Social Icons

Pages

perjantai 20. syyskuuta 2013

Vartijat Siionin muurilla



"Sinun muureillesi, Jerusalem, minä asetan vartijat; älkööt he milloinkaan vaietko, ei päivällä eikä yöllä. Te, jotka ylistätte Herraa, älkää itsellenne lepoa suoko. Älkää antako hänelle lepoa, ennenkuin hän on asettanut ennallensa Jerusalemin, tehnyt sen ylistykseksi maassa." (Jes.62:6-7).

Mikä on vartijan tehtävä? Miksi hänet on asetettu kaupungin muurille? Kuka hänet on asettanut? Tässä kohdassamme Herra sanoo itse asettaneensa vartijat Jerusalemin, oman kaupunkinsa muureille. Eikö juuri tämän seikan tule kertoa meille se, että on kysymys mitä vakavimmasta asiasta? Eikö olekin kysymys juuri samasta, mistä Paavali puhuu meille Apt.20:28: "Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut."
Näistä sanankohdista käy tyhjentävästi esiin se, että Herra itse on asettanut nämä palvelustehtävät seurakuntaa varten. Huomatkaamme, että tämä palvelustehtävä ei ole jotakin rajoitettua ajanjaksoa varten, vaan: "Älkööt he milloinkaan vaietko, ei päivällä eikä yöllä!" Me olemme nyt saapuneet ihmiskunnan viimeiseen ehtoohetkeen, ja todellisuudessa yö on jo pitkälle kulunut. Eikö tämä sanankohta todista meille nimenomaan siitä, että tässä ajassa palvelustehtävillä on mitä suurin merkitys seurakunnan keskuudessa ja sen hyvinvointia ajatellen? Herran asettama vartija ei saa milloinkaan vaieta! Herralla oli vartijansa ihmiskunnan historian aamuhetkinä, hänellä oli ne kautta aikojen, miksi ei siis myöskin tässä viimeisessä ehtoon tai yön hetkessä?
Mikä siis on vartijan tehtävä? Miksi hänet on asetettu muurille? Miten hän asettuu muurille? Ennen kaikkea, kun yö saapuu, asettuuko hän muiden tavoin makuulle muurinharjalle, sulkien silmänsä ja korvansa kaikelta ympärillä tapahtuvalta? Pyrkiikö hän nukkumaan mahdollisimman sikeästi, välittämättä mitään siitä mitä muurin ulkopuolella tapahtuu? Jos häntä ei nukuta, niin istuutuuko hän muurinharjalle katse kohdistettuna kaupunkiin, sen autioihin katuihin ja hiljaisiin asumuksiin? Keskittyykö hän ehkä kuuntelemaan vielä valveilla olevien mahdollisia keskustelun tai laulun ääniä? Olisiko tämä todellisen vartijan tehtävä, olisiko tämä se tapa, miten vartija toteuttaa virkansa?
Todellinen vartija ei toimi missään suhteessa näin! Häntä ei niinkään kiinnosta se, mitä hänen selkänsä takana kaupungissa tapahtuu, sillä siellä on jokainen omalla vastuualueellaan valppaana, huolehtien kaupungin sisäisten asioiden sujumisesta. Jokaisen tehtävä on lukita ovensa nukkumaan mennessänsä, sulkea ikkunaluukut. Vartijan tehtävä on vartioida silloinkin, kun muut mahdollisesti nukkuvat sikeää unta täysin tietämättöminä siitä, mitä kaupungin ulkopuolella tapahtuu.  He luottavat siihen, että joku valvoo heitä silloin kun he toimittavat askareitansa tai lepäävät. Sen sijaan että vartija seuraisi kaupungin tapahtumia, sen hälyjä, hän asettautuu muurin ulommaiseen torniin, mahdollisimman kauaksi kaikesta kaupungista kuuluvasta hälinästä, jotta hän saattaisi kuulla pienimmänkin risahduksen asiaankuulumattoman lähestyessä muuria. Myöskin hän nousee niin korkealle kuin mahdollista, nähdäkseen niin kauaksi kuin vain näkökenttä suo. Hänellä on yksinäinen tehtävä. Hänellä on tärkeämpi tehtävä kuin kenelläkään muulla koko kaupungissa, ennen kaikkea yöllä, kun muut lepäävät. Kenellekään muulle ei ole annettu niin tärkeätä virkaa kuin mikä hänellä on. Hän ei ehkä ole inhimillisessä mielessä mitään sen erikoisempaa kuin kaikki muutkaan kaupungin asukkaat, mutta hänellä on hyvä kuulo ja hyvät silmät.
