Mitä virtaa kauttamme?

 

”Sentähden me, olimmepa kotona tai olimmepa poissa, ahkeroitsemme olla hänelle mieliksi. Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa.” (2.Kor.5).

”Minä, Herra, tutkin sydämen, koettelen munaskuut, ja annan jokaiselle hänen vaelluksensa mukaan, hänen töittensä hedelmän mukaan.” (Jer.17).

Meidän sisimpämme on aina ratkaisevassa merkityksessä, kun puhutaan siitä, mitä ulkonaisesti tapahtuu. Meidän ohjauskeskuksemme määrittää koko toimintamme, niin ettemme voi paeta vastuuta mistään tekemisestämme.

”Mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen. Sillä sisästä, ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys. Kaikki tämä paha lähtee sisästä ulos ja saastuttaa ihmisen.” (Mark.7).

Me siis kehollamme julkituomme todellisen sisimpämme. Edellisessä kirjoituksessani totesin, ettei meissä ole mitään hengellistä koneistoa tai järjestelmää, jota me voisimme erillisenä ruokkia. Sana sitoo meidät tietynlaiseen kokonaisuuteen, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jos mielemme on väärä, ovat myös tekomme vääriä. Jos mielemme on puhdas, Hengen hallinnassa, toimii Henki meidän kauttamme, niin ettei vasen käsi aina tiedä mitä oikea tekee. Emme me itse, vaan Henki tarkkailee kaikkea toimintaamme. Siten kaikki tekemämme on lähtöisin meihin laitetuista ajatuksista, emmekä itse todellakaan pane merkille niitä tekoja, jotka ovat meitä varten varatut jumalallisessa suunnitelmassa. Me olemme niin kuin Herramme tässä maailmassa, sisäisen tahdon seuratessa mitä Isä meille näyttää.

Puhumme aivan liian vähän siitä, kuinka uskovainen on tarkoitettu Pyhän Hengen temppeliksi. Sitä hän voi olla ainoastaan puhdistetussa tilassa, ei väärien ajatusten saastuttamana. Samasta lähteestä ei voi lähteä karvasta ja makeaa vettä. Ei ole mikään ihme, että maailma entistä enemmän kääntää selkänsä uskonnollisuudellemme, jouduttuaan useaan kertaan pettymään siemaistuaan suunsa täyteen hengellisyytemme kitkerää vettä!

Olen joskus kirjoittanut siitä, kuinka monet uskovaiset ovat kuin pyörillä olevia luostareita, joissa ja joista kaikuvat mitä erilaisimmat uskonnolliset menot, mutta käytännössä ei ole havaittavissa mitään todellista, inhimillistä toimintaa. Nämä luostarit on pyhitetty jumalanpalvelukseen, joka ei oikeastaan millään tavoin kohtaa kenenkään hengellisiä tarpeita. Mahdollisesti on havaittavissa vain suuri määrä niistä tekijöistä, joista meitä varotetaan! Teot ja sanat ovat suuressa ristiriidassa keskenään, koska sisäinen järjestelmä ei ole oikean tahon hallinnassa!

Meitä ei ole tarkoitettu johonkin tällaiseen, vaan meille on annettu tämä ruumiimme, kehomme, Jumalan Hengen asuinsijaksi. Siten emme voi luovuttaa tilojamme millekään hengelliselle luostarille tai muulle suuntaukselle, vaan yhä vielä pätee:

”Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ’Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen, mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään’.” (Joh.4).

Rakkaudella on kädet ja jalat

 

”…mutta ruumiin sinä minulle valmistit; polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt. Silloin minä sanoin: 'Katso, minä tulen - kirjakääröön on minusta kirjoitettu tekemään sinun tahtosi, Jumala'.’ Kun hän ensin sanoo: Uhreja ja anteja ja polttouhreja ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt’, vaikka niitä lain mukaan uhrataankin, sanoo hän sitten: ’Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi’.” (Hebr.10).

”Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa. Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä.” (1.Joh.4).

Jonkun mielestä saatan toistaa samoja asioita useampaan kertaan, mutta sisimpäni vakuuttaa, että se on meille kaikille turvaksi, niin kuin veljemme Paavalikin toteaa.

Jossakin dokumentissa todettiin, että ihminen on entistä enemmän alkanut tarkastelemaan itseään vain kehollisena olentona. Se on omalta osaltaan täysin totta, mutta toisaalta olen itse alkanut huolestua uskovaisten ihmisten puolesta sen johdosta, että he hengellistävät aivan liian suuren määrän asioita, joiden tulisi tulla julki aivan konkreettisesti.

”Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne. Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.” (Room.12):

Mielessäni on eilisestä asti soinut osa lainaamaamme kohtaa:

”…mutta ruumiin sinä minulle valmistit…”

Aitoa kristillistä rakkautta ei oikeastaan ole olemassakaan ilman ruumista, nykykielellä kehoa. Rakkaus ei leijaile ilmassa. Sillä niin on Jumala meitä rakastanut, että Hän antoi ruumiin Herrallemme ja meillekin. Siten rakkaus ei ole vain jotakin, joka kumpuaa ulos suustamme mitä erilaisimmissa äänensävyissä ja ilmaisuissa, vaan se on tarkoitettu olennaiseksi osaksi kehoamme. Koko olemuksemme tulisi olla täynnä sitä, olla sen valtaama!

”Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne.”

Mistä johtunee, että jumalanpalveluksemme on niin suuressa määrin ilman kaikkea järkeä, toteutuen vain suustamme loputtomasti kumpuavina ilmanvärähtelyinä ja virtauksina? Koko olemuksemme on kehoa myöten tarkoitettu Jumalan käyttöön, ei vain sisin ihmisemme. Meitä ei ole tarkoitettu joiksikin puhekoneiksi, vaan koko elämämme merkitys perustuu nykytermein sanottuna peilinä olemiseen kanssamatkaajillemme. Meistä tulee heijastua Kristuksen koko elämä, joka perustui ruumiiseen tulemiseen ja siten Jumalan tahdon toteuttamiseen. Jumala näki hyväksi että Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, nyt meissä itsessämme. Meissä ei todellisuudessa ole mitään hengellistä koneistoa, jonka käyntiä meidän tulisi valvoa ja ruokkia jonakin erillisenä toimintona, vaan Sanan tulee tulla julki kehomme tekoina. Siksi meille on annettu tämä inhimillinen kuori, jolla kuitenkin on mitä suurin merkitys ikuisuuttakin ajatellen, koska sille on tuonpuoleisessa varattu taivaallinen muoto.

Lue jälleen kerran 1.Kor.13! Mitä se todella tahtoo sanoa meille? Sen mainitsemat asiat eivät sinänsä ole turhia, vaan meille tahdotaan erehtymättömästi kertoa, minkä tulee olla toimeenpanevana voimana koko olemuksessamme! Me emme tee mitään ollaksemme uskovaisia, mutta meissä asuva Rakkaus tekee kaikkensa koska me olemme uskovaisia!

Tulen tekemään tahtosi!

 

”Sillä mahdotonta on, että härkäin ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä. Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: ’Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit; polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt. Silloin minä sanoin: 'Katso, minä tulen - kirjakääröön on minusta kirjoitettu tekemään sinun tahtosi, Jumala'.’ Kun hän ensin sanoo: Uhreja ja anteja ja polttouhreja ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt’, vaikka niitä lain mukaan uhrataankin, sanoo hän sitten: ’Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi’. Hän poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen. Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.” (Hebr.10).

Eilen lainasimme Roomalaiskirjettä:

”…vaan pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus!” (Room. 13).

Kuinka syvällisiä ajatuksia! Näistä sanankohdista voisimme puhua kauemminkin kuin Paavali, niin että useampikin ehtisi nukahtaa ja pudota tuolilta, mutta toivottavasti ei ikkuna-aukon lähellä! Mitä puemme päällemme, jos pukeudumme Herraan Jeesukseen Kristukseen?

”Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee.” (2.Tim.2).

Me pukeudumme siihen alttiuteen, joka lepäsi meidän Herramme yllä ja koko olemuksessa: mekin tahdomme tehdä Taivaallisen Isämme tahdon! Sitä varten me olemme luodut ja siihen meidät on tarkoitettu. Me olemme velvolliset vaeltamaan niin kuin Hän! Me olemme niin kuin Hän!

Kuinka paljon Herramme arvostaa tahtoonsa sitoutumista?

”Silloin Samuel sanoi: ’Haluaako Herra polttouhreja ja teurasuhreja yhtä hyvin kuin kuuliaisuutta Herran äänelle? Katso, kuuliaisuus on parempi kuin uhri ja tottelevaisuus parempi kuin oinasten rasva. Sillä tottelemattomuus on taikuuden syntiä, ja niskoittelu on valhetta ja kuin kotijumalain palvelusta. Koska sinä olet hyljännyt Herran sanan, on myös hän hyljännyt sinut, etkä sinä enää saa olla kuninkaana’.” (1.Sam.15).

