30 vuotta Herran tiellä osa 1

Osa 1

30 vuotta Herran tiellä.

Oma todistukseni

Syyskuussa 1994

Tässä kuussa tulee kuluneeksi kolmekymmentä vuotta siitä kun tietoisesti lähdin seuraamaan Herraa. Tätä seikkaa en olisi lainkaan pannut merkille, ellei aivan sattumalta, tai sanottakoon paremminkin johdatuksesta, käteeni olisi tullut tietokonelevyke, jolla oli viisi vuotta sitten hyvin vaatimattomassa painoasussa julkaisemani moniste, jonka yksi ystävistäni oli tuosta vihkosesta tallentanut. Ajattelin vain vilkaista lävitse sen sisällön, kun yhtäkkiä tunsin sydämelläni, että minun on julkaistava se nyt uudelleen, sillä tuskin kykenisin tänä päivänä paremmin julkituomaan sitä, mitä sydämelläni tunnen. Tuohon aikaan ei moni postituslistallamme oleva ollut mukana, eli ei siis ole lukenut sitä.

Tämä kirjoitus julkaistiin siis viisi vuotta sitten vihkosessa, jonka nimi oli "25 vuotta Herran tiellä". Paljon on virrannut vettä ajan uomassa. Tänä päivänä näiden viiden vuoden jälkeen olen entistä kiitollisempi Herraani kohtaan Hänen sanoinkuvaamattomasta armostaan, joka on tullut minunkin kohdalleni. Entistä kirkkaammin ja selvemmin käsitän Hänen Sanansa merkityksen tässä ajassa. "Osta hyvä, nahkakantinen Raamattu, sillä sinä tulet lukemaan sitä paljon!" Ylistetty olkoon Herramme ja Jumalamme Hänen ihmeellisestä johdatuksestaan ja hyvästä tahdostaan, sillä missä olisinkaan minä tai missä olisimme me kaikki, ellei Hän sellaisella tavalla olisi osoittanut Sanansa tärkeyttä! Useampikin Raamattu on kulunut loppuun näiden kolmenkymmenen vuoden aikana, ja suurta iloa on minulle tuottanut Herran Sanan lukeminen eri kielillä. Erikoisesti saksankielinen Hermann Mengen tarkka käännös on johtanut aivan erikoisella tavalla entistä syvällisempään Sanan ymmärtämiseen.

Toisen Raamattuni esilehdellä oli ristiinnaulitun kuvan alla teksti: "Ilman Minua, sinä Markku, et voi mitään tehdä." Kuinka totta onkaan tämä ilmaisu, jonka Pyhä Henki niin voimakkaana silloin laski sydämelleni. Jonkun mielestä vuosien laskeminen ja niinkin korkean luvun kuin 30 mainitseminen saattaa merkitä tietynlaista itsensä korottamista ja itsekehua. Herra on kuitenkin todistajani, ettei siitä ole lainkaan kysymys, sillä jo alusta alkaen Hän teki sydämelleni selväksi sen seikan, että jos tahdon palvella Häntä, en tule saamaan mitään kunniaa itselleni. Miksi niin monen on todella vaikea uskoa tämä vilpittömäksi totuudeksi minun elämässäni? Joka todella tuntee minua ja on selvillä siitä, minkä lävitse olen kaikkien näiden vuosien aikana kulkenut, tietää, että on mieletöntä epäillä sanojani ja vilpittömyyttäni, saati sitten tuntea kateutta minua kohtaan.

Menneiden vuosien aikana monetkin veljet ovat tuoneet julki paheksuntansa sen johdosta, että juuri minä olen ollut Jumalan välikappaleena Sanan julistamiseksi tämän maan keskellä. Mutta kuka olisi ollut halukas ottamaan yllensä kaiken sen, mitä minun päälleni on tämän palvelustehtävän johdosta kumottu? Tuskin on mielettömämpää ihmistä maan päällä kuin sellainen, joka kadehtii Jumalan itsensä antamaa palvelustehtävää, sillä kuka tahansa saattaisi inhimillisesti tuntea suurta tyydytystä seisoessaan puhujanlavalla suuren kuulijakunnan edessä, mutta kuka on valmis kulkemaan Getsemanen ja Golgatan kummun kautta? Jokaisen todellisen jumalanpalvelijan on kuljettava tämä tie, itsensä kieltämisen ja oman tahdon hylkäämisen tie.

Kukaan ei voi kieltää sitä tosiasiaa, että Jumalan armosta olen saanut olla välikappaleena Sanan tuomiseksi kansallemme. Aikoinaan suuretkin joukot osallistuivat kokouksiimme, mutta niin kuin on aina ollut Jumalan pelastushistorian aikana, niin nytkin astui yksi kerrallaan esiin veljiä, jotka halusivat tuoda julki: "Minä en hyväksy sitä, että Markku-veli on niin paljon esillä, minäkin haluan aseman seurakunnan edessä!" Niinpä yksi toisensa perään aloitti oman toimintansa vieden mukanaan osan laumaa. Mutta mihin suuntaan ja minne he näitä minun kauttani tapahtuneen Jumalan työn mukaan tulleita ihmisiä veivät? "Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme." (1. Joh. 2: 19).

Aika on osoittanut, että en minä, vaan Jumala on koko ajan ollut oikeassa. Kuinka kiitollinen olenkaan Hänelle, ettei minun tänä päivänä tarvitse häpeillen painaa päätäni, vaan saan entistä suuremmassa luottavaisuudessa nostaa katseeni ja nähdä entistä kirkkaampana sen lunastuksen ja pelastuksen, joka meidän osaksemme on tullut tässä viimeisessä ajassa, ilman minkäänlaista ansiotamme. Kuinka suureksi onkaan sydämelleni tullut se tosiasia, että Herra tuli lihaan, meidän kaltaiseksemme, jotta me voisimme hyvin pian tulla muutetuiksi Hänen kaltaiseksensa! Halleluja, halleluja! Kaiken tämän me olemme saaneet Hänen paljastetun Sanansa kautta, joka loistaa tässä pimenevässä ajassa sitäkin kirkkaampana, mitä pidemmälle yössä kuljemme.

Sydämeni rukous on, että kaikki entiset ystäväni ja veljeni ja sisareni heräisivät näkemään totuuden, ennen kuin on liian myöhäinen. Kuinka ihanalta onkaan tuntunut, kun veljet ja sisaret soittavat tai kirjoittavat, ja erään veljen sanoin tuovat julki: "Markku-veljeni, muistatko vielä minut? Minä olin siihen aikaan niin tyhmä, voitko antaa minulle anteeksi?" Herra tietää, etten ole kenenkään kohdalla polttanut siltoja takanani, vaan avoimin sydämin olen antanut jokaiselle anteeksi, ja rukoukseni on, että itse kukin mahdollisimman pian käsittäisi, ettei ihmispalvonnan tiellä ole mitään todellista saavutettavissa!

Arvostamme suuresti tiettyjä sananjulistajia, mutta meidän on käsitettävä kerta kaikkiaan, ettei ole kysymys heidän sanojensa toistamisesta kirjaimesta kirjaimeen, vaan sen ymmärtämisestä ja tekemisestä, mitä he sanoivat. Me kaikki tunnemme käsitteet puhuttu Sana ja paljastettu Sana, mutta missä on todellakin tässä ajassa eletty Sana?