"Sinun muureillesi, Jerusalem, minä asetan vartijat; älkööt he milloinkaan vaietko!" Vartijan tehtävä on valvoa koko kaupungin, koko kansan etua. Hänen omakin perheensä asuu kaupungissa, mutta hän ei ole valpas ainoastaan sen tähden, sillä todellinen vartija tietää ja ymmärtää vastuunsa kaikkia kohtaan. Hän on luottamushenkilö, tärkeän tehtävän suorittaja. Ei ole lainkaan kysymys siitä, miten kookas hän on, tai miten ylväät piirteet hänellä on. Ulkonaisilla seikoilla ei ole mitään tekemistä hänen tehtävänsä kanssa. Hänen ei tarvitse olla pitkä, sillä hän nousee ylös muurille, korkeimpaan torniin. Hänellä ei tarvitse olla vikkelät jalat tai vahvat käsivarret, sillä hänen tehtävänsä vaatii jotakin aivan muuta. Hän tietää, että hän näkee kauaksi, kuulee pienimmänkin asiaankuulumattoman äänen jo ennen kuin mitään on näkyvissä. Hänellä on vielä yksi ominaisuus, mitä vaaditaan vartijalta. Hänellä on kantava ääni, hänellä on hyvät keuhkot, kun hän puhaltaa pasuunaan. Hän ei voi olla mykkä, hän ei voi olla astmaattinen: hänen tehtävänsä on varoittaa kansaa vaarasta, hän ei voi vaieta!
Milloin vartijan tulee puhaltaa pasuunaan? Milloin hänen tulee huutaa hälytys? Tästä on ollut ja on edelleenkin suurta erimielisyyttä kansan keskuudessa. Mikä on sananpalvelijan tehtävä tämän ajan seurakunnan keskuudessa, sillä nimenomaan sananpalvelijat ovat tämän hetken vartijoita Siionin muurilla. Milloin heidän tulee olla ääneti, milloin heidän tulee varoittaa suureen ääneen vaarasta? Jumalan Sana on ottanut tämän esimerkin luonnosta, sen aikaisen Israelin jokapäiväisestä elämästä. Sama pätee itse asiassa jokaiseen kansakuntaan tässäkin ajassa, sillä tuskin on yhtäkään valtiota, joka ei lakkaamatta valvoisi rajojansa. Luonnollisessa mielessä jokainen tervehenkinen ihminen ymmärtää rajojen valvomisen ja armeijan merkityksen kunkin kansan turvallisuudelle. Poikkeuksen tekevät tietysti fanaattismieliset uskovaiset, jotka eivät lue Jumalan Sanaa eivätkä siten ymmärrä jumalallista järjestystä. Esivaltakin on olemassa Jumalan säätämyksestä, vaikka ihminen ei sitä aina ymmärräkään. Mutta miten on meidän hengellisen käsityskykymme suhteen? Ymmärrämmekö, mikä on sananpalvelijoiden tehtävä, ja milloin heidän tulee korottaa äänensä?
Meidän tarvitsee vain seurata uutisvälineistä maailman tapahtumia käsittääksemme, miten eri valtiot toimivat ja miten ne ovat menetelleet kautta ihmiskunnan historian. Jokainen maallinen valtio valvoo etuansa ja vartioi rajojansa ja turvallisuuttansa, ei ainoastaan rajalla vaan myöskin etäämpänä. Vaarat pyritään kartoittamaan jo ennen kuin ne ehtivät rajoille. Tehtävän saaneet henkilöt seuraavat kehitystä kaikissa naapurivaltioissa ja pienimmästäkin hälyttävästä merkistä tiedottavat esimiehillensä. Tuskin on mitään kyseistä maata vastaan kohdistuvaa uhkaa, mitä ei heti raportoitaisi ja arvioitaisi. Mutta miten on hengellisen elämän ja seurakunnan suhteen? Jumalan Sanan mukaisesti Hän itse on asettanut vartijansa muureille. Mutta käsitämmekö, mikä on näiden miesten tehtävä? Käsitämmekö lainkaan, milloin heidän tulee olla äänessä ja milloin heidän tulee vaieta?
