”Mutta venhe oli
jo monen vakomitan päässä maasta, aaltojen ahdistamana, sillä tuuli oli
vastainen. Ja neljännellä yövartiolla Jeesus tuli heidän tykönsä kävellen
järven päällä. Kun opetuslapset näkivät hänen kävelevän järven päällä,
peljästyivät he ja sanoivat: ’Se on aave’, ja huusivat pelosta. Mutta Jeesus
puhutteli heitä kohta ja sanoi: ’Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen;
älkää peljätkö.’ Pietari vastasi hänelle ja sanoi: ’Jos se olet sinä, Herra,
niin käske minun tulla tykösi vettä myöten.’ Hän sanoi: ’Tule.’ Ja Pietari
astui ulos venheestä ja käveli vetten päällä mennäkseen Jeesuksen tykö. Mutta
nähdessään, kuinka tuuli, hän peljästyi ja rupesi vajoamaan ja huusi sanoen:
’Herra, auta minua.’ Niin Jeesus kohta ojensi kätensä, tarttui häneen ja sanoi
hänelle: ’Sinä vähäuskoinen, miksi epäilit?’ Ja kun he olivat astuneet
venheeseen, asettui tuuli.” (Matt.14).
Myrsky ei ota tyyntyäkseen, vaan eilisten ja
tämänpäiväisten uutisten perusteella se vain näyttää pahenevan! Sitä tarkkaillessamme
olemme vaikeiden ratkaisujen keskellä. Mitä tulisi tehdä, miten toimia? Myrskyn
silmä ei ole aivan välittömässä läheisyydessämme, mutta kaikki aikaansaa
melkoista neuvottomuutta ja ankaraakin pohdintaa. Kertomuksemme vei jo eilen
meidät venematkalle, joka ei sujunut aivan odotusten mukaisesti. Mitä me oikein
odotamme, mihin pyrimme kaiken kuulemamme ja lukemamme perusteella?
Kaiken tiedossamme olevan johdosta suunnittelemme
päivittäistä ja tulevaa elämäämme melko tavalla entiseen malliin, mutta jokin
saa meidät varautumaan eteemme tuleviin asioihin, ehkä aivan itsemme sitä
tiedostamatta. Ensisijaisena asiana elämässämme on välttyminen kaikelta
ikävältä ja odottamattomalta, joten tavalla tai toisella varmaankin jokainen
meistä pohtii syntyjä syviä. Turvallisuuden tunnettamme horjutetaan nyt ennen
näkemättömällä tavalla, siinä määrin että varaudumme mielessämme taistelemaan
koskemattomuutemme ja oikeuksiemme puolesta.
Terve järki kertoo meille jokaiselle, että ratkaisu ei
ole erilaisissa turvajärjestelyissä betonibunkkereineen ja erilaisine aseineen.
Tästä emme lainkaan puhu aiheemme yhteydessä, koska se jo eilen vei meidät
hengelliselle alueelle. Kysymyksemme kuului:
”Jos se
olet sinä, Herra, niin…”
Tilanteemme saa meidät kyselemään, koska se inhimillisen
mielen mukaan on käsittämätön kaikesta Jumalan Sanasta lukemastamme huolimatta.
Me kohtaamme nyt mielestämme kestämättömiä seikkoja uskonelämässämme aivan
opetuslasten tavoin, jotka heittelehtivät sinne tänne myrskyssä. Lukuisat lähimmäisemme
ovat kaiken tuulten lisääntymisten keskellä ratkaisseet ongelmansa
sulkeutumalla sisätiloihin etsimällä turvaa neljän seinän sisältä. Miksi ottaa
turhia riskejä lähtemällä matkalle? Käsitämmekö kaiken tämän merkitsevän
kieltäytymistä elämästä?
Elämä suorastaan pakottaa meidät astumaan veneeseemme,
pysyäksemme liikkeellä, sillä paikalleen jääminen on kuolettavaa hengellisessä
elämässä!
”Jos se
olet sinä, Herra, niin…”
Jos emme oikealla tavalla ole tutustuneet Herraamme,
kohtaamme pakostakin tilanteita, joissa emme tunnista Häntä inhimillisen
hätämme johdosta! Hetkeä aikaisemmin Pietarikin oli huutanut kauhusta Herran
lähestyessä heitä vetten päällä, pitäen Häntä aaveena! Hän ei kai vieläkään ole
täysin varma asiasta, koska käyttää sanontaa:
”Jos se
olet sinä, Herra, niin…”
Sana ”jos” tässä yhteydessä on monessa mielessä loukkaava
jos se kohdistuu meihin itseemme. Me emme pidä jossittelusta hengellisen elämän
alueella, etenkin koskien palvelustehtäviä!
”…koska te etsitte
todistetta siitä, että minussa puhuu Kristus, joka ei ole heikko teitä kohtaan,
vaan on teissä voimallinen.” (2.Kor.13).
Miksi Herra minussakin on saanut monet ihmiset huutamaan
kauhusta: ”Aave! Jos sinä olisit todella jumalanpalvelija, sinä olisit aivan
toisenlainen ja puhuisit meille vain mieluisia asioita!”
Herrassa itsessään ja Hänen ilmestymissään ei ole mitään
aavemaista ja pelottavaa, vaan kaikki aavemaisuus on vain ihmisen mielessä ja
olemuksessa! Me ihmisinä olemme monessa suhteessa mörköjä toinen toisellemme!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti