Kuka meille puhuu?

”Näin on Herra sanonut: ’Astukaa teille ja katsokaa ja kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sieluillenne’. Mutta he vastasivat: ’Emme vaella’. Ja minä olen asettanut teille vartijat: ’Kuunnelkaa pasunan ääntä’. Mutta he vastasivat: ’Emme kuuntele’. Sentähden kuulkaa, te kansat, ja tiedä, seurakunta, mitä heille on tapahtuva.” (Jer.6).

Näin on Herra sanonut, ja ihmiset ovat vastanneet! Mikä on meidän vastauksemme tänä päivänä? Me niin mielellämme kuulemme kaiken epämieluisen ja itsellemme sopimattomalta tuntuvan vain ihmisen, saarnaajan tai opettajan puheena, ajatellen olevamme siten oikeutettuja arvostelemaan kuulemaamme omasta näkökannastamme lähtien. Tavallaan näin onkin oikein, mutta miten on todellisuudessa meidän suhteemme, jos puhe on lähtöisin Itse Herralta ja vain välikappaleena oleva ihminen toimii puhetorvena? Meidän velvollisuutemme on tutkia kaikki ja pitää se mikä on hyvää. Kaikki tulee koetella Jumalan Sanalla ja Hengellä. Mikä on osamme, jos Herran puheeseen vastaamme torjuen?

Tässä kohden yksi merkittävimmistä asiaan liittyvistä kuvauksista on Apostolien teoissa.

”Sillä ateenalaisilla ja siellä oleskelevilla muukalaisilla ei kenelläkään ollut aikaa muuhun kuin uutta puhumaan ja uutta kuulemaan.” (Apt.17).

Aika on osoittanut, ettei tämä ole vain kreikkalaisten tai siellä oleskelevien piirre, vaan se pätee harmillisen moneen länsimaiseen kristittyyn. Ihmisen on hyvin vaikea pitäytyä oikeastaan mihinkään perustavaa laatua olevaan asiaan pitkällä tähtäimellä. Häneen tuli Eedenin puutarhasta lähtien kaipaus saada tietää ja nähdä enemmän, kokea enemmän. Hän eli täydellisen Jumalan tahdon keskellä, täysin turvattuna ja kaikelta pahalta suojattuna. Jos jo tuolloin houkutus lisätietoon ja näkemiseen oli niin langettava tekijä, kuinka se ei olisi sitä juuri tässä ajassa, jossa ihmiselle ei oikeastaan mikään näytä olevan mahdotonta!

Ihminen on siis taipuvainen muuttamaan näkemyksiään ja periaatteitaan omien mieltymystensä mukaisesti, nimenomaan uskonnollisella alueella, vaikka se onkin vaikea havaita. Hän kylläkin voi näyttää taipumattomalta ja tinkimättömältä joissakin uskonnollisen elämän perusasioissa, mutta sisäisen ihmisensä alueella hän on uskomattoman horjuvainen jossakin vaiheessa syntyvän kyllästymisen ja pitkästymisen johdosta. Ei kilpaillakaan toinen toisensa kunnioittamisessa, vaan henkilökohtaisen huomioiduksi tulemisen ja oman kunnian etsimisessä! Tämä tapahtuu sellaisella oveluudella ja sumuverholla, että vasta pitkän tarkastelun perusteella voidaan todeta olevan sittenkin kysymys ikivanhasta narsismin siemenestä, joka ei sittenkään ole nykytieteen keksintö, vaan on kautta aikojen ollut jokaisen veljesmurhan ja ilkivallan takana. Juuri siksi itserakkaus ja narsismi ovat saaneet sellaisen vallan ja tilan ns. kristillisen elämän piirissä!

Todellisuudessa Yhdysvaltain presidentinvaalien naurettavuuteen asti yltävät kilpailevan kumppanin mustamaalaaminen ja paljastaminen jäävät varjoon kristillisen elämän rinnalla! Aina olemme kuulleet, ettei kukaan ole niin kateellinen kuin kalamies. Ei pidä paikkaansa! Katso tarkemmin ns. kristilliseen elämään ja totea missä ovat kaikkein kateellisimmat!

Kaiken tämän keskellä meillä on vain yksi Tie. Unohtakaamme kaikki uusi ja houkutteleva ja etsikäämme aivan uudella innolla Herraa ja Hänen teitänsä!

”Näin on Herra sanonut: ’Astukaa teille ja katsokaa ja kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sieluillenne’.”