Niinsanottu Jumalan kansa on usein ollut hyvin ymmärtämätön ja piittaamaton. Tuskin ymmärtäisi joku maallisen yhteisön jäsen sen ajatuksia ja käsityksiä turvallisuudesta ja valvonnasta. Miksi tuntuu ja näyttää siltä ja onkin niin, että vartijoiden merkitystä vähätellään siinä määrin, ettei sitä kukaan Sanaa tunteva voi käsittää? Miksi vartijoita hyssytellään ja rauhoitellaan, vaikka nämä kuulevat ja näkevät kaikkea mahdollista seurakunnan turvallisuutta uhkaavaa? Kukaan ei voi sanoa, etteikö vartija olisi korottanut ääntänsä varoittamaan, mutta kuka on välittänyt tämän hälytyksestä? Kuka on ryhtynyt tarvittaviin toimiin vihollisen lähestyessä? Ihmiset ovat tulleet välinpitämättömiksi, koska he eivät erota vihollista omista joukoista. He eivät todellisuudessa tiedä, kuka on vihollinen ja kuka ystävä; kuka oman maan kansalainen ja kuka vieras. Ja vaikka joku olisikin ainakin näennäisesti oman kaupungin asukas, eivät ihmiset enää erota sitä, kuka toimii oman kaupungin ja kansan hyväksi ja kuka on vihollisen agentti.
Kun vihollinen lähestyi, puhalsi vartija pasuunaan jo ennen kuin vaara oli kunnolla ehtinyt asukkaiden näköpiiriin, sillä hänellä oli hyvä näkökyky. Varoituksesta ei välitetty, koska kukaan ei vaivautunut nousemaan torniin nähdäkseen todellisuuden. Vartijaa ei uskottu, koska kaupungin äänten keskeltä ei erottanut mitään muurin ulkopuolelta kuuluvaa. Yhtään vihollista ei ollut näkyvissä siellä, missä ihmiset olivat.
Kun vihollinen oli jo selvästi näkyvissä, vartija puhalsi uudelleen pasuunaan ja huusi varoituksen vaaran lähestymisestä. Mutta kansalla oli omat kiireensä, ja koska vihollisen sotajoukkojen aiheuttama pöly ei laskeutunut kaupunkiin, ei kukaan vaivautunut tarkistamaan varoituksen paikkansapitävyyttä. Kansa jatkoi kuten ennenkin.
Jumalan kansaa on varoitettu lukemattomia kertoja, ja vain harvat ovat ottaneet vaarin näistä varoituksista. Vartijaa on sen sijaan moitittu häiritsemisestä ja häntä on yritetty vaientaa. Onpa heitelty häntä kivilläkin, että hän tulisi alas muurilta; kuka tarvitsisi tuollaista vartijaa, joka ei jätä kansaa rauhaan!?
Milloin vartijan sitten tulee varoittaa? Milloin hän saa puhaltaa torveensa? Milloin hän saa osoittaa kädellänsä ja huutaa: "Varokaa, vihollinen!" Kun tuhoisat voimat jo voimalla rynkyttivät portteja tunkeutuakseen lävitse, huitoi vartija hädissään käsillään ja puhalsi pasuunaan niin paljon kuin jaksoi, huusi äänensä käheäksi, mutta kansa ei vain käsittänyt tilanteen vakavuutta, vaan jatkoi askareitaan ja elämäänsä entiseen tapaan. Milloin koittaisi täydellinen tuho, sillä nyt kansa jo ampui vartijaa nuolillansa, niin että tämän täytyi kätkeytyä muurin aukkoon?
