Luulevaisuudesta

”Sävyisä sydän on ruumiin elämä, mutta luulevaisuus on mätä luissa.” (Snl.14).

”Koska me siis olemme Jumalan sukua, emme saa luulla, että jumaluus on samankaltainen kuin kulta tai hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja ajatuksen kuvailema. Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.” (Apt.17).

Me olemme siis Jumalan sukua! Yleensä sukulaiset ovat hyvinkin perillä sukunsa piirteistä ja olemuksesta. Yhdennäköisyys kertoo jo paljon, ja omalla tavallaan kukin tuo julki sukunsa piirteitä. Jos me siis olemme sukulaisuussuhteessa Herramme kanssa, kaiken todennäköisyyden mukaan me olemme hyvin selvillä Hänen Olemuksestaan ja ajatuksistaan!? Olemmeko jo kyllästymiseen asti korostaneet geeniperimäämme ja sitä, kuinka meissä tulee tulla julki samat piirteet kuin Isässämme? Herramme Jeesus Kristus oli täydellinen kuva Isästä, niin että Hän saattoi sanoa vakuuttuneisuudella: ”Joka on nähnyt Minut, on nähnyt Isän!”

Elämme hyvin vääristyneessä maailmassa ja ajassa. Ihminen ei esiinny useinkaan juuri sellaisena kuin on perimänsä perusteella tai omana itsenään. Joku sukulaisista on aivan erilainen kuin muut, niin ettei sukulaisuutta havaitse muuta kuin ehkä yhdennäköisyydestä. Jotkut pyrkivät peittämään senkin erilaisella pukeutumisella ja silmälaseilla ja meikkaamisella.

Suuri osa ihmisistä ei toteuta todellista olemustaan, vaan suorittaa mielivaltaista elämää teatterilaisen tavoin. Tämä ei rajoitu vain maailmallisten ihmisten piiriin, vaan ns. kristillinen maailma on tarkemmin tutkittuna täynnä hengellistä teatteria, jossa esiintyjät kylläkin toimivat jossakin määrin käsikirjoituksen mukaisesti, mutta he esittävät jotakin mielikuvituksellista, pitäytymättä käsikirjoitukseen, vaan suorittavat mieltymyksensä mukaista elämää!

Kuinka suuri ero onkaan eletyn elämän ja suoritetun elämän välillä! Mikään ei ihmisen vaelluksessa ole raskaampaa ja kuluttavampaa kuin elämän suorittaminen, jonakin todelliselle omalle olemukselle vieraana. Varsinainen omakohtainen, Luojan tarkoittama käsikirjoitus ei katoa ihmisen olemuksesta, vaan se kulkee punaisen langan tavoin jossakin taustalla, muistuttaen ihmistä hänen todellisesta sielustaan.

Ihmisen suorittaessa jotakin mielikuvituksellista elämää, hän ei todellisuudessa ole olemassa oikealla tavalla, vaan ainoastaan imitoi jotakin kuvastusta mielensä lammen pinnasta. Hän pakenee todellisuutta oikeastaan joka suhteessa, mielensä luoman kuvan hallitessa koko maailmaa. Kaikki hänen näkemänsä on vain hän itse, vuodesta toiseen hallitsevampana! Hän kuitenkin luulee kaiken olevan juuri siten kuin pitääkin!

Kuinka pelottava näkymä! Siksi meitä kristittyinä varoitetaan todella vakavasti luulemasta Jumalaa ja Hänen suunnitelmaansa joksikin toisenlaiseksi!

”Sinä päästät suusi puhumaan pahaa, ja sinun kielesi punoo petosta. Sinä istut ja puhut veljeäsi vastaan, sinä panettelet äitisi poikaa. Näitä sinä teet, ja minäkö olisin vaiti? Luuletko, että minä olen sinun kaltaisesi? Minä nuhtelen sinua ja asetan nämä sinun silmäisi eteen.” (Ps.50).