Kuulemillamme ääninauhoilla meitä kehotetaan kaivautumaan syvälle Sanaan. Joka todella on ymmärtänyt mitä Jumala tässä ajassa tekee, hän on jo näiden lähes kolmenkymmenen vuoden aikana antanut valmistaa itseänsä syventymällä Jumalan Sanaan, antaen Pyhän Hengen johtaa yhä vain syvemmälle Sanan totuuksiin. Erikoisella tavalla minua ovat viime aikoina puhutelleet Sanat Psalmissa 119: "Kuinka sinun lakisi onkaan minulle rakas! Kaiken päivää minä sitä tutkistelen. Sinun käskysi tekevät minut vihollisiani viisaammaksi, sillä ne ovat minun omani iankaikkisesti. Minä olen kaikkia opettajiani taitavampi, sillä minä tutkistelen sinun todistuksiasi. Minä olen ymmärtäväisempi kuin vanhat, sillä minä otan vaarin sinun asetuksistasi..." (97-).

"Minä olen kaikkia opettajiani taitavampi, sillä minä tutkistelen sinun todistuksiasi." Me saamme tänä päivänä todella sanoa saman kuin psalmin kirjoittaja. "Ja heille, koska he eivät palvelleet itseänsä, vaan teitä, ilmoitettiin se, minkä nyt on teille julistettu niiden kautta, jotka taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä ovat teille evankeliumia julistaneet; ja siihen enkelitkin halajavat katsahtaa" (1. Piet. 1: 12).

Kukaan tälle ajalle lähetetty sanansaattaja ei milloinkaan kiinnitä ihmisten katseita itseensä, vaan todellisen Yljän ystävän tavoin hän koko elämällänsä julistaa loppuun asti: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!" Me olemme Herran armosta saaneet ymmärtää Hänen puhettansa entistä enemmän, kulkea Hänen kanssansa näiden kolmenkymmenen vuoden aikana. Me olemme tutkineet Hänen Sanaansa, ja meidän kohdallamme on tullut todeksi se, mitä Danielin kirjan 12. luvussa on kirjoitettuna: "Mutta sinä Daniel, lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopunaikaan asti. Monet sitä tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy."

Kääntäköön iankaikkisesti uskollinen Jumala kaiken hyväksi aivan käsin kosketeltavassa tulevaisuudessa. Kaikki ne veljet ja sisaret, jotka ovat nousseet Jumalan asettamaa palvelustehtävää vastaan, ovat saaneet aikaan paljon pahaa, mutta lähinnä ovat itse kärsineet suurimman vahingon, joutuessaan todellisuudessa kauaksi siitä, mitä Jumala tässä ajassa tekee. Itse Kaikkivaltias Jumala on todistajani, ettei yksikään minua vastaan esitetty paha puhe ja panettelu pidä paikkaansa, vaan on ainoastaan kateellisten ja pahansuopaisten ihmisten liikkeelle panemaa. Kysymys ei ole siitä, etten olisi vajavainen niin kuin jokainen ihminen on. Monessa suhteessa olen puutteellisempi kuin moni ystäväni, enkä ole välttynyt virheiltä. Mutta nyt on viimeinen aika käsittää, etteivät kaikki panettelut ja väärät puheet kuulu Jumalan valtakuntaan ja todellisen seurakunnan keskuuteen. Joku aivan tavallinen, uskosta osaton ihminen on joskus sanonut: "Joka uskoo valheen ystävästänsä, menettää aina jotakin." Tämä ilmaisu pitää sataprosenttisesti paikkansa. Vihollinen on aina pyrkinyt tuhoamaan luottamuksen uskovaisten keskuudessa, ja jos johtavista veljistä puhutaan pahaa, estää se Jumalan siunausten virtaamisen niin pahan puhujalle kuin vääryyden hyväksyvällekin.

Nyt on viimeinen aika toteuttaa Herran käskyä: "Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu" (Matt. 24: 14). Kysymys ei ole siitä, että odottaisimme jokaisen kuulijan tai lukijan liittyvän joukkoomme, vaan meidän tehtävämme on palvella Herran todistajina tämän pimeän maailmanajan keskellä, palvellen jokaista lähimmäistämme. Itse kukin vastaa Jumalansa edessä, meidän tehtävämme on kylvää Sanaa niin kauan kuin siihen on mahdollisuus, todistukseksi kaikille kansoille. Vasta sitten voi tulla loppu. Emme toki tahdo kohdata tuota loppua palvelijan tavoin, joka kaivoi leiviskänsä maahan, ymmärtämättä Herransa tahtoa?

Jatkuu…

Paluu laitumelle osa 4

                                                                    Osa 4

Laitumemme lampailla on siis itse kullakin oma syynsä eristäytyä toisista yhteisön jäsenistä. Kun puhumme nyt jostakin tällaisesta muualla maailmassa ja mielikuvituksessa tapahtuvana, on helppo ymmärtää näitä asioita ja nauraa niille. Mutta tulisiko nauraa vai itkeä? Kaikki on tapahtunut ja tapahtuu keskuudessamme juuri tällaisella tavalla, josta siedämme kerrottavan lampaiden, mutta ei ihmisten kohdalla! Kirjoittaja ei voi mitään sille, kuinka kaiken yläpuolella tahdosta riippumatta kaikuvat nuo merkittävien julistajien sanat kysymyksessä omasta syyllisyydestäni: ”Sinun ei tarvitse sitä tietää!” Tämä asianhaara sisältää jotakin paljon, suunnattomasti, pelottavampaa kuin mitä osaamme ajatellakaan. Nämä sanat sisältävät todellisuudessa koko sen kirouksen, joka vallitsee niin vuoriniityillä laiduntavien lampaiden kuin meidänkin yllämme. Vihataan, syytetään, panetellaan, mainemurhataan, kertomatta todellista syytä ja edes yrittämättä etsiä totuutta jo kymmenen käskyn perusteella. Miksi minusta, sinusta, puhutaan, annetaan väärä todistus, haluamatta perustella asiaa sen paremmin maallisen kuin ei jumalallisenkaan oikeuden mukaisesti? Kaikki tämä todistaa meille, että vihollisen voimat ovat tunkeutuneet sinnekin, missä niitä ei ikinä olisi uskottu olevan!