Vihollinen ei saanut pääporttia auki, mutta nyt jo lukuisat oman kansan keskuudesta koulutetut vakoojat ja agentit tunkeutuivat kaupunkiin aiheuttaen suurta sekaannusta ja tuhoa, mutta koska kaupunkilaiset tunsivat heidät vanhoiksi tutuiksi, moitittiin vartijaa kovin sanoin, sillä ilmiselvästä tuhosta ja vahingosta huolimatta ei haluttu uskoa mihinkään vaaraan; nämä ihmiset olivat veljiä ja sisaria!
Nämä veljet ja sisaret avasivat portteja vihollisen tulla sisään, ja tässä vaiheessa vihamieliset joukot jo käsittivät, ettei ole mitään tarvetta hyökätä kaupunkia vastaan, sillä tällä tavoin he saattoivat kaikessa hiljaisuudessa valloittaa koko kaupungin, ilman että kukaan todella olisi sitä käsittänyt.
"Vihollinen on jo kaupungissa, Jumalan kansa", huusi vartija, ja nyt lähes koko kansa vaati tätä miestä alas muurilta. "Vaikene, ole hiljaa, kaikki on hyvin! Oletko sinä tullut hulluksi! Alas sieltä, tai me tulemme hakemaan sinut! Vaikene jo, tai olet mennyttä miestä!"
Miksi minä tunnen olevani tällainen vartija, ja miksi minä näen vihollisen joukkojen valtaavan kaupunkia, Jumalan kansan asuinsijoja? Miksi varoitustani ei ole kuultu? Siksi, koska vihollinen käyttää omia veljiä ja sisaria, jotka se on kouluttanut sabotoijiksi ja tuhon ja hajaannuksen tuojiksi! Vihollinen on leirissä, ja kansa ei käsitä sitä, vaikka nämä tuhoisat voimat ovat saattaneet kansan sekaannukseen, veli taistelee veljeä vastaan, sisar sisarta vastaan, ja ainoat vakavat syytökset kohdistuvat vartijaan, joka nämä asiat tuo esiin!
Niin kuin kiertokirjeessä jo on todettu, ei milloinkaan Israelin kansan historiassa joku ulkopuolinen tekijä saanut sellaista tuhoa aikaan kuin mitä oman kansan keskuudesta esiin nousseet tekijät. Tosin suuret valtakunnat tuhosivat temppelin ja kaupungit useaan kertaan, mutta tämä tuho oli ainoastaan seurausta sitä edeltäneestä luopumuksesta kansan keskellä.  Ja tämän luopumuksen takana olivat poikkeuksetta oman kansan edustajat!
On suorastaan käsittämätöntä se ajattelutapa, mikä on saanut vallan niin sanotun todellisen jumalankansan keskellä. Tuskin on ollut milloinkaan sellaista aikaa tässä suhteessa kuin nyt. Ajatus siitä, että jokaisen tulee rauhassa antaa tehdä mitä tahansa, kunhan vain on kysymys ihmisistä, jotka puhuvat tietyistä auktoriteeteista ja lopunajan tapahtumista, on vailla mitään raamatullista perustaa ja on vain yksi vihollisen juonista kaiken tuhoamiseksi.
Minä olen kautta elämäni pyrkinyt välttämään nimien mainitsemisen yksinkertaisesti siitä syystä, että haluan arvostaa ja kunnioittaa jokaista veljeä. Mutta jonkun veljen tai sisaren kunnioittaminen ei merkitse sitä, että meidän tulisi vastaanottaa myöskin hänen opetuksensa ja julistuksensa, jos se poikkeaa selvästä Jumalan Sanan linjasta. Näiden kahdenkymmenen kahden vuoden aikana, jona olen Jumalan armosta saanut julistaa puhdasta Sanaa tälle lopunajalle niin saarnoina kuin kirjasinakin, on hetki toisensa jälkeen astunut esiin julistajia ja opettajia, jotka ovat tuoneet julki räikeällä tavalla Sanasta poikkeavia asioita, ilman että kukaan olisi todella pannut sitä pahakseen. Aina on sanottu: "Antaa tämän asian olla, siinä on jotakin hyvääkin!" Vuodet ovat kuluneet vuosien perään, ja tänä päivänä voidaan selvemmin kuin milloinkaan aikaisemmin nähdä, mikä on ollut hedelmä tuosta Sanan kokonaislinjasta poikkeavasta julistuksesta. Elämme pelastushistorian suurimman sekaannuksen keskellä, kun otetaan huomioon se seikka, että tässä ajassa Jumala käytti välikappaleitansa, joiden nimenomainen tehtävä oli johtaa meidät ulos kaikesta sekaannuksesta.
