai seurakuntaa koskevasta asiasta, meidän on annettava Jumalan itsensä puhua.

Minua järkyttää suuresti se, että joku esittää kysymyksen siitä, tulisiko hänen viranomaisten edessä paljastaa joku veljensä tai sisarensa. Samoin minua järkyttää se, että yhä uudelleen ja uudelleen ikäänkuin kutsutaan tuomioistuin koolle jonkun veljen tai sisaren asioita selvittämään, ja siten julkistetaan asioita, joita ei milloinkaan ole tarkoitettu julkisuuteen. Onko tämä Jumalan Sanan mukaista? Kyllä, niiden mielestä, jotka sen tekevät, mutta mikä on totuus? Laki huutaa tuomiota, armo laupeutta. Miksi nykyinen uskovaisten keskuudessa oleva laki on niin usein tuomion kannalla, mutta armo tulee niin harvojen osaksi? Onko Raamattua sittenkään luettu oikein? Onko lainkaan käsitetty, mitä Jumala meiltä odottaa?

Käydään sitten keskustelua mistä tahansa, koen sydämelläni mitä suurimman vakaumuksen siinä suhteessa, että perusta kaikelle keskustelulle ja arvioimiselle löytyy Roomalaiskirjeen 13. luvusta. Asia voidaan tietysti ilmaista toisinkin, mutta tuskin löytyy parempaa sanankohtaa keskustelumme aloittamiselle.

"Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt. Sillä nämä: 'Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse', JA MIKÄ MUU KÄSKY TAHANSA, ne sisältyvät KAIKKI tähän sanaan: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'. RAKKAUS EI TEE LÄHIMMÄISELLE MITÄÄN PAHAA. SENTÄHDEN ON RAKKAUS LAIN TÄYTTÄMYS." (Jakeet 8-10).

RAKKAUS EI TEE LÄHIMMÄISELLE MITÄÄN PAHAA!

RAKKAUS EI TEE LÄHIMMÄISELLE MITÄÄN PAHAA!

RAKKAUS EI TEE LÄHIMMÄISELLE MITÄÄN PAHAA!

RAKKAUS EI TEE LÄHIMMÄISELLE MITÄÄN PAHAA!

RAKKAUS EI TEE LÄHIMMÄISELLE MITÄÄN PAHAA!

RAKKAUS EI TEE LÄHIMMÄISELLE MITÄÄN PAHAA!

RAKKAUS EI TEE LÄHIMMÄISELLE MITÄÄN PAHAA!

Miksi minun oli kirjoitettava tämä lause seitsemään kertaan, jotta ikäänkuin päätyisimme täydellisyyden lukuun seitsemän?

Kaikki tämä vie meidät Israelin kansan vaelluksen ensimmäisiin hetkiin, kun sille julkituotiin Herran Jumalan tahto. Ei kukaan ihminen puhunut ja julkituonut ajatuksiansa ja tahtoansa, vaan itse Kaikkivaltias Jumala asetti iankaikkiset säädöksensä, joiden noudattamisesta oli oleva kiinni tulevienkin sukupolvien iankaikkisuus ja maallinen onni. "Noudattakaa minun käskyjäni ja säädöksiäni, sillä se ihminen, joka ne pitää, on niistä elävä. MINÄ OLEN HERRA!" (3. Moos. 18: 5).

Lain antamisen jälkeen annettuja käskyjä tarkennettiin. Mooses oli se, jonka kautta nämä asiat julkituotiin, mutta kukaan ei voinut kestää Jumalan edessä sanoen: "Mooses on vajavainen ihminen, samanlainen kuin mekin, hänen puheillansa ei ole niin suurta merkitystä! Puhukoon Jumala meille suoraan!" Mooseksen suulla itse Herra sanoi: "Älkää varastako, älkää valhetelko älkääkä lähimmäistänne pettäkö... älä tee lähimmäisellesi vääryyttä äläkä ota mitään väkisin. Päivämiehesi palkka älköön olko sinun takanasi huomiseen asti... Älkää tehkö vääryyttä tuomitessanne... vaan tuomitse lähimmäisesi oikein. Älä liiku panettelijana kansasi keskellä äläkä vaani lähimmäisesi verta. MINÄ OLEN HERRA! Älä vihaa veljeäsi sydämessäsi, vaan nuhtele lähimmäistäsi, ettet joutuisi hänen tähtensä syynalaiseksi. Älä kosta äläkä pidä vihaa kansasi lapsia vastaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. MINÄ OLEN HERRA! (3. Moos. 19: 11-18).