”Mutta nytpä onkin monta jäsentä, ja ainoastaan yksi ruumis. Silmä ei saata sanoa kädelle: ’En tarvitse sinua’, eikä myöskään pää jaloille: ’En tarvitse teitä’.” (1.Kor.12). Jumalan Henki sisimmässäni vakuuttaa minulle ja meille kaikille, että tämä sanankohta tietomäärämme huomioiden ei milloinkaan ole ollut niin todellisuutta kuin tämän päivän laitumella. Me olemme saaneet olla osallisina mitä raamatullisimpaan opetukseen, mutta jossakin vaiheessa korvamme ja siten sydämemmekin ovat kääntyneet väärään suuntaan, laitumen laidalle. Musta hahmo on tarttunut hämmästyttävän aidolla tavalla kaikkeen kuulemaamme, ja on julistanut meille samoja asioita melkein juuri sellaisina, kuin olimme ne aikaisemmin kuulleet. Kaikki oli kautta vuosien melkein kuin, aivan kuin… Kuinka kauhistuttavan petoksen kohteeksi olemmekaan joutuneet! Melkein kuin… aivan kuin… Mikään ei ole pelottavampaa ja vaarallisempaa yksinomaan jo Eevan kokeman perusteella. ”Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan.” (2.Kor.11)

Laitumemme lampaat elävät vain siitä ravinnosta, jonka luokse heidän paimenensa ne johdattaa. Ihminen ei elä vain leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee. Olemme kymmeniä, jollei sitten satoja kertoja osoittaneet, että pieninkin lisäys tai muutos aitoon Jumalan Sanaan tuo mukanaan hengellisen kuoleman. Suureksi osaksi se perustuu laitumemme lampaiden uuteen oppiin raikkaasta ilmasta ja hygieenisestä välistä toisiin lampaisiin. Yksin jäänyt on paljon helpompi napata susien suihin, ennen kaikkea kun se houkutellaan jostakin muurin aukosta laitumen ulkopuolelle. Emme halua siitä puhua sen enempää juuri nyt, mutta miettikäämme myös sitä mahdollisuutta, että… kamalaa ajatellakin sitä… jonakin päivänä musta hahmomme ei tyydykään vain kiusaamaan ja piinaamaan loppuun asti hermostuneita lampaitamme, vaan avaa portin ja vie kaikki mukanaan!

Onko koskaan aikaisemmin tässä määrin kaikunut laitumella määintä, joka korostaa yksilön vapautta ja ilmoittaa selvästi toinen toisellensa yhteyden ajan olevan ohitse, eikä toisia enää tarvita, milloin mistäkin keinotekoisesta ja keksitystä syystä? Vanhat tulee unohtaa ja kulkea eteenpäin, mutta on asioita joita ei yksinkertaisesti voi unohtaa, ihmismieli kun on sellainen! Kirjoittaja voi antaa tapahtuneen anteeksi, mutta ei voi unohtaa sitä sen suuren opetuksellisuuden johdosta. Tapahtuipa kerran eräällä ulkomaan rautatieasemalla, että yksi mieshenkilö, veljen nimellä kulkeva, tarrasi molemmin käsin kurkkuuni ja karjui kovalla äänellä: ”Me emme sinua tarvitse, me emme sinua halua! Me turvaudumme aivan toiseen henkilöön, ja haluamme sinut totaalisesti syrjään!” Tilanteeseen ajautuminen pyydettiin anteeksi, mutta ei itse asiaa!

”Sentähden sanoo Herra, Herra niille näin: Katso, minä, minä tuomitsen lihavan lampaan ja laihan lampaan välillä. Koska te olette kylki- ja niskavoimalla sysineet ja sarvillanne puskeneet kaikkia heikkoja, kunnes olette saaneet ne ajetuiksi ulos ja hajallensa, niin minä tahdon vapauttaa lampaani, etteivät ne enää jää ryöstettäviksi; ja minä tahdon tuomita lampaan ja lampaan välillä.” (Hes.34). Pankaamme mitä suurimmalla vakavuudella merkille, ettei ole kysymys vain lampaiden päättämistä asioista! Me saatamme keskenämme sopia jotakin, uskoa olevamme valtuutettuja tiettyihin asioihin, luottaen määräysvaltaamme, jota meillä usein ei ole pienimmässäkään määrin! Herra on se, joka tuomitsee eri lampaidenkin välillä, se toistuu näissä parissa lauseessa kahteen kertaan.

Me voimme siis omassa hengellisessä näkemyksessämme tehdä tietynlaisia rajoituksia ja aidata joitakin ihmisiä oman alueemme ulkopuolelle, tietyn välimatkan päähän, mutta kaiken maailman Tuomari seuraa kaikkea, vaikka usein ihmettelemmekin tuomioiden viipymistä. Onneksi tuomiot eivät ole meidän käsissämme, sillä olisimme jo aikaa sitten tuhonneet kaiken, itsemmekin muiden mukana!

Me tarvitsemme toisiamme ja toistemme läheisyyttä enemmän kuin milloinkaan aikaisemmin, mutta miten saisimme vaikenemaan tuon tumman hahmon, jota aivan liiaksi ja kiusaantumiseen asti olemme kuunnelleet! Hän ei pienimmässäkään määrin ajattele parastamme, ei välitä meistä tippaakaan, vaan haluaa ainoastaan tuhota koko laumamme aina vain uudenlaisella villaopilla, joka on 99 prosenttisesti oikea ja paikkansa pitävä. Mutta vain tuo yksi prosentti saa aikaan kaiken muun myrkyttymisen aivan kuten jokin viimeisimpien aikojen hermomyrkky, jota ei tarvita edes yhtä prosenttia tuhansien tappamiseksi.

Lammaslaumamme on riitaisempi kuin milloinkaan aikaisemmin. Kirjoitimme aikanaan vartijoista Siionin muurilla. Vartijan varoituksia ei haluttu kuulla vielä silloinkaan, kun vihollinen jo oli muurien sisäpuolella. Sama on tapahtunut jälleen kerran lammaslaumassamme, joka ei niin yksimielisesti ponnistelisi aivan järjettömän asian puolesta, ellei suuri osa jäsenistä olisi omaksunut uuden villaopin harhoja. Yksi näistä ristiriitaisimmista harhoista perustui manipulointiin, joka taas perustui lammaskunnan itsetuntoon. Ahaa, siinä se jälleen tulee silmiemme eteen aivan uudessa valossa! Kuka lampaista on suurin, kuka kaunein, kuka kiehtovin, kuka maskuliinisin, kuka naisellisin? Emme ole tästä vielä puhuneet, emmehän?

Jokainen lammas, ainakin noin pinnallisesti tarkastellen, oli lopen uupunut yrittämiseensä ja ponnisteluihinsa. Ei kai kuitenkaan villan tuottaminen isännälle ole niin merkittävä seikka, että sen tähden aivan kuolemaan asti ponnistetaan hyödyn takia? Ei, ei, niin jaloja nämä lampaat eivät sentään ole! Mutta on se yksi asia, jonka takia niin ihmislampaat kuin muutkin pässinpäät ovat valmiita uhraamaan terveytensäkin: itsetunto, tietoisuus tärkeydestä, arvostuksesta ja tietysti merkittävästä asemasta muiden joukossa, … muiden edellä!

Jos sen siten haluamme kuvailla ja tuoda kasvojemme eteen, oli lauman vallannut tämä uusi villaoppi, joka ei perustunut villan tuottamiseen ja lampaana olemiseen, vaan oman arvon kohotukseen, ikivanhaan juoneen, jonka varjolla mikä tahansa lauma saatiin harhautettua syrjäpoluille, jotka eivät lainkaan näyttäneet niiltä. Kuka meistä on suurin, kuka meistä on kaunein, kuka meistä…?

Kirjoittaja on jo lukemattomia kertoja todistanut sen, ettei kukaan todella palvo ketään toista, edes suurimman idolin tai esikuvan kohdalla. Kaikki epäkristillinen kunnioitus ja palvonta perustuvat tarpeeksi syvään kaivettuna vain ihailijan ja palvojan omakuvaan, omaan heijastukseen lähteen tai minkä tahansa heijastavan pinnan edessä. Parhaita heijastimia ovat kuuluisuudet, kuka mistäkin syystä.