Ei ole mitään merkitystä sillä, jos joku siteeraa suurta julistajaa saarnan alusta loppuun, jos motiivi ja lähtökohta on väärä. Itse sielunvihollinen lähestyi Herraa Jeesusta Kirjoitusten kanssa, käyttäen niitä kuitenkin omien tarkoitusperiensä toteuttamiseksi ja väärällä tavalla. Jos koskaan niin juuri nyt on totta se, että julistetun Sanan johdosta jopa täysin sydämestään jumalaton ihminen voi esiintyä mitä hurskaimpana uskovaisena ulkonaisesti, vaikka sisimmässä ei ole tapahtunut mitään todellista muutosta.
Tässä ajassa mitä hurskaimmalla varjolla julistetaan juutalaisuutta ja lain pitämistä, ilman että uskovaiset todella käsittäisivät mistä on kysymys. Nimenomaan lainjulistus on saanut suurimman hajaannuksen aikaan ja johtanut veljet ja sisaret keskinäiseen vihanpitoon. Laki saa aikaan vihaa. Ilman että se erikseen mainitaan, ymmärtää useampi henkilö, että lain julistuksessa on kysymys saarnamiehestä, joka saarnoillaan on saanut enemmän sekaannusta aikaan kuin kukaan muu tässä maassa vaikuttanut veli.
Tämä veli on vuosien ajan tietoisesti kaivanut maata niin minun kuin joidenkin muidenkin veljien toiminnan alta, vaikka ei olekaan (tässä kohden) nimeltä mainiten hyökännyt ketään vastaan. Mutta opetuksellansa, joka suurin osin ei perustu Jumalan puhtaaseen Sanaan ja sen kokonaistodistukseen, vaan henkilökohtaisiin näkemyksiin ja tietynlaiseen oman sydämen ajatusten ja ahdistusten julkituomiseen "sanomana lopunajalle", hän on pyrkinyt tekemään tyhjäksi kaiken muun työn tässä maassa.
Niiden kasettien perusteella, mitä minulle on lähetetty, olen voinut todeta tämän julistajan kohdalla täsmälleen saman kuin muissakin kaseteissa. Jos joidenkin kaseteissa on täysin oma tulkintansa suomennetuista saarnoista, korostus mielivaltaisissa kohdissa, voidaan sama sanoa vieläkin voimakkaammin siitä tavasta, miten veljemme siteeraa "profeettaa". On mitä suurin syy esittää kysymys: "Ovatko nämä asiayhteydestään irrotetut lukemattomat lainaukset alkuperäistä puhetta vielä sen jälkeen kun ne on kokouksessa esitetty, täysin erilaisella äänenpainolla ja korostuksella kuin mitä alkuperäisissä kokouksissa ne esiin tuotiin? Tarkoittavatko nämä lainaukset vielä samaa kuin mitä veljemme niillä tarkoitti?"
Palaamme seuraavaan aiheeseen vielä tarkemmin, mutta ehkä yksi raskauttavimmista tekijöistä tämän veljen julistuksessa on se, että hän täysin tietoisesti tahtoo tehdä tyhjäksi kaikkien muiden veljien työn. Julistaessansa, että kaikki nimet, niin kuin esimerkiksi minun ja jonkun muun toiminnassa, ovat suorastaan antikristillisiä ja saatanallisia, taistelee hän mitä röyhkeimmällä tavalla Jumalan työtä vastaan. Hänen väittämällensä, että joku nimi merkitsee kirkkokunnan perustamista, ei ole mitään raamatullista perustusta. Kirkkokunta merkitsee jotakin aivan muuta kuin mitä veljemme antaa ymmärtää.