Itseasiassa edelläolevat sanat ovat niin selvät, etteivät ne tarvitse mitään selityksiä, mutta haluaisin korostaa tämän kysymyksen yhteydessä muutamaa seikkaa. "Älä tee lähimmäisellesi vääryyttä äläkä ota mitään väkisin." Vääryyttä ei ole läheskään aina vain suoranainen valheellisuus tai näkyvä, ruumiillinen, kiinni käyminen. Edellä olevat sanat vievät asian sydämeen asti, ja meitä varoitetaan vääristä tuomioista. Miksi? On vain yksi, joka kykenee näkemään todellisuuden, ja Joka on: "sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija." (Hebr. 4: 12-13). Me saatamme mielestämme nähdä asiat juuri siten, mikä on lopullinen totuus, ja siitä huolimatta olemme vääriä tuomareita, ja joudumme vastaamaan Herran edessä. Meidän suoranainen "totuudellisuutemme" saattaa olla Jumalan silmissä vääryyttä!    "...äläkä ota mitään väkisin!" ÄLÄ OTA MITÄÄN VÄKISIN? Kuinka moni on ollut tietoinen tällaisen sanankohdan olemassaolosta? Mitä se tarkoittaa, ja onko muita raamatunkohtia, jotka vahvistaisivat sen? "Teille on jo yleensä vaurioksi, että käräjöitte keskenänne. Miksi ette ennemmin salli tehdä vääryyttä itsellenne? Miksi ette ennemmin anna riistää omaanne? Sen sijaan te itse teette vääryyttä ja riistätte toisen omaa, vieläpä veljien" (1.Kor. 6: 1-8). "Jos myyt jotakin lähimmäisellesi tai ostat jotakin lähimmäiseltäsi, niin älkää tehkö vääryyttä toisellenne... Älköön teistä kukaan tehkö vääryyttä lähimmäisellensä, vaan pelkää Jumalaasi; sillä MINÄ OLEN HERRA, teidän Jumalanne" (3. Moos. 25: 14,17).

"Äläkä ota mitään väkisin!" Jos Uuden Liiton mukaisesti meidän tulee luopua oikeuksistamme senkin suhteen, mikä on omaamme, niin miten on suhteemme, jos asetamme määrätynlaisia pakkoja veljellemme tai sisarellemme? EI MITÄÄN VÄKISIN! "Jos sinä et tee sitä ja sitä, niin minä...!" Eikö tämä ole väkisin ottamista? Eikö tämä ole pakottamista? "Jos sinä et tunnusta, jos sinä et tee niin kuin sanon, jos sinä, jos sinä, niin minä...!" Onko tämä Jumalan Sanan mukainen asenne? Jumalan Sanan todistuksen pohjalta ja sen arvovallan nojalla minä julistan jokaiselle tällaisen asenteen omaavalle, että hänen tulee tehdä itse parannus ja pyytää Pyhää Henkeä ottamaan pois vääryys hänen sydämestänsä!

Samassa jakeessa sanotaan heti perään: "Päivämiehesi palkka älköön olko sinun takanasi huomiseen asti." Me uskomme vaeltavamme hengellisesti, mutta jätämme tietyt asiat huomioimatta oman etumme mukaisesti. "Jos ostat tai myyt jotakin lähimmäiseltäsi, niin älkää tehkö vääryyttä toisellenne..." Vääryys on siinä, jos me pidätämme itsellemme jotakin sellaista, mikä kuuluu toiselle. Jos ostamme jotakin, mitä tahansa, tavaraa, työtä, palveluksia, tulee meidän korvata kaikki oikealla tavalla ja oikealla ajalla. Kysymys ei ole jostakin sellaisesta, minkä ihmiset voisivat keskenään päättää, vaan kysymys on Jumalan tahdosta elämässämme. Me emme milloinkaan voi sanoa: "Tämä on minun ja veljeni välinen asia, älä sinä Herra puutu tähän!" EI OLE OLEMASSA MITÄÄN VELJIEN TAI SISARIEN VÄLISIÄ ASIOITA, JOTKA EIVÄT KUULUISI HERRALLE!