Niinpä oli tumma hahmo eri öinä kiertänyt lauman hajallaan olevien ruhojen välillä (keho kuulostaa liian hienostuneelta) käyttäen hyväkseen pitkiä välimatkoja. Siinä oli vakuutettu kunkin hahmon erinomaisuutta ja ylivertaisuutta, niin että vähitellen oli koko päivittäinen kanssakäyminen perustunut toinen toisensa tarkkailuun ja vertailuun.

On liian sekavaa alkaa kuvailemaan kaikkea tätä, mutta aivan kautta aikojen pätevän esikuvan mukaisesti oli keskinäinen kilpailu johtanut siihen, että jonkinlaisen arvoasteikon säilyttämiseksi oli hyväksytty, joskin eripuraisesti, yhden pässinpään aivan erinomainen erinomaisuus ja ylemmyys muiden keskellä. Ja kun yksi korotetaan arvoon arvaamattomaan, seuraa yleinen tyytymättömyys ylistävistä määkäisyistä ja kunnianosoituksista huolimatta!

Näennäisen rauhan ja sovun keskellä ristiriidat sen kuin kasvoivat, mutta johtajapässin lampaannaama loisti joidenkin mielestä kuin Moosespässin kasvot aikanaan. Kukaan ei sentään ehdottanut pussin panemista tämän esikuvan päähän, nimen jäädessä salaisuudeksi oikeustoimien pelossa. Kutsukaamme häntä vain johtajaksi tai Suureksi Johtajaksi. Johtopässi taitaa olla yksinkertaisin nimitys!

Kirkkohistoria on aina ajan kuluessa todistanut, mitä seuraa jonkun korottamisesta arvoon arvaamattomaan. Mitä ylempänä joku on, sitä alemmaksi todellisuudessa vaipuvat kaikki alamaiset tai alempiarvoiset. Mitä kovempaa alamaiset tietyissä kulttuureissa huutavat ylistystänsä jollekin johtajalle ja pinnistävät äärimmilleen voimansa, sitä heikompaan asemaan he joutuvat, vaikkakin melko huomaamattomasti. Jokainen pässinpääideologia on johtanut jossakin vaiheessa kaaokseen, ajattelemme sitten mitä tahansa kulttuuria tai ideologiaa. Yhden kunnia on toisen kumara ryhti ja känsäiset polvet! Sen olemme olleet todistamassa viimeisten vuosikymmenien aikana. Mutta siitähän meidän ei tule tietää mitään! Huonovointisuutemme on omaa syytämme, oma vikamme! Vai onko?

jatkuu...

Paluu laitumelle osa 3

Osa3

 

Alkoi hiukan vaivata tuo edellisen kappaleen ajatus kuvitteellisesta lammaslaumasta. Kuvitteellinen ei tarkoita irrallisuutta todellisuudesta, vaan sitä, että niin paikat kuin henkilöt ja tapahtumatkin on muutettu siinä määrin, että köyhä kirjoittaja välttyisi kaikenlaisilta kalliilta oikeustoimilta, joilla joskus ensimmäisten kirjoitusten kohdalla uhkailtiin. Tietynlainen kuvitteellisuus auttaa meitä havainnoimaan ja käsittämään asioita aivan uudella tavalla. Siksi Sanakin puhuu meistä todellisista uskovaisista lampaina, jotka temmeltävät Hänen laitumellansa. Lammas on aivan erikoislaatuinen olento, vaikka onkin eläin. Se on perusolemukseltaan viaton, lapsenkaltainen, helposti kaiken uskova, vailla liiallisen järjen tuomia epäilyksiä. Verrattuna moneen muuhun olentoon se on helposti melko tyhmänä pidettävä, vaikka näiden vertailujen yhteydessä aivan liiallisesti korostetaan ihmisen viisautta, joka monessa suhteessa on useinkin hyvin arveluttava tekijä!

Oikealla tavalla ymmärrettynä on lammas mitä parhain esimerkki hengellisellä alueella. Se on omalla tavallaan itsepäinen, jukurimainenkin, mutta se tietää olevansa täysin riippuvainen paimenestansa. Se oppii tuntemaan oman paimenensa äänen, jolla on ratkaiseva merkitys etenkin sumuisina ja pimeinä hetkinä. Suurelta osaltaan synkkä hahmo laitumen reunalla huuteli aivan samoja asioita kuin paimenkin, suorastaan sanasta sanaan ja äänenpainosta äänenpainoon. Silti äänen koostumus oli aivan erilainen, mutta yksinkertaisia kun lampaat ovat, alkaa helposti unohtaa tiettyjä asioita, ja jatkuva toistaminen tunkeutuu tajuntaan vahingollisella ja väärällä tavalla. Oli oma paimen villan tuottamisestakin omalla tavallaan puhunut, mutta aivan lempeässä hengessä, ei painostaen, ei kiusaten. Tietäähän toki aito paimen villan syntymisen perusasiat!

On todella hämäävää se, kuinka tumma mies jatkuvasti puuttuu lauman asioihin, ikään kuin olisi hänen sydämensä asia toimia hyvän asian puolesta. Neuvot ovat useimmiten hyvin asiallisia, hyvältä vaikuttavia, mutta niitä ei jaetakaan lauman parhaaksi, vaan sen vahingoksi. Meille on kerrottu leivisköistä ja talenteista, vastuustamme meille uskotun suhteen. Meille on selvää, että tietyssä määrin meillä on vastuu kaikesta omistamastamme, jolla on tarkoitus palvella jumalallista päämäärää. Mutta vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan, pienikin valheellinen neuvo ja opetus sisältävät tuhon siemenen, josta olemme olleet todistajina vuosituhansien ajan. ”Onko Jumala todella sanonut?” Eeva kuunteli vihollista muutaman lauseen verran. Hänelle esitettiin väite, joka perustui osatotuuteen, tiettyyn näkökulmaan. Eevalle valotettiin väärää asiaa, väärässä tarkoitusperässä. Tuossa eräänlaisessa profetiassa oli paljon perää, mutta se ei toteutunutkaan siten kuin Eeva saatiin ymmärtämään. Eeva vieteltiin, eksytettiin, harhautettiin, vain muutamalla lauseella, jotka eivät sinänsä olleet kovin valheellisia.

Kun tumma hahmo laitumen laidalla huutelee julki ajatuksiaan, perustuu suurin osa niistä totuuteen. Hän huutelee aivan samoja asioita kuin lauman paimenkin, matkien joka suhteessa tämän puhetapaa ja luonteenomaisia piirteitä. Vihollinen tekeytyy valkeuden enkeliksi, petolliseksi karitsaksi, jonka miellyttävä ja harhauttava olemus saa useimmat petetyiksi, jumalisuuden ulkokuoren vaikutuksesta.

Me olemme puhuneet tummasta hahmosta laitumen laidalla. Ehkä kuitenkin olemme lähempänä totuutta, jos uskomme lampaiden näkevän hänet aivan eri tavalla. Tietomme saa meidät puhumaan mustasta ja pahaenteisestä synkkyydestä. Mutta lammas ei tiedä sitä, mitä me tiedämme, ja siksi on varmastikin melko värisokea tämän huutelijan suhteen.