Miksi kaikki sitten on ajautunut siihen missä nyt olemme? Useampikin on esittänyt kysymyksiä näiden asioiden tiimoilta, ja tulkoon nyt mainittua sekin seikka, ettei veljemme milloinkaan millään tavalla ole ottanut yhteyttä minuun. Hän ei ole milloinkaan tilannut yhtä ainutta kirjasta tai kasettia minulta, ei soittanut puhelimella eikä kirjoittanut sanaakaan. Minä olen soittanut hänelle aikanaan yhden puhelun, tiedustellen häneltä, että käsittääkö hän yhtään sen seikan vakavuutta, että hän jatkuvasti mainitsee sellaisen määrän nimiä saarnoissansa. Siihen aikaan hän mainitsi useampaan kertaan erään veljen nimen, joka aivan käytännössä uskoo ja julistaa absoluuttisen epäraamatullisia ja ihmistä jumaloivia asioita. Minä kysyin häneltä, että tietääkö hän lainkaan, mitä tämä hänen mainitsemansa veli opettaa. Annoin ymmärtää olevani halukas pitämään yhteyttä hänen kanssansa, mutta hän ei ole ottanut mitään yhteyttä. Kuitenkin hän on minunkin nimeni maininnut saarnoissaan yhteyksissä, mitkä eivät ole olleet muuta kuin negatiivisia minun kannaltani. Myöskään hän ei milloinkaan ole erottanut minua kaikesta muusta toiminnasta tuomitessaan mitä ankarimmalla tavalla koko työmme tässä maassa. Hän on tuominnut kaikki muut, julistaako hän nyt sitten itse puhdasta Jumalan Sanaa?
Niin kuin jo mainitsin, hänen julistuksensa on johtanut siihen, että yksi asia toisensa perään on nimetty synniksi, niin että veljet ja sisaret tuomitsevat toisiaan mitä ankarimman lain mukaan. Kuitenkaan näillä julistetuilla asioilla ei ole Jumalan Sanan pohjaa, vaan tämä julistus on kirjaimellisesti sitä, mistä Paavali sanoo: "...miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä: 'Älä tartu, älä maista, älä koske!" (Kol.2:21). Onko tämä todellisen Sanan julistusta???
Koko asiasta on tullut kuin keitos, joka alunperin oli mitä maukkainta ja terveintä, ravitsevinta, niin kuin kaikki Jumalan tarjoama hengellinen ruoka. Mutta millä oikeudella E. H. ja muut heittävät siihen sellaisen määrän lisää suolaa, että se kirveltää suussa ja sitä ei pysty nielemään? Sen jälkeen kun tämä ylisuolattu keitto on ojennettu ihmisille, lisäävät nämä siihen vielä lisää suolaa, niin ettei sitä todellisuudessa kukaan kykene syömään. Siitä on vain tullut väline, jolla saadaan läheiset ihmiset pahoinvoiviksi. Kukaan ei kykene täyttämään kaikkea sitä, mitä tämä julistus pitää sisällään. Mikä ihmisiä oikein vaivaa, kun he ovat valmiit hyväksymään kaiken julistuksen, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä todellisen Jumalan Sanan kanssa? Herätkää, veljet ja sisaret, ennen kuin on liian myöhä! Kaikki on Jumalan lahjaa, eikä tekojen ja lainomaisen vaelluksen kautta ansaittua!
Kuinka kauan minun pitäisi vaieten seurata kaikkea tätä myyräntyötä ilman että minulla olisi oikeutta puolustautua? Nöyryydellä ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa, vaan kysymys on mitä vakavimmasta hyökkäyksestä Jumalan valtakunnan työtä kohtaan. E. H. voi sanoa, ettei hän ole puhunut esimerkiksi minua vastaan, mutta kuitenkin hän on julistuksessansa asettanut tuomion alle kaiken toimintani sen kautta, että hän on antanut ihmisten ymmärtää olevan täysin väärin sen, että käytän toiminnassani nimeä. Tällä nimellä ei ole mitään tekemistä minkään kirkkokunnan tai kirkkokunnallisuuden kanssa. Päinvastoin, eikö jo se, että siihen sisältyy minun nimeni, puhu aivan jostakin muusta? On huutava vääryys esittää jotakin sellaista, mitä veljemme väittää. Todellisuudessa kirkkokunnallisuus perustuu juuri siihen, mitä E. H. tekee ja julistaa: Mikään muu julistus tai toiminta ei tässä maassa ole sellaisella tavalla eristänyt uskovaisia toisista kuin se mitä veljemme tuo esiin. Kirkkokunnallisuus perustuu nimenomaan eristämiseen, yhden julistajan korottamiseen sellaiseen asemaan, että sanoudutaan irti jopa entisistä ystävistä ja entisestä saarnaajasta, koska tämä ei täytä niitä vaatimuksia, mitä tässä uudessa piirissä esitetään edellytykseksi "todelliselle uskovaiselle".
