Suljettuja ovia?

Jo aamuyöstä levätessäni vielä vuoteellani alkoi sisimmässäni toistua ajatus: ”Kun Jumala sulkee jonkin oven, avaa Hän jossakin ikkunan.”

Kaikki ei totisestikaan tapahdu mielemme mukaisesti ja hämmästelemme ja suremme useinkin kaikenlaisia ovia, jotka sulkeutuvat aivan käsittämättömällä tavalla. Itse näemme mitä merkittävimpiä mahdollisuuksia ja teemme mielestämme parhaamme niiden toteutumiseksi, mutta siitä huolimatta pamahtaa moni ovi nenällemme!

Mitä sanoisimme kaikkeen tähän? Jos kerran kaikki vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat…?

”Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut. Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut. Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?” (Room.8).

Tuskin käsitämme koko elämämme aikana mitä kaikkea sisältyy ajatukseen: ”Edeltä tuntenut, edeltä määrännyt.” Emmekö juuri siksi ole jättäneet koko elämämme ja olemuksemme tämän Korkeamman Tiedon varaan? Emmekö juuri tästä syystä ole antaneet Toiselle luvan avata ja sulkea niin ovia kuin ikkunoitakin, jotta elämässämme voisi toteutua edellisen lainauksemme mukainen jumalallinen suunnitelma? Miksi katselemme ja etsimme vain ovia, välittämättä kaikista avoimista ikkunoista, ehkä pienemmältä vaikuttavista mahdollisuuksista? Eikö ikkunakin ole hyvä ratkaisu odottaessamme jonkin uuden oven avautumista? Sen sijaan että masentuisimme ja harmistuisimme olosuhteidemme johdosta, tulisi mielessämme aina olla:

”Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.”

Me olemme suorastaan pullollaan kaikenlaisia omia aivoituksia, jos annamme itsellemme vapauden, josta aikanaan olemme luopuneet luottamuksessa korkeampaan Viisauteen. Muistakaamme ”Ovenvartijallemme” antama lupaus tyytymisestä Taivaalliseen Tahtoon, tulkoon sitten mitä tulee! Kaikki yhdessä, riippumatta omista näkemyksistämme, vaikuttaa parhaaksemme, vaikka joutuisimme pidempäänkin tyytymään ikkunasta avautuvaan maisemaan! Ehkä emme vain huomaa, että ikkunasta näkee kauemmaksi kuin ovelta!

”Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain, hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa: Minä tiedän sinun tekosi. Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea; sillä tosin on sinun voimasi vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun nimeäni kieltänyt.” (Ilm.3).

Niinpä niin, kuka on sanonut, ettei jokin suljettukin ovi voisi avautua? Itse koen olevani jonkinlaisessa kotiarestissa, mutta kaikki voi muuttua yhden hetken aikana!

Samassa luvussa on mitä ihanin lupaus ja Totuus!

”Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus. Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.”

Onko ikkuna vain kirjoittajan keksintöä?

”Tuokaa täydet kymmenykset varastohuoneeseen, että minun huoneessani olisi ravintoa, ja siten koetelkaa minua, sanoo Herra Sebaot: totisesti minä avaan teille taivaan akkunat ja vuodatan teille siunausta ylenpalttisesti.” (Mal.3).