Amen, tule, Herra Jeesus!

”Ja Henki ja morsian sanovat: ’Tule!’ Ja joka kuulee, sanokoon: ’Tule!’ Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi. Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu. Hän, joka näitä todistaa, sanoo: ’Totisesti, minä tulen pian.’ Amen, tule, Herra Jeesus! Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen.” (Ilm.22).

Mieleeni tulee kertomus isästä ja pojasta, jotka istuvat kirkon penkissä. Yhtäkkiä poika toteaa: ”Isä, minua väsyttää, minä tahdon kotiin!” Aivan sama ajatus rukouksena on soinut mielessäni jo pidemmän aikaa, ei yksin sairauksieni johdosta, vaan ennen kaikkea tähän maailmaan vieraantumiseni johdosta! Yksi lempilauluistani on aina ollut: ”Täällä kuljen niin kuin vieras muukalainen päällä maan”. En ole kuitenkaan kuullut sitä vuosikymmeniin! Jo pidemmän aikaa on näyttänyt siltä, että aina vain harvempi todellisella vakavuudella lukee tämänpäiväisen lainauksemme. Olemmeko aivan väärällä tavalla kadottaneet muukalaisuuden tunteemme ja unohtaneet mitä vakavimman kehotuksen?:

”Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne. Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.” (Room.12).

Jumalan armahtavan laupeuden kautta minäkin kehotan niin itseäni kuin sinuakin tutkimaan ja näkemään Jumalan tahto ja tarkoitus elämässämme. Jumalanpalveluksen aika ei ole vielä ohitse, mutta yö synkkenee sellaista vauhtia, että aamun odotus suorastaan huutaa jokaisesta solustani. Mitä synkempi yö, sitä kirkkaampana tulee Valomme loistaa pimeydessä! Veljemme Paavali koki tämän tuntemuksen jatkuvana tuskana sisimmässään:

”Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto. Mutta jos minun on eläminen täällä lihassa, niin siitä koituu hedelmää työlleni, ja silloin en tiedä, minkä valitsisin. Ahtaalla minä olen näiden kahden välissä: halu minulla on täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi; mutta teidän tähtenne on lihassa viipymiseni tarpeellisempi.” (Fil.1).

Jos ja kun kerran kuulumme Kristuksen Morsiameen, tulee olemuksessamme olla luonnollisena tekijänä kaipaus saada todella olla Hänen kanssansa Uudessa Kodissamme! Siksi rohkenen minäkin antaa enemmän tilaa tälle ajatukselle ja toivon sisimpäni kaipaukseen ja huutoon tulevan vastauksen mahdollisimman pian, sillä Isä, minä olen todella väsynyt ja kaipaan päästä kotiin!:

”Ja Henki ja morsian sanovat: ’Tule!’ Ja joka kuulee, sanokoon: ’Tule!’”

Olen kuullut ja lukenut kylliksi salliakseni sisimpäni huutaa Herran edessä: ”Tule, tule pian, Herra Jeesus!” Jos tämä huuto ei kaiukaan minun sisimmästäni, sinun sisimmästäsi, tulee meidän olla todella huolissamme! Meidän on eläminen tässä lihassamme säädettyyn hetkeen asti, eikä ole oikein vain paeta vaikeuksia, mutta mikä on se Tekijä, joka aikaansaa sisäisen kaipauksemme? Lukekaamme uudelleen todella ajatellen:

”Ja Henki ja morsian sanovat: ’Tule!’ Ja joka kuulee, sanokoon: ’Tule!’”

Kiitos Herrallemme, joka Henkensä kautta saa meidät huudahtamaan: ”Abba, Isä!” Miksi emme siis huudahtaisi myöskin kaiken tämän todistajana, Morsiamena?:

”Hän, joka näitä todistaa, sanoo: ’Totisesti, minä tulen pian.’ Amen, tule, Herra Jeesus! Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen.”

