Miltä tuntuu tänään? 28.01.14

Mitä liikkunee eri ihmisten mielessä tänään? Eilinen päivä tuotti itselleni melkoisen määrän iloa, kun auto neljättä kertaa meni lävitse katsastuksesta ilman mitään vikoja. Tuo ilo tuntuu vielä tänäänkin, mutta silti tunteet eivät ole erikoisella tavalla koholla. Olen vuosien mittaan sanonut moneen kertaan, ettei meillä kenelläkään ole syytä suureen iloon ja riemuun niin kauan kuin seurakunnassa vallitsee nykyinen tilanne.

Iloa tuottavia asioita löytyy, etenkin kun ajattelee niitä harvoja tilaisuuksia kun saa tavata paikkakunnan uskovaisia erilaisissa tilanteissa. Suurta murhetta tuottaa kuitenkin oikeastaan joka hetki se, kuinka yksinäisiä olemme syvällisemmin ajatellen. Kaikenlaiset tuttavuudet ovat tärkeitä ja merkityksellisiä, mutta jokainen ihminen kaipaa sisimmässään, sielunsa syvyydessä, aivan tietynlaista yhteyttä ja läheisyyttä. Millaisessa ajassa oikein elämme, kun sellainen määrä jopa ahdistavaa yksinäisyyttä tunkee mieleemme ja olemukseemme?

Kun ajattelen omaa elämääni mahdollisimman positiivisesti, pyrkien löytämään hyviä asioita, en voi olla ajattelematta menneitä vuosia ja vuosikymmeniä, joiden aikana sain tutustua valtavaan määrään ihmisiä, ja etenkin viimeisin toimipaikkamme kaikin tavoin koettiin siunatuksi ja Jumalan johtamaksi asiaksi. Tietyt tahot ja voimat kuitenkin sitten ajallaan tekivät entisenlaisen jatkamisen täysin mahdottomaksi. Kaikenlainen yhteys ja rakentava toiminta koettiin tietyissä piireissä niin ristiriitaisella tavalla, että jossakin mielessä kaikki pimeyden voimat hyökkäsivät meitä vastaan - vähän kerrassaan kaikki veljellinen ja sisarellinen yhteys tehtiin täysin mahdottomaksi. Aivan uskomaton valheen ilmapiiri ja suoranainen yhteisöllinen valheellisuus hengellisenä tsunamina vyöryi ylitsemme. Nyt näyttää jäljelle jääneen vain muutama hengissä selvinnyt, tarpeeksi korkealle kiivennyt tulvaa paennut.

Mitään omaa kunniaa etsimättä tuntuu tämä kaikki aivan uskomattomalta kaikkien menneiden vuosien toimintaa ajatellen. Erilaisten kirjasten, suomennettujen saarnojen ja useiden nettisivustojen, kokousten välityksellä, olen saanut yli neljänkymmenen vuoden aikana vaikuttaa kymmenien tuhansien ihmisten elämään tavalla tai toisella. Olen osallistunut lukemattomiin keskusteluihin niin hengellisyyden kuin mielenterveydenkin alueella, ja oikeastaan ainoa todella positiivinen palaute liittyy toimintaani ihmissuhdealueella.

Hengellinenkin toiminta on ihmissuhteiden hoitamista, mutta tietyt tekijät tuntuvat johtavan siihen, ettei tällä alueella juurikaan katsota tarpeelliseksi kannustavan ja tukevan palautteen antamista. Pitäisikö minun kaikkien näiden vuosien jälkeen pitää vallitsevaa tilannetta suoranaisena Jumalan ihmeenä, sillä eihän tällainen sovi minkäänlaiseen inhimilliseen käsityskykyyn! Vastaavaa ei ole nähtävissä yleisessä mittakaavassa millään muulla elämän alueella. Kiitosta en ole osannut odottaa vuosikymmeniin, mutta tietynlaista vastinetta ja vastavaikutusta odottaa jokainen ihminen ainakin jossain vaiheessa elämäänsä. Olen ehdottomasti ykkösluokan kokija alueella, joka ei voi olla tuottamatta myös melkoista määrää kielteisiä tunteita. Ei ole niinkään ensisijaisesti kysymys esitetyistä asioista, vaan aivan erityislaatuisesta vaikenemisesta, olemattomaksi tekemisestä. Asioista on kylläkin keskusteltu ja väitelty, mutta ei oikeastaan koskaan mitään ole kantautunut minun korviini.

