Mistä olemme varmoja?

”Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut, ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.” (2.Tim.3).

Mistä voimme olla varmoja? Siitä, että meidän tulee lukea tarpeeksi laajasti saadaksemme varmasti oikean käsityksen! Jokin kummallinen henki saa monet ihmiset lukemaan tietyn määrän sanoja siihen asti, että mielessä olevat asiat saavat varmuuden. Aivan erikoisella tavalla olen joutunut todistamaan tätä jo yli viidenkymmenen vuoden ajan.

Jos luemme edellisestä kohdasta vain: ”Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut…” , voimme päätyä siihen, mistä olen todistaja. Jos emme huomaa, ettei ”oppinut” – sanan perässä ole piste, vaan kolme pistettä, alamme hyvinkin mahdollisesti pitää jotakin aivan tiettyä henkilöä auktoriteettinamme siinä määrin, ettemme halua kuulla keneltäkään muulta mitään. Kaikissa mahdollisissa tilanteissa hän tulee mieleemme ja määrittelemme kaiken siinä määrin hänen kuulemisensa kautta, että aletaan opettaa hänen olevan ainoa Sanaa todella ymmärtävä. Kaikki tällainen saattaa vaikuttaa todella raamatulliselta ja oikealta, mutta onko se sopusoinnussa koko Sanan todistuksen kanssa?

Minua aikanaan tietyltä taholta kiellettiin itse puhumasta ja kirjoittamasta mitään. Minun tuli vain levittää tietyn tahon julistusta. Lopputuloksena voidaan nähdä nyt kulttimainen usko rajalliseen raamatullisuuteen, joka ei suinkaan merkitse paluuta koko Jumalan Sanaan. Ahdasmielisyys ja ihmiskorotus ovat johtaneet kaikkeen muuhun kuin Kristuksen korottamiseen, ja joukko mieluumminkin vähenee kuin kasvaa. Tämä ei kuitenkaan näytä huolettavan kannattajia, vaan väärät korostukset saavat heidät tuntemaan itsensä marttyyreiksi kielteisen kohtelun johdosta.

Mieleeni tulee eliniäksi muistiini jäänyt tapaus eräästä kotikokouksesta Helsingin seudulla. Koolla oleva joukko ei ollut suuri, mutta kuitenkin merkittävä. Yhtäkkiä nousee seisomaan nuorehko veli, joka toteaa painokkaasti: ”Minä en yhtään ole varma, pitääkö nyt sanomani paikkaansa, mutta sanon sen kuitenkin!” Eikö tämä ole kuin Sanan vastainen sotahuuto! Siinä itse asiassa tulee julki ongelmamme ydin! Kautta aikojen on sanottu aivan liian paljon sellaista, mitä ei ole luettu Sanasta, vaan oman mielen kirjasta. On pysähdytty Kirjoituksissa kesken lauseen tai ajatuksen, saaden Sana sanomaan muutaman kirjaimen, mutta jumalallinen ajatus on jäänyt ilmaisematta. Meillä ei ole oikeutta lisätä Sanaan yhtään ainoata pilkkua tai pistettä!

Lukekaamme siis:

”Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut, ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi…

Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.”

Ei siis mitä olemme oppineet joltakin henkilöltä, vaan mitä tiedämme Kirjoitusten sanoneen jo ennen kuin yksikään meistä oli edes syntynyt!

”Tämä sana on varma, ja minä tahdon, että sinä näitä teroitat, niin että ne, jotka Jumalaan uskovat, ahkeroisivat hyvien tekojen harjoittamista. Nämä ovat hyviä ja hyödyllisiä ihmisille.” (Tiit.3).