Anteeksiantamuksesta

"ÄLKÄÄ TEHKÖ, NIINKUIN ME TÄSSÄ TÄNÄ PÄIVÄNÄ TEEMME, JOKAINEN SITÄ, MIKÄ HÄNEN OMASTA MIELESTÄÄN ON OIKEIN!"

Anteeksiantamuksesta lokakuussa 1995

  "Siihen aikaan ei ollut kuningasta Israelissa, ja JOKAINEN TEKI SITÄ, MIKÄ HÄNEN OMASTA MIELESTÄÄN OLI OIKEIN." (Tuom. 17:6;21:25).

  "Mutta kun kansa näki, että Mooses viipyi eikä tullut alas vuorelta, kokoontui kansa Aaronin ympärille ja sanoi hänelle: 'Nouse, tee meille jumala, joka käy meidän edellämme. Sillä me emme tiedä, mitä on tapahtunut Moosekselle, TÄLLE MIEHELLE, JOKA JOHDATTI MEIDÄT EGYPTIN MAASTA." (2.Moos. 32:1)

   "Mooses puhui israelilaisille kaiken, MITÄ HERRA OLI KÄSKENYT HÄNEN HEILLE PUHUA." (5.Moos. 1:3).

   "Niin minä vastasin teille: 'Älkää säikähtykö älkääkä peljätkö heitä. HERRA, TEIDÄN JUMALANNE, JOKA KÄY TEIDÄN EDELLÄNNE, taistelee itse teidän puolestanne, aivan niinkuin hän teki teille Egyptissä teidän silmienne edessä ja erämaassa, jossa sinä olet nähnyt, kuinka HERRA, SINUN JUMALASI, ON KANTANUT SINUA, NIINKUIN MIES KANTAA POIKAANSA, koko sen matkan, jonka te olette kulkeneet, kunnes tulitte tähän paikkaan. MUTTA SITTENKÄÄN TE ETTE USKONEET HERRAAN, TEIDÄN JUMALAANNE, JOKA KÄVI TEIDÄN EDELLÄNNE TIELLÄ katsoakseen teille leiripaikat: yöllä tulessa, valaistakseen teille tien, jota teidän oli kuljettava, ja päivällä pilvessä." 5.Moos. 1:29-33)

   "Ja silloin minä käskin Joosuaa ja sanoin: 'Sinä olet omin silmin nähnyt kaiken, mitä Herra, teidän Jumalanne, on tehnyt näille kahdelle kuninkaalle. SAMALLA TAVALLA HERRA ON TEKEVÄ KAIKILLE VALTAKUNNILLE, JOIHIN SINÄ MENET. Älkää niitä peljätkö, sillä Herra, teidän Jumalanne, sotii itse teidän puolestanne.'

   Ja silloin minä anoin Herralta armoa sanoen: 'Herra, Herra, sinä olet alkanut näyttää palvelijallesi valtasuuruuttasi ja väkevää kättäsi; sillä kuka on se JUMALA TAIVAASSA TAI MAASSA, joka voi tehdä sellaisia töitä ja niin voimallisia tekoja kuin sinä?'" (5.Moos.3:21-24).

   5. Moos. 12 toistuvasti varoitetaan Jumalan kansaa ja korostaen käsketään: "Hävittäkää perin pohjin kaikki ne paikat, missä karkoittamanne kansat ovat jumaliansa palvelleet... kukistakaa heidän alttarinsa, murskatkaa heidän patsaansa, polttakaa tulessa... ja hakatkaa maahan heidän jumaliensa kuvat ja hävittäkää heidän nimensä niistä paikoista." Miksi näin jyrkkä käsky, miksi tällainen kovuus? "Älä tee liittoa heidän äläkä heidän jumaliensa kanssa. Älkööt he jääkö asumaan sinun maahasi, etteivät saattaisi sinua tekemään syntiä minua vastaan; sillä jos sinä palvelet heidän jumaliansa, on se sinulle paulaksi" (2.Moos.23:32-33). "...vaan vihi ne tuhon omiksi: heettiläiset ja amorilaiset, kanaanilaiset ja perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt, ETTEIVÄT HE OPETTAISI TEITÄ TEKEMÄÄN KAIKKIA NIITÄ KAUHISTAVIA TEKOJA, JOITA HE OVAT TEHNEET PALVELLESSAAN JUMALIANSA, JA ETTETTE TE RIKKOISI HERRAA, TEIDÄN JUMALAANNE, VASTAAN" (5.Moos.20:17-18).

   Kaikki pakanakansat ovat kautta koko ihmiskunnan historian tehneet kaiken siten, kuin ovat itse parhaaksi nähneet. He ovat valinneet itsellensä niin jumalat kuin jumalanpalveluspaikatkin. He eivät ole antaneet Kaikkivaltiaan Jumalan koko luomakunnassa näkyvän todistuksen sitoa itseään, vaan ovat oman mielensä kuvitelmien ja halujen mukaan luoneet oman jumalakuvansa ja antautuneet riivaajahenkien palvontaan. Kaikesta huolimatta Jumala on antanut kullekin kansalle etsikkoajan ja parannuksen mahdollisuuden, ja kun siitä huolimatta kansat ovat jatkaneet jumalankielteistä tietänsä, on Jumala ollut pakotettu oman kunniansa tähden puuttumaan asioihin. Inhimilliselle järjelle on käsittämätöntä se kovuus, miten Jumala salli israelilaisten hävittää kansat tieltänsä; jumalallinen ymmärrys kuitenkin käsittää, että kaikki jumalaton on kuin oljet tulessa.

   Jumala on kautta aikojen tuonut esiin tahtonsa, tahtonsa, joka on luonnollisesti ristiriidassa inhimillisen tahdon ja ajattelun kanssa, mutta jolle kuitenkin on valmistettu sija niissä sydämissä, jotka ovat halukkaita seuraamaan sitä. Jumalallinen siemen yksilön sisimmässä, joka jumalallisen valon kohdatessaan alkaa kasvaa!      

   "Nämä ovat ne käskyt ja oikeudet, joita teidän on tarkoin noudatettava siinä maassa, jonka Herra, sinun isiesi Jumala, sinulle antaa, että ottaisit sen omaksesi - noudatettava niin kauan kuin elätte maan päällä. Hävittäkää perin pohjin kaikki ne paikat, missä karkoittamanne kansat ovat jumaliansa palvelleet, korkeilla vuorilla, kukkuloilla tai viheriäin puiden alla.

   Kukistakaa heidän alttarinsa, murskatkaa heidän patsaansa, polttakaa tulessa heidän asera-karsikkonsa ja hakatkaa maahan heidän jumaliensa kuvat ja hävittäkää heidän nimensä niistä paikoista.

   Palvellessanne Herraa, teidän Jumalaanne, ÄLKÄÄ TEHKÖ NIINKUIN HE, vaan se paikka, jonka Herra, teidän Jumalanne, valitsee teidän sukukuntienne alueelta ja johon hän asettaa nimensä asuaksensa siellä, se etsikää, ja mene sinne.

   Ja sinne viekää polttouhrinne ja teurasuhrinne, kymmenyksenne, kätenne anti, lupausuhrinne ja vapaaehtoiset uhrit sekä raavaittenne ja lampaittenne esikoiset.

   Ja siellä syökää Herran, teidän Jumalanne, edessä, ja iloitkaa perheinenne kaikesta, mitä kätenne on hankkinut, millä Herra, sinun Jumalasi, on sinua siunannut.

   ÄLKÄÄ TEHKÖ, NIINKUIN ME TÄSSÄ TÄNÄ PÄIVÄNÄ TEEMME, JOKAINEN SITÄ, MIKÄ HÄNEN OMASTA MIELESTÄÄN ON OIKEIN, sillä te ette vielä ole päässeet lepoon ettekä siihen perintömaahan, jonka Herra, sinun Jumalasi, on sinulle antava." (5.Moos.12:1-9).

   Meitä varoitetaan vakavasti: "ÄLKÄÄ TEHKÖ NIINKUIN HE!" Tämän varoituksen tulisi olla jokaiselle vähänkin hengellisistä asioista perillä olevalle selvääkin selvempi asia. Mutta nyt me elämme koko ihmiskunnan historian eksyttävimmässä ajassa, jossa, jos mahdollista, valitutkin eksytetään. Kukaan itseänsä hengellisenä ihmisenä pitävä tuskin aivan tietoisesti lankeaisi johonkin selvästi väärään ja synnilliseen, pakanalliseen tekoon. Langettamiseen tarvitaan eksytys, petos, väärä käsitys.

   Katsellessani ja nähdessäni (voimatta sulkea silmiäni tietyiltä asioilta, vaikka mieluummin sen tekisinkin) seurakunnan todellisen tilan tässä ajassa, eivät edellisen lainauksen viimeisen jakeen sanat voi olla tekemättä hyvin vakavaa ja tuskallista vaikutusta minuun. Jo aikoinaan Mooses, suuri jumalanmies, joutui näkemään sen aikaisen seurakunnan todellisen tilan ja sydämensä tuskassa oli pakotettu huudahtamaan: "ÄLKÄÄ TEHKÖ, NIINKUIN ME TÄSSÄ TÄNÄ PÄIVÄNÄ TEEMME, JOKAINEN SITÄ, MIKÄ HÄNEN OMASTA MIELESTÄÄN ON OIKEIN!"

  

   Tämä ajatus vie meidät automaattisesti Tuomarien Kirjaan, missä sanotaan: "Siihen aikaan ei ollut kuningasta Israelissa, ja JOKAINEN TEKI SITÄ, MIKÄ HÄNEN OMASTA MIELESTÄÄN OLI OIKEIN." (Tuom.17:6;21:25).

   Kysymys kuuluukin nyt, kahdennenkymmenennen vuosisadan lopulla, sen jälkeen kun Jumalan lähettämä mies on julistanut sanomansa tälle viimeiselle ajalle: "EIKÖ TÄMÄN AJAN SEURAKUNNALLA OLE KUNINGASTA, KUN JOKAINEN TEKEE SITÄ, MIKÄ HÄNEN OMASTA MIELESTÄNSÄ ON OIKEIN?"

   Olemmeko ollenkaan käsittäneet, mistä on kysymys? Tutkikaamme itseämme ja asettukaamme Jumalan Hengen läpivalaistaviksi, jotta voisimme nähdä totuuden ja löytää armon avuksemme oikeaan aikaan! Enkö minä voisi Mooseksen tavoin huudahtaa tässä ajassa, todellisen Jumalan palvelijan mentyä Herransa ja Luojansa luokse, saman, mitä tuo ensimmäisen exoduksen jumalanmies toi sen ajan Israelin silmien eteen luvatun maan porteilla: "ÄLKÄÄMME TEHKÖ, NIINKUIN ME TÄSSÄ TÄNÄ PÄIVÄNÄ TEEMME, JOKAINEN SITÄ, MIKÄ HÄNEN OMASTA MIELESTÄÄN ON OIKEIN, SILLÄ ME EMME VIELÄ OLE PÄÄSSEET LEPOON, EMMEKÄ SIIHEN PERINTÖMAAHAN, JONKA HERRA, MEIDÄN JUMALAMME ON MEILLE ANTAVA!"