Miksi lampaat siis ovat niin uupuneita? Velvollisuudentunnosta, jota tumma hahmo on korostanut koko ajan. Ajatelkaamme tätä ristiriitaisuutta, vastakkain asettelua! Mikä meitä hämää aina eniten, mikä saa meidät mukaan vääriin asioihin? Valkeuden enkeli, joka korostaa meidän mielestämme aivan oikeita ja hyviä asioita, mutta joiden tarkoitus kuitenkin on saattaa meidät tilaan, jossa vastuullisuutemme oikeita asioita kohtaan mitätöidään, tehdään tyhjäksi.

Kun meidän Herraamme kiusattiin, tapahtui se alusta loppuun Jumalan Sanaa lainaten. Kaikki lainaukset olivat suoraan Sanasta, mutta kuitenkin väärässä paikassa, väärässä hengessä esitetyt. Lainaukset olivat liian lyhyitä, liian rajoittuneita. Siksi Herramme ainakin joidenkin käännösten mukaisesti vastasi lyhykäisyydessään: ”On myöskin kirjoitettu!” Nämä kolme sanaa sisältävät meille tänäkin päivänä käsitteen, jolla on ratkaiseva merkitys iankaikkisuuttamme ajatellen. Valkeuden enkeli lainaa Sanaa jatkuvasti, ahkerammin kuin kukaan saarnaaja tai opettaja. Vihollinen ei pelkää Raamattua kirjaimena, eikä pakene minkäänlaisen painoksen tai erityiskappaleen edessä, kuten joissakin kirjoissa tai elokuvissa halutaan meille kertoa.

Vihollinen ei lue Raamattua, koska osaa sen ulkoa, ja on siten omalla tavallaan ylivertainen väittelyissä ja vastakkainasetteluissa, joihin meidän on turha lähteä hänen kanssaan. Itse asiassa meidän tulee yli kaiken välttää näitä tilanteita, joita Herramme salli omalla kohdallaan muutaman kerran. Vihollinen pakeni Totuuden edessä ajaksi, kuultuaan kaikkivaltiaat sanat: ”On myöskin kirjoitettu!”

Kuinka usein onkaan meitä vaadittu muuttamaan kivet leiväksi, jopa uhkaillen ja vaatien! Kun emme ole suostuneet näihin välien selvittämisiin, on pyritty kaikin tavoin muuttamaan leipämme kiviksi! On suorastaan järjetöntä haastaa pimeyden voimat sellaisella tavalla, mitä jotkut harrastavat käsittämättä ollenkaan, millaisten asioiden kanssa ovat tekemisissä. Meidän tehtävämme on todistaa Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta tämän maailman ihmisille, ja kulloinenkin haaste perustuu tottelevaisuuteemme ja uskollisuuteemme, ei itse esittämäämme haasteeseen!

Mistä tunnetaan aito lammas? Mikä on lampaan hedelmä? Laitumemme lampaat ovat nyt lopen uupuneita, johtuen väärästä tiedosta, vääristä käsityksistä. Kertomuksemme jäi hiukan kesken kuvatessamme heidän ponnistelujansa ja pinnistelyjänsä. Verisuonet ratkeamispisteessä rakkaat ystävämme ponnistivat ja puristivat itsestään kaiken energian ollakseen hyödyllisiä, kelvollisia, tuottavia. Kasvoiko villa, paraniko tuottavuus tämän ponnistelun johdosta? Hiki pursusi, suuta kuivasi, näkö oli pettämäisillään tässä ponnistuksessa, ja papanamäärä lisääntyi niityllä, mutta mikä oli tulos? Uupumus, pohjaton väsymys ja suunnaton vaara verisuonen puhkeamisesta päässä, sydämen pettäminen! Ja tumma hahmo laitumen laidalla pursuu riemua ja vahingoniloa!

Mikä on saanut lampaat niin erilleen toisistaan?

Kun ihminen, saati sitten lammas, on täysin uupunut, ei oikeastaan mikään systeemi pelaa kunnolla. Vihollinen laitumen laidalta oli julistanut oppiaan jo pitkän aikaa ja saanut lampaat uskomaan toisenlaista villaoppia. Hengellinen alue on osoittautunut sellaiseksi erikoiskäsitteeksi, että pienikin ponnistelu aiheuttaa suuria ja pitkäkestoisia ongelmia. Jos ihminen tai lammas ei elä elämäänsä, vaan suorittaa sitä, on tuloksena ehkä näyttävää kristillistä elämää, mutta koska kaikki perustuu yrittämiseen ja suorittamiseen, puuttuu kaiken takaa todellisuus, mihin koko kristillisyys perustuu. Juhlahetkissä voidaan ylistää ja pomppia ja unohtaa arkielämä, arkitodellisuus. Ulko-ovea lähestyessä hiipii pienempi tai suurempi uhkakuva mieleen, ja useampikin toteaa saman kuin esimerkkimme nuori nainen: ”On se surullista mennä ulos ja kohdata todellisuus!”

Ensimmäiseksi aamulla kohtaamamme näky kertoo jostakin hyvin surullisesta ja kaukana todellisuudesta olevasta. Mikä on saanut laitumemme lampaat noin järisyttävään päätelmään, että raikas ilma on tärkeintä kumppanuudenkin menettämisen hinnalla? Mikä on saanut lampaamme sellaisella tavalla tylsistymään, että ne päivästä toiseen kuuntelevat väärää villaoppia, väärää evankeliumia, joka saa ne kuluttamaan kaiken energiansa ja terveytensäkin aivan tarpeettomissa ja hyödyttömissä ponnisteluissa?

Koko laumaa koskeva uusi oppi ei onnistu saavuttamaan kaikkia vain laitumen laidalta huudeltuna. Musta hahmomme on tullut tutuksi laitavaikuttajana, mutta miten olemme ylipäätään päätyneet tähän asetelmaan?

Uskovainen ihminen saa kokea yöllisiä hetkiä jo aivan Sanan mukaisesti. Jumalan Henki lähestyy meitä ja heräämme usein tahtomattammekin hetkellä, jona mieluummin uskoisimme tarvitsevamme yöunta. Tästä on lukemattomia esimerkkejä, yöllisinä rukoushetkinä ja hengellisen opetuksen saamisina. On vain täysin unohdettu se seikka, ettei Jumalan Henki ole ainoa, joka saattaa herätellä meitä oppia saamaan!

Auringon laskettua ja pimeyden saavuttua noille vuoriniityille, valtasi melko täydellinen pimeys koko alueen. Tällaiseen emme ole tottuneet omassa maassamme, joka on kuuluisa keskiyön auringostakin. Tuolla vuorilla pimeys oli usein aivan käsin kosketeltavaa pilvisinä iltoina, kun taas omassa maassamme aurinko vielä suunnitteli laskuaan.

