Tuntematon Jumala?

”Sillä kävellessäni ympäri ja katsellessani teidän pyhiä paikkojanne minä löysin myös alttarin, johon oli kirjoitettu: 'Tuntemattomalle jumalalle.' Mitä te siis tuntemattanne palvelette, sen minä teille ilmoitan. Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä, eikä häntä voida ihmisten käsillä palvella, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken.” (Apt.17).

Olemmeko taantuneet kristillisyydessä niin kauas taaksepäin, että tämä sanankohta koskettaa meitä aivan uudella tavalla? Kaikkialla voimme havaita mitä erilaisimpia ja erinäköisimpiä jumalanpalveluspaikkoja ja alttareita, jotka on varustettu usein nimityksillä, jotka viittaavat seurakuntaan, ja sana ”Jumala” näkyy vain jumalanpalveluksista kertovassa ilmoitustaulussa! Eikö kaikki tämä ole verrattavissa Paavalin havaintoon, joka sisäisellä innolla ja hallitulla kiivaudella toteaa:

”Mitä te siis tuntemattanne palvelette, sen minä teille ilmoitan.”

Mikä voisi saada meidät ajattelemaan, että huolimatta lukemattomista palvonnanpaikoista ja – muodoista kaikkialla on ihmisiä, joille on tarpeen ilmoittaa, julistaa, mistä oikein on kysymys ns. jumalanpalveluksessa? Jouluna tuntuu kaikille olevan tuttu ”Joulunlapsi seimessä”, mutta kuinka moni todella käsittää, miksi pääsiäistä kaikesta huolimatta pidetään kuitenkin tärkeimpänä kristillisenä juhlana? Eiväthän ”Seimen Lapsi” ja ristinkuolema oikein sovi yhteen inhimillisessä ajattelussa, etenkin jos joulu ja pääsiäinen ovat ainoat juhlat, jolloin ihminen osallistuu kirkollisiin menoihin! Kuinka voisi ihminen välttää ajatusta ”tuntemattomasta Jumalasta”, jos kaikki näiden juhlien välillä oleva jää tuntemattomaksi ja lukemattomaksi?

Tämä maa kantaa päällään lukemattoman joukon ihmisiä, jotka ”tuntevat” vain jossakin määrin ja jonkinlaisen Uuden Testamentin Jumalan, joka jollakin ihmeellisellä tavalla oli myös Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa, joka eli vain noin kolmekymmentä vuotta tämän maan päällä. Suureksi kysymysmerkiksi näyttää jäävän se, mitä tekemistä tällä kaikella voisi olla tämän vuosituhannen ihmisen kanssa, jolle media ja tiede tunkevat koko mielen ja olemuksen täyteen viimeisintä tietoutta ja viisautta, jotka tekevät Jumalasta entistä tuntemattomamman ja olemattomamman! Pimeyteen ja näkymättömyyteen tahdotaan aivan keskiaikaisella tavalla painaa koko pelastushistoria, joka on ihmiselle käsittämättömästi laajempi ja ikuisuuteen asti ulottuvampi:

”…niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika, tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan, hänen, joka tosin oli edeltätiedetty jo ennen maailman perustamista, mutta vasta viimeisinä aikoina on ilmoitettu teitä varten, jotka hänen kauttansa uskotte Jumalaan, joka herätti hänet kuolleista ja antoi hänelle kirkkauden, niin että teidän uskonne on myös toivo Jumalaan.” (1.Piet.1).

Todellisuudessa ei Jumala ole tuntematon, mutta me olemme vieraita ja muukalaisia tämän maan päällä ja olemme totaalisen riippuvaisia Hänestä, jossa me elämme ja liikumme (Apt.17:28) vaikka pyrkisimme sen kieltämään! ”Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti!” (Hebr.13:8). Ei mikään joulu eikä pääsiäinen voi rajoittaa Häntä, vain ihminen yrittää sitä!

”Uskon kautta kieltäytyi Mooses suureksi tultuaan kantamasta faraon tyttären pojan nimeä. Hän otti mieluummin kärsiäkseen vaivaa yhdessä Jumalan kansan kanssa kuin saadakseen synnistä lyhytaikaista nautintoa, katsoen ’Kristuksen pilkan’ suuremmaksi rikkaudeksi kuin Egyptin aarteet; sillä hän käänsi katseensa palkintoa kohti. Uskon kautta hän jätti Egyptin pelkäämättä kuninkaan vihaa; sillä koska hän ikäänkuin näki sen, joka on näkymätön, niin hän kesti.” (Hebr.11).

”Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.” (1.Kor.10).