Saul tulkitsi Jumalan tahdon omien kriteereidensä perusteella. Jo hänen aikanaan päti se, mitä todetaan erään ristiretkistä kertovan dokumenttisarjan lopussa: ”Kaikkien sotien taustalla oli loppujenlopuksi todellisen kristillisyyden sijasta vallan ja rahan himo!”

”Haluaako Herra polttouhreja ja teurasuhreja yhtä hyvin kuin kuuliaisuutta Herran äänelle? Katso, kuuliaisuus on parempi kuin uhri ja tottelevaisuus parempi kuin oinasten rasva…”

Mistä voimme tänä aikana erottaa Herran tahdon kaikesta muusta? Ratkaisu on muutamassa sanassa lainaamassamme tekstissä:

”- kirjakääröön on minusta kirjoitettu…”

Jos todella olemme uudestisyntyneitä jumalanlapsia, on meistäkin kirjoitettu kirjakääröön, Jumalan Sanaan. Se on lähetetty meille tiettyä tarkoitusta varten:

”Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne. Sillä niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.” (Jes.55).

Sana palaa takaisin Herran luokse suoritettuaan tehtävänsä. Se totisesti on vievä mukanaan aikaansaannoksensa, meidätkin, sinut ja minut! Olemmehan me osa Sitä, Häntä! Me olemme tulleet yhdeksi Sanan kanssa, sulautuneet Siihen. Tässä on meidän ainoa toivomme, meidän suojamme tämän viimeisen ajan keskellä!

Elä ihmisenä!

       Heti herätessäni mielessäni alkoi soida ajatus ihmisenä elämisestä. Me elämme vielä ajassa, eikä ole käynyt ilmi mitä meistä on tuleva, sillä emme nyt vielä voisi sitä käsittääkään. Siitä huolimatta jotkut lähimmäisemme uskovat jo muuttuneensa jonkinlaisiksi jumalaolennoiksi, mikä aiheuttaa melkoisesti ongelmia ja antaa aihetta varottaviin kirjoituksiin ja saarnoihin.

Aadamin ja Eevan elämä oli jossakin mielessä todella yksinkertaista kaiken täydellisyyden ja ylenpalttisuuden keskellä, eivätkä heitä rasittaneet monenlaiset säännöt ja kaavat. Koska kaikki oli täydellistä ja harmoniassa, voitiin kokea vain samaa Jumalan kanssa:

”Ja Jumala näki, että se oli hyvä!”

Kaiken tämän hyvän keskellä tarvittiin vain yksi rakkaudellinen rajoitus ihmisen elämään. Se ei tarvinnut taustakseen laajoja dogmaattisia ja teologisia selvityksiä, sen paremmin rajoituksen, kuin sen tarpeellisuudenkaan puolesta. Nykyihmisen järki kyselee kaikenlaista oman olemuksensa mukaisesti, ja siksi Kaikkivaltias Viisaus on vastannut tähän haasteeseen mitä erilaisimmilla säännöksillä ja käskyillä, joista Itse Herra jossakin vaiheessa toteaa:

”…koska he eivät pitäneet minun käskyjäni, vaan ylenkatsoivat minun käskyni, rikkoivat minun sapattini ja heidän silmänsä pälyivät heidän isiensä kivijumalain perään. Niinpä minäkin annoin heille käskyjä, jotka eivät olleet hyviä, ja oikeuksia, joista he eivät voineet elää…” (Hes.20).

Miksi Jumala ei voinut olla sijoittamatta yhtä luomaansa asiaa niin lähelle ihmistä, tai miksi ei Hän voinut ympäröidä sitä sähköistetyllä aidalla tai niin selvillä ja suurikirjaimisilla kieltotauluilla, ettei tuo yksi olento olisi voinut kuiskutella houkutuksiansa Eevan korviin? Niin, silloin ei kai vielä ollut kirjoitettua Sanaa, ja kaikki täydellisyys perustui oikeaan sydämen asenteeseen ja rakkaudelliseen luottamukseen. Täytyi käydä niin kuin kävi, vaikka järkeilymme kovasti selittelee ja puolustelee ihmisen omaa, harkittua, kuolemanhakuisuutta. Tämä yksi huono päätös ratkaisi meidän kaikkien kohtalon, jonka voi muuttaa vain Erään Uhrikuolema, joka jo tuolloin oli päätettynä jumalallisella puolella. Ihminen omalta osaltaan päätti olevansa mieluummin vain kuolevainen ihminen, kuin kuolematon jumalolento! Turha kysyäkin, kuka voisi käsittää tämän! Me käsitämme loppujen lopuksi todella vähän kaikkeen olemassa olevaan nähden, ja siksi kirjoitamme tyytymisestä ihmisenä elämiseen!