Tulen tekemään Sinun tahtosi! 2

”Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: ’Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit; polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt. Silloin minä sanoin: 'Katso, minä tulen - kirjakääröön on minusta kirjoitettu tekemään sinun tahtosi, Jumala.'’ Kun hän ensin sanoo: ’Uhreja ja anteja ja polttouhreja ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt’, vaikka niitä lain mukaan uhrataankin, sanoo hän sitten: ’Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi.’” (Hebr.10).

Mekin olemme tulleet tähän maailmaan aivan tiettyä tarkoitusta varten! Me jokainen olemme tietyn tarkoituksen välikappaleita, astioita joko hyvää tai pahaa varten.

”Niinpä niin, oi ihminen, mutta mikä sinä olet riitelemään Jumalaa vastaan? Ei kaiketi tehty sano tekijälleen: ’Miksi minusta tällaisen teit?’ Vai eikö savenvalajalla ole valta tehdä samasta savensa seoksesta toinen astia jaloa, toinen halpaa käyttöä varten? Entä jos Jumala, vaikka hän tahtoo näyttää vihansa ja tehdä voimansa tiettäväksi, on suurella pitkämielisyydellä kärsinyt vihan astioita, jotka olivat valmiit häviöön, ja on tehnyt sen saattaakseen kirkkautensa runsauden ilmi laupeuden astioissa, jotka hän on edeltävalmistanut kirkkauteen? Ja sellaisiksi hän myös on kutsunut meidät, ei ainoastaan juutalaisista, vaan myös pakanoista…” (Room.9).

Tänään tekstistämme nousevat aivan erikoisella tavalla esiin sanat:

”saattaakseen kirkkautensa runsauden ilmi laupeuden astioissa, jotka hän on edeltävalmistanut kirkkauteen? Ja sellaisiksi hän myös on kutsunut meidät…”

”Laupeuden astiat!” Kertomuksessaan laupiaasta samarialaisesta Herramme tuo selvästi esiin, etteivät kauniit ajatukset ja kauniit sanat vielä ratkaise yhtään mitään! Laupeus ja rakkaus tulevat esiin vasta käytännön asioissa. Pappi ja leeviläinen varmaankin kokivat melkoisia tunnekuohuja nähdessään runnellun ja puolikuolleen ”veljensä” tien laidassa. On aivan uskottavaa että kummankin sisimmässä soi vakava huokaus ja tuskallinen huuto Jumalansa puoleen, mutta ”terve järki” sai heti ylivallan määräten jalat puolijuoksuun! Kuka takasi, etteivät rosvot vielä olisi pensaiden tai suurten kivien takana! Niin tragikoomista kuin se onkin, valtasi heidät aivan omanlaisensa lähimmäisen rakkaus ohitse kiiruhtaessaan! Heille tärkeintä oli oman parhaan ajatteleminen, joten he ohitse rientäessään viskoivat Jumalansa puoleen todella vakavia rukouksia kärsivän puolesta, aivan kuten luimme edellisellä kerralla:

”Jos veli tai sisar on alaston ja jokapäiväistä ravintoa vailla ja joku teistä sanoo heille: ’Menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne’, mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on? Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut. Joku ehkä sanoo: ’Sinulla on usko, ja minulla on teot’; näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon. Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat. Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton?” (Jaak.2).

Mitä varten siis meille on annettu astia, jossa tulee asua kaikenlaista hyvää lähimmäisemme rakastamiseksi? Mikä ohittaa kaikenlaiset uskonnolliset ja ”hengelliset” näkemykset ja aikomukset, hätärukoukset ja siunauksen toivotukset?

”Kuule neuvoa, ota kuritus varteen, että olisit vasta viisaampi. Monet ovat miehen mielessä aivoitukset, mutta Herran neuvo on pysyväinen. Ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa…” (Snl.19).

Mitä todellakin oli niin papin kuin leeviläisenkin aivoituksissa heidän kohdatessaan inhimillisen ahdistuksen, joka oli tullut tuntemattoman matkaajan osaksi? Mitä on tämän ajan ihmisten mielessä vastaavanlaisissa tilanteissa, mitä ajattelevat päättäjämme ja johtajamme tehdessään koko kansaa koskevia ratkaisuja? Kuka on todella meidän lähimmäisemme?

