Tehkää hyvää!

Tehkää hyvää!

Aamulla herätessäni alkoi mielessäni jälleen kerran toistua ajatus, jota olen lainannut monesti:

”PAHAN VALTAAN PÄÄSEMISEKSI EI TARVITA MUUTA KUIN ETTÄ HYVÄT EIVÄT TEE MITÄÄN!"

Tämän esitti joku natsioikeudenkäyntien yhteydessä. Mekin olemme juuri nyt eräänlaisen oikeudenkäynnin keskellä, jos ei muualla niin sisimmässämme, omantuntomme kanssa. Mitenkähän oikein on meidän suhteemme? Olemmeko hyvin suuressa määrin samanlaisia erään aikanaan tulisia parannussaarnoja pitäneen nuorehkon saarnamiehen kanssa, joka mieliin painuvasti usein aloitti saarnansa: ”Oletteko kuulleet, oletteko nähneet? Eikö olekin kauheata, eikö olekin hirvittävää?

On aivan oikein ja tarpeenkin nähdä kaikki paha omalla paikallaan. Juuri tässä ajassa toteutuvat viimeisetkin raamatulliset profetiat ja pahuus selvästi lisääntyy melko ”kauhealla tavalla”. Pahaa on aina ollut ja on aina oleva, mutta onko pahuus meidän perusongelmamme, uskovaisina ihmisinä? En voi mitään sille ajatukselle, että kaikki kehitys perustuu sittenkin siihen, ettei pahan valtaan pääsemiseksi tarvita muuta kuin että hyvät eivät tee mitään! Laittomuuden valtaan pääseminen johtaa rakkauden kylmenemiseen. Mitä korostamista on laittomuudessa siellä, missä se on aina ollut? Eiköhän Sana puhu nimenomaan niistä asioista, jotka tapahtuvat ns. seurakunnan keskuudessa? Onko koko kristillinen elämämme keskittynyt pahan ja väärän tarkkailuun, niin että jo nuorena uskovaisena sain nähdä profeetallisella tavalla kaiken perustan?

Jo ensimmäisinä uskossa oloni vuosina mielessäni toistui ajatus, että suurin osa kristillisyydestämme perustuu siihen, että näemme toiset ihmiset huonompina kuin itsemme. Alussa taisin puhua yhdeksästäkymmenestä prosentista, mutta sitten myöhemmin hilasin lukua ylöspäin prosentti kerrallaan. Vuodesta toiseen joissakin piireissä suorastaan hekumoitiin negatiivisten asioiden esiin kaivelemisella ja äänekkäällä synniksi julistamisella. Totta, kaikki väärä tulee nähdä juuri sellaisena kuin se onkin, siksi meitä kehotetaan lukemattomia kertoja poistamaan paha keskuudestamme. Mutta jälleen kerran: onko paha pahin asia keskuudessamme, vaiko väärien asioiden liiallinen korostaminen ja esillä pitäminen? Onko kaikki väärä keskuudessamme tai ympäristössämme hukuttanut ja vaimentanut kaiken hyvän ja oikean? Pelkäämmekö ja kartamme pahaa ja väärää siinä määrin, ettei oikeastaan edes mieleen tule tehdä sitä, mitä meiltä odotetaan? Eikö paha olekin päässyt valtaan niin todellisuudessa kuin mielissämmekin, koska olemme kadottaneet rohkeuden toimia hyvinä ja oikeamielisinä ihmisinä?

Paha ja väärä on ilmeisempää kuin uskommekaan, mutta eikö sen voima perustukin siihen, että hyvät vaikenevat, ovat aina vaienneet väärissä kohdissa. Varoitukseni ovat kai kaikuneet kuuroille korville:

”Mutta nyt te kerskaatte ylvästelyssänne. Kaikki sellainen kerskaaminen on paha. Joka siis ymmärtää tehdä sitä, mikä hyvää on, eikä tee, hänelle se on synniksi.” (Jaak.4).

Tuomiohenkeä on aina ollut yltäkylläisesti, tuomion itsensäkin ylle tuomiseen asti! Väärä on julistettu rajatussa määrin vääräksi korvien puutumiseen asti! Mutta missä on esimerkki hyvästä ja oikeasta?

”Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Joka lihaansa kylvää, se lihasta turmeluksen niittää; mutta joka Henkeen kylvää, se Hengestä iankaikkisen elämän niittää. Ja kun hyvää teemme, älkäämme lannistuko, sillä me saamme ajan tullen niittää, jos emme väsy.

Sentähden, kun meillä vielä aikaa on,

tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin uskonveljille.

 Katsokaa, kuinka suurilla kirjaimilla minä omakätisesti teille kirjoitan!” (Gal.6).

Mitä me kylvämme, mistä me puhumme, mitä me elämällämme viestitämme ympäristöömme jokaisella henkäyksellämme? Miettikäämme sitä ja jatkakaamme aiheesta, jos Herra suo, lähipäivinä.