Raamattu ei siis todellakaan jätä meitä tietämättömiksi eikä Jumalaa tuntemattomaksi!

Elämme vanhurskaudelle!

”Sillä se on armoa, että joku omantunnon tähden Jumalan edessä kestää vaivoja, syyttömästi kärsien. Sillä mitä kiitettävää siinä on, jos te olette kärsivällisiä silloin, kun teitä syntienne tähden piestään? Mutta jos olette kärsivällisiä, kun hyvien tekojenne tähden saatte kärsiä, niin se on Jumalan armoa. Sillä siihen te olette kutsutut, koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esikuvan, että te noudattaisitte hänen jälkiänsä, joka ’ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut’, joka häntä herjattaessa ei herjannut takaisin, joka kärsiessään ei uhannut, vaan jätti asiansa sen haltuun, joka oikein tuomitsee, joka ’itse kantoi meidän syntimme’ ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen ’haavainsa kautta te olette paratut.’” (1.Piet.2).

Inhimilliset esikuvat taitavat käydä aina vain harvinaisemmiksi, nimittäin sellaiset, joihin voisimme samaistua hengellisellä rintamalla! Mikä aivan erikoisesti tässä lainauksessamme alkoi puhutella minua tänä aamuna, kuullessani sen puhelimestani?:

”…jättäen teille esikuvan, että te noudattaisitte hänen jälkiänsä, joka ’ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut’, joka häntä herjattaessa ei herjannut takaisin, joka kärsiessään ei uhannut, vaan jätti asiansa sen haltuun, joka oikein tuomitsee…”

Kenen haltuun me olemme jättäneet elämämme, kaiken meitä kohtaavan? Me joudumme tässä ajassa kokemaan asioita, joita emme milloinkaan aikaisemmin olisi osanneet odottaa, vastustusta, joka iskee olemukseemme entistä näkymättömämmällä tavalla, ikään kuin niin hienovaraisesti, että mekin ”hienovaraisesti” saatamme turvautua uskovaiselle sopimattomiin asenteisiin.

”…herjattaessa ei herjannut takaisin, joka kärsiessään ei uhannut, vaan jätti asiansa sen haltuun, joka oikein tuomitsee…”

Kaiken laittomuuden keskellä tuntuu todella vaikealta omata oikea asenne ja jättää kaikki Hänen haltuunsa, joka oikein tuomitsee! Miksi sitten olemme niin kärsimättömiä kaikesta tästä tietoisuudesta huolimatta? Herra on antanut mitä moninaisimmat ja siunausrikkaimmat lupauksensa, mutta Hän ei ole oikeastaan koskaan sanonut milloin Hän puuttuu maalliseen elämäämme! Hänen oikeustajunsa ei horju eikä muutu, vaan Hän tekee kaiken omalla ajallaan, ei meidän oikkujemme tai odotustemme mukaisesti! Miten alkaa tämänpäiväinen lainauksemme?:

”Sillä se on armoa, että joku omantunnon tähden Jumalan edessä kestää vaivoja, syyttömästi kärsien. Sillä mitä kiitettävää siinä on, jos te olette kärsivällisiä silloin, kun teitä syntienne tähden piestään? Mutta jos olette kärsivällisiä, kun hyvien tekojenne tähden saatte kärsiä, niin se on Jumalan armoa. Sillä siihen te olette kutsutut…”

Emme kai halua kadottaa tai menettää jotakin tästä armosta? Meidän ei niinkään tule katsoa siihen, mitä muut tekevät ja millaisia he ovat! Meidän tulee kulkea oma tiemme kaikista vastustuksista huolimatta!

”…olkaa kaikki yksimielisiä, helläsydämisiä, veljiä kohtaan rakkaita, armahtavaisia, nöyriä. Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte. Sillä: ’joka tahtoo rakastaa elämää ja nähdä hyviä päiviä, varjelkoon kielensä pahasta ja huulensa vilppiä puhumasta, kääntyköön pois pahasta ja tehköön hyvää, etsiköön rauhaa ja pyrkiköön siihen. Sillä Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita ja hänen korvansa heidän rukouksiansa, mutta Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan.’” (1.Piet.3).

Taivaallisen kuva!

”Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on taivaasta. Minkäkaltainen maallinen oli, senkaltaisia ovat myös maalliset; ja minkäkaltainen taivaallinen on, senkaltaisia ovat myös taivaalliset. Ja niinkuin meissä on ollut maallisen kuva, niin meissä on myös oleva taivaallisen kuva. Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta.” (1.Kor.15).