   Kukaan ei ole sen sokeampi, kuin näkökyvyn omaava, joka haluaa sulkea silmänsä ja kieltäytyy näkemästä loistavaa valoa. Jos me emme kykene näkemään tämän hetken todellisuutta, on järjessämme ja hengellisessä ymmärryksessämme pahasti vikaa! Lähes jokainen mukaan tunnustautuva on astunut oman tahdon tielle ja tekee sitä, mikä hänen omasta mielestänsä on oikein! Kuka suuremmassa, kuka pienemmässä mittakaavassa. Miksi Tuomarien aikana voitiin todeta, että kansa teki sitä, mikä kunkin mielestä oli oikein? Koska Israelissa ei ollut kuningasta! Haluan esittää nyt jokaiselle kysymyksen: "EIKÖ TÄSSÄ AJASSA OLE JULISTETUN SANAN KAUTTA KAIKKIVALTIAS, VALTAVA JUMALA, PALJASTETTU JUMALAN KANSALLE ENNENÄKEMÄTTÖMÄLLÄ TAVALLA? EIKÖ MEILLE OLE PASUUNAN LAILLA KUULUTETTU: KUULE ISRAEL, HERRA ON SINUN JUMALASI, SINUN KUNINKAASI! EIKÖ JEESUS-NIMEN VOIMA OLE TUOTU ESIIN SEURAKUNNAN EDESSÄ SELLAISELLA TAVALLA, ETTEI KENELLÄKÄÄN TULISI OLLA EPÄILYKSIÄ SEN SUHTEEN, ETTÄ JEESUS KRISTUS ON SAMA EILEN JA TÄNÄÄN JA IANKAIKKISESTI!?"

   Kuka saa ja on saanut kaiken kunnian tässä ajassa? Kenen nimi on useimpien huulilla, kenen nimeä mainitaan ylistäen ja korostaen lähes kaikissa kokouksissa ja tilanteissa? Kenen nimessä hyväksytään tai hylätään veljet ja sisaret, opit ja opetukset, kenen nimessä vannotaan oikeaoppisuutta ja vanhurskautta? Mikä erotti aikanaan katolisen kirkon ja protestanttiset toisistaan? Katolisen kirkon ja sen liittolaisten ylistäessä Isää ja Poikaa ja Pyhää Henkeä, protestanttiset rohkeasti ja voimallisesti tunnustivat niin huulillaan kuin sydämellään Jeesus- nimeä. Penseyden hengen saatua vallan tässä viimeisessä ajassa, on vapaissakin suunnissa mieluummin valittu sanonta Isä ja Poika ja Pyhä Henki, kuin että olisi rohjettu lausua ääneen Jeesus-nimi, koska sydämessä oli tapahtunut kuolema; Jeesus-nimi ei ollut enää voimana sisimmässä. Tosin kyllä lauluissa ylistetään Jeesus-nimeä karismaattisessa hengessä, mutta saarnoissa sitä kuulee yhä vähemmän.

   Kuka saa ja on saanut kaiken kunnian tässä ajassa? Maailma ylistää tietämättään tai tietoisesti paavillista Jeesus-käsitystä, jossa ylistys kimpoaa ristiinnaulitun kuvapatsaista ja kohdistuu todellisuudessa antikristukseen. Onko tuntemiemme uskovaisten suhteen toisin? Kaiken järjen mukaan tulisi olla, mutta kenen nimi on kaiken yllä viirinä ja tunnustuksen lippuna? Sen sijaan, että todellisen Valon tunnustuksensa mukaisesti vastaanottanut seurakunta kantaisi Kuninkaansa ja Jumalansa lippua, on se antanut kirjoittaa Jeesus-nimen sijaan toisen nimen, nimen, jolla ei ole mitään pelastavaa vaikutusta -"... ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä" (Luuk.1). "Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman" (Apt.4).

   Painukoot nämä sanat tulikirjaimin jokaisen sydämeen, ennen kuin on liian myöhä: Iankaikkinen ja muuttumaton Jumalan Sana sanoo vielä tänäänkin: EIKÄ OLE PELASTUSTA YHDESSÄKÄÄN TOISESSA; SILLÄ EI OLE TAIVAAN ALLA MUUTA NIMEÄ IHMISILLE ANNETTU, JOSSA MEIDÄN PITÄISI PELASTUMAN!" Jumala voi käyttää ja käyttääkin ihmisiä välikappaleinansa. Jumala voi tehdä heidän välityksellään (huom. välityksellään) suuria tekoja, pelastushistoriallisia tekoja, mutta ei milloinkaan Hän ole antanut kunniaansa ihmiselle!

   "Minä, Herra, se on minun nimeni, minä en anna kunniaani toiselle, enkä ylistystäni epäjumalille" (Jes.42:8). "Itseni, itseni tähden minä sen teen; sillä kuinka onkaan minun nimeäni häväisty! KUNNIAANI EN MINÄ TOISELLE ANNA. Kuule minua, Jaakob, ja sinä Israel, jonka minä olen kutsunut: MINÄ OLEN AINA SAMA, MINÄ OLEN ENSIMMÄINEN, MINÄ OLEN MYÖS VIIMEINEN" (Jes.48:11-12). Kuulkaamme tässä viimeisessä hetkessä, mitä Herra Henkensä kautta meille sanoo! Hän, joka on aina sama, ENSIMMÄINEN JA VIIMEINEN! Jumalan Henki huutaa meille tässä ajassa, meille, jotka uskomme vastaanottaneemme todellisen Valon: "Kuulkaa, ottakaa korviinne, älkää ylpeilkö, sillä Herra on puhunut. ANTAKAA HERRALLE, TEIDÄN JUMALALLENNE, KUNNIA, ENNENKUIN TULEE PIMEÄ JA JALKANNE LOUKKAANTUVAT VUORIIN HÄMÄRISSÄ. SILLOIN TE ODOTATTE VALOA, MUTTA HÄN MUUTTAA SEN PILKKOPIMEÄKSI, TEKEE SEN SYNKEYDEKSI" (Jer.13:15-17).

