”Hauska velikulta”

Puhukaamme nyt toisten ihmisten vaikutuksesta itseemme ja lähimmäisiimme. Toissapäiväinen kokous on vallannut mieleni aivan erikoisella tavalla, ja aamulla ensimmäiseksi mieleeni tuli ajatus siitä, kuinka merkittävällä tavalla me vaikutamme toisiimme hengellisellä alueella.

Olen useampaan kertaan puhunut siitä, kuinka koen suojelusenkelini rajanneen suuren määrän ihmisiä tietyn välimatkan päähän, usein vastoin omia toivomuksiani ja odotuksiani. Miksi minä ja miksi sinä mahdollisesti olemme niin yksinäisiä ja tahtomattammekin erotetut suurista ihmismassoista? Miksi odotuksemme ihmissuhteissa eivät toteudu itse ajattelemallamme tavalla? Tähän varmaankin antaa vastauksen toissapäiväinen kokous ja puhuja, jota hyvällä syyllä voidaan kutsua ”hauskaksi velikullaksi”.

Jo itsessään kahden ja puolen tunnin kokous saa aikaan oman vaikutuksensa, kun lisäksi vieraileva puhuja puhuu noin kaksi tuntia sellaisella innostuksella, jota harvoin näkee. Olen itse mennyt lävitse kaikesta mahdollisesta, mutta jossakin mielessä vaikuttavin tekijä kokouksessa oli tunne siitä, että puhuja jyrää ylitseni ja ottaa jokaisen kuulijan jonkinlaiseen otteeseen ja valtaan, vaikka sitä ei sillä hetkellä havaitsekaan. Kuvaavin on ehkä tunne, että hän milloin tahansa saattaisi juoksujalkaa rientää luokseni pannaksensa kätensä päälleni ja antaakseen minulle sen mitä hänelläkin on. Olen useaan kertaan kirjoittanut siitä, kuinka meidän ei tule antaa kenen tahansa panna käsiänsä päällemme!

Puhuja puhui todella hyvistä ja tärkeistä asioista, jotka olemme kuulleet tuhansia kertoja ennenkin. Hän ikään kuin osoitti tietämyksensä ja kokemuksensa hengellisellä alueella, ollen siten kuin jonkinlainen raamatunsanakirja, luetellen asioita peräkkäin, ilman että olisi syntynyt selvää kokonaisuutta ja sanomaa. Ja mikä merkittävintä, ainakin 95 % hänen puhumastaan oli Sanan mukaista, mutta tuohon viiteen prosenttiin mahtui useampikin mieltä kaivertava yksityiskohta, joiden olisin toivonut jäävän mainitsematta.

Miksiköhän on niin, ja on aina ollut, että lähes sata prosenttia puhutusta ja oikeasta jää sittenkin yhden prosentin varjoon? Eikö juuri siitä syystä Raamattu sisällä niin paljon opetusta väärästä hapatuksesta, joka hapattaa kaiken ympäriltään? Oletko tullut ajatelleeksi toden teolla, kuinka pieni määrä hapatusta vaikuttaa miljoonakertaiseen määrään kanssaan kosketuksiin joutuvaa ainetta? Riittää huonosti pesty astia, jossa silmämääräisesti ei ole pisaraakaan ylimääräistä ainetta, mutta uurteeseen jäänyt mitätön hapantunut aine valtaa koko astian sisällön!

Siksi varmastikin suojelusenkelimme kaikesta rakkauden ilmapiiristä huolimatta pitää ainakin osan meistä tietyllä välimatkalla rakkaistakin ja tärkeistä ihmisistä. Aito ja jumalallinen lähestymistapa tulee erikoisella tavalla esiin veljessämme Paavalissa:

”Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan. Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.

Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa,

ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista, ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan. Kuitenkin me puhumme viisautta täydellisten seurassa, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailman valtiasten, jotka kukistuvat, vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme…” (1.Kor.2).

Paavali ei siis ollut mikään hauska velikulta, joka olisi kävellyt kuulijoidensa ylitse!