Lampaamme olivat niin uupuneita ja unen tarpeessa, että jo ennen pimeyden laskeutumista alkoivat hakeutua omille paikoilleen, pitäen huolen sopivasta etäisyydestä lähinnä oleilevaan. Mutta kuinka koko lauma oli saatu uskomaan tällaiseen mielettömyyteen? Oli kai nyt sentään joku esittänyt eriäviä mielipiteitä, muistuttaen vuosituhantisesta lammasopista, jonka mukaan niin päivisin kuin öisinkin tuli hakeutua lähelle toisiaan. Päivällä tuli suoda varjoa ja viileyttä polttavassa auringonpaisteessa, öisin tuli painautua yhteen toinen toistansa lämmittäen, suoden samalla suojaa metsässä väijyviltä villipedoilta. Mutta nyt jokaisen etsiessä etäisyyttä toisistaan, oli jokainen alttiina kaikenlaisille vaaroille.

Vieläkään emme ole saaneet vastausta tällaisen opin läpi menemiselle. Ymmärrettävää on, että juuri nyt oli väärän villaopin saarnaaminen jatkunut vuosikausia, mutta mitä välivaiheita sisältyi tähän kehitykseen, joka oli kestänyt niin kauan? Vastaus sisältyy noihin pimeisiin öihin, jolloin pimeys esti liikkumisen ja aikaansai paikalleen jämähtämisen. Eikä kukaan noina pimeyden hetkinä pannut merkille tummaa hahmoa, joka hiipien saapui aikanaan vielä yhtenä laumana torkkuvan lammaskatraan reunalle. Hahmo lähestyi vuoroöin aina eri tokkuraista lammasta, varovasti silittäen takkuista turkkia ja kuiskaillen kauniita asioita. Saattoi sillä olla kädessään jonkinlainen herkkupalakin, jonka se vaivihkaa hivutti lampaan hengityksen lähelle. Nyt jaettiin ymmärrystä ja tietoa, annettiin uutta näkemystä, ennen kaikkea koskien viereistä lajikumppania, jonka todelliset ajatukset ja aikomukset nyt kuiskattiin valitun oppilaan tietoisuuteen.

Olemme jo osaltaan kertoneet erilaisista näkemyksistä, jotka aikanaan saivat lauman keskuudessa aikaan uskomattomia erimielisyyksiä. Mutta nyt oli saavutettu jotakin aivan erikoislaatuista, suorastaan kokonaisvaltaista. Itse kukin oli hämillään tietoisuutensa laajentumisen johdosta, ja erilaiset ystävyyssuhteet rakoilivat, ilmi tulleiden taka-ajatusten ja aikomusten johdosta. Ei kestänyt kauankaan, kun jokainen tunsi tulleensa loukatuksi jonkun toisen taholta, kenenkään kuitenkaan tietämättä, mihin eri syytökset perustuivat. Yöstä toiseen paljastettiin lauman jäsenille salaisia asioita toisten elämästä, niin ettei kukaan enää luottanut toiseensa!

Syytökset ja erimielisyyden aiheet olivat niin laajamittaisia, ettei kukaan kiinnostunut asioiden selvittämisestä oikealla tavalla. Ei savua ilman tulta, oli useimman mielipide, kun jokin seikka aiheutti epäilystä. Nämä yksinkertaiset pässinpäät eivät pienimmässäkään määrin käsittäneet hengellisen elämän tosiasioita. Mustan miehen kylvötyö sai jatkua rahassa, seurakunnan suojeluksessa, koska ei käsitetty, että on asioita, jotka savuavat ilman todellista aihetta: ”Samoin myös kieli on pieni jäsen ja voi kuitenkin kerskata suurista asioista. Katso, kuinka pieni tuli, ja kuinka suuren metsän se sytyttää! Myös kieli on tuli, on vääryyden maailma; kieli on se meidän jäsenistämme, joka tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä.” (Jaak.3)

”Minkätähden te ette ymmärrä minun puhettani? Sentähden, että te ette kärsi kuulla minun sanaani. Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä. Mutta minua te ette usko, sentähden että minä sanon totuuden.” (Joh.8)

Ei savua ilman tulta, sana toisen sanaa vastaan! Ketä uskoa, ketä ei? Kuka todella oleskeli laitumen laidalla, musta hahmo vaiko valkeuden enkeli? Vapaaehtoistyössäni narsistisen persoonallisuushäiriön alueella ehkä suurin kompastuskivi on aina ollut ja on edelleenkin se, että lähes kaikkien piirien, ovat sitten ammattilaisia tai eivät, on lähes mahdoton uskoa, että yksi ihminen voi olla kaiken pahan lähtöpisteenä. Syyttömiä syyllistetään niin mielenterveyden kuin hengellisyydenkin alueella suuren tietämättömyyden johdosta. Ihmiset käyvät sisäisiä, usein kestämättömiä kamppailuja väärän näkemyksen ja väärien paradigmojen johdosta. Paradigma tarkoittaa totunnaista näkemystä jostakin asiasta, mutta asiaa ei kuitenkaan ole näytetty riittävällä tavalla toteen.

Tällaisia paradigmoja on hengellisyyden alueella aivan liiaksi. On olemassa alueita, joilla ei ole kahta puolta. Käsite siitä, että kummassakin osapuolessa täytyy aina olla syytä, on paradoksaalinen. Tietyillä alueilla se pitää paikkansa, mutta on alueita, joilla tällainen uskomus ainoastaan tuottaa mitä suurinta vahinkoa ja kärsimystä. Voimme todeta, että jokainen ihminen on vajavainen, puutteellinen, erehtyväinen jne., mutta tämä ei tarkoita sitä, että jokaisessa tilanteessa pahuus pitäisi jakaa tasan kaikkien osapuolten kesken. Olemme tämän johdosta ajautuneet tilanteeseen, jossa aivan liian usein pohditaan sitä, kuinka suuri määrä vääryyttä ja pahuutta voidaan hyväksyä, sen sijaan että nähtäisiin kaikki pahuus vääränä, ei hyväksyttävänä missään muodossa.

Sielunvihollinen on Herramme omien sanojen mukaisesti valehtelija ja valheen isä. Totuutta ei hänessä ole. Kuka nyt on väärässä, Herra vai minä, kun olen jo tässä kirjoituksessa kertonut vihollisestamme, jonka ei edes tarvitse lukea Raamattua, koska osaa sen ulkoa. Herraamme lähestyessä hän koko ajan käytti raamatunlauseita, perustaen esittämänsä Jumalan Sanaan. Ja näinhän hän on aina toiminut alusta tähän hetkeen asti -uskollisesti siteeraten Jumalan puhetta. Eevankin kohdalla hän vain halusi varmistaa, onko Eeva ymmärtänyt kaiken oikein, ja onko Jumala todella sanonut!

Eeva on meille esikuva näissä asioissa elämämme loppuun asti. Onko Jumala todella sanonut? Eeva siteeraa muististaan kuulemansa, eikä näe ollenkaan pahaksi lisätä muutama sana Jumalan puheeseen. Mitä mieltä on itse asiassa tuossa lisäyksessä? Jos puusta ottaminen on kiellettyä, miksi lisätä ajatus koskemisesta? Se oli vain järkiperäinen selitys kuullulle, aiheuttaen meitä kaikkia koskevan rikkomuksen ja kirouksen.

