Salattu Jumala

 

”’Ainoastaan sinun tykönäsi on Jumala, ei ole toista, ei yhtään muuta jumalaa’. Totisesti, sinä olet salattu Jumala, sinä Israelin Jumala, sinä Vapahtaja. Häpeän ja pilkan he saavat kaikki, pilkan alaisina he kulkevat kaikki, nuo kuvien tekijät.” (Jes.45).

”Hän paljastaa syvät ja salatut asiat, hän tietää, mitä pimeydessä on, ja valkeus asuu hänen tykönänsä.” (Dan.2).

Me ihmiset olemme toinen toisellemme melkoisia arvoituksia koko elämämme ajan. Jos emme kaikin tavoin pääse tuntemaan edes itseämme ja syvintä olemustamme, kuinka sitten voisimme lausua varmoja mielipiteitä jostakin toisesta ihmisestä? Joku viisas on todennut, että me jokainen olemme kuin pieniä maailmankaikkeuksia, joita kukaan ei todella pääse tajuamaan ja tutkimaan. Ihminen on siis kehonsa ohella ihmeellisin olento tämän maan päällä. Jotta järkeensä ihastuneella ihmisellä olisi pohtimisen aihetta koko elämänsä ajaksi, on häntä varten luomistyössä järjestetty aivan henkeäsalpaavia yhtäläisyyksiä eri olentojen välillä. Ihminen selittää ne omalla tavallaan, ja mielikuvitus tieteellisten ja valittujen kokeiden perusteella tekee omat johtopäätöksensä kehitysopista ja vastaavasta. Meillä todellisilla jumalanlapsilla ei riitä uskoa niin monimutkaisiin ja itsestään tapahtuneisiin kehityksiin, mitä ihmiset entistä suuremmalla innolla esittävät.

Erinomaisin esimerkki on erään ryhmän palikkalaatikko. En muista kuinka monta joka sivulta numeroitua kuutiota siihen kaiken kaikkiaan mahtui, mutta kokeen perussisältö oli seuraava. Laatikkoon laitettiin aluksi kaksi tai kolme palikkaa ja ravistettiin sitten. Tämä toistettiin useita kertoja, joten saatiin yhdenlainen todennäköisyysluku. Sitten lisättiin yksi kuutio kerrallaan. Jokainen matematiikkaa vähänkin tunteva tietää, että jo muutaman lisätyn kuution jälkeen saman yhdistelmän muodostumisen mahdollisuus pieneni aivan lottorivin mallin mukaisesti. Kun ajattelemme dna:ta, ei uskomme ja järkemme riitä mihinkään sattumiin uskomiseen!

Voisimme saman esikuvan mukaisesti ottaa herätyskellon, purkaa sen sopivan kokoiseen vahvaan laatikkoon, ja sitten laskea montako kertaa pitää ravistaa, jotta kello on jälleen kasassa!

Mikä ihmisestä näyttää niin yksinkertaiselta ja järkevältä, ei etenkään hengellisellä alueella ole sitä. Uskon Jumalan aivan tarkoituksella laatineen suunnitelman, joka on selitettävissä mitä erilaisimmilla tavoilla, mutta vain Hänellä on kaiken salatun avain hallussaan. Jumala loi ihmisen aivot ja tiesi jo ennalta, mitä tämä olisi tekevä niillä. Jo Baabelin tornin yhteydessä tuli selvästi julki ihmisen oman mielen ja aikomusten suunta. Ihminen aloitti itseylistyksensä, järkensä riemuvoiton. Mikään ei näytä olevan hänelle mahdotonta, minkä me tämän ajan ihmiset nyt saamme ennennäkemättömällä tavalla todistaa.

Kaiken puhumamme johdosta meidän Jumalamme on salannut itsensä yksinkertaisuuteen, joka järkeensä turvaavalle ihmiselle on suoranainen hullutus.

”Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. Onhan kirjoitettu: ’Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi’. Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi? Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat, koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta, me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.” (1.Kor1).