Olisikohan nyt aika kiinnittää enemmän huomiota siihen, mitä meissä on tekeillä ja mikä on tavoite kohdallamme? Maallinen kuvamme on toki vielä nähtävissä, ennen kaikkea sen johdosta, että suurin vastustajamme koko ajan on asettamassa eteemme omaa kuvastintaan, josta heijastuva kuvamme pyrkii kaikin tavoin vastustamaan ja tekemään tyhjäksi meissä aloitetun työn. Millainen ristiriita inhimilliselle olemukselle! Olemme ajoittain täynnä riemua ja iloa voidessamme katsoa jumalalliseen peiliin ja sen meille tarjoamiin mahdollisuuksiin ja todelliseen kuvaamme, mutta näyttää siltä että loppuun asti pysymme aivan liian ailahtelevaisina erilaisten kuvien ja mielikuvien vaihdellessa silmissämme!

Me kylläkin tiedostamme samat asiat Paavalin kanssa, eikä ongelma olekaan itse julistuksessa ja itse totuuksissa, vaan niiden ymmärtämisessä ja totena pitämisessä!

”Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta.”

Pääsemmeköhän koskaan tämän elämän aikana todella käsittämään, kuinka laajoilla kentillä ja alueilla kaikuu todellisen Evankeliumin julistuksen rinnalla ikiaikainen, todella hurskas ja kiehtova, ikään kuin ”rakkaudellinen” kuiskaus:

”Onko Jumala todella sanonut?”

Kaikki kehittyy ja kypsyy omalla tavallaan, siten myös tähän lauseeseen liittyvä ”paremman ymmärryksen” suova selittävä kysymys: ”Kyllä Jumala on todella sanonut niin, mutta mitähän Hän todella sillä tarkoittaa; ei kai Hän halua murehduttaa sinua?” Tämä pätee erikoisesti niinä hetkinä ja tilanteina, kun omatuntomme alkaa kolkuttaa ja Bileamin tavoin ja hänen hengessänsä etsimme meille sopivampaa ratkaisua. On selvästikin kysymys asioista joissa olemme saaneet päästä tietämään Jumalan tahdon, selvän mielipiteen, mutta emme mitenkään raaskisi luopua joistakin eduista ja mieleisistämme asioista! Näinä hetkinä karkotamme mielestämme taivaallisen kuvan ja sen edellyttämän, aivan tietyn suunnan, ja pyydämme neuvoa väärältä kuvastimelta.

Meitä todella vakavasti varoitetaan:

”Voi heitä, sillä he kulkevat Kainin tietä ja heittäytyvät palkan tähden Bileamin eksytykseen ja hukkuvat niskoitteluunsa niinkuin Koora!” (Juuda).

Miten säästyä kaikelta tältä niin hyvältä kuulostavalta, mutta kaikkien aikojen petoksen sisältävältä petosliitolta, jossa yhdistyvät Kainin kauneuteen perustuva jumalanpalvelus, Bileamin rahankiilto silmissä ja Kooran itsensä korottaminen ja asettuminen väärään asemaan seurakunnallisissa asioissa?

”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa…” (Fil.4).

Jo vuoteella maatessani alkoivat mielessäni soida sanat: ”… joka on kaikkea ymmärrystä ylempi…” Vääränlainen murehtiminen johtaa helposti mainitsemallemme petoksen tielle, koska etsimme ratkaisuja ongelmiimme aivan väärältä taholta ja väärästä suunnasta.

Kaikinpuolisen menestymisemme avain tuodaan julki muutamalla sanalla:

”Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa…”

”…on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.”

Niin hyvässä kuin pahassakin! 2

”Niin saatana meni pois Herran edestä ja löi Jobiin pahoja paiseita, kantapäästä kiireeseen asti. Ja tämä otti saviastian sirun, sillä kaapiakseen itseänsä, ja istui tuhkaläjään. Niin hänen vaimonsa sanoi hänelle: ’Vieläkö pysyt hurskaudessasi? Kiroa Jumala ja kuole.’ Mutta hän vastasi hänelle: ’Sinä puhut niinkuin mikäkin houkka nainen. Otammehan vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan pahaakin?’ Kaikessa tässä Job ei tehnyt syntiä huulillansa.” (Job.2).

Meitä siis koetellaan monin eri tavoin. Mikään ei ole niin itsestään selvää kuin moni kuvittelee, välttyäkseen kaikenlaisilta epämiellyttäviltä muutoksilta elämässään ja ympäristössään. Ihmisen tottumus asioihin on vanhan sanonnan mukaisesti toinen luonto! Tämä elämä ja aika sitovat meidät kaikenlaisiin vaihteluihin, joiden keskellä olemme voimattomia. Meidät on kuitenkin kutsuttu Elämään, joka on pysynyt ja pysyy muuttumattomana ylitse ajan rajankin.

”Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on taivaasta. Minkäkaltainen maallinen oli, senkaltaisia ovat myös maalliset; ja minkäkaltainen taivaallinen on, senkaltaisia ovat myös taivaalliset. Ja niinkuin meissä on ollut maallisen kuva, niin meissä on myös oleva taivaallisen kuva. Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta.” (1.Kor.15).

Tätä taivaallisen kuvaa muodostetaan meissä sisäisesti jo tässä olomuodossamme, ja jos se on meissä todellisuutta, voidaan se havaita ulkonaisestikin. Jokaiselle Sanaa tuntevalle on selvää, ettei ole kysymys mistään ihmisen voimin toteutettavasta, vaan Pyhän Hengen työstä meissä! Sana tuli Lihaksi ja asui meidän keskellämme silmin nähtävässä olotilassa, jotta meille voitaisiin kirjaimellisesti havainnollistaa tämän ainutkertaisen Ilmestyksen, Herramme Jeesuksen Kristuksen Elämän, jatkuvuus meidänkin saviastioissamme!

Nimenomaan se, että olemme vain saviastioita jumalallisen Elämän tallentamiseksi palvelustehtäviä varten, tarkoittaa inhimilliselle mielelle epämieluisia kokemuksia!

”…niin meissä on myös oleva taivaallisen kuva. Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta.”

Tärkeää tehtävää varten tarkoitetut ja valitut astiat on pestävä, puhdistettava huolellisesti, jotta ne eivät antaisi omaa makuansa sisältämälleen taivaalliselle ravinnolle! Tämä voi tapahtua hyvin monenlaisella tavalla, aiheuttaen tuskallisiakin kokemuksia, joista Job on selvä, mutta usein vältelty esimerkki. Inhimilliselle mielelle käsittämätöntä on se, että on kysymys aivan erikoisella tavalla Jumalaa miellyttäneestä henkilöstä!

”Oletko pannut merkille palvelijaani Jobia? Sillä ei ole maan päällä hänen vertaistansa; hän on nuhteeton ja rehellinen mies, pelkää Jumalaa ja karttaa pahaa.” (Job.1).

Suurin vihamiehemme kuvaa selvästi sitä taistelua, jota käydään hengellisessä maailmassa. Meidät pannaan merkille niin taivaallisissa kuin vastustavissakin piireissä, mitä tulemme aivan liian harvoin ajatelleeksi!

”Saatana vastasi Herralle ja sanoi: ’Suottako Job pelkää Jumalaa? Olethan itse kaikilta puolin suojannut hänet, hänen talonsa ja kaiken, mitä hänellä on; olet siunannut hänen kättensä työn, ja hänen karjalaumansa ovat levinneet ympäri maata.’” (Job.1).

Voisikohan olla niin, että me omalla ajattelullamme ja asenteillamme olemme itse kutsumassa luoksemme kaikenlaisia välttelemiämme tilanteita? Mahdollisesti käyttäydymme kuin eläisimme jo tuonpuoleisissa sfääreissä, ja meitä täytyy muistuttaa maallisen elämämme todellisuudesta! Me elämme vielä viimeiseen hengenvetoomme asti maailmassa, mutta emme silti ole maailmasta, vaan meissä on alkanut Uuden Elämän luominen. On yhä vielä totta:

”Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä.” (Luuk.17).

Tämä Sisäinen Elämä ei voi olla tulematta näkyviin ulkonaisestikin! Siksi olemme osallisia jatkuvaan prosessiin!

(Pyydän jälleen kerran esirukousta puolestani. Matkustamista estävä sairauteni on omalla tavallaan pahentunut ja masennus jo kolkuttelee ovellani! Kiitos rukouksistanne ja muistamisestanne!)

Niin hyvässä kuin pahassakin!

”Niin saatana meni pois Herran edestä ja löi Jobiin pahoja paiseita, kantapäästä kiireeseen asti. Ja tämä otti saviastian sirun, sillä kaapiakseen itseänsä, ja istui tuhkaläjään. Niin hänen vaimonsa sanoi hänelle: ’Vieläkö pysyt hurskaudessasi? Kiroa Jumala ja kuole.’ Mutta hän vastasi hänelle: ’Sinä puhut niinkuin mikäkin houkka nainen. Otammehan vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan pahaakin?’ Kaikessa tässä Job ei tehnyt syntiä huulillansa.” (Job.2).