Jossakin mielessä nykyinen ”hengellinen paratiisimme” ei suurestikaan poikkea tuonaikaisesta maallisesta paratiisista. Tarvitaan vain hengellinen ja puhdas mieli käsittämään se tarkoitus, joka jo ihmismielelle kätkettynä oli vallitsevana tuon aikaisessa paratiisissa:

”Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä.”

Kaiken tuli jumalallisessa Rakkaudessa palvella ihmistä, ja ihmisen vastavuoroisesti oli tarkoitus toimia elämää tukevalla tavalla, huolehtien kasvun mahdollisuudesta ja kaikkinaisen elämän suojelemisesta!

Mitä on lyhyesti sanottuna kirjoitettuna Sanaan varoitukseksi tämän aikaisen hyvän ja pahan tiedon puun johdosta? Mitkä ovat nuo kaiken sisältävät Herramme sanat, jotka Pyhä Henki on valmis kirjoittamaan jokaisen kuuliaisen jumalanlapsen sydämeen, suodakseen tässäkin ajassa mahdollisuuden kaiken hyvän julkitulemiseen?

”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.” (Luuk.10).

Ihmisenä eläminen ei siis ole niin monimutkaista kuin joskus ajattelemme ja tunnemme!

”Hän sanoi hänelle: ’Oikein vastasit;

tee se, niin sinä saat elää’.”

Sama asia vahvistetaan hyvin ymmärrettävin sanoin:

”Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt. Sillä nämä: ’Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse’, ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: ’Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’. Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys.” (Room.13).

”Ja Jumala näki, että se oli hyvä!” Jumalamme yhä vielä näkee tämän kaiken hyväksi ja tarjoaa meille päivittäin uutta armoaan. Meille Hän on antanut vain hyviä käskyjä osoittaen siten, ettei Hän kiellä mitään hyvää niiltä, jotka nuhteettomasti vaeltavat.

Koska mekin rakastamme Häntä, noudattakaamme Paavalin kehotusta:

 ”Ja tehkää tämä, koska tunnette tämän ajan, että jo on hetki teidän unesta nousta; sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun uskoon tulimme. Yö on pitkälle kulunut, ja päivä on lähellä. Pankaamme sentähden pois pimeyden teot, ja pukeutukaamme valkeuden varuksiin. Vaeltakaamme säädyllisesti, niinkuin päivällä, ei mässäyksissä ja juomingeissa, ei haureudessa ja irstaudessa, ei riidassa ja kateudessa,  vaan pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus, älkääkä niin pitäkö lihastanne huolta, että himot heräävät.”  (Room.13).

Todellinen Jumalan kuva

 

”Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.” (Room.1).

Raamattu toistamiseen puhuu siitä, kuinka Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Voimmeko siis ihmisen olemuksesta päätellä millainen Jumala on? Ehkä jotakin Hänen ilmestymismuodoistaan, joista voivat todistaa enkeleitä nähneet, sekä esi - vanhempamme ja Aabraham. Kolme miestä saapui uskomme isän luokse, yhden heistä jäädessä keskustelemaan lakeuden kaupunkien kohtalosta. Tätä Aabraham puhutteli Herraksi!

Meille on todella vaikeata luoda oikeanlainen kuva Jumalastamme, koska olemme ihmisiä ja olemme tottuneet tekemään kaikki arviomme ihmisinä ja ihmisistä. Jotakin erikoista oli aamuyön unissani, kun ne saivat niin voimakkaasti mieleni askartelemaan tällä alueella. Olemme paljon puhuneet ihmissuhteista ja tarpeestamme olla tekemisissä ihmisten kanssa, kehittyäksemme sosiaalisiksi ja yhteiskuntakelpoisiksi ihmisiksi. Ihmiset toimivat peileinä toinen toisellensa. Erikoisesti seurakuntaelämässä näillä heijastuksilla on tarkoitettu olemaan mitä suurin merkitys, mutta miten on nyt, kun niin voimallisesti olemme todenneet alkuseurakunnan esimerkin kadonneen hälyttävässä määrin?

Miksi kirjoittajan mieleen niin usein tulee kärsivien ihmisten puheita kuunnellessa, että on olemassa oikeakin Jumala, jolla ei ole mitään tekemistä kaiken ihmisiä kohdanneen vääryyden kanssa? Olisiko nyt todella aika erottaa toisistaan todellinen Jumala ja ihmisten mieltämät jumaluudet? Tekstissämme puhutaan katoavaisen ihmisen kuvan kaltaisuudesta, jonka annetaan ymmärtää tuovan esiin Kirkkauden Jumalan olemuksen. Tätä ei todellakaan tarkoita raamatullinen ilmaisu ihmisestä Jumalan kuvana!