”Mutta kun eräs samarialainen, joka matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, niin hän armahti häntä. Ja hän meni hänen luokseen ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti niihin öljyä ja viiniä, pani hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja hoiti häntä. Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä, ja mitä sinulta lisää kuluu, sen minä palatessani sinulle maksan.' Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin?’ Hän sanoi: ’Se, joka osoitti hänelle laupeutta.’ Niin Jeesus sanoi hänelle: ’Mene ja tee sinä samoin.’” (Luuk.10).

Miten siis osoitamme lähimmäisyytemme? Miksi jopa suorastaan pelkäämme käsitettä ”laupeus”?

Tulen tekemään Sinun tahtosi!

”Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: ’Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit; polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt. Silloin minä sanoin: 'Katso, minä tulen - kirjakääröön on minusta kirjoitettu tekemään sinun tahtosi, Jumala.'’ Kun hän ensin sanoo: ’Uhreja ja anteja ja polttouhreja ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt’, vaikka niitä lain mukaan uhrataankin, sanoo hän sitten: ’Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi.’” (Hebr.10).

Olemmekohan oikein koskaan todella panneet merkille miten Sana yhdistää meidän ruumiimme ja Herran tahdon tekemisen! Herran Jeesuksen Kristuksen lihaksi, ihmiseksi tuleminen, sisältää niin ainutlaatuisen salaisuuden, että vain harvat osaavat panna sen merkille! Meidän mielemme ja hengellinen olemuksemme saattaa koko ihmiselämän ajan askarrella ulkonaisissa asioissa, uhreissa ja syntiuhreissa, anneissa ja kaikenlaisissa esikuvissa ilman että todella pääsemme käsittämään niiden esikuvallista luonnetta! Siten Sana ei pääse tulemaan lihaksi meissä siinä määrin, että elämässämme toteutuisi Isän Henki ja pyhä tarkoitus! Hänen meissä tulisi voida kuuluttaa meidänkin kauttamme totisessa vakavuudessa ja todellisuudessa:

”Katso, minä tulen - kirjakääröön on minusta kirjoitettu tekemään sinun tahtosi, Jumala.”

Jos ja kun kerran olemme kuolleet itsellemme ja saaneet Uuden Elämän Herrassamme, eli Hän on meissä, koskee kaikki Kirjakääröön tallennettu, kirjoitettu, myöskin meitä!

”Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit; polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt.”

Inhimillisinä olentoina, ilman Herran Hengen apua, me pysähdymme niin helposti tarkkailemaan kaikenlaista ulkonaista, käsittämättä kaiken taakse kätkeytyvää Jumalallista Tarkoitusta ja Tahtoa! Esikuvat ovat tarpeelliset ja omalla paikallaan hyvät, mutta Hengellisen Elämän tarkoitus on ensisijaisesti kytketty esikuviin kytketyn Jumalallisen Tahdon toteuttamiseen käytännössä, lihassammekin!

”Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat? Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne.” (1.Kor.6).

Me emme siis ole itsemme omia, ei edes ruumiimmekaan! Meidän olemuksemme on sidottu sellaiseen hengelliseen kokonaisuuteen ja harmoniaan, jossa sanat ja käytäntö ovat niin yhtä, ettei niitä voi erottaa toisistaan!

”Sillä tuomio on laupeudeton sille, joka ei ole laupeutta tehnyt; laupeudelle tuomio koituu kerskaukseksi. Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa? Jos veli tai sisar on alaston ja jokapäiväistä ravintoa vailla ja joku teistä sanoo heille: ’Menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne’, mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on? Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut. Joku ehkä sanoo: ’Sinulla on usko, ja minulla on teot’; näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon. Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat. Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton?” (Jaak.2).

Kuinka väärä käsitys useimmilla ihmisillä onkaan laista!

”Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te annatte kymmenykset mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden! Näitä tulisi noudattaa, eikä noitakaan sikseen jättää. Te sokeat taluttajat, jotka siivilöitte hyttysen, mutta nielette kamelin! Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisältä ne ovat täynnä ryöstöä ja hillittömyyttä! Sinä sokea fariseus, puhdista ensin maljan sisus, että sen ulkopuolikin tulisi puhtaaksi!” (Matt.23).

Tärkein ei siis saa jäädä tärkeiden asioiden varjoon! Hyttysten siivilöimisen ja kamelien nielemisen aika on totisesti ohitse!

”…heidän sanansa kautta uskovat” 4

”Totisesti, totisesti minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee. Sillä Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaikki, mitä hän itse tekee; ja hän on näyttävä hänelle suurempia tekoja kuin nämä, niin että te ihmettelette.” (Joh.5).

Onko meille annettu aivan mahdoton tehtävä tämän sanankohdan perusteella? Miten voi olla meille mahdollista nähdä Isän tahto tässä nykyisessä, todella levottomassa ja laittomassa maailmassa?

”Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: ’Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit; polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt. Silloin minä sanoin: 'Katso, minä tulen - kirjakääröön on minusta kirjoitettu tekemään sinun tahtosi, Jumala.'’ Kun hän ensin sanoo: ’Uhreja ja anteja ja polttouhreja ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt’, vaikka niitä lain mukaan uhrataankin, sanoo hän sitten: ’Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi.’” (Hebr.10).

Jos kerran Herramme on ensisijainen esikuvamme, niin mitä jumalallinen tahto meiltä odottaa? Entisaikojen uhrien ja alttaripalvelusten aika on selvästikin ohitse ja olemme tulleet niiden täyttymykseen, joka tapahtui Herramme ihmiseksi tulemisen kautta. Mitä tämä merkitsee meille inhimillisille olennoille? Uuden Elämän kautta, uudestisyntymisen kautta, ruumiillamme on aivan erityislaatuinen tehtävä Herramme esikuvan mukaisesti!

”Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit…”

Meidänkin ruumiillamme ja olemuksellamme on aivan erityislaatuinen tehtävä tässä maailmassa Hengen vaikutuksen johdosta, mutta miten voimme nähdä ja kuulla sen Elämän ohjeet, jotka perustuvat samoihin tekijöihin Herramme esikuvan mukaisesti? Mitä Herramme niin selvästi toi julki vielä ollessaan tämän maan päällä?

”Sillä Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaikki, mitä hän itse tekee…”

Miten sama voi toteutua meidän kauttamme ja meissä, juuri nyt, tässä sekavassa ajanjaksossa? Perusedellytyksenä on meidän tahtomme tehdä Hänen tahtonsa kaikin mahdollisin tavoin. Mitä sanoi Herramme lukemattomia kertoja?

”Niin juutalaiset ihmettelivät ja sanoivat: ’Kuinka tämä osaa kirjoituksia, vaikkei ole oppia saanut?’ Jeesus vastasi heille ja sanoi: ’Minun oppini ei ole minun, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani. Joka omiaan puhuu, se pyytää omaa kunniaansa, mutta joka pyytää lähettäjänsä kunniaa, se on totinen, eikä hänessä ole vääryyttä. Eikö Mooses ole antanut teille lakia? Ja kukaan teistä ei lakia täytä.” (Joh.7).

Mihin perustuu meidän oppimme ja hengellinen elämämme, toimintamme? Onko mielemme täynnä omaperäisiä, hengellisiä ajatuksia ja näkemyksiä, vai onko kohdallamme totta:

”Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani.”

Kaikki meille uskottu hengellinen hyvä on tarkoitettu jumalallisen Elämän julkitulemiseen meidän kauttamme, jotka aivan käytännön elämässä teemme Hänen tahtonsa pienintä yksityiskohtaa myöten! Aivan kuten jumalallinen tahto ja Kirjoitusten Henki olivat kirjoitettuna Herramme sisimpään, samoin tulee olla meidän kohdallamme! Mutta mitä tarvitaan Kirjoitusten toteutumiseen meidän vajavaisten ihmisten kautta?