Miksi olen julkaissut kaiken, mitä olen julkaissut? Luodakseni mahdollisuuden nähdä, mitä menneinä vuosikymmeninä on tapahtunut ja mitä alusta alkaen on tuotu esiin jumalallisena totuutena keskuudessamme. Voin toistaa yhä uudelleen sen, ettei milloinkaan kukaan ole pyrkinyt tietoisuuteeni asti tulleena osoittamaan jotakin paikkansa pitämättömäksi. On vain vaiettu vuodesta toiseen ajatuksella, että tulee odottaa Jumalan aikaa. Siten ei juuri mikään ole muuttunut paremmaksi, vaan ainoastaan pahemmaksi. Kaikki on tuomittu vääräksi ja osaltaan kauheaksi, perustelematta yhtään mitään sen paremmin Jumalan Sanalla kuin edes jonkun arvostetun julistajan ajatuksilla. Kaikki rajautuu siis johonkin niin uskomattomaan, että täytyy olla kysymys jostakin suorastaan jumalallisesta ihmeestä, jonka tarkoitusta emme tällä hetkellä pysty näkemään!

Tunteet siis ovat omalla tavallaan pinnalla, tavalla, jota emme kukaan toivo itsellemme tai toisellemme. Milloinkaan emme ole vuosikymmenisestä toiminnasta huolimatta olleet niin yksinäisiä ja usein melkein toivottomia kuin juuri nyt. Yhteydenottoja on niin harvoin ja niin vähän, että kaiken takana täytyy olla jotakin aivan erikoista, sillä kukaan meistä ei varmaankaan voi hyväksyä tätä tilannetta. Koko nykytilanne suorastaan pilkkaa kaikkia odotuksiamme ja entisiä uskomuksiamme! Siksi niistä harvoista yhteydenotoista kaikuu korvissamme yhä uudelleen suoranainen hätähuuto: kuinka tämä voi olla mahdollista, kuinka kauan kaikki voi jatkua, sillä eihän tällaista kestä kukaan!

En siis yhtään ihmettele veljemme Paavalin huudahdusta: ”Minä sanon totuuden Kristuksessa, en valhettele - sen todistaa minulle omatuntoni Pyhässä Hengessä - että minulla on suuri murhe ja ainainen kipu sydämessäni!” (Room. 9). Nyt meiltä kysytään, ja aivan konkreettisesti meidät ajetaan ahtaalle Jumalan Hengen vaikutuksesta, jotta Jumalalle ja meille itsellemme selviäisi, olemmeko valmiit nykyisessäkin tilanteessa pitämään kiinni siitä, minkä olemme menneiden vuosien aikana uskoneet ja todistaneet totuudeksi ja oikeaksi. Jumalan puolelta mikään ei ole muuttunut ja Hänen lupauksensa ovat yhä voimassa!

Mitä sitten on tapahtunut, jotakin sellaistako, joka ei kuuluisi juuri tähän aikaan? Me eksymme, kun emme tunne Kirjoituksia ja ennen kaikkea Jumalan Voimaa. Miten Paavali selittää tuntemuksiaan ja miten hän näkee sen ajan, jossa me elämme?

”Mutta ei niin, että Jumalan sana olisi harhaan mennyt. Sillä eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel, eivät kaikki ole lapsia sentähden, että ovat Aabrahamin siementä, vaan: ’Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset’; se on: eivät ne, jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi.” (Room. 9).

Me olemme aivan liikaa katsoneet vääriin ihmisiin ja siihen, mitä he ovat meille tehneet. Vihollinen on aina käyttänyt tietynlaista taktiikkaa, jonka avulla se on saanut meidät keskittämään katseemme kaikkeen negatiiviseen ja suoranaiseen valheellisuuden maailmaan. Uskon meitä koskevan tänä päivänä juuri sen perusasian, jolla Herramme aloitti minun kanssani. Hän teki minulle jo kuusikymmenluvun puolivälissä selvääkin selvemmäksi, ettei Hän anna kunniaansa kenellekään ihmiselle, ei edes profeetalle, olkoon tämä kuka tahansa! Kaiken Jumalan toiminnan takana on se, mikä Herran Jeesuksen Kristuksen aikana tuli esille: Hänen tulee olla kaikessa ensimmäinen! Kaikki toiminta, olkoon se sitten kuinka hurskasta tahansa, joka ei johda tähän, on turhaa ja turmiollista. Johannes Kastaja, suuresta merkityksestään huolimatta, joutui huudahtamaan iankaikkisuuteen asti kantavasti: ”Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä!”

Tämä on se, mitä meiltä nyt kysytään, ja suuri merkitys on seuraavallakin asialla: ”Silloin myös Herraa pelkääväiset puhuvat toinen toisensa kanssa, ja Herra tarkkaa ja kuulee; ja muistokirja kirjoitetaan hänen edessänsä niiden hyväksi, jotka Herraa pelkäävät ja hänen nimensä kunniassa pitävät. Ja he ovat, sanoo Herra Sebaot, sinä päivänä, jonka minä teen, minun omaisuuteni. Ja minä olen heille laupias, niinkuin mies on laupias pojallensa, joka häntä palvelee. Ja te näette jälleen, mikä on ero vanhurskaan ja jumalattoman välillä, sen välillä, joka palvelee Jumalaa, ja sen, joka ei häntä palvele.” (Mal. 3).

Katsokaamme siis tarkkaan, mitä keskenämme puhumme!

Markku Vuori