Meidän mielemme rakentelee uskomattoman laajoja mielikuvia ja käsitteitä seuratessaan ympärillään olevia ihmisiä. Se on aivan luonnollista, ja elämäämme vaikuttavat lukemattomat ihmiset olemuksellaan ja suoranaisilla teoillaan. Merkittävin vaikutus on erikoisesti hengellisellä alueella uskovaisena esiintyvillä ihmisillä, jotka omalla uskonnollisella leimallaan usein särkevät enemmän kuin rakentavat. Nämä asiat ovat aivan erikoisella tavalla jääneet mieleemme vaikuttaen tahtomattamme jopa jumalakuvaamme. Jos läheiseksi ja merkittäväksi katsomamme ihminen kohtelee meitä alistavasti ja loukkaavasti, vaikuttaa se meissä haavoittuvuutta, joka on todistettavasti suurempaa kuin millään muulla elämän alueella. Hengellinen tunne-elämämme on niin merkittävä, että suurimpien rikkomusten voidaan katsoa tapahtuvan tällä alueella. Rikkomukset seurakuntaelämässä palvelevat yksinomaan ja ehdottomasti vain Seurakunnan vihollisen asiaa!

Vääristynyt kristillisyys siis aikaansaa meissä vääriä käsityksiä paljon laajemmassa mittakaavassa kuin mitä kukaan tahtoisi tiedostaa. Tällä alueella ei siis rikota yksinomaan jotakin ihmistä vastaan, vaan itse Jumalaa ja Hänen todellista olemustaan vastaan! Jumalallamme ei todellisuudessa ole mitään tekemistä näiden asioiden kanssa, mutta siitä huolimatta kaikki vääryys ruokkii meissä epäluottamusta Jumalaamme kohtaan. Tarpeeksi pitkälle kehittyessään tämä johtaa niin suuriin pettymyksiin, että ihminen kokee olevansa kykenemätön uskomaan tällaiseen kristillisyyteen. Tästä on ajassamme todisteita pilvin pimein.

Mieleeni tulevat niin monenlaiset pettymykset erikoisesti avioelämässä, jonka tulisi olla kuva Kristuksen ja Seurakunnan suhteesta. Tämäkään vertaus ei toimi aivan maallisella ja inhimillisellä alueella, vaan usein liitto on enemmänkin kuva mitä raaimmasta sodasta, joillakin kolmikymmenvuotisesta sodasta! Jumalamme ei todellakaan ole sellainen kuin joku aviopuoliso, joka jatkuvasti ja mahdollisesti taukoamatta puhuu kauniita asioita, ja toimii kuitenkin aivan vastaisesti. Kuinka paljon voidaankaan luvata lupaamisen perään, kuitenkaan lähes koskaan toteuttamatta lupauksiaan! Joka elää tällaisissa olosuhteissa kyllin kauan, alkaa vähitellen, tahtomattaankin, ajatella Jumalankin olevan samanlaisen!

Oikea kuva Herrastamme on siis aivan ratkaisevassa merkityksessä voidaksemme selvitä tämän elämän lävitse voittajana! Hän on A ja O, Hänen Sanansa on niin ja aamen, Hän sanoo mitä tarkoittaa, ja tarkoittaa mitä sanoo! Ollaksemme Hänen kuvansa, meidän tulee olla samaa, sekä puheissamme että teoissamme!

Me olemme vastuussa omasta elämästämme, ja tietoisena ajasta, jossa elämme, meille ei ole mikään puolustus huonojen esikuvien lisääntyminen. Itse asiassa jokainen kelvottomasti elävä uskovainen on meille Sanan vahvistaminen, vaikka mielemme sureekin hänen puolestaan. On vihoviimeinen tie sääliä jotakin läheistämme alentamalla oman elämämme rimaa uskossa, että Jumalamme olisi armollisempi jos mekin olemme samanlaisia! Kuinka monen perheen kohdalla tämä onkaan tapahtunut suureksi mielipahakseni, myös Jumalan! Jumalan Sanan valoa on ikään kuin himmennetty uskossa, ettei ole vastuuta siitä, mitä ei tiedä! On kuitenkin suuri ero todellisen tietämättömyyden ja valitun tietämättömyyden välillä!

”Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa, sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa, koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.” (Room.1).