Jo Raamatun painoasuun laatijat ovat alaviittauksiin ottaneet kohdan Uudesta Testamentista: "Katso, työmiesten palkka, jonka te vainioittenne niittäjiltä olette pidättäneet, huutaa, ja leikkuumiesten valitukset ovat tulleet Herran Sebaotin korviin" (Jaak. 5: 4). Ääni sisimmässäni kertoo minulle, että tässä kohden jälleen kerran useat henget huutavat minulle: "Taas sinä puhut itsestäsi ja ajat omaa asiaasi!" Minulle on samantekevää, mitä tietyt henget huutavat, sillä Jumala on minun todistajani, että kysymys on maailmanlaajuisesta asiasta, joka on nimenomaan yksi merkki viimeisistä ajoista, sillä sanoohan edellinen jae: "Te olette koonneet aarteita viimeisinä päivinä."

Vääryys kätkeytyy usein sinne, missä sitä viimeksi uskottaisiin olevan, ja missä viimeksi ajatellaan rikotun, ei ainoastaan ihmisiä, vaan itse Jumalaa vastaan. "Älä tee vääryyttä kurjalle ja köyhälle palkkalaiselle, olipa hän veljiäsi tai muukalaisia, joita asuu maassasi, sinun porttiesi sisäpuolella. Maksa hänelle hänen palkkansa samana päivänä, ennenkuin aurinko laskee, sillä hän on kurja ja halajaa palkkaansa —ettei hän huutaisi sinun tähtesi Herran puoleen ja ettet sinä joutuisi syyhyn" (5. Moos. 24: 14-15).

Nämä  edellämainitut sanankohdat puhuvat palkan maksusta palkkalaiselle. Eroa ei tehdä sen puoleen, onko tämä veli tai ulkopuolinen. Jos Herra tällaisella tavalla puhuu työmiehen puolesta hänen maallisen palkkansa puolesta, niin miten onkaan hengellisten asioiden suhteen, saati sitten asenteemme suhteen toinen toiseemme?! "Älä tee lähimmäisellesi vääryyttä äläkä ota mitään väkisin!" RAKKAUS EI TEE LÄHIMMÄISELLEEN MITÄÄN PAHAA!

Kuinka erilaista olisikaan elämämme ja kuinka pitkälle olisimmekaan päässeet vaelluksessamme kohti Herraa, jos jokainen olisi noudattanut Jumalan Sanaa! Kysymys ei ole mistään vaikeasti ymmärrettävistä asioista, joita olisi vaikea toteuttaa, vaan kysymys on niin yksinkertaisista asioista, että ihmiset haluavat kulkea niiden ohitse. "...Jumala on tehnyt ihmiset suoriksi, mutta itse he etsivät monia mutkia." Kun on tarpeeksi kauan toimittu väärin, on jouduttu selitysten viidakkoon, ja puolustelut seuraavat toistansa. Mutta uskon koko sydämestäni meidän tulleen aikaan, jossa jokaisen on ratkaistava tiensä suunta. On mahdotonta jatkaa sillä tavoin kuin mitä nyt teemme! Jokainen tekee sitä, mikä hänen omasta mielestänsä on oikein, mutta kuinka voisimme tässä tilassa kestää Herran kasvojen edessä?

Tämä tutkistelu johtaa meidät ehkä ankarimpaan itsetutkisteluun, mitä olemme koskaan joutuneet suorittamaan omalla kohdallamme. OMALLA KOHDALLAMME! Kuinka tärkeätä onkaan seistä henkilökohtaisesti Herran edessä. "...kukin rangaistakoon kuolemalla oman syntinsä tähden." "...vaan jokaisen on kuoltava oman syntivelkansa tähden. Jokaiselta ihmiseltä, joka syö raakoja rypäleitä, heltyvät hänen omat hampaansa." "Poika ei kanna isän syntivelkaa, eikä isä kanna pojan syntivelkaa." (5. Moos. 24: 6; Jer. 31: 30; Hes. 18: 20).