   Rakkaat veljeni ja sisareni, jotka olette korottaneet ihmisen nimen sille paikalle, minne ainoastaan kuuluu tuo Nimi, joka on ylitse kaiken, Jeesus-nimi. Te ette ehkä itse tiedosta sitä, mitä kaikki todellisuudessa merkitsee, mutta te olette tehneet jotakin sellaista, mistä Jumalan Sana puhuu: "Sillä minun kansani on tehnyt kaksinkertaisen synnin: MINUT, ELÄVÄN VEDEN LÄHTEEN, HE OVAT HYLJÄNNEET, JA OVAT HAKANNEET ITSELLEEN VESISÄILIÖITÄ, SÄRKYVIÄ SÄILIÖITÄ, JOTKA EIVÄT VETTÄ PIDÄ." Tässä ajassa, jossa koko Jumalan Sana on paljastettu meille, ja meillä sen johdosta tulisi olla yksi sydän ja yksi mieli, yksi tie, kulkevat nyt nämä ihmiset satoja eri teitä ja suuntia, ja siitä huolimatta uskovat olevansa oikeassa. Jos Israelin synti tuossa ajassa, jossa tieto Jumalasta ja Hänen Sanastansa oli niin vajavaista vielä, katsottiin kaksinkertaiseksi, niin kuinka moninkertainen se onkaan nyt niiden kohdalla, jotka tunnustavat näkevänsä, kuulevansa, toteuttavansa Jumalan tahtoa?

   Miten tämä kaikki voi olla mahdollista? Alussa itse kukin ilolla vastaanotti kuulemansa Sanan ja uskoi Jumalan tälle viimeiselle ajalle antamiin lupauksiin. Ihmismieli ajatteli kaikelle oman aikansa, ja kun kaikki ei toteutunutkaan odotusten mukaisesti, loppui itse kultakin kärsivällisyys jossakin vaiheessa. Ei käsitetty, että Jumala koettelee lapsiansa ja aivan käytännön ahdistusten ja koettelemusten kautta kasvattaa meitä jumalisuuteen. Kaikki ei tapahtunut niin nopeasti kuin toivottiin, ja kärsimätön ihmismieli tarvitsi korvikkeeksi jotakin. Astuttiin edelle Jumalan aikaa ja tarkoitusta, ja niin syntyi harhaoppi toisensa jälkeen. Kun itse Jumalan Sana ja sen saarna ei riittänyt, tai se kosketti liian ankarasti ja leikkaavasti, käännyttiin mieluummin niiden puoleen, jotka saarnasivat "salaisuuksista", käsittämättä lainkaan sitä, että Jumalan salaisuus paljastettuna on Jeesus Kristus!

   On myös toteutunut se sana, joka sanoo: "Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: 'Minun herrani viipyy', ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa..." (Matt.24:48-). Kaiken tietämättömyyden ja vajavaisuuden nimissä voidaan ymmärtää se, jos menneinä aikoina, kun Jumalan Sanaa ei vielä ollut paljastettu, sananpalvelijat keskenään kävivät paremmuuskilpailua ja jopa panettelivat toisiansa oman aseman parantamiseksi. Mutta on aivan käsittämätöntä se, kun tässä ajassa veli taistelee veljeä vastaan ja sisar sisarta. Sille ei ole mitään puolustelua eikä mitään hyväksyntää.

   Kuka ei olisi kuullut: "Älkää huokailko veljet, toisianne vastaan, ettei teitä tuomittaisi; katso, tuomari seisoo ovella" (Jaak.5:9). "Jos joku sanoo: 'Minä rakastan Jumalaa', mutta vihaa veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt" (1.Joh.4:20).

   Jos maallisessa elämässä joku ei halua nähdä luonnollista veljeänsä tai sisartansa ja kaikin tavoin karttelee tämän näkemistä, on jokainen valmis sanomaan: "Tämä ihminen ei lainkaan rakasta veljeänsä, vaan päinvastoin hänen täytyy vihata tätä suuresti!" Tähän ei tarvita minkäänlaista erikoista ymmärrystä tai viisautta, normaali terve järki antaa siitä arvionsa ja tuomionsa.

   Me saatamme sanoa, ettemme tiedä rikkoneemme missään kohden. ME VAIN EMME HALUA NÄHDÄ JA TUNNUSTAA VÄÄRYYTTÄMME! Jos sisar asuu paikkakunnalla, jossa jumalanpalvelija perheineen asuu noin puolen kilometrin päässä, ja tämän vaimo näkee sisaren kaksi tai kolme kertaa vuodessa, palvelijan nähdessä tämän kerran vuodessa, täytyy jossakin olla hirvittävästi vikaa. Miten ylipäätään on mahdollista pienellä paikkakunnalla vältellä toista tällaisessa määrin? Voiko sisar sanoa: "Minä rakastan tätä veljeä ja hänen vaimoansa, mutta en missään tapauksessa halua tavata häntä; kokouksiin matkustaessa toivon, ettei hän ja hänen vaimonsa matkustaisi samalla junalla."

   ME OLEMME NIIN VÄÄRÄSSÄ KUIN OLLA VOI; ME OLEMME TOTTUNEET VIHAAMME JA RAKKAUDETTOMUUTEEMME SIINÄ MÄÄRIN, ETTEMME KÄSITÄ SUORANAISESTI TAISTELEVAMME ITSE JUMALAA VASTAAN, JOKA JOPA HUOKAUKSET KATSOO NIIN PAHAKSI, ETTÄ SANA SANOO TUOMARIN SEISOVAN OVELLA!