”Katso, minä tulen - kirjakääröön on minusta kirjoitettu tekemään sinun tahtosi, Jumala.”

Halleluja, halleluja! Kuinka paljon voikaan sisältyä muutamaan sanaan Pyhissä Kirjoituksissa! Me olemme tulleet tuntemaan Jumalan opin ja tahdon, joten näemme ne Kirjakääröön kirjoitettuna! Siis lukekaamme Sanaa entistä enemmän!

”…heidän sanansa kautta uskovat” 3

”Totisesti, totisesti minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee. Sillä Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaikki, mitä hän itse tekee; ja hän on näyttävä hänelle suurempia tekoja kuin nämä, niin että te ihmettelette.” (Joh.5).

Kesä tulee sellaisella vauhdilla että kirjoittajaa suorastaan kauhistuttaa! Mieleen tulee viime kesä, jolloin oli pitkän aikaa niin kuuma, että tietokonekin lakkasi toimimasta. Samaa voidaan melkein sanoa kirjoittajasta, joka selvästikin on kesän lapsi, mutta nyt taas luvatut yli 30 astetta saavat jo ajatuksenakin aikaan jonkinlaista hengenahdistusta. Aurinko paistaa asuntoni ulkoseiniin noin klo 11:sta iltayhdeksään! Pyydän jo nyt erikoisella tavalla esirukousta puolestani, että jaksan olla olemassa ja että tietokone toimii. Viime kesänä huonelämpötila oli yli 30 asteessa ja olo oli kuin uunissa! Tiedoksi siis jo etukäteen, että mahdollisesti on tulossa pidempiäkin taukoja kirjoittamisessa, mutta onko kukaan jo lukenut kaikki yli 1600 tekstiäni?

Luimme jokin aikaa sitten Herramme rukouksesta:

”Niinkuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät maailmaan; ja minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa. Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.” (Joh.17).

Mitä odotamme maailman uskovan nykyisen sekaannuksen ajan keskellä? Olemme jo korostaneet sitä, kuinka Herran Jeesuksen Kristuksen tulee olla Sanana meissä, jotta olemme niin täysin yhtä Hänen kanssansa, ettei maailma näekään meitä, vaan Hänet! Eli meidän Sanamme ei olekaan oma Sanamme, vaan Hänen Sanansa! Tähän liittyen on mielessäni soinut useamman päivän ajan teksti:

”Joka kuulee teitä, se kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut; mutta joka minut hylkää, hylkää hänet, joka on minut lähettänyt.” (Luuk.10).

Millainen vastuu meillä onkaan jumalanlapsina, opetuslapsina! Tahdoimme tai emme, on oma elämämme omalla tavallaan tuomitseva niin itsemme kuin kuulijammekin. Siksi kirjoittajaakin on alkanut vallata entistä suurempi jumalanpelko sen vastuun johdosta, mitä kirjoittaminen niin suurelle joukolle tuo mukanaan! Lukekaamme vielä uudelleen:

”Joka kuulee teitä, se kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut; mutta joka minut hylkää, hylkää hänet, joka on minut lähettänyt.”

Ei ole siis ollenkaan samantekevää mitä suustamme tai kynästämme lähtee! Meidän tulee olla tietoisia siitä, mitä Kristuksen kirjeinä lähetämme eteenpäin!

”Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.” (2.Kor.5).

Millaisia ajatuksia herättävätkään tietyt sanat lainauksessamme!:

Sovittanut, sovituksen virka, sovitti, sovituksen Sana, antakaa sovittaa!

Kaiken tämän tulee siis tapahtua meidän kauttamme, jotka olemme tässä maailmassa Kristuksen puolesta! Halleluja, en pysty enää jatkamaan, vaan itsenikin on keskityttävä ajattelemaan sanaa ”sovitus”. Kuinka emme ole aikaisemmin tulleet ajatelleeksi sen sisällystä kristillisessä elämässä! Olemmeko todella sovituksen asialla???