Suokoon Herra, että käsitämme tänä päivänä yhden perusasian kristillisestä elämästämme. Miksi minusta tuntuu, kuin joutuisin juottamaan maitoa ihmisille, joiden olisi jo vuosia tullut nauttia liharuokia? Miten on mahdollista, että niin moni on kulkenut uskovaisen elämän aakkosten ohitse, ja silti uskoo voivansa ymmärtää lukemaansa? Kun Pietari oli pitänyt ensimmäisen saarnansa helluntaina, kerrotaan hänen saarnansa tuloksista seuraavaa: "Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat: 'Miehet, veljet, MITÄ MEIDÄN PITÄÄ TEKEMÄN?'" (Apt. 2: 37). Mitä sanovat tämän ajan uskovaiset ensimmäiseksi sen jälkeen, kun Sana on leikannut ja he ovat saaneet piston sydämeensä? Millainen prosessi heissä on lähtenyt liikkeelle?

Jumala on todistajani, että sydämeni täyttää murhe. Miksi? Mitä tapahtuu jatkuvasti, toistuvasti, kun joitakin maallista elämää koskevia asioita otetaan esille? Mitä tapahtuu myöskin useiden hengellisten asioiden suhteen? Sana on tullut elävänä ja ihminen on saanut piston sydämeensä. Sen sijaan, että sanoisivat esi-isiemme tavoin: "Mitä meidän pitää tekemän?", he sanovat rohkeudella, jota ei haluaisi uskoa kenelläkään olevan: "Kyllä asia varmastikin on näin, mutta etkö sinä itse tee samoin?" Katseleeko Jumala meitä mieltymyksellä? Jos ihmiset sanoisivat rehellisesti kaiken sen, mitä sydämellänsä tuntevat, kuuluisi tunnustus suurinpiirtein näin: "Puhut varmasti asiaa, mutta jos minun pitää jotakin tunnustaa tai tehdä parannusta, niin minä en yksinäni päätäni pölkylle laita! Sinä olet aivan yhtä syntinen ja epäonnistunut ihminen; joko teemme sen yhdessä, tai sitten annetaan asian olla!" Jumalani, Jumalani, millaisia uskovaisia me oikein olemme? Armahda meitä, armahda meitä, ennen kuin on liian myöhäistä! Käsitämmekö lainkaan, mitä sanomme ja teemme? Onko viimeinenkin jumalisuuden olemus kadonnut meistä?

Millaista on katumuksemme ja parannuksen tekomme tänä päivänä? Katselemmeko vain ympärillemme ja näemme maailmallisen menon joka puolella? Onko maailman mallista tullut meidän esikuvamme? Onko omatuntomme tullut vain muiden ihmisten omaksitunnoksi, niin että itse vanhurskautamme itsemme ja etsimme vikoja vain lähimmäisistämme? "Sillä me emme rohkene lukeutua emmekä verrata itseämme eräisiin, jotka itseänsä suosittelevat; MUTTA HE OVAT YMMÄRTÄMÄTTÖMIÄ, KUN MITTAAVAT ITSENSÄ OMALLA ITSELLÄÄN JA VERTAILEVAT ITSEÄÄN OMAAN ITSEENSÄ!" (2. Kor. 10: 12). JOS MISSÄ, NIIN EIKÖ TÄSSÄ OLE KUVA TÄMÄN HETKEN HENGELLISESTÄ ELÄMÄSTÄ!? Jumalan Sanan todistus on jätetty syrjään tai korvattu omilla käsityksillä, jotka perustuvat vain muutamiin sanankohtiin ja on sitten selitetty itselle sopivalla tavalla. Joka vertaa itseänsä itseensä, on aina löytävä oikeanlaisen muodon ja saa olla tyytyväinen itseensä. Luontaisena seurauksena on se, että tähän kuvaan ei sovi kukaan muu.