Mieleni pyrkii aika usein valtaamaan melkoinen ahdistus nykyisen tilanteen johdosta, ennen kaikkea ystävien kysellessä miten tähän on tultu ja miksi muutosta täytyy odottaa niin kauan, että usko alkaa jo loppua jonkin paremman tulemisesta. Mitä siis olisi pitänyt tehdä toisin, ja mitä pitäisi nyt tehdä, kun ei ole odotustemme mukaisia kokouksiakaan? Tiedän, missä itse kunkin kohdalla on suurin ongelma, koska itselläni on jossakin suhteessa sama kipu. Meitä koskettaa ennen kokemattomalla tavalla se, että me olemme niin yksin, ja joudumme aivan henkilökohtaisesti ja ilman kenenkään ihmisen tukea ja neuvoa etsimään oman tiemme Herran läsnäolossa. Me voimme kysyä ainoastaan Herralta, ja siksi ainoa helpotus elämäämme on tämän Salatun Jumalan etsiminen aivan uudessa innossa ja Hengessä. Me olemme lähestymässä kuin kotkanpoikanen ensimmäistä todellista yksinlentoamme aivan ennestään tuntemattomaan ulottuvaisuuteen. Olemme toki jossakin määrin harjoitelleet ja kierrelleet lähiseutujen kukkuloiden yläpuolella, mutta merkittävin lentomme on vielä edessämme. Emme ole todella aavistaneetkaan, miten tärkeätä on olla itse selvillä jumalanlapseudestaan ja pelastusvarmuudestaan. Pesästä olemme todennäköisesti jo lentäneet pois, mutta nyt on itse hankittava päivittäinen ravinto sieltä, missä se on turvallista ja puhdasta. Palauttakaamme mieliimme Herramme viimeiset hetket maan päällä.

”Kun Pietari hänet näki, sanoi hän Jeesukselle: ’Herra, kuinka sitten tämän käy?’ Jeesus sanoi hänelle: ’Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee?

Seuraa sinä minua’.” (Joh.21).

Ainoa toivomme on Salatun Jumalan todellisen olemuksen tunteminen ja Häntä lähestyminen Hänen ehtojensa mukaisesti. Meidät voidaan varustaa voimalla korkeudesta vain meitä varten valitulla tiellä. Parasta Evankeliumia ja saarnaa läheisimmillemme on pyhittäytynyt elämämme!

Oikea perustus

Kuin vahvistuksena edelliselle kirjoitukselleni puhui messiaanisjuutalainen rabbi eilen israelilaisessa lähetyksessä samasta aiheesta. Me emme läheisestä suhteestamme huolimatta voi puhutella Jumalaamme mielivaltaisesti. Sanassa on selvät ohjeet kaikkia tarpeellisia tilanteita varten. Herramme opetti meitä rukoilemaan:

”Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi; tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa…” (Matt.6).

Käsite ”Isä meidän” sisältää aivan oman merkityksensä, jota meidän tulee kunnioittaa. On suorastaan kauhistuttavaa kuulla joidenkin aidoltakin kuulostavien uskovaisten puhuvan yläkerran isännästä tai miehestä ja vastaavasta yläkerran väestä. ”Isä meidän” ei ole mikään meidän kamumme tai tuttavamme, jota todellakin voisi läimäyttää selkään kaveruuden merkkinä! Jos emme lue kylliksi Sanaa, emme pääse todella käsittämään meille tarjotun suhteen merkitystä. Me emme ole se, joka sanelee käytöstavat ja valitsee omaperäisen lähestymistavan!