Sielunvihollinen on kaiken valheen isä ja aikaansaaja, vaikka osaa Sanan ulkoa ja käyttää sitä piispat ja paavitkin laudalta lyöden. Miettikäämme todella tarkkaan tätä ajatusta. Persoonasta, joka osaa Sanan ulkoa, sanotaan ettei hänessä ole lainkaan totuutta! Pieninkin lisätty ajatus tai näkemys on kuin hapatus, joka tuhoaa kaiken hyvänkin vaikutuksen!

Kuka on syyllinen laitumemme lampaiden älyttömään käytökseen ja riitaisuuteen? Kirjoittajan kuulemien asioiden johdosta jokainen, sillä antaahan jo Paavali ymmärtää, että tällaista tuleekin olla seurakunnan ja lammaskunnan keskuudessa. Vai onko näin? ”Sillä ensiksikin olen kuullut, että kun kokoonnutte seurakunnankokoukseen, teillä on riitaisuuksia keskenänne, ja osittain sen uskonkin. Täytyyhän teidän keskuudessanne olla puolueitakin, että kävisi ilmi, ketkä teistä kestävät koetuksen.” (1.Kor.11) Ei taida ymmärtää Jumalan maailmasta juuri mitään se, joka näkee nämä lauseet positiivisena kehotuksena tai hyväksymisenä!

Ongelmiemme syynä ei ole jokaisen syyllisyys, vaan jokaisen puutteellisuus. Perussyy on aina tuossa tummassa hahmossa, joka kiertelee niin kesäisin kuin talvisin, pimeällä ja valoisalla, kuiskutellen ja huudellen vääriä oppeja ja näkemyksiä, jotka saavat jumalanlapset nousemaan toisiansa vastaan ja eristäytymään oikeaoppisuuden raikkaisiin tuuliin. Me emme kaikki ole syyllisiä, mutta toimimme väärin hyväksyessämme aivan liian paljon vääryyttä ja suoranaista julmuuttakin Jumalan Seurakunnan keskellä. Pahan valtaan pääsemiseksi tai tarvita muuta kuin että hyvät eivät tee mitään!

Herramme ajan ihmiset eivät uskoneet Häntäkään, koska kuuntelivat mieluummin mustaa hahmoa, joka jo tuolloin oli saanut lähes koko lauman valtaansa. Tuolloin tehtiin vääryyttä ja hyväksyttiin pahuutta siinä määrin, että Herramme ristiinnaulittiin. Sitäkään ei oikeastaan tänään nähdä vääränä, koska se aikaansai niin paljon hyvää uskovaiselle. Me emme todellisuudessa tuomitse mitään pahana, koska olemme niin tottuneet tietynlaiseen määrään pahuutta. Siksi kirjoittajastakin on tullut monen vihamies näiden kirjoitusten johdosta. Totuutta ei haluttaisi kuulla, koska se ennen kaikkea haluaa estää meitä tekemästä sitä pahaa, mihin olemme niin tottuneet.

jatkuu...

Paluu laitumelle osa 2

Osa 2

Kuka on opettanut lampaille, että niiden on tuotettava villaa? Ei ainakaan paimenemme, jolla on selvä käsitys lampaan luonteesta. Mutta lähes päivittäin astuu kedon laidalle naapurin mustanpuhuva, mustiin pukeutunut kammottava persoona, joka irvaillen ja kiusaten huutelee lampaille kaikkea mahdollista, hyvin käskevällä ja auktoriteettisella äänellä. Miksi kuunnella, miksi ottaa vaarin tuollaisen pelottavan olemuksen äänestä, joka kylläkin puhuu ymmärrettäviä asioita, mutta vieraalla, oudolla äänellä. Mikä oli mennyt niin vikaan, että ajan mittaan oli suorastaan melkein odotettu tuon hahmon ilmestymistä kedon laidalle? Klaus oli kautta aikojen korostanut oman paimenen äänen merkitystä, mutta etenkin sinä aikana kun tämä oli viipynyt jossakin pidemmän aikaa, olivat vieraan ajatukset ja huutelut aikaansaaneet entistä enemmän huomiota osakseen.

Kun vieras ääni kuuluu kyllin usein, kyllin intensiivisesti, unohtuvat entiset käsitykset ja ajatukset. Uudet tuulet olivat alkaneet puhaltaa lammaskunnan piirissä, eikä tumman hahmon hihittely ja ilkeämielinen nauru lampaiden tyhmyydelle herättänyt enää ansaittua huomiota.

Etenkin lammaskunnan yöllinen asento oli erikoisella tavalla huvittanut tätä tummaa hahmoa. Mitä hullumpia asioita hän lampaat sai tekemään, sitä tyytyväisempänä hän palasi aina vain uudelleen laitumen laidalle. Hän ei ollut paimen, hän ei omistanut lampaita, mutta joka päivä hän nyt saapui aina uusine kehotuksineen ja moitteineen. Tuottakaa villaa, tuottakaa villaa, kuului huuto päivästä toiseen. Olkaa hyödylliset, olkaa tuottavat! Sitä tämä hahmo ei todella halunnut, mutta tiesi tarkkaan mikä saisi lampaat yhä enemmän hämilleen. Hermostuneisuus ja levottomuus valtasivat lammaslaumaa, lammaskuntaa päivä päivältä yhä enemmän. Mutta paimen ei tätä pannut oikealla tavalla merkille, kun luotti lampaiden olevan turvassa tällä pensaiden rajaamalla alueella. Ei ollut susi montaa kertaa vienyt lammasta, mutta että sellainen päivittäin seisoi tai istui laitumen äärellä aivan eri hahmossa, jäi paimenelta salaisuudeksi. Olisipa tämä nähnyt yöllisen lammaskunnan, olisi hän varmaankin tullut eri aatoksiin!

Mustalle miehelle oli vain tärkeintä, että lampaat tekivät itsensä naurettaviksi, suoranaisen pilkan kohteeksi. Ajatus raikkaasta ilmasta ja sopivista välimatkoista oli sekin alkujaan tämän tumman hahmon aikaansaannos. Olemme jo aikanaan kertoneet lampaiden välisistä ristiriidoista, joiden uskoimme loppuvan ainakin noiden kahdentoista vuoden tauon jälkeen. Erehdyimme suuresti, sillä kertomusten nyt jatkuessa ei oikeastaan mikään ole muuttunut paremmaksi, päinvastoin!

Nyt emme kuitenkaan halua masentua, sillä onhan kaiken seuraaminen omalla tavallaan aivan ainutlaatuista.

Mikä on mustan miehen tarkoitus, siitä puhumme pienissä jaksoissa, pala palalta, jännityksen säilyttämiseksi. Mikä on kiusantekoa, mikä hyvää tarkoitusta, siitä voimme keskustella laajemminkin. Jostakin syystä vaikuttaa kuitenkin siltä, kuin tumman hahmon perustarkoitus olisi vain kiusaamista, jollei sitten suoraa ahdistelua. Lampaan tehtävä on tuottaa villaa ja mistä emme juurikaan puhu, myös lihaa. Mutta jos joku joka päivä saapuu lammaskunnan reunalle huutamaan kehotuksia ja suoranaisia käskyjä villan tuottamiseksi, voisi joku olla sitä mieltä, että on kysymys ainoastaan kiusaamisesta, pilkkaamisesta. Kaipa lammas tietää miten villaa tuotetaan, miten villatakki kasvaa kasvamistaan? Vai tietääkö? Siinä suuri kysymyksemme!