   Kun itse Herramme Jeesus Kristus opetti meitä rukoilemaan, sisällytti Hän kaiken olennaisen muutamaan lauseeseen, ja jokainen meistä on lukuisia kertoja rukoillut "Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi... anna meille... anna meille... "Meidän elämämme on täynnä tarpeita, ja onko siis ihme, jos rukouksemme enimmäkseen onkin jonkin tarpeellisen pyytämistä. "Rakas Herra, tarvitsen sitä ja sitä, anna minulle sitä ja sitä. Suo tälle sisarelle ja veljelle se, mitä hän pyytää!" Mutta käsitämmekö lainkaan, mistä on kysymys? Kenelle me kohdistamme rukouksemme? Ristiinnaulitun kuvalleko, joka ei kuule eikä näe mitään? Vai puhummeko todellisuudessa vain itsellemme itsemme sisällä? Voivatko rukouksemme tulla kuulluiksi? Kuuleeko Jumala rukouksemme, ja jos kuulee, niin miksi?

   Miten alkaa tuo rakas rukous, rakas siksi, että Herramme itse opetti sen meille? Isä meidän, joka olet taivaissa! Isämme, joka on Kaikkivaltias Jumala, joka kuulee ja näkee kaiken! Jonka nimi on yli kaiken! Siksi sanomme heti perään: Pyhitetty olkoon sinun nimesi! Jokainen todellinen jumalanlapsi käsittää ja tuntee luissansa ja ytimissänsä, että tämä Isämme, Jumala, on Pyhä Jumala, jonka tahdon tulee olla jokaisen ihmisen laki. Sen tähden rukoilemme koko sydämestämme: "...tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa..." Tähän kaikkeen on jokainen sanova aamen, aamen! Me haluamme Jumalan tahdon toteutuvan myös omassa elämässämme eikä yksin taivaassa. Rukoilemme suullamme ja sydämellämme ja todistuksemme on totinen. "...anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme!" Aamen, halleluja! Ylistetty olkoon Jumala taivaassa, joka ruokkii meitä niin maallisella leivällä kuin Sanallansakin! Todistuksemme on totinen.

   Mutta veljeni, sisareni, kuinka totinen on todistuksemme käytännössä, todellisuudessa? Nyt en puhu minä, vaan Jumalan Henki Pyhän Sanan kautta. Onko todistuksesi totinen, oletko totinen Jumalan lapsi, joka on uudestisyntynyt mielensä uudistuksen kautta? "...ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme!" Sinä et ole voinut pettää minua, sinä et ole voinut pettää monia silmät auki kulkevia veljiä ja sisaria - kuinka sinä saattaisit voida ajatella pettäväsi Kaikkivaltiasta Jumalaa, jonka silmät ovat kuin tulen liekki??!!

   Sinä sanot rakastavasi kaikkia veljiä ja sisaria. Miksi kuitenkin sinä vuodesta toiseen todistat veljeäsi vastaan ja ikään kuin pidät hänen syntiänsä voimassa? Veli on itkenyt ja pyytänyt anteeksiantamusta, itkenyt, pyytänyt anteeksiantamusta... ja siitä huolimatta sinä kymmenenkin vuoden jälkeen vielä todistat veljeäsi vastaan ja haluat tehdä hänen palvelustehtävästänsä mitättömän? Siitä huolimatta, että Herra on erikoisella tavalla siunannut häntä ja käyttänyt häntä siunaukseksi lukemattomille! Sinä saatat olla veli tai sisar, palvelustehtävässä tai et. Sinä saatat todistaa siitä, kuinka Jumala siunaa sinua, ja on paljastanut sinulle sanansa. Sinä olet saattanut saada erikoisia kokemuksia. Sinulla saattaa olla suurikin ryhmä ihmisiä ympärilläsi, veljiä ja sisaria, jotka kuuntelevat sinua.

   Kaikkivaltiaan Jumalan edessä minun on kuitenkin julistettava sinulle, veljeni, sisareni - ei vihassa, ei rakkaudettomuudessa, vaan Jumalan Rakkauden tähden, jotta voisit tehdä parannuksen ja korjata asian - "Sentähden sinä, oi ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset... Sillä Jumala ei katso henkilöön.” Olitpa kuka tahansa, veljeni, sisareni, saarnaaja tai rivimies, asutpa missä tahansa, JOS SINÄ ET VOI KOKO SYDÄMESTÄSI ANTAA ANTEEKSI KENELLE TAHANSA VELJELLESI TAI SISARELLESI, (YLIPÄÄNSÄ ONKO JOLLAKULLA SINULTA ANTEEKSISAATAVAA TAI ANTEEKSIPYYDETTÄVÄÄ??) OLI KYSYMYS SUURESTA TAI PIENESTÄ RIKKOMUKSESTA, NIIN EIVÄT MYÖSKÄÄN SINUN SYNTISI JA RIKKOMUKSESI OLE ANTEEKSIANNETUT! SINUN SYNTISI JA RIKKOMUKSESI PYSYVÄT, JA SINÄ ET VOI OLLA OSALLINEN ENSIMMÄISEEN YLÖSNOUSEMUKSEEN, OLI TODISTUKSESI MIKÄ TAHANSA!

   TÄMÄ ON NÄIN SANOO HERRA!

   Sinä saatat saarnata veljillesi ja sisarillesi sanomaa ja pitää hurskaita ja siunatun tuntuisia kokouksia, mutta siitä huolimatta Herran ääni todistaa sinua vastaan: "Mitä olet tehnyt? Kuule, veljesi veri huutaa minulle maasta!" Veljemme henkilökohtaisesti sanoi, että olisi parempi, että ampuisit veljesi, kuin että pilaisit puheillasi hänen maineensa. Sinä et ainoastaan ole itse puhunut pahaa, vaan olet saattanut laumasi tekemään saman. Sinä olet veljesi murhaaja, mutta mikä pahinta, sinä olet tehnyt kanssarikollisiksesi ne, joita sinun olisi tullut varjella kaikelta pahalta, niin kuin lammaspaimen suojelee laumaansa. Sinun syntisi pysyy, haluatko veljiesi ja sisartesikin kaatuvan Herran edessä oman syntisi tähden?