Jo Herramme aikana kysymys kuului: "Mitä meidän siis pitää tekemän?" Tämä kysymys esitettiin Johannes Kastajalle ennen kuin Herramme astui esiin. (Luuk. 3: 10). Saman kysymyksen esittivät useat eri ihmisryhmät. He ottivat kuulemansa Sanan vastaan, niinkuin sanotaan 1. Tess. 2: 13: "...että te, kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niinkuin se totisesti on, Jumalan Sanana..."  MITÄ MEIDÄN PITÄÄ TEKEMÄN? MITÄ MINUN PITÄÄ TEKEMÄN? "Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili ITSESTÄMME!" (Room. 14: 12). Jumalan Sana pysyy iankaikkisesti, eikä tämäkään kohta ole yhtään muuttunut. JOKAISEN ON TEHTÄVÄ JUMALALLE TILI ITSESTÄNSÄ! Miten on mahdollista, että lähes jokainen piston sydämeensä saanut haluaa vetää samalla tilille veljensä tai sisarensa? Onko Jumalan Sana todella vaikuttanut vilpittömässä sydämessä, jos tämä on tilanne? 2. Kor. 7: 10.

Markku Vuori

Elämän jano

Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ”Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen,

mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.” (Joh. 4: 13- 14)

Olen yli kolmenkymmenen vuoden ajan suomentanut hengellistä kirjallisuutta ja simultaanisesti tulkannut valtavan määrän kasetteja. Joitakin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta kaikki ovat olleet sitä mieltä, että olen suorittanut tämän tehtäväni hyvin, jopa erinomaisesti. Nyt sitten näiden kolmenkymmenen vuoden jälkeen melkoinen määrä niistä ihmisistä, joita täten olen palvellut, on sitä mieltä, että minun tulee pysyä uskollisena tälle viralleni, eli edelleenkin vain toimia kääntäjänä eli tulkkina niille henkilöille, joiden puheita ja kirjasia olen suomentanut.

On vaikea uskoa todeksi sitä, että nyt minulta täydellisesti halutaan kieltää kaiken henkilökohtaisen ja omakohtaisen julkituominen. Minun ei sallittaisi puhua missään kokouksessa sen paremmin evankelistana kuin opettajanakaan, jotta en omine luonteenpiirteineni toisi asiaan mukaan mitään häiritsevää. Jotta asia säilyisi muuttumattomana ja puhtaana, tulisi minun yleisökokouksissakin istuutua, panna kuulokkeet päähäni, ja suomentaa joku nauhalla oleva kokous.

Minä tuskin olisin kolmenkymmenen vuoden ajan suomentanut jotakin sellaista, mitä en arvostaisi korkealle. Suurimman osan ajasta olen tehnyt sen käytännöllisesti katsoen omalla kustannuksellani, ja niinäkin vuosina, kun minulle on siitä suoritettu rahallista korvausta, on tuo summa ollut niin minimaalinen, ettei sitä nykyisen lainsäädännön mukaan edes saa kutsua palkaksi. Mutta nyt joutuu pakostakin esittämään itselleen ja samalla muille todella vakavan kysymyksen: mitä on se, mitä olen kolmenkymmenen vuoden ajan suomentanut? Mikä on sen tarkoitus, miksi se on kielellemme käännetty, mitä on sen tuloksena syntynyt?

Jo tässä vaiheessa todettakoon, että voidaanko Jeesusta ja Jumalaa syyttää kaikesta siitä, mitä tänä päivänä näemme niin sanotussa kristillisessä maailmassa? Yleisesti ottaen jokainen järkevä ihminen käsittää, että alkuperäisestä asiasta vieraantuminen ei ole alkuperäisen sanoman ja julistuksen syyksi käsitettävää, vaan että jokaista jumalallista alkuperää olevaa asiaa on paholainen seurannut varjon tavoin.

Minä joudun nyt tavattomalla vakavuudella esittämään polttavia ja merkitykseltään iankaikkiseen elämäämme vaikuttavia kysymyksiä. Jos ja kun tiedän koko olemuksellani, että kaikkina näinä vuosina olen pyrkinyt tekemään kaiken työni sydämelläni ja mahdollisimman aidosti ihmisenä eläen, niin olisiko kaikki kauttani englannin – tai saksankielellä suomeksi muuttunut asia voinut olla jättämättä minuun jotakin? Olisiko kaikki se julistus ja opetus, joka korvistani on sisälle mennyt vieraskielisenä ja sitten mielessäni ja sydämessäni omalle kielellemme muuttuneena suustani ulos tullut – olisiko se voinut kulkea tämän sisäisen tien tekemättä mitään vaikutusta? Jos se on niin suuren vaikutuksen tehnyt kaikissa kuulijoissa, eikö se sitäkin enemmän ole tullut osaksi sitä elimistöä ja ihmisyyttä, jossa se on samanaikaisesti vaikuttanut kaksikielisenä ja vaatinut molemmilla kielillä ymmärtämistä?

