Social Icons

Pages

lauantai 4. marraskuuta 2017

Muuttumaton Jumala 3


”Mutta vierasta ne eivät seuraa, vaan pakenevat häntä, koska eivät tunne vierasten ääntä.” (Joh.10).

”Sillä minä, Herra, en muutu…” (Mal.3).

Me elämme nykyaikaa ja asumme sivistyneissä valtioissa.  Merkitseekö tämä sitä, että kaikenlainen epäjumalanpalvonta on kaukana takanamme ja aivan tuntematon käsite sivistyneelle ihmiselle, eli on turhaa lainata raamatunlauseita, joissa puhutaan vieraista äänistä ja jumalanpalveluksista?

Ns. sivistyksen nimissä ihminen etsii itselleen sopivaa jumalakäsitystä välittämättä Raamatusta lukemistaan ajatuksista. Ihminen pyrkii sovittamaan jumalanäkemyksensä omaan persoonallisuuteensa, muotoillen sen oman tarpeensa mukaiseksi. Hänen ei välttämättä tarvitse kehitellä aivan uusia ajatuksia ja näkemyksiä, mutta hän voi lainata, ja tekeekin sen, kaikkea mielestään sopivaa tekstiä Jumalan Sanasta, antaen oman olemuksensa määritellä itselleen sopivat selitykset. Itse sitä tiedostamatta suuri määrä ihmisiä palvelee siten jotakin muuta kuin Todellista ja Oikeaa Jumalaa, luoden omilla selityksillään epäjumalan, tai jopa suuren määrän sellaisia. On vanhanaikaista palvoa itse muovaamaansa jumalankuvaa ja polvistua sen edessä. Sivistys on suonut mahdollisuuden mitä hienostuneimpaan uskonnon harjoittamisen muotoon. Tästä elävimpänä esimerkkinä jo mainitsemamme kuuluisan kirjailijan haastattelu, jossa esitettiin vakavamielinen kysymys: ”Voitaisiinko mahdollisesti tulevaisuudessa korvata eri uskonnot tietokoneen avulla!”

On oikeastaan uskomatonta se laajuus, millä nykyajan ihminen katsoo oikeudekseen selittää kaikki jumalallinen omalla järjellään ja omilla näkemyksillään! Herramme totesi aikanaan, profeetallisena Totuutena:

”’Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?’ Niin hän puhui vielä muutamille, jotka luottivat itseensä, luullen olevansa vanhurskaita…” (Luuk.18).

Millaisten luulojen vallassa elääkään suurin osa ihmiskuntaa! Herramme ei lainauksessamme puhu uskonnollisuudesta tai uskonnoista, vaan Uskosta!

”Rakkaani! Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu. Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen.” (Juuda 1).

Taidamme elää ajassa, jossa eivät vain muutamat ole pujahtaneet keskuuteemme, vaan olemme saaneet kokea todellisen maahanmuuttoliikkeen hengellisellä alueella! Lähes kaikki kristillinen Totuus ja Tieto on käännetty päälaelleen!

”Me murisemme kaikki kuin karhut ja kujerramme kuin kyyhkyset; me odotamme oikeutta, mutta sitä ei tule, pelastusta, mutta se on kaukana meistä. Sillä meidän rikoksemme ovat monilukuiset sinun edessäsi, ja meidän syntimme todistavat meitä vastaan; sillä meidän rikoksemme seuraavat meitä, ja pahat tekomme me tunnemme: me olemme luopuneet Herrasta ja kieltäneet hänet, vetäytyneet pois Jumalaamme seuraamasta, puhuneet sortoa ja kapinaa, kantaneet kohdussamme ja purkaneet sisimmästämme valheen sanoja. Oikeus työnnetään takaperin, ja vanhurskaus seisoo kaukana, sillä totuus kompastelee torilla, suoruus ei voi sisälle tulla. Niin oli totuus kadonnut, ja joka pahasta luopui, se ryöstettiin paljaaksi.” (Jes.59).

Meidän Jumalamme ei siis muutu eikä sovittele itseänsä meidän murinoidemme ja kujerrustemme mukaan, vaan yhä vielä pätee:

”Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.” (Room.12).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 

Sample text

Sample Text

Sample Text