   Kuinka tarkoin tunsikaan Herra Jeesus tämän ajan, kun Hän sanoi: "Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi'. Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin. SILLÄ JOS TE RAKASTATTE NIITÄ, JOTKA TEITÄ RAKASTAVAT, MIKÄ PALKKA TEILLE SIITÄ ON TULEVA? EIVÄTKÖ PUBLIKAANITKIN TEE SAMOIN? JA JOS TE OSOITATTE YSTÄVÄLLISYYTTÄ AINOASTAAN VELJILLENNE, MITÄ ERINOMAISTA TE SIINÄ TEETTE? EIVÄTKÖ PAKANATKIN TEE SAMOIN?" (Matt.5)

   Minä olen täysin tietoinen tämän kirjoitukseni seuraamuksista ja kerron kaiken siten kuin sydämelläni koen. Koko viime kesän olin pakotettu olemaan Heinolan torilla, jotta tulisin taloudellisesti toimeen. Keväällä hankin kirjapainolaitteita ja äänityslaitteita suurella summalla, koska eräs veli lahjoitti suuren summan tälle työlle. Aivan paikkakunnalta oli saatavissa enemmänkin tarvittavia laitteita hyvin edullisesti, joten vastoin ohjeita tein jonkin verran velkaa, koska tilaisuus tuntui todella edulliselta.

   Rehellisesti sanottuna tuntui mielettömältä joutua olemaan torilla myymässä lahja- ja matkamuistoesineitä, kun kotona on kaikki tarvittava tehokkaan paino- ja julkaisutyön tekemiseksi. Mutta mitä hyödyttävät kaikki laitteet, jollei ole taloudellista mahdollisuutta toimintaan? "Jumala ei ole varmastikaan tarkoittanut sinua tähän työhön, koska varojen suhteen on puutetta", on useampikin sanonut, kenen suulla, sitä en mene takaamaan.

   Nyt pääasiaan. Kesän aikana muutama veli vieraili luonani ja kävin joitakin keskusteluja puhelimessakin. Tuomitkaa minut, ampukaa, tehkää mitä tahansa, mutta teidän on pakko kuulla totuus, joka ei ole yksinomaan minun sydämelläni, vaan mistä ovat todistaneet monet muutkin.

   Jeesus sanoi tuossa kohdassa: "Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?" Missä tilassa me olemme todellisuudessa tänä päivänä, jos joku veli soittaa minulle ja sanoo: "Minä en mitenkään ole kiinnostunut maailman ihmisistä, mutta mitä ajattelet siitä, kun luin lehdestä, että Irwin Goodmanin leskelle kerättiin talorahat; jumalattomat ihmiset keräsivät rahaa toiselle. Jos meidän joukossamme joku on hädässä, ei tehdä muuta kuin potkitaan päähän. Maailmassa on enemmän rakkautta toisiansa kohtaan kuin seurakunnassa!" Mitä sanomme tähän? Onko tuo veli sekopää? Onko hän luopio? Onko hän ymmärtänyt mitään?

   Mitä kertovat minulle sisaret, mitä kertovat veljet? Kaikki todistavat samasta asiasta! MAAILMAN IHMISTEN KESKUUDESSA NÄYTTÄÄ TÄSSÄ MAASSA OLEVAN ENEMMÄN RAKKAUTTA KUIN USKOVAISTEN KESKUUDESSA! MITÄ SE TODISTAA MEISTÄ JA MEIDÄN USKOSTAMME?

   Minä arvostan jokaista veljeäni ja sisartani ja jokaista rakkaudenosoitusta. Kaikkivaltias Jumala on tuomarini ja todistajani, etten puhu näistä asioista itseni tähden. Niin kuin Paavali aikanaan, minä odotan näkeväni Rakkauden kantavan hedelmää veljissäni ja sisarissani. Jumala on todistajani, että tuon hedelmän näkeminen tuottaa minulle suuremman sisäisen ilon kuin mitkään maalliset aarteet tai muu omalle kohdalleni tuleva ilo. Tämä on jokaisen todellisen Jumalan palvelijan todistus.

   Miksi minä joudun todistamaan näiden veljien ja sisarten kanssa samaa? Miksi torilla olo koituu häpeäksi veljille ja sisarille, "seurakunnalle"? Miten kauaksi oikein olemme poikenneet todelliselta tieltä? Oikea oppi on tappanut kaiken rakkaudellisuuden ja armahtavaisuuden. Onko parempi olla oikea opilta ja väärä sydämeltä, vai oikea sydämeltä ja väärä opilta?

   Kuinka monta Saksanmatkaa olemmekaan tehneet, kuinka monta ateriaa olenkaan tilannut matkan aikana kielitaidottomille, johdatellut oudoissa paikoissa, ilman että yksikään olisi kysynyt: "Veli Markku, saatko sinä jotakin syötävää? Voisinko minä tarjota sinulle vaikka kupillisen kahvia?" Viimeisimmän matkan aikana, kun runsaammalla joukolla olimme liikkeellä, yksi veli esitti tämän kysymyksen! "Suumme on auennut puhumaan teille, korinttolaiset, sydämemme on avartunut. Ei ole teillä ahdasta meidän sydämessämme, mutta ahdas on teidän oma sydämenne. Antakaa verta verrasta - puhun kuin lapsilleni - avartukaa tekin." (2.Kor.6).

   Minulle tarjottiin Heinolan torilla kesän aikana enemmän kahvikupillisia kuin mitä olen elämäni aikana kotien ulkopuolella saanut nauttia. Kuinka monta kertaa kutsuikaan viereisessä ruudussa koreja myyvä kauppias minut kahville torikahvilaan, vaikka hän ei tiedä uskonasioista mitään! Oli todistukseni huono tai hyvä, puutteellinen varmastikin, mutta hän tiesi kuka olen ja mitä olen. Jopa leirintäalueelta oleva henkilökin tarjosi pariinkin kertaan minulle kahvit. "Joka tarjoaa vaikkapa vain lasillisen vettä...!" Ei vain kahvia, vaan ystävällisyyttä, hyviä sanoja, luottamusta ylitse kaikkien odotusten!