Me ehkä olemme selvillä suuresta määrästä Jumalamme tallennettuja sanoja, mutta jos emme Sanaa lukiessamme kuule Hänen ääntänsä, koe Hänen sisäistä olemustansa, jonka vain Hengen avulla olemme kykenevä ymmärtämään, voimme omalla käytöksellämme ja asenteillamme olla aikaansaamassa vain tuomioita yllemme. Herra ei todellakaan ole mikään kaverimme tai kamumme, vaan Hänen läheisyydestään ja meissä asumisestaan huolimatta meidän on säilytettävä kunnioittava asenne Häntä kohtaan. Meidän ei tule murehduttaa Hänen Henkeään, jonka tarkoitus on asua meissä ja muistuttaa meitä kaikesta mitä meidän tulee tietää valmistuaksemme Hänen kuvansa kaltaiseksi olemukseksi. Vain siten meillä on mahdollisuus Sanan vaikutuksen johdosta tulla temmatuiksi yläilmoihin Hänen Sanansa kanssa, jonka ei ole tarkoitus palata tyhjänä, vaan sillä on tehtävänsä, miksi se on lähetetty. Mistä ihmiselle ylipäätään on tullut niin voimakas ajatus omista oikeuksistaan ja valinnoistaan ohitse selvän Sanan todistuksen?

Miksi ihminen sellaisella tavalla komentaa Pyhää Henkeä? Minä en ole edes löytänyt Raamatusta yhtä ainoaa kohtaa, jossa joku ihminen olisi puhutellut Häntä. Me voimme rukoilla Herralta Hänen Pyhän Henkensä vaikutusta, mutta Pyhä Henki ei ole meidän komennettavissamme siihen tapaan, millä esim. joissakin karismaattisissa kokouksissa toivotetaan ensin Isä tervetulleeksi, sitten Poika ja viimeksi Pyhä Henki. Istuvatko nämä kaikki puhujanlavalla? Montako tuolia heitä varten tarvitsee varata?

Herramme puhuttelee meitä rakkaudella, mutta meidän tulee säilyttää oikea Hengen ilmapiiri.

”Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä. En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni. Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi. Sen käskyn minä teille annan, että rakastatte toisianne.” (Joh. 15).

Me tulkitsemme aivan liian monet hengelliset asiat inhimillisen kokemuksemme ja ajattelumme pohjalta. Maallinen ystävyys ja läheisyys on kokenut melko yleisen alennustilan, ja sama näkyy monen ihmisen suhteessa Herraansa. Me koemme hengellisen tarpeemme, ja jokainenhan tahtoo toki viettää iäisyytensä paremmissa olosuhteissa, mutta se ei ole peruste omavalintaiselle suhteelle elämämme tärkeimpään Henkilöön!

Kirkolliset johtajat saattavat omalla välinpitämättömyydellään ja uskosta luopumisellaan tavalliset ihmiset todella vakavaan ristiriitaan. Onko Jumaluus todellakin muuttunut siinä määrin, että puhuttelemme nyt Luojaamme tasavertaisena kumppanina ja uskottelemme voivamme suorastaan väkisin tunkeutua tulevaan Valtakuntaan omine näkemyksinemme? Tie on yhä vielä kaita ja portti ahdas! Monet ovat tuleva eräänä päivänä huutaen Herra, Herra, mutta he eivät vieläkään oikealla tavalla käsitä kenen kanssa ovat tekemisissä. Heillä oli aivan väärä käsitys Jumaluuden olemuksesta koko maallisen vaelluksensa ajan, ja nyt iankaikkisuuden koitettua tieto ei ole lisääntynyt, mutta pettymyksen katkeruus saa hädässä muistelemaan menneitä, joilla ei todellisuudessa ole mitään tekemistä aidon hengellisen elämän kanssa!

Myöskin tänä päivänä Herramme huudahtaa meillekin:

”Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvän runsaudesta esiin hyvää, ja paha tuo pahastansa esiin pahaa; sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu. Miksi te huudatte minulle: 'Herra, Herra!' ettekä tee, mitä minä sanon? Jokainen, joka tulee minun tyköni ja kuulee minun sanani ja tekee niiden mukaan - minä osoitan teille, kenen kaltainen hän on. Hän on miehen kaltainen, joka huonetta rakentaessaan kaivoi syvään ja laski perustuksen kalliolle; kun sitten tulva tuli, syöksähti virta sitä huonetta vastaan, mutta ei voinut sitä horjuttaa, sillä se oli hyvästi rakennettu. Mutta joka kuulee eikä tee, se on miehen kaltainen, joka perustusta panematta rakensi huoneensa maan pinnalle; ja virta syöksähti sitä vastaan, ja heti se sortui, ja sen huoneen kukistuminen oli suuri.” (Luuk.6).