On aivan samantekevää, vaikka veljemme väittäisi, ettei hän ole pannut liikkeelle kaikkea sitä lainomaisuutta, mitä hänen kuulijansa tuovat esiin ja levittävät. Lähtökohta on kuitenkin siinä, että hän suorastaan luettelee asioita, mitkä ovat väärin ja mitkä ovat syntiä, vaikka Sana jättää näiden asioiden kohdalla itse kullekin omantunnon vapauden.
Olen hyvin selvästi kirjoittanut tähän liittyvistä asioista vihkosessa: "Kiivaus sinun huoneesi puolesta kuluttaa minut" ja myöskin muissa kirjoituksissa, perustaen kaiken Jumalan Sanaan. Tuohon edellä mainittuun kirjoitukseen liittyy yksi jae, joka tuli sydämelleni pian sen kirjoittamisen jälkeen: "Minun huoneeni on kutsuttava kaikkein kansojen rukoushuoneeksi!" (Mark.11:17). Ymmärrämmekö lainkaan, millainen syvyys kätkeytyy näihin sanoihin? Kysymys ei ole jostakin paikallisesta joukosta tai kokoushuoneesta, vaan tässä kohden Herramme tuo esiin sen todellisuuden, että aito, uudestisyntynyt uskovaisten joukko koostuu jokaisen kansan keskuudessa niistä ihmisistä, jotka koko sydämestänsä käsittävät kuuluvansa maailmanlaajuiseen Morsiusjoukkoon.
Meidän suomalaisten perisynti näyttää entistä suuremmalla varmuudella olevan tietynlainen itsekeskeisyys ja itseensä takertuminen. Tuskin on missään muussa maassa niin monia joukkoja ja niin suurta hajaannusta kuin meidän maassamme, olosuhteet huomioiden. Ajatteleeko kukaan todellakaan sitä, että nämä erikoisjulistukset osoittavat täydellistä tietämättömyyttä sen suhteen, mitä merkitsee todellinen morsiusseurakunta? Ajatteleeko kukaan sitä, että koko maailmasta koostuvan Morsiamen täytyy kulkea samassa tahdissa samanaikaisesti toinen toisensa kanssa? Miten voitaisiin ajatellakaan, että jonkun toisen maan veljemme ja sisaremme kulkisivat samassa tahdissa näiden kansallisten, fanaattisten, ihmiskeskeisten opetusten kanssa, jotka täydellisesti perustuvat suomalaiseen itsekeskeiseen ajatteluun ja opetukseen? Jumalan Sana ei voi muuttua, ja se on jokaiselle sama. Kuinka voitaisiin ajatella, että koko maailman kansat voisivat yksimielisesti palvoa Herraa tämän sekalaisen julistuksen keskellä, kun eivät edes meidän maamme uskovaiset pysty toisiansa sen vaikutuksessa hyväksymään? "Minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi!"
Missä on perusvika tässä julistuksessa? Tämä julistus sulkee ulkopuolelle täysin sen, mitä esimerkiksi roomalaiskirjeen 14 luku puhuu, samoin kuin suuren määrän muita sanankohtia, jotka todistavat meille täysin samaa. Perusvika perustuu siihen, että julistetaan Jumalan Sanana ja tahtona jotakin sellaista, mikä kuuluu täysin jokaisen uskovaisen henkilökohtaisen elämän piiriin. Ei ole mitään merkitystä sillä, vaikka kokouksissa tuntuisi vaikuttavan hyvinkin suuri Hengen voima. Jos julistus ei perustu Kirjoitusten kokonaistodistukseen, ei se ole sitä sanomaa, minkä Jumala tarkoitti yhdistämään ja saattamaan samaan tahtiin kaikkien maiden todelliset uskovaiset, Morsiamen.