   "Antakaa meille tilaa sydämessänne..." (2.Kor.7:2). Kenelle minä olen tehnyt todellista vääryyttä, kenelle olen ollut turmioksi, kenelle olen tuottanut vahinkoa? Miksi rehellisyyden nimissä joudun yhtymään tuon veljen todistukseen, että meidän silmissämme maailman ihmiset, jumalattomat, osoittavat meille enemmän rakkautta ja ystävällisyyttä kuin uskonveljet ja sisaret, aivan harvoja lukuun ottamatta? Miksi joudumme tuntemaan saavamme enemmän tilaa niiden sydämissä, jotka eivät niin sanotusti usko?

   Olemmeko täynnä uskontoa uskon sijasta? Toteutuuko tai onko jo toteutunut meidän keskuudessamme se, mitä Marx sanoi: "Uskonto on oopiumia kansalle!" Oletko koskaan nähnyt oopiumin orjaa; ihmistä, joka vuosikausia on nauttinut tuota ainetta? Hän on ulkonaisesti kuin muumioitunut luuranko! Mitä tämä sanoo meille hengellisesti? Uskonnollisuus ilman todellista uskoa vie meidät tilaan, jossa jokainen kauhistuu jo ulkonaista olemustamme. Meissä ei ole todellista elinvoimaa, ei todellista elämää, vaan ainoastaan uskonnollisuus, joka kauhistuttaa ketä tahansa ja karkottaa janoavat sielut. Jos pakanat pystyvät osoittamaan enemmän rakkautta toisiansa kohtaan ja jumalanlapsia kohtaan, kuin mitä seurakunnan sisällä on mahdollista, tulisi sen herättää meidät todelliseen Jumalan mielen mukaiseen murheeseen!

   Anteeksiantamattomuus tappaa kaiken todellisen elämän ja voiman uskovaisesta. Ulkonaisesti saattaa näyttää hyvältä, mutta Jeesus itse sanoo: "Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi; MUTTA JOS TE ETTE ANNA IHMISILLE ANTEEKSI, NIIN EI MYÖSKÄÄN TEIDÄN ISÄNNE ANNA ANTEEKSI TEIDÄN RIKKOMUKSIANNE" (Matt.6).

   "Niin kyllä, mutta jos joku veli opillisesti rikkoo!" Eikö silloin tarvitse antaa anteeksi? Ei, hyvin monen mielestä! Mutta sanooko Jumalan Sana niin? "Pitäkää itsestänne vaari! Jos sinun veljesi tekee syntiä, niin nuhtele häntä, ja jos hän katuu, anna hänelle anteeksi." Eritteleekö Jumalan Sana erilaatuiset synnit? Tämän synnin voit antaa anteeksi, mutta tätä et! On kyllä yksi kohta, jota voidaan käyttää veljen lyömiseen. "Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jotka kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa" (1.Kor.5:11). Keneen veljeen todella voisit kohdistaa tämän?  Jos joku on rikkonut ja katuu, eikö meidän tule antaa anteeksi? Tämä raamatunkohta ei koske ketään katuvaa, vaan ihmisiä, jotka katumatta jatkavat entisenlaista langennutta elämäänsä. Kuka meistä voisi määritellä, mikä on synnin mitta itse kunkin kohdalla?

   "Se veli teki sitä ja sitä niin monta vuotta! Siksi se on anteeksiantamatonta!" Jos joku veli on vaikka kymmenen vuoden ajan rikkonut jossakin kohden, mutta sitten katunut ja pyytänyt itkien anteeksi, niin Veri peittää hänen rikkomuksensa. Mutta jos sinä veljeni, sisareni, vielä nyt kymmenenkin vuoden kuluttua asioiden selvittämisestä huudat tuomiota hänen yllensä, olet sinä se, joka olet rikkonut satakertaisesti häneen verrattuna. Jumalan Sanan mukaisesti sinun syntisi pysyvät, eikä Taivaallinen Isä voi antaa niitä anteeksi, ennen kuin sinä kadut. Veli on saattanut tehdä huorin sinun mielestäsi, mutta Jumalan silmissä sinä olet veljesi murhaaja. Jos minun pitäisi valita, olisin sata kertaa mieluummin syyllinen haureuteen, kuin veljen murhaan! Jos sinä kaiken lisäksi olet saarnaaja, ja kuulijoitasikin (vaikka kokousten ulkopuolella) yllyttänyt samaan, olet sinä johtajan osallisena ja vastuussa muidenkin asennoitumisesta!

   Aivan tarkoituksellisesti pysähdyin lainaten vain yhden jakeen. "Pitäkää itsestänne vaari! Jos sinun veljesi tekee syntiä, niin nuhtele häntä, ja jos hän katuu, anna hänelle anteeksi." Jos Sanassa lukisi vain näin vähän, olisi ehkä mahdollisuus jonkinlaiseen väärinymmärrykseen. Mutta mitä Jeesus sanoo heti perään? "Ja jos hän seitsemän kertaa päivässä tekee syntiä sinua vastaan ja seitsemän kertaa kääntyy sinun puoleesi ja sanoo: 'Minä kadun', niin anna hänelle anteeksi."  Tulisiko meidän huudahtaa samalla tavoin kuin apostolit tuona aikana: "Lisää meille uskoa!" (Luuk.17). Meidän epäuskomme tähden me olemme niin armottomia ja laupeudettomia!