Voi minua raukkaa, jos se ei minussa ole mitään saanut aikaiseksi, ei ole synnyttänyt mitään omakohtaista, henkilökohtaista! Kuinka usein olenkaan kuin kokenut itse seisovani puhujanlavalla, ja kaikki on tuntunut tulevan omalta sydämeltäni! Suomentamani on ollut niin voimallista ja elävää, että sen säilyttämiseksi samanlaisena Jumalan Hengen on täytynyt vaikuttaa minussa sen toteutumiseksi. Ja nyt sitten minulle rohjetaan sanoa, ettei minulla voi olla mitään henkilökohtaista sanottavaa ja minua varoitetaan mitään julkituomasta, ettei vain alkuperäinen missään suhteessa häiriintyisi! Jokin minussa suorastaan pilkkaa tällaista naurettavuutta, toisaalta taas tunnen syvää tuskaa!

Olenko työskennellyt koko parhaan elinaikani vain sen tähden, että tässä mitä kriittisimmässä ajassa nousee esiin rinta pystyssä ihmisiä, jotka haluavat ottaa kaiken kunnian tässä maasta tehdystä työstä nimenomaan sen kustannuksella, että murjovat maahan toisen ihmisen, nousten seisomaan tämän päälle? Kaikki tämä ei ole mitenkään uutta, vaan on säilynyt vuodelta 1974 kirje, syntymäpäivälleni päivättynä, jossa vaaditaan tätä työtä pois minulta ja meiltä.

Miten voi sama julistus aikaansaada niin kahdenlaista tulosta? Toisaalta lukemattomat ihmiset ovat tulleet johdatetuiksi takaisin Jumalan luokse, aitoon, todelliseen, alkuperäiseen, raamatulliseen uskoon Herraan Jeesukseen Kristukseen, ja sitten toisaalta tuloksena on mitään kaihtamaton, ihmiskorostukseen keskittynyt, omaa paikkaansa muiden kustannuksella etsivä ”kristillisyys”. On pakostakin kysyttävä useiden asioiden todellisuutta. Ovatko kaikki todella uudestisyntyneitä ihmisiä? Ovatko nämä henkilöt tulleet Herran Jeesuksen Kristuksen luokse, vai ovatko he tulleet jonkun suuren henkilön luokse?

Tiedän suuren osan uskovaisia suhtautuvan halveksivasti kaikkeen psykologiaan viittaavaankin; itse asiassa kuuluin aikaisemmin itsekin näihin hurskaisiin. Olen kuitenkin elämän ja olosuhteiden ja kuolemanläheisyyden pakon edessä joutunut muuttamaan asenteitani radikaalistikin, sillä minun on ollut pakko tunnustaa itselleni ja ympärilläni oleville ihmisille, että olen ollut monessa suhteessa väärässä. Erikoisesti viime aikoina lukemani Tommi Hellstenin kirjat ovat tehneet minuun lähtemättömän vaikutuksen.

Aikaisemmin en ollut juurikaan selvillä tämän henkilön elämästä siitä yksinkertaisesta syystä, etten ollut kiinnostunut näistä asioista. Mutta ostettuani ensimmäisen hänen kirjansa ja luettuani sen vuoden 2001 syksyllä, tunsin pakottavaa tarvetta ostaa ne kaikki. En halua selvitellä kaikkea yksityiskohtaisesti, mutta haluan sanoa perusasian yhdellä lauseella, joka julkituo tunteeni ja ajatukseni tätä henkilöä kohtaan, ja minkä lauseen olen todennut useammallekin henkilölle: ”Meillä on varmastikin tieto oikeasta opista, mutta Tommy Hellsten tietää millainen sydämen tulee olla!”

Keskustelin hiljattain linja-autopysäkillä erään koiraansa taluttavan parrakkaan miehen kanssa, joka kertoi olleensa parikymmentä vuotta mielisairaanhoitotyössä. Keskustelun lomassa hän kysyi olenko lukenut Tommy Hellstenin viimeisimmän kirjan. Vastasin siihen myöntävästi toistamalla edellä mainitsemani lauseen. Siihen hän totesi: ”Pyhän Hengen on täytynyt antaa kaikki tämä hänelle.” Minä olen täsmälleen samaa mieltä.