Nyt olemme saavuttaneet tilanteen, jossa aurinko jo koko terällään valaisee laitumen ja jokainen lammas seisoa tököttää jäykillä jaloillaan, yrittäen taipua sen verran, että suu yltää vihreään ruohoon. Mutta syöminen on melko väkinäistä, ja ajoittain jokunen lammaskuntalainen pärskäyttää koko suullisen ruohoa takaisin maahan. Taisi olla varhainen matonen ruohon joukossa! Aina vain ruohoa, ruohoa, ruohoa! Muutama kukkanen ei juurikaan tuo mielenkohennusta, eikä aitaus enää salli lauman hiipimistä takaniityn huumaavien yrttien luo, joista aikanaan myös kerroimme. Jatkuvaa valvontaa ja elämän rajoittamista, tuhauttaa lammas toisensa perään. Kun hetken huumasta sai jonkinlaisen nautinnon, ei kukaan halunnut ajatella sitä suorastaan kauhistuttavaa jälkitilaa, mikä seurasi noiden huumaavien yrttien pureskelusta. Luonnollinen poistumakaan ei ollut enää luonnollista, vaan suorastaan kesyttämätöntä!

Elämä oli siis kurjaa ja päivästä toiseen samanlaisena toistuvaa. Aamuiset heräämiset tuntuivat jatkuvasti turhauttavimmilta, sitä mieltä oli suurin osa lammaskunnasta. Ainoa ilopilkku oli viikoittainen poukkoilu, jota odotettiin mitä suurimmalla innolla. Lähistöllä oli eräänlainen esiintymislava, jolla suoritettu musiikki tai muu ilman värähtelyn aiheuttama melu kantautui lammastarhaan kuin paikalla esitettynä.

Mitä oli sitten tuo ”meteli”, jota kaikki odottivat. Joku kutsui sitä ylistykseksi, joku taas riemuitsemiseksi. Voi sitä riemua, mikä vallitsi lammaskunnassa noina hetkinä, kun rytmikäs musiikki kaikui ylitse laitumen! Koko lammaskunta pomppi vailla minkäänlaisia estoja kaikesta voimastaan niin paljon kuin ohuet jalat sallivat. Ei haitannut vaikka päät jatkuvasti kolisivat toisiinsa ja jotkut lensivät kuperkeikkaa eriasteisten törmäämisten johdosta! Tämä korvasi viikon kyllästymiset, ja hetken aikaa hurmiolla ei ollut minkäänlaisia rajoja.

Tässä kohden tulee mieleen eräs useampipäiväinen hengellinen tapaaminen, jossa oikein suunnitelmallisesti ylistettiin useamman kerran päivässä, varta vasten valittujen ylistäjien johdolla. Voimallista ja äänekästä käyttäytymistä riitti useammaksi päiväksi. Mieleen jäi lopuksi elämää lähtötungoksessa kuulunut nuorehkon naisen toteamus: ”On todella surullista mennä nyt ovesta ulos ja kohdata todellisuus!”

Mitä on siis todellisuudessa se, mitä me kutsumme ylistykseksi? Emme tahdo kyseenalaistaa todellista ylistystä, harrasta ja todellista sellaista. Meitä kiinnostaa enemmänkin tuo lammaskunnan päätön ja hervoton pomppailu, jota metsän väki ei varmaankaan oikein ymmärtänyt. Ylistäväthän linnutkin joka päivä luojaansa, kukin äänellään ja tavallaan! Kotkakin ylistää omalla kirkaisullaan ja suuret siipensä levittämällä. Mutta miksi lampolan viikoittainen mekkala ei oikein löydä oikeanlaista ymmärrystä?

Raskas työ vaatii raskaat huvit. Joskus on irroteltava, päästettävä höyryt ulos, rentouduttava, irtauduttava kaikesta raskauttavasta, omasta kehostakin. Siksi niin hulvaton meno kerran viikossa. Mutta mikä on lampaan työ, mistä on irtauduttava, mikä rasittaa yksinkertaista, paksukalloista lammasta, sen vähäistä käsityskykyä? Työ, tuottavuus, hyödyllisyys! Kuka tällaista opettaa, kuka saa lammaskunnan uskomaan asioihin, joita ihminen ei edes osaisi kuvitella näihin ympyröihin?

Ei olla vielä keskipäivän kuumuudessa, kun jo mustanpuhuva hahmo asettuu mukavaan asentoon laitumen viereiselle kukkulalle ja alkaa provokaationsa. ”Hei paksukallot, tänään on kaunis päivä. Alkakaapa toimia, ettei koko päivä mene hukkaan. Tänään on tuotettava villaa, hyvää villaa. Toimintaa, toimintaa!

Kaikki keskeyttävät ruokailunsa ja päät kohoavat, kääntyvät tämän äänen puoleen. Miksi tämä tumma hahmo on niin kiinnostunut heidän tekemisestänsä, kun kerran sillä ei ole mitään omistussuhdetta tähän laumaan? Kiusaa meitä neuvoillaan, jotka vain rasittavat meitä! Mutta lampaita kun ovat, ovat myöskin helppo saalis tarpeeksi intensiiviselle väärälle opetukselle. Onpahan toisaalta jotakin ohjelmaa tylsälle uudelle päivälle! Ja juuri niin kuin on neuvottu jo aikaisemmissa huuteluissa, katsoo itse kukin lammas velvollisuudekseen noudattaa annettuja ohjeita. Tukeva asento, katse kukkulalle suunnattuna! Toimintaa, toimintaa, tuottavuutta, tuloksellisuutta! Jotta päivän villa-annos tulisi toimitettua, alkaa jokainen tuottavaksi, jalat levällään, puristaen itsestään kaiken voiman, pidätellen hengitystä, posket pullollaan, ponnistaen jokaisen lihaksen äärimmilleen. Tuottavuuden asento, tuloksellisuuden toimenpide!

Mitä tapahtuu kun tarpeeksi pinnistää, tarpeeksi ponnistaa? Tuskin villaa syntyy tämän johdosta, mutta pian kuuluu kaikkialta erikoislaatuisia turahduksia, ähkäisyjä, pahanhajuisia tuulahduksia. Verestävät silmät kertovat äärimmäisestä ponnistuksesta, läpättävä sydän mahdollisesti seuraavasta rytmihäiriöstä tai jopa sydänhalvauksesta! Mutta kun kerran ohjeet on annettu, ei hellittää saa ilman lupaa. Ponnistustensa keskellä lammaskunta ei tule panneeksi merkille naurusta kippuroivaa mustaa hahmoa, jota kaikki tuntuu huvittavan aivan brutaalilla tavalla!

Raskasta kertoa kaikesta tästä, kun kirjoittajalla koko ajan on mielessään jotakin aivan muuta kuin tämä onneksi kuvitteellinen lammaslauma, lammaskunta, jota tuskin seurakunnaksi voi kutsua. Kuka ja mikä saa ns. uskovaiset ihmiset toimimaan aikakaudesta toiseen niin käsittämättömällä ja mielettömällä tavalla? Kuka huutelee harhaan johtavia ohjeita matkamme varrella siinä määrin, että olemme aivan ymmällämme kaiken keskellä? Ketä tulee kuunnella, ketä ei?

jatkuu...