   Aivan saman voimme lukea Matt.18:21-. "Silloin Pietari meni hänen tykönsä ja sanoi hänelle: 'Herra, kuinka monta kertaa minun on annettava anteeksi veljelleni, joka rikkoo minua vastaan? Ihanko seitsemän kertaa?' Jeesus vastasi hänelle: 'Minä sanon sinulle (NÄIN SANOO HERRA): ei seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän." Näiden sanojen tulisi tuoda häpeän puna poskillemme, sillä tässä kohden rikkomuksemme ja syntimme huutaa taivaaseen asti. Jo 3.Moos.19 sanotaan: "Älä liiku panettelijana kansasi keskellä äläkä vaani lähimmäisesi verta. MINÄ OLEN HERRA. Älä vihaa veljeäsi sydämessäsi, vaan nuhtele lähimmäistäsi, ettet joutuisi hänen tähtensä syynalaiseksi. Älä kosta äläkä pidä vihaa kansasi lapsia vastaan, VAAN RAKASTA LÄHIMMÄISTÄSI NIINKUIN ITSEÄSI. MINÄ OLEN HERRA." (jakeet 16-18).

   Erittäin huomionarvoinen on seikka, joka mainitaan kummassakin lainauksessa: "...joka rikkoo MINUA vastaan!" Kuinka paljon onkaan ihmisiä, jotka katsovat jopa toisessa valtiossa tapahtuneen rikkomukseksi itseänsä vastaan, ja kantavat syytöstä Herran edessä toista vastaan vuosikausia.

   Kuinka totta onkaan tänä päivänä Miika 7:2: "Poissa ovat hurskaat maasta, eikä oikeamielistä ole ihmisten seassa. Kaikki he väijyvät verta, pyydystävät verkolla toinen toistansa." Samasta asiasta puhuu Jer.5:26: "Sillä minun kansassani on jumalattomia; he väijyvät, niinkuin linnunpyytäjät kyykistyvät, he asettavat ansoja, pyydystävät ihmisiä."

   Kuinka totta onkaan myös se, mitä Herramme jatkaa. Ensin Hän sanoo: "Minä sanon sinulle; ei seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän. Sentähden taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka vaati palvelijoitansa tilille..." Tänä päivänä näyttää enemmänkin siltä, että tilille vaatijat ovat enemmänkin tavallisia kansalaisia - aivan kuten tuonakin aikana. Kuningas armollisesti antoi anteeksi velan alamaisellensa, joka oli velkaa kymmenentuhatta leiviskää (yksi leiviskä noin 5600 mk). Mutta päästyänsä juuri pälkähästä tämä kohtasi erään kanssapalvelijoistaan, joka oli hänelle velkaa sata denaria (yksi denari noin 40 penniä) ja tarttui häneen, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: 'Maksa, minkä olet velkaa'. Minkäänlainen anelu, ei edes maahan lankeaminen auttanut. Hänet heitettiin vankeuteen, kunnes maksaisi velkansa. Miksi tämä kaikki tuntuu niin tutulta?

   Jumala armahtakoon meitä kaikkia tässä ajassa! Veljeni, sisareni, kuka tahansa oletkin. Sinäkin, joka välttelet seuraani sen tähden, että olen pyytänyt anteeksiantamusta veljelleni! Eikö meille aivan kuin huuda Herran Sanat Pyhien Kirjoitusten sivuilta: "Sinä paha palvelija! Minä annoin sinulle anteeksi kaiken sen velan, koska sitä minulta pyysit; EIKÖ SINUNKIN OLISI PITÄNYT ARMAHTAA KANSSAPALVELIJAASI, NIINKUIN MINÄKIN SINUA ARMAHDIN?"

   Tuon palvelijan sydämettömyys ja toisen kurja kohtalo eivät siis jääneet salaan, vaan asia kantautui kuninkaan korviin. Mitä sanotaan sitten tuosta herrasta? Jos jo jonkun maallisen herran vihastuminen saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin, niin mitä meidän tulisikaan ajatella siitä, että tässä itse asiassa puhutaan Taivaallisesta Isästämme, Herrastamme!! "Ja hänen herransa vihastui ja antoi hänet vanginvartijan käsiin, kunnes hän maksaisi kaiken, minkä oli hänelle velkaa. NÄIN MYÖS MINUN TAIVAALLINEN ISÄNI TEKEE TEILLE, ELLETTE ANNA KUKIN VELJELLENNE SYDÄMESTÄNNE ANTEEKSI."

   Veljeni, sisareni, menkäämme Jumalan armoistuimen luokse niin kauan kuin vielä on aikaa! Jos on yksikin veli tai sisar, jolle et koko sydämestäsi voi antaa anteeksi sitä, mitä hän on rikkonut sinua vastaan, eivät myöskään sinun rikkomuksesi ole anteeksiannetut. Mitä joku on omakohtaisessa elämässänsä rikkonut, se ei ole rikkomus sinua kohtaan, eikä siinä ole mitään, mitä sinun tarvitsisi antaa anteeksi! On aivan samantekevää, kuinka paljon tiedät lopunajalle annetusta sanomasta ja kuinka pitkälle luulet ehtineesi; jos sinulla tässä kohden on vaikeuksia, sinun on lähdettävä liikkeelle aivan alusta, alkeista.

   Veljeni, sisareni, jos voit todeta, että sydämessäsi on hallinnut viha jotakuta veljeä tai sisarta kohtaan vuosikausia - Jumalan valtakunnassa kaikki, mikä ei ole rakkautta, on vihaa - tai ylipäänsä koet vihaa ja koet vaikeaksi rakastaa veljiäsi ja sisariasi, et sinä ole vielä todellisesti uudestisyntynyt, vaikka olisitkin ollut uskovaisen kirjoilla vuosikausia, sillä kukaan uudestisyntynyt ei voi vihata veljeänsä. Jumala kutsuu sinua nyt: Antaudu Hänelle uudestaan ja kokonaisesti, niin hän poistaa kaiken vihan ja antaa sinulle todellisen uudestisyntymisen.

  

Markku Vuori