Vielä on aikaa kaivaa syvälle ja laskea oikeanlainen perustus!

Hänen äänensä

”Kansa vastasi Joosualle: ’Herraa, meidän Jumalaamme, me palvelemme, ja hänen ääntänsä me kuulemme’.” (Joos.24).

Me ymmärrämme asiat ihmisen tavoin siinä määrin, että koko elämämme perustuu kokemuksiimme ja mieltämiimme näkemyksiin. Siten on melkoinen ongelma kaiken tämän inhimillisyyden ja ihmisyyden keskellä omaksua hengelliseen elämään liittyviä asioita. Millainen on tulkintamme ja kykymme samaistua näkymättömien asioiden kanssa? Mallia saamme aivan päivittäisistäkin asioista, koska suuri osa tästä maanpäällisestäkin elämästä perustuu näkymättömiin seikkoihin. Me emme näe aivojamme eikä muitakaan sisäelimiämme, mutta uskomme niiden kuitenkin olevan olemassa. Kaikki näköpiirimme ulkopuolella oleva on meille omalla tavallaan näkymätöntä, mutta uskomme silti maailman jatkuvan mäkien ja taivaanrannan takana. Me pidämme siis totena sellaistakin, mitä emme koskaan ole itse nähneet, vaan tiedon ovat tuoneet meille erilaiset tiedotusvälineet, ihmisten välityksellä.

Miksi miettiä tällaista? Miksi tietyt asiat on niin helppo pitää totena, kun taas jokin tuntuu mahdottomalta uskoa? Koko näkymätön maailma tekee ihmisen elämästä melko ristiriitaisen ja paradoksaalisen. Ihminen itse valitsee mitä uskoo, usein riippumatta todisteiden luotettavuudesta. On helppoa ja mukavaa valita uskonsa piiriin sellaisia asioita, jotka tuovat tyydytystä ja vaihtelua. Ovatko vaikutukset sitten hyviä ja rakentavia, ei useinkaan merkitse mitään hetkellisessä mielenliikutuksessa ja mahdollisessa hurmiossa. Tässä kohden ihminen on suorastaan umpisokea ja hervoton, mieleensä rakentuneen suojelumekanismin johdosta. Ihminen tietyissä tilanteissa pyrkii torjumaan kaiken epämiellyttävän ja häpeällisen siinä määrin, että hän kieltäytyy uskomasta aivan ilmiselviä totuuksia, koska ne tuntuvat niin epämiellyttäviltä. Tätä kutsutaan täydelliseksi torjunnaksi, joten ihminen käyttää väärin olemuksessaan olevia piirteitä, uskoen maallisellakin alueella vain valitsemiaan asioita. Tästä tulemmekin varsinaiseen aiheeseemme hengellisessä elämässä.

Ihmisen päivittäiset valinnat muodostavat elämän aikana tietynlaisen kokonaisuuden, joka on onnistunut tai epäonnistunut. Ihmisestä on tarkoitus muovautua sosiaalinen persoona, jonka tulee tulla toimeen ympäristönsä ja kohtaamiensa lajikumppaneiden kanssa. Jos ihminen ei luota itseensä, eikä osaltaan siitä syystä läheisiinsäkään, merkitsevät hänen uskomuksensa aivan konkreettisia ja materiaalisiakin ongelmia.