Me pidämme itseämme jossakin määrin aivan erinomaisina uskovaisina, ja tuntuu nöyryyttävältä ja ehkä omien uskomusten kieltämiseltä tunnustaa jollakin maallisena pidetyllä terapeutilla olevan syvällisempi näkemys itse asiain olemuksesta, ihmisestä, sisäisestä elämästä, Kristuksesta, joka on kiinnostunut jokaisesta ihmisestä.

Kaikki tämä voi olla tulosta vain suuresta kärsimyksestä ja ahdistuksesta, mistä näiden kirjoittaja on ollut osallisena suuren osan elämästään; mikä pahinta, lapsuutensa ajan. Siitä huolimatta aivan selvästi Jumalalta avun saaneena hän saattaa todeta, että kaikista näistä kärsimyksen vuosista, aikaisemmasta elämästä, on tullut suurin siunauksen lähde hänen elämälleen. Me olemme kautta aikojen pelänneet ahdistusta ja kärsimystä – siitäkö syystä meiltä on jäänyt kokematta jotakin todella syvällistä ja merkityksellistä?

Mikä Tommi Hellstenistä tekee erikoisen tässä ajassa, on se, mitä hän kutsuu rehellisyydeksi ja todelliseksi nöyryydeksi. Hän tilittää elämäänsä, ja vaikka on vuosikymmenien ajan ollut terapeuttisessa työssä ja suureksi avuksi lukemattomille ihmisille, toteaa hän yhä vielä oman toipumisensa olevan kesken. Lapsuus alkoholistiperheessä on kokemus, osa elämää, jota ei saa kokemattomaksi eikä elämättömäksi minkään terapian avulla. Jumalan kohtaaminenkaan ei useimmiten näytä merkitsevän sitä, että kaikki kuin pyyhkäistään pois; päinvastoin, nämä arvet jäävät loppuelämäksi muistutukseksi siitä, että olemme vain ihmisiä, vajavaisia, puutteellisia, ainoastaan Jumalalta todellisen avun saavia. Arvet jäävät todisteeksi eletystä elämästä.

Jeesus sanoo vuorisaarnassa, että autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Olemmeko me nyt kaiken hengellisen rikkautemme keskellä unohtaneet tämän totuuden? Kääntäen tai paradoksaalisesti taivasten valtakunta kuuluu hengellisesti köyhille; eikö meidän siis tulisi varoa tulemasta hengellisesti rikastuneeksi, sillä silloinhan ei taivasten valtakunta enää kuulukaan meille?

Minä uskon tässä olevan pääongelman, jonka Tommy Hellsten on oivaltanut kärsimysten teitä kulkiessaan. Aloitin hetki sitten uudelleen hänen viimeisimmän kirjansa ”Saat sen mistä luovut” lukemisen, ja sen esipuheessa hän tilittää elämäänsä: ”Tälle kypsymismatkalle lähdin oikeastaan jo 70-luvun lopulla turhauduttuani siihen mitä kirkko ja perinteinen julistus opetti elämästä ja ihmisenä olemisesta. Oikeastaan jätin koko uskon ja hengellisyyden, koska en silloisessa elämän tilanteessani ja suuressa henkilökohtaisessa hädässäni kokenut saavani siitä apua… Tällä matkalla aloin sitten uudestaan törmätä siihen, minkä olin tietoisesti hylännyt: hengellisyyteen ja uskoon. Mutta hengellisyydellä oli nyt kaikupohjaa minussa. Ymmärsin vähitellen, että se mitä aiemmin olin tehnyt etsiessäni apua uskosta, oli itse asiassa pakoa omasta itsestä. Käytin uskoa ja hengellisyyttä pakopaikkana, jotta minun ei tarvitsisi kohdata kaikkea sitä, mikä itsessä pelotti. Yritin hypätä Jumalan syliin ja ummistaa silmäni todellisuudelta.”

Onneksi kipu oli niin sietämätön, että tämä ei onnistunut.

Markku Vuori