Onko kukaan tätä lainjulistusta, jota moni kutsuu evankeliumiksi, kuullut lukenut ajatuksella Galatalaiskirjettä? Onko kukaan heistä todella lukenut Roomalaiskirjeen 4. lukua? Entä Room.10? Entä kaikkia muita sanankohtia, missä Paavali selvästi tuo julki sen, ettei kukaan meistä voi saavuttaa luvattua pitäytymällä lain kirjaimeen?
Miten on mahdollista, että uskovaiset halveksivat sitä, mitä pakanakansoille Pyhän Hengen vaikutuksesta päätettiin? Kahteen eri kertaan sanotaan sama asia: "Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät: että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin." (Apt.15; Apt.21). Joka lisää tähän jotakin, taakaksi ja kuormaksi Uuden Liiton uskovaisille, lisää jotakin Jumalan Sanaan: "Älkää lisätkö mitään siihen, mitä minä teille määrään..." (5.Moos.4:2).
Nyt on ajatellut ja ajattelee vieläkin moni lukija, että on kysymys nimenomaan siitä, ettei Paavali määritellyt sitä, mitä tarkoittaa "...että kartatte epäjumalille uhrattua...", ja nyt on sananjulistajien tehtävä määritellä kaikessa laajuudessansa se, mitä tämä tarkoittaa. Niinpä tämän ajatuksen siivittämänä on hyväksytty kaikki se synniksi julistaminen, mitä veljemme harjoittaa. Mutta lukekaamme tämä kohta uudesta raamatunkäännöksestä, joka pitää tässä kohden täysin yhtä esim. saksalaisen Mengen käännöksen kanssa: "Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän kannettavaksenne pidä panna mitään taakkaa. Annamme ainoastaan nämä välttämättömät ohjeet: karttakaa epäjumalille uhrattua lihaa, samoin verta ja sellaista lihaa, josta ei ole verta laskettu, sekä haureutta. Kun näitä vältätte, kaikki on kohdallaan. Voikaa hyvin."
Saksal. käännös: "Es ist nämlich des Heiligen Geistes und unser Beschluss, euch keine weitere last aufzubürden als folgende Stücke, die unerläßlich sind: dass ihr euch vom  Götzenopferfleisch, vom Blutgenuß, vom Fleisch erstickter Tiere und von Unzucht fern haltet. Wenn ihr euch davor bewahrt, werdet ihr euch gut dabei stehen. Gehabt euch wohl!"
Asia ei olekaan siis määrittelemätön, niin kuin suomalaisen vanhan käännöksen mukaan voisi fanaattinen mieli ajatella.
Tulen erillisessä luvussa tarkemmin selvittämään sitä, miten on mahdollista julistaa Jumalan Sanana jotakin sellaista, mitä Jumala ei ole milloinkaan säätänyt julistajien määriteltäväksi. Kun Paavali kirjoittaa Timoteukselle: "Saarnaa Sanaa!", on hän täysin tietoinen siitä mitä sanoo. Se, mitä veljemme julistaa sanomana tälle ajalle, ei missään suhteessa poikkea siitä, mitä kirkkokunnalliset julistajat ovat tuoneet julki kautta viime vuosikymmenien. Toki hän on sisällyttänyt opetukseensa suuren määrän ajatuksia ja lainauksia kuuluisan veljen saarnoista, mutta hänellä ei ole mitään kokonaisnäkemystä todellisen sanoman merkityksestä ja sisällyksestä. Hän julistaa lakia lain hengessä, vaikka sitä kuinka moni kutsuisi Evankeliumin julistukseksi.
Tätä ei ole tarkoitettu sodanjulistukseksi veljeämme vastaan, mutta minun on pakko tuoda esiin nämä asiat, koska ne ovat aiheuttaneet niin suurta vahinkoa ja veljellisen yhteyden hajoamista.

Markku Vuori

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 

Sample text

Sample Text

Sample Text