Jumala selvästikin rakastaa koetella meitä, vain meidän parhaaksemme, mutta kuinka vaikeaa onkaan meille suhtautua oikealla tavalla näihin koettelemuksiin! Olen useampaan kertaan kirjoittanut siitä, kuinka ns. Jobinpostia kannetaan postiluukkuuni siinä määrin että välillä kauhistuttaa! Millaisessa ahdingossa näyttääkään olevan suuri määrä rakkaita veljiä ja sisaria tässä muutenkin ahdistavassa ajassa!

Olemmeko vielä niin sidoksissa tähän maailmaan, että juuri nyt, yhteisen lähtömme edellä, Rakas Johtajakotkamme on tullut niin lähelle pesämme ylle leyhyttääkseen suurilla siivillään sellaisella voimalla, että kaikki mukavuutta tuovat pehmikkeet lentävät pois ympäriltämme, ja meidän on pakko lähteä lentoon kaiken totunnaisen keskeltä? Olemme jo pitkän aikaa saaneet kuulla Kotkan Äänen, joka on kovalla äänellä tiedottanut meille, että me emme ole mitään kananpoikia, jotka viettävät koko elämänsä pesässään ja kotipihallaan kotkottaen ja kaakattaen, siiventynkiään heilutellen! Me olemme kotkia, joilla on kaksi suurta ja voimallista siipeä, Vanha- ja Uusi Testamentti! Meitä ei ole tarkoitettu maasidonnaisiksi, vaan jo pelkkä kotkannäkömme on niin vertaansa vailla kaikkiin muihin luotuihin verrattuna, että meidän tarkoituksemme on leijailla korkeuksissa, kaiken maallisen ylitse katsoen!

Kaikki kasvaminen, niin maallinen kuin hengellinenkin, on sidottu monenlaisiin kasvukipuihin ja koettelemuksiin, joita emme kykene välttämään. Valitsemalla koko elämämme ajan helpoimman ja vaivattomimman tien, päädymme todella helposti lavealle tielle, jota Herramme omien sanojen mukaisesti suurin osa lähimmäisistämme kulkee omaksi vahingokseen! Kuinka toista onkaan meille tarkoitettu ilmapiiri, jonka virtaukset ja tuoksut saavat sisäisen tajuntamme heräämään ja muistamaan, tiedostamaan koko olemuksellamme: me olemme kotkia, jotka kaitaa kiitorataa pitkin ponnistavat lentoon kohti kaikkien lupausten täyttymystä! Kuinka tärkeä on kuitenkin maasidonnaisiin kananpoikiin verrattuna suurten siipiemme hallinta! Kananpojilta ei odoteta juuri mitään siitä, mitä lentäminen taivaan sinessä pitää sisällään! Mutta koulutus, koulutus on ankaraa ja usein hyvin rasittavan tuntuista!

”…ja te olette unhottaneet kehoituksen, joka puhuu teille niinkuin lapsille: ’Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee; sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa.’ Kuritukseksenne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niinkuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita?” (Hebr.12).

”…mutta tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään. Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut.” (Hebr.12).

Me olemme Jobin tavoin koulutuksessa, jota inhimillisen mielen on vaikea käsittää! Kuinka vaikea onkaan yhtyä hänen uskontunnustukseensa:

”Otammehan vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan pahaakin?”

Hebrealaiskirjeen kohta puhuu myöskin maallisista kurittajista:

”Ja vielä: meillä oli ruumiilliset isämme kurittajina, ja heitä me kavahdimme; emmekö paljoa ennemmin olisi alamaiset henkien Isälle, että eläisimme? Sillä nuo kurittivat meitä vain muutamia päiviä varten, oman ymmärryksensä mukaan…”

Mikä ehkä suurimmaksi osaksi saa meidät paheksumaan Henkien Isän kuritusta! Jobia taisi eniten kurittaa hänen oma vaimonsa todella sopimattomilla ja maallisilla puheillaan, samoin kuin hänen kolme ystäväänsä! Me sotkemme keskenään ihmisten sanat ja toimenpiteet ja Jumalan puheen ja tarkoituksen! Millainen ristiriita kaiken kuulemamme ja kokemamme välillä! Jos koska, niin juuri nyt, tarvitsemme todellisen rohkeuden kuuluttaa kaiken keskellä: ”Jumalamme tarkoittaa vain hyvää, vaietkaa siis kaikki te, jotka kuulutatte houkan tavoin Jumalaan loukkaantumista ja Hänestä irti sanoutumista! Minä olen kotka ja taivaallisessa lentokoulutuksessa!”