Ongelmat kiteytyvät aivan erikoisella tavalla ns. avioliitossa, joka monelle on vain jonkinlainen liitto, ei ollenkaan unelmien ja odotusten täyttymys. Kahden ihmisen oletettiin liittyvän yhteen niin henkisesti kuin kehollisestikin, niin että Sanan todistuksen mukaisesti he tulevat yhdeksi lihaksi. Tätä käytetään esikuvana Kristuksen ja Seurakunnan välisestä liitosta. Voidaksemme ymmärtää tätä asiaa paremmin, on meidän käytettävä inhimillistä olemustamme hengellisten odotusten selvittämiseksi.

”Kansa vastasi Joosualle: ’Herraa, meidän Jumalaamme, me palvelemme, ja hänen ääntänsä me kuulemme’.”

Käsittämättömässä rakkaudessaan iankaikkinen, ääretön Jumala on lähestynyt ihmistä alusta alkaen tälle havaittavalla tavalla. Jo Eedenin puutarhassa Hän käyskenteli ihmisen seurassa, keskustellen tämän kanssa. Tämä edellytti ihmisen kaltaiseksi tulemista, suuressa määrin hänen ehdoillaan ilmestymistä. Mutta kaikella oli omat rajansa, joita Herramme aina on pyrkinyt tuomaan julki mahdollisimman selvällä ja ymmärrettävällä tavalla. Kaikesta tuttavallisuudesta huolimatta ihmisen on tunnettava rajansa, joita ei hengellisyys salli ylitettävän. Emme voi edes kuvitella Aadamin lähestyneen Herraa päivän vitsin kanssa, läimäyttäen Häntä olkapäälle!

”Ja laskettuaan kaikki omansa ulos hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, sillä ne tuntevat hänen äänensä. Mutta vierasta ne eivät seuraa, vaan pakenevat häntä, koska eivät tunne vierasten ääntä.’ Tämän kuvauksen Jeesus puhui heille; mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hänen puheensa tarkoitti.” (Joh.10).

Olisimme niin mielellämme suoneet paljon laajemman kuvauksen ensimmäisen ihmisen vaiheista ja suhteesta Luojaansa. Me voimme kuitenkin Sanan hengessä ajatella jotakin selventävää tuosta ajasta. Mikä sai Aadamin ja myöhemmin sitten Eevankin suhtautumaan kunnioittavasti Luojaansa? Jokin Tämän silmissä varmaankin viestitti selvää kieltään arvojärjestyksestä kaikesta läheisestä suhteesta huolimatta. Minä niin mielelläni kuitenkin kiinnittäisin huomioni Hänen ääneensä. Jokainen todellinen jumalanlapsi on aina tunnistanut Hänet Hänen äänestään. Emme voi kuvitellakaan mykkää paimenta lammaslauman keskelle. Lammas kylläkin näkee paimenen, mutta on luonteeltaan sen verran levoton, että syöminen ja kaikki laitumella ja sen laitamilla tapahtuva häiritsevät sen keskittymistä. Paimenen ääni on tavattoman tärkeä, koska se viimeistään herättää lampaan täyden huomion, meidän ihmisten kohdalla ikävä kyllä hyvin rajoitetuksi ajaksi!

”Kansa vastasi Joosualle: ’Herraa, meidän Jumalaamme, me palvelemme, ja hänen ääntänsä me kuulemme’.”

Meidän tulisi todella vakavasti keskittyä ajattelemaan, mitä kansa todella tässä kohden lupaa juhlallisesti. ”Hänen ääntänsä me kuulemme!” Jokin sisimmässäni vakuuttaa, että tämä lupaus sisältää paljon enemmän kuin vain joihinkin kirjoitettuihin käskyihin sitoutumisen. Sana on toki Jumalan ajatukset julkituotuina, mutta mikä merkitys on äänellä jo meidän inhimillisessä elämässämme? Rakkaudellisessa ihmissuhteessa ei aina tarvitse edes kuulla sanoja, kun jo pelkkä ääni kertoo enemmän kuin pitkä esitelmä. Rakastava ääni on enemmän kuin tuhat sanaa, siitä voimme päätellä mitä läheisemme ajattelee ja miten suhtautuu meihin. Sanat ovat jossakin määrin toisarvoisia rakkaamme äänen rinnalla. Me voimme tahtomattammekin rikkoa joitakin sanoja vastaan, mutta äänen kuuleminen muistuttaa meitä oikeastaan kaikesta rakkaaseemme liittyvästä, hänen sisimmästä olemuksestaan, jota emme mistään hinnasta tahdo loukata. Siksi Sanaan on tallennettu Herramme syvimmät ajatukset:

…lampaat seuraavat häntä, sillä ne tuntevat hänen äänensä…

Totesimme jo jossain vaiheessa, että omalla tavallaan koko maailma on lukenut ja lukee Raamattua. Mutta kuinka moni seuraa Jumalaa ja tuntee Hänen äänensä? Sana on tärkeä, mutta ääni ehkä vieläkin tärkeämpi, koska siinä tulee esiin Herramme todellinen olemus. Halleluja! En vielä koskaan elämässäni ole tällaisella tavalla päässyt ymmärtämään tämän ajatuksen syvyyttä!

”Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. Mutta minä kysyn: eivätkö he ole kuulleet? Kyllä ovat: ’Heidän äänensä on kulkenut kaikkiin maihin, ja heidän sanansa maan piirin ääriin’.” (Room.10).

Suokoon Kaikkivaltias Herramme, että tästä lähtien saamme kuulla Hänen äänensä, eikä vain pelkkiä sanoja! Hän ei totisesti ole ollenkaan sitä, mitä väärällä äänellä luetut sanat ovat antaneet ymmärtää!

Herra ja omat jumalat

”He pelkäsivät tosin Herraa, mutta palvelivat myös omia jumaliansa samalla tavalla kuin ne kansat, joiden keskuudesta heidät oli tuotu. Ja vielä tänäkin päivänä he tekevät vanhan tapansa mukaan: he eivät pelkää Herraa eivätkä tee saamiensa säädösten ja oikeuksien mukaan, eivät sen lain ja niiden käskyjen mukaan, jotka Herra on antanut Jaakobin pojille, hänen, jolle hän antoi nimen Israel. Herra teki liiton näiden kanssa ja käski heitä sanoen: ’Älkää peljätkö muita jumalia, älkää kumartako ja palvelko niitä älkääkä uhratko niille, vaan Herraa, joka johdatti teidät Egyptin maasta suurella voimalla ja ojennetulla käsivarrella, häntä te peljätkää, häntä kumartakaa ja hänelle uhratkaa. Ja niitä säädöksiä ja oikeuksia, sitä lakia ja niitä käskyjä, jotka hän on teille kirjoittanut, te alati tarkoin noudattakaa, mutta älkää peljätkö muita jumalia. Liittoa, jonka minä tein teidän kanssanne, älkää unhottako. Älkääkä peljätkö muita jumalia, vaan peljätkää ainoastaan Herraa, teidän Jumalaanne, niin hän pelastaa teidät kaikkien vihollistenne käsistä.’  Mutta he eivät totelleet, vaan tekivät vanhan tapansa mukaan. Niin nämä kansat pelkäsivät Herraa, mutta palvelivat samalla omia jumalankuviansa. Myöskin heidän lapsensa ja heidän lastensa lapset tekevät vielä tänä päivänä samoin, kuin heidän isänsä ovat tehneet.” (2.Kun.17).

Voisimmeko löytää parempaa ajankuvaa? Inhimillisen näkökannan mukaan ihminen voi pelätä Herraa monenlaisten tapojen ja tottumusten perusteella, mutta kuitenkin Hän, joka näkee jokaisen ihmisen sydämeen, joutuu toteamaan: ”…he eivät pelkää Herraa eivätkä tee saamiensa säädösten ja oikeuksien mukaan.” Juuri tämän tilanteen joutui Herramme kohtaamaan saapuessaan maan päälle ihmisen hahmossa. Hän ja ihmisten muovaama hengellinen maailma eivät pystyneet kohtaamaan toisiaan kaikesta jumalanpalveluksesta huolimatta. Aivan kuten tänäänkin, suurin ja näkyvin osa hengellistä elämää perustui ihmisen itsensä luomiin käsityksiin ja selityksiin siitä, mitä hän uskoi jumalallisen tahdon tarkoittavan. Eli ihminen oli antanut kaikelle hengelliselle ihmismielelle tajuttavan muodon. Usko pyrittiin kaikin mahdollisin tavoin tekemään tarpeettomaksi, ei toki tietoisesti, vaan kaiken selityksen ja vääristelyn isän vaikutuksesta. Ulkonainen ja kaikille saavutettavissa oleva hengellinen kokemus syrjäytti uskon perusolemuksen:

”Kuitenkin me puhumme viisautta täydellisten seurassa, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailman valtiasten, jotka kukistuvat, vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme, sitä, jota ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut…” (1.Kor.2).

Ensimmäinen kristillinen keisari Konstantinus on oivallinen esimerkki kansanomaisesta kristillisestä näkemyksestä, jolle on todella vaikea erottaa toisistaan alkuperäinen Jumalan tahto ja pakanallisista näkemyksistä muovattu ns. kristillinen perinne, jolla ei todellisuudessa ole sen paremmin lähtökohtaa kuin muutakaan tekemistä aidon jumalallisen uskon kanssa.

”Niin nämä kansat pelkäsivät Herraa, mutta palvelivat samalla omia jumalankuviansa.”

Juuri satelliittitelevisiosta tullut dokumentti Konstantinuksesta tuo automaattisesti silmieni eteen kuvan oman maamme kirkkoruhtinaista, jotka jo oman virkansa puolesta ”pelkäävät Herraa”, mutta toiminnallaan osoittavat käsittämätöntä hyväksyntää selvästi pakanallisia tapoja ja tottumuksia kohtaan. Emme oikeastaan koskaan vielä ole näin selvästi tulleet käsittämään sitä, kun Sana puhuu jumalisuuden ulkokuoresta ja sen voiman kieltämisestä!

Hirvittää ajatellakin niiden ihmisten vastuuta, jotka kaiken historiallisen opetuksen ja hengellisen kokemuksen jälkeen antautuvat oman auktoriteettinsa vallalla luomaan ajanmukaista ”Herran pelkäämistä”, jolla ei todellisuudessa ole mitään tekemistä Herran pelkäämisen kanssa, vaan mikä selvästikin on omien jumalankuvien palvontaa!

Historia on todistaja meitä vastaan kaikessa mitä sitten teemmekin! Kaikki tekemisemme ja tekemättä jättämisemme kirjataan meiltä näkymättömiin jumalallisiin aikakirjoihin maallisen historian ohella. Vastuumme on suunnaton niin omalla kohdallamme, kuin sen vastuun perusteella, joka elämämme vaikutuksella on muihin ihmisiin! Me emme voi palvella Jumalaa ja mammonaa! Meidän on siis todellakin valittava ketä tahdomme palvella:

”’Mutta jos pidätte pahana palvella Herraa, niin valitkaa tänä päivänä, ketä tahdotte palvella, niitäkö jumalia, joita teidän isänne palvelivat tuolla puolella virran, vai amorilaisten jumalia, niiden, joiden maassa te asutte. Mutta minä ja minun perheeni palvelemme Herraa.’ Silloin kansa vastasi ja sanoi: ’Pois se, että me hylkäisimme Herran ja palvelisimme muita jumalia! Sillä Herra on meidän Jumalamme, hän, joka johdatti meidät ja meidän isämme pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä, ja joka teki meidän silmiemme edessä suuret tunnusteot ja aina varjeli meitä sillä tiellä, jota me vaelsimme, ja kaikkien niiden kansojen keskellä, joiden kautta me kuljimme. Ja Herra karkoitti meidän tieltämme kaikki ne kansat, myös amorilaiset, jotka asuivat tässä maassa. Sentähden me palvelemme Herraa, sillä hän on meidän Jumalamme’.” (Joos.24).